Tag Archives: dekaani

Ei ainoastaan tenure vaan myös infra –yhteispelillä  tuloksiin

Viime vuosina yliopistoissa merkittävä määrä strategista rahoitusta on ohjattu vakinaistamispolulle –kiihdytyskaistalle professorin tehtäviin.  Hyvä niin, siten on saatu nuoria lupaavia tutkijoita tuomaan uutta virtaa tutkijayhteisöihin ja korvaamaan kasvavaa eläkkeelle lähtevien joukkoa. Osaavien ihmisten lisäksi toinen tärkeä menestystekijä  ja vetovoimatekijä  tutkimuksessa  on ajanmukainen ja toimiva infrastruktuuri  –tutkimuksen mahdollistavat rakenteet, laitteet ja palvelut.

Biolääketieteessä, biologisessa ja luonnontieteellisessä tutkimuksessa tarvittava infra on kallista hankkia ja sen käyttö on vaativaa ja edellyttää erityisosaamista ja kokemusta.  Erityisosaajilta tuloksen tekeminen  onnistuu tehokkaammin ja nopeammin.

Terveystieteiden tiedekunnassa on paljon kallista infraa kuten virusvektorilaboratorio, biokuvantamiskeskus, genomiikka, proteomiikka, metabolomiikka, bioinformatiikka, biopankki  ja osaksi AIV-instituuttia siirtynyt koe-eläintoiminta. Näiden infrastruktuurien pyörittäminen edellyttää monenlaista ammattitaitoa: biologiaa, genetiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, insinööritiedettä, datatiedettä, matematiikkaa…

Bioinformatiikan tarve on suuri nyt ja tulevaisuudessa erityisesti terveys- ja luonnontieteiden alalla, mutta data-analytiikkaa tarvitaan myös muilla tieteen aloilla, esimerkiksi sosiaalitieteissä.  Alan osaajista on puutetta.  Myös UEFissa  palvelujen tarve ylittää tarjonnan.  Jotta  infroista  saadaan mahdollisimman paljon irti, tarvitaan myös infrastruktuurien  ammattilaisia eli ”staff scientisteja” .  He voivat olla voivat olla tutkijataustaisia, väitelleitä, joilla  ei ole halua tai mahdollisuutta  perustaa omaa tutkimusryhmää.  Tässäkin on kyse oikeasta roolituksesta.

Bioinformatiikka on nostettu kärkeen UEFin  profilaatiossa. Vakinaistamispolun rekrytointien lisäksi  resursseja tulee ohjata myös turvaamaan infrastruktuurien optimaalinen toiminta ja palvelut. Tässä tarvitaan tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä. Toimiva infra on tutkimuksen yksi kivijalka.

Hilkka Soininen
Dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Kansainvälistyminen alkaa opiskelijavaihdosta

Saastamoisen Säätiö jakaa vuosittain apurahoja UEFin tohtorikoulutettaville ja post doc –tutkijoille ulkomailla tapahtuvaan työskentelyyn, mitään tieteenalaa pois sulkematta. Tämä rahoitusinstrumentti tarjoaa erinomaisen näköalan arvioida tutkijoidemme tarvetta ja halua ulkomailla työskentelyyn. Neljän viime vuoden kokemukseni valossa olen ollut hieman ymmälläni siitä, miten vähän erityisesti ihmistieteissä on ollut hakupainetta post doc –apurahoja kohtaan.

Avoimen tieteen tarjoamat mahdollisuudet, sähköiset yhteydenpidon välineet tai rahoituksen puute eivät yksin selitä opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkumishalukkuuden hiipumista. Kiistaton tosiasia on, että perustutkintovaiheen opiskelijoiden kiinnostus lähteä opiskelijavaihtoon on ollut laskussa. UEF on jäänyt opiskelijavaihtoon lähtijöiden osalta valtakunnallisesti peränpitäjien joukkoon, kun vielä vuosikymmen sitten tilanne oli liki päinvastainen. Olemmeko itse luoneet esteitä opiskelijavaihtoon lähdölle vai onko kysymys jostain muusta? Saamme varmasti vastauksia esittämiini kysymyksiin ja välineitä tilanteen korjaamiseksi käynnissä olevan perustutkintokoulutuksen kehittämistyön kautta. Lähitavoitteeksi voi asettaa lähtevien määrän kasvattaminen meille saapuvien vaihto-opiskelijoiden tasolle.

Vähäinen liikkuvuus koskettaa ikävällä tavalla nuoria tutkijoita viimeistään post doc –vaiheeseen tultaessa. Työskentely ulkomailla tai toisessa kotimaisessa tutkimusorganisaatiossa on muuttumassa välttämättömyydeksi urallaan eteenpäin pyrkivälle tutkijalle. Tämä oli johtopäätös tutkimuskoordinaattorimme analyysista Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan toimikunnan tämän kevään akatemiatutkijoiden valinnasta, josta FILO ja YHKA vetivät vesiperän. Hakijoidemme tutkimussuunnitelmien laadussa ei ollut moitittavaa, mutta liikkuvuudessa kyllä.

Jotta liikkuvuudesta muodostuisi luonteva käytänne, on ensinnäkin syytä harkita kannustimien luomista opiskelijavaihtoon lähtöön perusopintojen vaiheessa. Tohtorikoulutettaville vierailu tai työskentely muussa tutkimusorganisaatiossa tulisi sisällyttää osaksi opintoja. Opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkuvuus ei kartuta ainoastaan heidän omaa sosiaalista pääomaa ja osaamista, mutta on ensiarvoisen tärkeää myös yliopistolle. UEFin tunnettuus maailmalla ei rakennu yksinomaan huippututkijoidemme julkaisutoiminnan varaan. Tutkijoidemme fyysinen läsnäolo ja aktiivinen toiminta kansainvälisissä tutkijayhteisöissä antavat merkitystä lyhenteelle UEF ja rakentavat mainettamme, jolla on suuri painoarvo yliopistorankingeissa.

Harri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Houkutteleva koulutus

Koulutuksemme houkuttelevuutta mitataan vuosittain opiskelupaikkaa tavoittelevien hakijoiden lukumäärällä. Hakupainetta kuvataan muuttujalla, jossa hakijoiden lukumäärä normeerataan paikan vastaanottaneiden lukumäärällä. Itä-Suomen yliopiston hakijamäärä on kehittynyt hyvin, ja suositut ohjelmamme, esimerkiksi opettajankoulutus, kauppatieteet ja lääketiede erottuvat muista hakupaineessa. Toki hakupaineessa olemme miltei systemaattisesti kaikilla koulutusaloilla suomalaisten yliopistojen keskiarvon alapuolella. Houkuttelevuus on monitahoinen asia, ja siihen liittyy myös tekijöitä, joihin meidän on vaikea vaikuttaa.

Perinteisesti alueellinen sijaintimme Itä-Suomessa on ollut helppo argumenttimme. Sillä meidän ei kuitenkaan kannata selittää haasteemme mahdottomuutta, vaan pohtia, innovoida ja tehdä kaikki mahdollinen asian hyväksi.  Kun meillä on houkuttelevia koulutusaloja, niin muiden kannattaa pohtia olisiko niiltä jotain opittavaa. Luulen, että silloin pitää ajatella isosti ja pohtia tulevaisuuden haasteita. Siihen strategiammekin meitä velvoittaa.

Laaja-alainen koulutus on termi, joka liitetään tämän hetkiseen kandidaattivaiheen koulutukseen. Laaja-alaisia ohjelmia on aloitettu toteuttamaan ja menestys ei ole kaikkien kohdalla osoittautunut suureksi. Tulkitaanpa tuloksia ihan toisinkin päin, ja vannotaan aikaisemman koulutuksen nimeen. Moni muukin asia samaan aikaan muuttui, ja siksi johtopäätösten teko syistä ja seurauksista ei ole ihan helppoa. Sitä paitsi se aika ennen laaja-alaisuutta ei ollut myöskään suoranainen menestys, ainakaan tietyissä oppinaineissa. Mutta totta, ehkä laaja-alaisuus on mielletty hieman väärällä tavalla. Tuskin se tarkoittaa sitä, että ohjelmassa kaikki opiskelijat pakotetaan mahdollisimman suureen määrään yhteisiä, pakollisia opintoja.

Hakupaineen perusteella on helpompaa tehdä se johtopäätös, ettei entinen tai nykyinen koulutus sellaisenaan kanna tulevaisuuteen. Tarvitaan rohkeutta toteuttaa uusia avauksia, eikä pelkästään toistaa vanhaa mallia. Uskon, että pelkästään hienosäätö, tai kinastelu siitä mikä on hakukohteen laajuus tai nimi, ei riitä. Omaleimainen koulutus, sellainen joka perustuu vahvuuksiimme ja jota muut suomalaiset yliopistot eivät kykene tarjoamaan, voi tarjota houkuttelevia vaihtoehtoja. UEF-strategian mukaista olisi yhdistää rohkeasti jopa eri oppiaineiden sisältöjä. Tällainen koulutus meidän pitää osata tarjota sitten pakettina, jossa selkeä ammattikuva yhdistyy nykypäivän ja tulevaisuuden haasteiden ratkaisuun. Ja koulutuspaketti meidän pitää osata markkinoida nuorille modernein keinoin. Ehdotan, että mietitään koulutuksen kehittämistä avarasti ”out of the box”.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen uudistuva osaamiskeskittymä

Olemme filosofisessa tiedekunnassa rakentamassa Itä-Suomen yliopistoon Suomen monipuolisinta opettajankoulutuksen toimijaa kovalla pöhinällä. Olemme tiedekunnassa sekä kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksiköissä asettaneet tavoitteeksemme lisätä opettajankoulutuksen vetovoimaisuutta ja vankistaa kasvatustieteellisen tutkimuksen asemaa. Tähän on nyt hyvät edellytykset.

Savonlinnan kampuksen toimintojen keskittäminen Joensuun kampukselle etenee myönteisesti, vaikka kyse on isosta muutosprosessista ja osin erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisesta. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen käynnissä oleva laaja-alaisten kandidaatin tutkintojen ja opetussuunnitelmien uudistamistyö etenee suunnitellusti ja on jo nyt avannut meille mahdollisuuksia kehittää uusia ja innovatiivisia koulutuspolkuja. Näillä toimenpiteillä uskomme luovamme entistä kilpailukykyisempiä ja työelämärelevanssin kannalta tarkoituksenmukaisempia tutkintokokonaisuuksia. Olemme innolla rakentamassa Opettajankoulutusfoorumin linjausten mukaisesti uusia opetussuunnitelmia tavoitteena kouluttaa opettajia, jotka ovat tulevaisuuteen tähtääviä, laaja-alaisia ja uutta luovia asiantuntijoita ja jotka hyödyntävät monipuolisesti uusia oppimisympäristöjä. Vahvuutena meillä on tässä työssä kahden eri osaston ja kampuksen monipuolinen osaaminen ja vahva halu puhaltaa yhteen hiileen.

Ollakseen vahvaa ja vaikuttavaa opettajankoulutuksen tulee perustua ajantasaiseen tutkimukseen ja tutkivan työotteen sisäistämiseen myös opiskelijoiden keskuudessa. Käynnissä oleva tutkimusstrategiatyömme avaa sekin mahdollisuuksia uusille ja innovatiivisille avauksille. Haasteena kasvatustieteessä on ollut löytää riittävän laajoja ja yhteisiä tutkimusintressejä kattavia tutkimuskeskittymiä. LINE-tutkimusryhmä tosin on jo kyennyt luomaan uutta tutkimusta, mutta siinä on vielä toteutumatonta potentiaalia. Eri tutkimusaiheiden ja -ryhmien rajapinnoilta voi löytyä mielenkiintoisia ja kasvatuksen kenttään vaikuttavia uusia aiheita yksiköidemme sisällä mutta erityisesti, jos me kasvatustieteilijät onnistuisimme löytämään lisää yhteisiä tutkimusintressejä vaikkapa terveys- tai tietojenkäsittelytieteiden kanssa.

Pertti Väisänen
dekaani, filosofinen tiedekunta

 

Puolivälin pöhinää

Viime viikolla myös korkeakoulusektori odotti jännityksellä tietoja Suomen hallituksen puoliväliriihestä. Tiedotteessaan valtioneuvosto lupaa muutamia uudistuksia ja vähän lisää rahaakin TKI-toimintaan ja tutkimukseen. Hallitus kertoo panostavansa huippututkimukseen ja tutkimuksen vaikuttavuuteen.

Tekesille ja Suomen Akatemialle kaavaillaan lisärahoitusta, jotta voidaan vauhdittaa osaamiseen perustuvaa kasvua.  Erityisesti korostetaan public-private-partnership, PPP-kumppanuutta ja rahoituksella käynnistetään uudet kasvumoottorit (Tekes) ja huippututkimuksen lippulaivat (Suomen Akatemia). Mitä nämä konkreettisesti sisältävät ja merkitsevät, jää nähtäväksi. Tekes ja Finpro aiotaan yhdistää Business Finland organisaatioksi.

Agendalla ovat myös tekoälyohjelma tavoitteena tehdä Suomesta tekoälyn kärkimaa. Tekoälyn ja robotiikan toimenpideohjelmalla pyritään nostamaan tekoäly ja robotiikka suomalaisyritysten menestystekijäksi.

Talent Boost ‐ohjelmalla haetaan kasvua ja kansainvälisiä osaajia ja siten myös verkostoja ja investointeja erityisesti yrityspuolella. Vastaavaa toimintaa tarvittaisiin myös korkeakoulusektorilla.

Tulevaisuus siis tuo tullessaan osaamiskeskittymiä ja tiiviimpää yhteistyötä julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä tutkimuksessa ja TKI-toiminnassa. Uutta ajattelua ja tekemisen tapaa todella tarvitaan. Yhteiset innovaatioekosysteemit, joita UEF korostaa myös strategiansa  päivityksessä, sopivat hyvin tähän päivään. Biopankkitoiminta, genomikeskus  ja syöpäkeskus ovat pyörähtäneet käyntiin ja lääkekeskus ja neurokeskus ovat kaavailuissa.

Terveysalan kasvustrategia päivitettiin 2016. Onnistumisia on jo nyt tullut, terveysteknologian vienti on kasvussa, samoin  teollisuuden investoinnit Suomeen ovat lisääntyneet  ja myös kliinisten lääketutkimusten määrä on saatu nousuun.  Selvästi positiivista virettä on ilmassa.

Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Datatiede, tilastotiede, rekisteritutkimus, big data…

Avoin tiede on ajan hermolla. EU-tasoinen iso tavoite, jota yliopistomme johto on myös ansiokkaasti promovoinut. Tavoitteet on asetettu korkealle tieteellisen tiedon tuottamisen, avoimen jakamisen ja hyödyntämisen suhteen.

Avoimuus edellyttää uutta rohkeaa ajattelua ja vanhojen henkisten ajattelumallien muutosta. Kun joku saa jatkossa hyödyntää dataasi toisin, ja jopa paremmin kuin itse olet edes osannut ajatella, sinun kuuluu meritoitua alkuperäisen tiedon tuottajana. Kyse on myös uudenlaisesta osaamisesta ja sen kehittämisestä. Tarvitaan datatieteen osaajia, ammattilaisia jotka osaavat jalostaa dataa niin, että ”metsä hahmottuu puilta”. Datatiedettä kehitetään toivoakseni tieteellisiä vahvuuksiamme hyödyntäen myös Itä-Suomen yliopistossa.

Data-alan ammattilaisia tarvitaan UEFissa lisää, mutta big datan parissa työskentelee jo nyt merkittävä joukko osaajia. Luulenpa, että heitä on enemmän kuin mitä ehkä yleisesti ajatellaan. Heitä on tullut osaajiksi eri tutkimusalueille ja lisää tulee, jos yliopiston strategia etenee suunnitellusti. Tapahtuukohan alan kehittyminen ja hyödyntäminen kuitenkaan optimaalisesti, jos osaajat ovat erillään yliopistossa kahdella kampuksella, eri yksiköissä ja toistaan miltei tietämättöminä? Uhkakuva on, että porukkaa on lukumääräisesti riittävästi, mutta yhteistyön puutteen takia kriittistä massaa ei synny.

Pohtikaamme avoimen tieteen tavoitteiden saavuttamiseksi datatieteen alan uudenlaista koordinointia. Synnytetään verkosto, jossa ammattilaiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Yhteisin ajatuksin ja opein eri tieteenaloilta he pystyvät ratkomaan meille tärkeitä ongelmia ja kehittämään omaa tieteenalaansa. Jokaisella tutkimusalueella, ja jopa tutkimusryhmällä, on omat intressinsä oikeutetusti, mutta meidän tulee nähdä akuuttien tarpeiden taakse. Pitemmällä aikajänteellä parempi hyöty saadaan miettimällä yhteisesti koko alueen kehittämistä, huomioiden niin data- kuin tilastotieteenkin mahdollisuudet. Molempien kehittyminen ja optimaalinen soveltaminen tukee tutkimusta laajasti ja luo osaltaan edellytyksiä avoimen tieteen etenemiselle.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Tiede ja Brexit

Myös tiedemaailma odottaa jännityksellä Britannian eroanomusta EU:sta. Mitä sitten tapahtuu, kun vahva toimija siirtyy eri leiriin? Jo nyt ennen virallista eroa uusien hankkeiden käynnistäminen siten, että brittiläisiä tutkijoita on mukana, on tyssännyt.  Samoin lukuisat muualta Euroopasta tulevat ja Britanniassa työskentelevät tutkijat odottavat päätöstä peläten joutuvansa lähtemään ja osa on jo lähtenytkin. Myös Britanniassa opiskelevien ulkomaalaisten keskuudessa tilanne aiheuttaa hämmennystä.

Joukko maailman arvostetuimpia yliopistoja sijaitsee Britanniassa. Britit ovat olleet aktiivisia ja luotettavia yhteistyökumppaneita EU-hankkeissa ja useiden hankkeiden koordinaattoreita. Terveydentutkimuksen alalla Britanniassa on myös erinomainen tutkimusta tukeva infrastruktuuri ja osaaminen esim bioinformatiikan alalla. Tutkimusrahoitukseen myös panostetaan merkittävästi kansallisella tasolla.  Tästä on esimerkkinä Medical Research Council ja vahvat säätiöt kuten Welcome Trust, jotka tukevat tutkimusta pitkäjänteisesti. Samoin terveysalan isojen yritysten konttoreita sijaitsee Britanniassa ja tämä omalta osaltaan edistää tutkimusyhteistyötä.

Britannia on saanut toimimaan asioita, joissa Suomessa ollaan vasta hyvässä alussa. Esimerkkinä tästä on UK Biobank, joka muodostuu yhdeksästä alueellisesta biopankista ja keskuspankista. Biopankkiin on kerätty 500 000 henkilön terveystietoaineisto, joka on avoinna tutkimusryhmille. Tosin tiedonjakamiseen ja yhteiskäyttöön liittyy omat haasteensa.  Britannian avoimen tieteen malli sopii hyvin meille ja Suomen mallia voidaan kehittää vielä paremmaksi.

Mahdolliseen Brexitin jälkeiseen aikaan pitää varautua. Terveydentutkimuksen alla Skandinavian maat, Hollanti ja Britannia edustavat samantyyppistä toimintakulttuuria ja sopivat hyvin yhteen. Jos Britannia tippuu pois EU-rahoituksen piiristä, on kuskin paikka vapaana ja se pitää ottaa.

Hilkka Soininen
Dekaani
Terveystieteiden tiedekunta

 

 

Juokse, jotta pysyisit paikallasi

Suomen tieteen tilaa on taas arvioitu ja yliopistoja asemoitu suoritustilastojen avulla. Ne kertovat omaa kiistatonta ja vähän korutontakin kieltään. Selitykset tuskin auttavat, vaikka niitä aina helposti yritetään. Tilastoja katsotaan nyt kriittisellä silmällä, kun keskustelu suomalaisten yliopistojen profiloitumisesta tutkimus- tai koulutusyliopistoiksi on virinnyt ja itse opetusministeri on sitä siivittänyt. Ensin mainittujen joukkoon pyrkivät useimmat yliopistoistamme. Muutamat kuuluvat sinne automaattisesti tulosten perusteella. Sitten on joukko monialaisia, tasavertaisia yliopistoja, joiden vertailu ei ole yksiselitteisen helppoa. Mutta tilastot tutkimuksen laatua ja määrää mittaavista indikaattoreista ovat varmasti käytössä.

Vertailu oman, yksittäisen yliopiston sisällä voi olla kovin harhaanjohtavaa. Tieteiden väliset erot biasoivat tuloksia ja oman alan näennäinen ylivertaisuus voi olla harhaanjohtavaa.  Tieteenaloittain asetetut yliopistojen väliset vertailut antavat paremman kuvan siitä, missä yliopistossa mennään. Ja kun tulos normeerataan käytössä olevilla resursseilla, esimerkiksi professorien henkilötyövuosilla, saadaan kovaa, vastaansanomatonta dataa toiminnan tehokkuudesta.

Tieteen tilan ja asemointitilastojen perusteella meilläkin on parannettavaa. Esimerkiksi täydentävän tutkimusrahoituksen ja korkeatasoisten julkaisujen suhteellinen määrä ja matalammaksi kuin monella muulla verrokkiyliopistolla.   Voi pohtia, puuttuuko ensisijaisesti huippututkimusta, joka saisi merkittävää tutkimusrahoitusta, vai onko liikaa huonoa tutkimusta, jota ei voida julkaista korkeatasoisissa sarjoissa ja joka ei houkuttele myöskään ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Raha ja tulos käyvät oletettavasti käsikädessä, mutta on mielenkiintoista havaita myös poikkeuksia yliopistossa – pienellä täydentävällä rahalla tehdään korkeatasoista julkaisutuotantoa eräillä tieteenaloilla. Kannattaa tutkia miten tämä mahdollistuu ja mitä tästä voidaan oppia. Optimaalinen täydentävä tutkimusrahoitus, kuten EU-puiteohjelmasta tai Suomen Akatemiasta saatu rahoitus, on jo sinänsä itseisarvo, koska se kasvattaa tehokkaasti Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatua perusrahoitusta.

Professorien ja muunkin henkilökunnan roolitus – kaikki tekemään sitä missä ovat parhaimmillaan – ja yhteiset ponnistelut tutkimuksen tukemiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi ovat avainasemassa. Tulevat rekrytoinnit eläköitymisbuumin alla ovat kriittisiä ja vaativat onnistumisia. Kovaa on juostava että pysytään paikallaan.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Humanistisen tutkimuksen arvo

Tämänvuotisilla Tieteen päivillä puhuttiin paljon humanistisesta tutkimuksesta ja sen merkityksestä. Aiheesta järjestetty keskustelutilaisuus veti yleisöä paikalle enemmän kuin isoon saliin mahtui. Tilaisuuden vetäjinä olivat Suomen Rooman-instituutin johtaja Tuomas Heikkilä ja ex-kansleri Ilkka Niiniluoto, jotka julkaisivat juuri ennen joulua selvityksensä humanististen tieteiden arvostuksesta ja kansallisesta sekä kansainvälisestä merkityksestä. Pamfletin omaisen selvityksen otsikko on Humanistisen tutkimuksen arvo ja paljon puhuva alaotsikko Kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta. Opus on ladattavissa ilmaiseksi Suomen Rooman-instituutin sivustolta.

Murrettavista myyteistä ensimmäinen kertoo, että suomalaiset eivät arvosta humanistista tutkimusta. Heikkilä ja Niiniluoto teettivät kaksi laajaa kyselytutkimusta kartoittaakseen kansalaismielipidettä ja vielä vaikuttajahaastattelun saadakseen selville, onko kansalaismielipiteen ja vaikuttajien näkemyksissä eroja. Kyselyn tulosten mukaan ihmiset arvostavat humanistisia tieteitä hyvinkin korkealle ja pitävät niitä hyödyllisinä, mutta eroja syntyy riippuen sukupuolesta ja vastaajan sosioekonomisesta tausta sekä kotipaikasta. Ei varmaan yllätä se, että kaupunkilaiset korkeasti koulutetut ja yksin tai puolisonsa kanssa asuvat naiset arvostavat humanioraa eniten, kun taas maaseudulla asuvat perheelliset yrittäjätaustaiset miehet vähiten. Poliittiselta kannaltaan edelliset ovat tyypillisesti vasemmiston ja Vihreiden äänestäjiä, kun taas jälkimmäiset eivät äänestä lainkaan tai äänestävät Perussuomalaisia. Heidänkin joukossaan humanistisia tieteitä pidettiin kuitenkin enemmän hyödyllisinä kuin hyödyttöminä. Kaiken kaikkiaan 77 % kaikista kyselyn vastaajista piti humanistisia tieteitä hyödyllisinä, joten myytti arvostuksen puutteesta osoittautuu tosiaankin vain myytiksi.

Vaikuttajahaastattelut toivat nekin esiin mielenkiintoisia ja osin yllättäviäkin tuloksia. Talousvaikuttajat suhtautuvat yleisesti nuivimmin humanistisiin tieteisiin, mikä on ehkä odotuksenmukaista, mutta se, että koululaitoksen vaikuttajat kuuluvat samaan joukkoon, on uutta ja huolestuttavaakin tietoa. Mikä vielä pahempaa, nuivasti suhtautuvilla on haastatelluista heikoin käsitys siitä, mitä humanistisilla tieteillä tarkoitetaan. Tähän joukkoon kuuluvat myös yllättäen kansanedustajat. Toivoa sopii, ettei tällainen tietämättömyys pääse liikaa vaikuttamaan esimerkiksi koulun opetussuunnitelmia koskeviin päätöksiin.

Muita murrettavia myyttejä ovat mm. se, ettei humanisti työllisty. Humanistien työllistymismahdollisuuksia lisää niiden ammattien suuri kirjo, joihin humanistisen alan tutkinnon suorittanut voi jo nykyisellään sijoittua: selkeiden professioalojen (kuten opettaja, pappi, kielenkääntäjä) lisäksi on lukuisa määrä tehtäviä, joihin ”generalistinen” tutkinto antaa hyvät valmiudet (erilaiset julkisen hallinnon, median sekä kulttuuri- ja elinkeinoelämän tehtävät). Kirjoittajien mukaan tilanne vielä paranisi, mikäli päästäisiin irti ajatuksesta, jonka mukaan tietty koulutus valmistaa vain tiettyihin tehtäviin. Tätä pitäisin itsekin tärkeänä. Keskusteluissa tuodaan usein esille angloamerikkalaiseen yliopistoperinteeseen kuuluva piirre, jonka mukaan esimerkiksi humanistisen perustutkinnon suorittanut voi sen perään hakeutua vaikkapa business administration –koulutukseen ja myöhemmin luoda uransa liike-elämän piirissä. Suomessa tämä on kuitenkin vielä harvinaista, mutta parhaillaan suunnitteilla olevat laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot tarjoavat oivan tilaisuuden tällaisen ajatusmallin toteuttamiselle. Näin voidaan humanistisille tieteille ja humanisteille luoda uudenlaista kysyntää. Pitäisi muistaa, että valmiiden työpaikkojen lisäksi työpaikan voi myös luoda itse, kuten yhä useammat humanistitkin ovat jo onnistuneet tekemään.

Heikkilän ja Niiniluodon pamfletti on tärkeä ja juuri tähän aikaan osuva puheenvuoro humanististen tieteiden puolesta. Alaa koetelleiden leikkausten ja vähennysten jälkeen on aika vastaliikkeelle, joka nostaa humanistiset tieteet niille kuuluvaan asemaan.

Markku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tulevaisuuden toivot

Nyt kun yliopistoja on pidetty laihdutuskuurilla,  oikeat valinnat – profilaatio ja rekrytoinnit –  ovat äärimmäisen tärkeitä menestykselle tulevaisuudessa.  UEFin asemoitumistilastot  Suomen yliopistokentässä osoittavat, että olemme hyvä kouluttaja, mutta tutkimuksessa on tehottomuutta henkilöstöresursseihen nähden.

Toisaalta koulutusaloilla, esim.  lääketieteessä ja hammaslääketieteessä, joissa koulutus  perustuu paljolti kontakti- ja pienryhmäopetukseen,  tarvitaan enemmän henkilöstöresursseja opetukseen.  Pelkkä tutkintotuotos ei kuitenkaan  riitä turvaamaan riittävää rahoitusta, vaan lisäksi tarvitaan vahvaa ja tuloksellista tutkimusta.

Viime viikolla tapasimme Kuopion kampuksella akatemiatutkijoita. Akatemiatutkijan tehtävä tutkimusrahoituksineen  on  kilpailtu ja arvostettu  – ainutlaatuinen tilaisuus kasvaa itsenäiseksi tutkijaksi ja ryhmänjohtajaksi.  Tässä joukossa on tulevaisuuden menestyjiä.  Keskusteluissa  korostui  kysymys,  millaisia näkymiä yliopisto voi tarjota tulevaisuudessa urakehitykselle tutkimuksessa ja opetuksessa.

Samaan aikaan on tarkasteltu UEFin  opetus- ja tutkimushenkilöstön rakennetta. Terveystieteiden tiedekunnassa professorikunnasta  lähes puolet saavuttaa 65-vuoden iän  vuoteen 2025 mennessä.  Siten tilaisuuksia  uusille professoreille tulee avautumaan  ja oikeaan osuva rekrytointi tulee olemaan keskeistä.  Jo tällä hetkellä muutamat akatemiatutkijoista ovat tenureputkessa. Pitkän tähtäimen suunnittelulla voidaan rakentaa urapolkuja sekä yliopiston omille lupaaville tulevaisuuden toivoillemme että houkuttelemaan tulijoita muualta Suomesta ja ulkomailta.

Uutta ajattelua tarvitaan myös pohdittaessa professuurien tehtäväalaa ja sitä, miten koulutusohjelmissa hoidetaan opetus ja mikä on tutkimuksen osuus.  Rekrytointeihin  tarvitaan monipuolisuutta, räätälöityjä positioita ja  roolitusta painottuen tutkimukseen ja/tai  opetukseen.

Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta