Tag Archives: avoin tiede

Mistä avoimuuden palo?

Olimme viime viikolla Brysselissä tapaamassa avoimen tieteen ja avointen innovaatioiden parissa työskenteleviä virkamiehiä ja asiantuntijoita. Kaikista keskusteluista huokui vahva usko, että avoin tiede ratkaisee edessä olevia suuria haasteita. Keskustelut vahvistivat uskoa siihen, että UEFin vaikuttavuus-strategiatyö on oikeilla jäljillä. Haemme vaikuttavuutta tieteen ja opetuksen avoimuuden, sekä avointen innovaatioiden kautta. Lähtökohtana on, että vaikuttavuus on keskeinen osa tutkimusta ja opetusta, ei näiden toimintojen erillistä jalkautusta.

UEFissa pyritään silottamaan tietä avoimen tieteen edellytyksille. Periaatteena on, että tutkijalle ei tulisi aiheutua uusia teknisiä ongelmia. Julkaisujen avaamiseen liittyvä rinnakkaistallentaminen on kunnossa, samoin ohjeistukset aineistonhallintasuunnitelmiin. Tietotekniikkapalvelut tukee tutkimuksen aikaisen datan hallinnassa ja kirjasto tuottaa palveluja avointen julkaisujen ja aineistojen osalta. Paljon on vielä tehtävää, kuten avoimeen tieteeseen liittyvien koulutustarpeiden tunnistaminen sekä tarvittavan koulutuksen järjestäminen. Avoimen tieteen tekemiseen tarvitaan uudenlaisia taitoja ja toimintamalleja. Koulutuksessa lähdetään liikkeelle tohtoriopiskelijoista.

Mikä sitten innoittaa tutkijan avoimen tieteen harjoittamiseen? Tärkein kannustin on oman tutkimuksen merkityksen ja vaikuttavuuden lisääntyminen. Toinen arkipäiväisempi peruste on, että rahoittajat edellyttävät tutkimuksen tuotosten avoimuutta. Julkaisujen lisäksi laadukkaat avoimet tutkimusaineistot ovat meriittejä niin tutkijoille kuin yliopistoille. Perinteisesti tutkijoiden ansioituminen painottuu tieteelliseen julkaisemiseen ja menestykseen kilpaillun rahoituksen hankinnassa. EU:ssa on parhaillaan työryhmiä miettimässä avoimessa tieteessä menestymisen huomioivia indikaattoreita, altmetriikkaa. Se mitä mahdolliset uudet mittarit eivät muuta, on uuden löytämisen innostava vaikutus.

Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Laatua ja vaikuttavuutta

Akatemian Tieteen tila 2016 raportti julkistettiin viime maanantaina. Raportin mukaan Suomen tieteen tila on ollut vakaa ja maailman keskitasoa 1990-luvulta lähtien ja kohonnut hieman viime vuosina. Tästä vedettiin mediassa johtopäätös, että koulutusleikkaukset eivät ole vaikuttaneet tieteemme tasoon. Johtopäätös on kuitenkin ennenaikainen, koska tason arviointi perustuu v. 2014 saakka kertyneisiin tilastoihin.

Huomionarvoista on myös se, että kilpailu tieteessä kiristyy ja monet OECD-maat ovat pystyneet nostamaan tieteen tasoa Suomea paremmin.

Erityishuomio tämänkertaisessa raportissa kohdistui tieteen vaikuttavuuteen. Tutkimuksen vaikuttavuutta tulee jäsentää tieteen erilaisten yhteiskunnallisten roolien näkökulmasta. Tiede toimii mm. maailman kuvan ja sivistyksen rakentajana, vaurauden ja hyvinvoinnin lähteenä, päätöksen teon perustana sekä käytäntöjen kehittäjänä.

Vaikuttavuuden monet ulottuvuudet asettavat myös haasteita sen mittaamiseen ja arviointiin. Liian yksinkertaiset, esim. lineaariseen teknologian siirtoon keskittyvät mittarit pahimmillaan kaventavat vaikuttavuutta ohjaamalla toimintaa väärään suuntaan.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meidän tule hakea keinoja vaikuttavuuden arviointiin. Yksi Tieteen tila -raportin suosituksista onkin, että rekrytoinneissa tulee määrällisten indikaattorien sijasta tarkastella laveasti tieteellistä laatua, uudistumiskykyä ja vaikuttavuutta.

Avoin tiede ja innovaatiotoiminta antavat uusia mahdollisuuksia lisätä tieteen vaikuttavuutta. Niiden edistäminen pitäisikin nostaa yhdeksi tutkijoiden meritoitumisen kriteeriksi. Kun tutkija hyötyy urakehityksen ja tutkimusrahoituksen muodossa avoimuuden ja vaikuttavuuden edistämisestä, se tulee luonnolliseksi osaksi toimintaamme.

Olemme omassa yliopistossamme parhaillaan laatimassa vaikuttavuusohjelmaa, joka pohjaa avoimen tieteen ja innovaatioekosysteemien edistämiseen. Osana tätä ohjelmaa tulee myös tutkijoiden ja opettajien meritoitumisen kriteerejä kehittää niin, että myös ne edistävät näitä tavoitteita.

Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

 

OPPIMISYMPÄRISTÖJÄ MARSISTA KOTISOHVALLE

Mikrobiologian peruskurssilla, jota opetin entisessä työelämässä, käydään läpi muun muassa mikrobien metabolista diversiteettiä. Mukana tulee väistämättä aika paljon uudenlaisia termejä ja määrittelyjä.  Assistenttini Johanna tuskastui harjoitustunneilla, kun teekkarit eivät jaksaneet kiinnostua kemolitoautotrofioista. Kavereidensa kanssa – omasta aloitteesta ja rohkeasti – hän rakensi verkkoon pelin. Siinä opeteltiin vaihtoehtokysymyksillä alan perusteita ja tulos kirjautui vastausten ja vastaamiseen käytetyn ajan perusteella. Opiskelijat pelailivat iltaisin tuntikausia. Heti ensimmäisellä kerralla kurssin läpäisy ja arvosanat paranivat merkittävästi. Kiitän Johannaa herätyksestä nähdä uudenlaisten apuvälineiden mahdollisuudet oppimisen kehittämisessä. Tämä tapahtui aikana, jolloin työpuhelimessa ei ollut hipaisunäyttöä.

Mediteknian isoon saliin kokoontui viime viikolla puolitoista sataa UEFin innostunutta opettajaa, opetuksen ja oppimisen kehittäjää jakamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään oppimisympäristöjen kehittämisestä. Tilaisuudessa työskenneltiin myös työpajoissa, esiteltiin kehittämiskohteita, uusia ideoita ja yhteistyön avauksia sekä kampuskävely tutustutti uusiin oppimisympäristöratkaisuihin.

Fyysisten, teknisten, sosiaalisten ja paikallisten oppimisympäristöjen osalta edetään aimo harppauksin ja taustalla on didaktinen ja pedagoginen kehittyminen. Kuten yliopiston tyyliin kuuluu, muutosten vaikutuksia oppimiseen tarkastellaan tutkijoiden toimesta ja tehdään tarvittaessa korjausliikkeitä. Opiskelijamme ratkovat Marsin asuttamisen haasteita yhteistyössä Yhdysvaltain avaruus- ja ilmailuhallinnon kanssa, keskustelevat avaruusasemalla toimivan astronautin kanssa ja tutustuvat Miamissa NASAn toimintaan. Mukaansatempaavia haasteita löytyy myös lähempää ja kaikilta opintoaloiltamme. Käänteinen oppiminen tulee vauhdilla ja niin, että vuoden loppuun mennessä sen piirissä on yli 40 opettajaa, 25 toimintayksikköä ja 4000 opiskelijaa. Monenlaisia digitaalisia ratkaisuja käytetään opetuksessa ja ohjauksessa vain muutamia esimerkkejä ottaakseni.

Muutosvauhti on suuri ja opettajat innoissaan. Puheissa korostuu oppimisen merkityksellisyyden tavoite, ei trendikkyyden haku. Opiskelijalle tulokset sitten näkyvät luonnostaan laadukkaampana oppimisena, vähempänä odotteluna tai juoksuna salista toiseen, kun opintoja voi edistää myös itse valittavana ajankohtana vaikka omalta sohvalta käsin. Oppiminen on joustavampaa, monet rutiinit helpottuvat, mutta samalla oma-aloitteisuuden vaatimus kasvaa. Tämä tapahtuu Sanni G.-L:n ollessa opetus- ja kulttuuriministerinä ja puolitoista vuotta sen jälkeen kun UEFin strategiaan oli kirjattu tavoite olla Suomen paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä.

Muutosta ei ole tarpeen pelätä. UEFin opettajien asiantuntevuus tunnetaan ja siihen kaikki perustetaan. Oppimisympäristöpioneerit raivaavat tietä ja oppimisen kehittämiseen ehtivät kaikki mukaan. Jatkossa oppimisen kehittämisen avainsanoja ovat laaja avoimuus ja yhteisen tekemisen lisääminen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Laaja avoimuus merkitsee siirtymistä intranetista aineistojen väliseen suurempaan avoimuuteen myös muiden oppilaitosten kanssa. Parhaita paloja kannattaa tuoda myös sosiaaliseen mediaan; eiväthän tulevat opiskelijat tiedä kiinnostua, elleivät näe. Vuorovaikutusalustoja kehitetään julkisten toimijoiden ja yritysten sekä meidän opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden yhteiseen oppimiseen vastuullisuuden ja vaikuttavuuden hengessä.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Profiilin kirkastaminen

”Minulla on kolme vaivaa, sydämestä ottaa, lonkkia kolottaa… niin ja mikäs se kolmas vaiva nyt olikaan?” Tuttuja tarinoita lähipiirin ikääntyviltä kuultuna. UEF hakee monitieteisiä ratkaisuja ikääntymiseen liittyviin kardiovaskulaarisiin ja metabolisiin sairauksiin, Alzheimerin tautiin, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin sekä syöpään. Translationaalinen tutkimus ulottuu molekyylitasolta kliinisiin käytänteisiin – se on yhteiskunnallista vaikuttavuutta parhaimmillaan.

Ikääntyminen, elintavat, terveys –globaalihaasteen tutkimusalueet yhdistävät esimerkillisesti perustutkimuksen käytäntöön vietäviin hoitoihin. Tällaista tieteidenvälisyyttä tavoitellaan UEF- strategian mukaisesti kaikilla tutkimusalueilla. Tätä onkin kiitelty monelta taholta ja näyttöjä saatu kilpaillun rahoituksen myöntöinä ja erilaisina tunnustuksina.

Monitieteisyyden korostamiseksi ja vahvistamiseksi tehtiin viime vuonna tohtoriohjelmareformi.  Tavoitteena oli entistä kiinteämpi kytkentä temaattisiin alueisiin. Tohtorikoulutettaville halutaan positiivisia kokemuksia yhteistyöstä eri aloilla toimivien kanssa. Nyt on aika varmistaa, että tutkimusalueiden ja tohtoriohjelmien yhteistyö on löytämässä käytännön muotoja. Huhtikuussa peilaamme kokemuksia tutkimusalueiden ja tohtoriohjelmien välisissä tapaamisissa.

Ovatko samaan globaalihaasteeseen paneutuvat tutkimusalueemme riittävän vuorovaikutteisia, toisiaan täydentäviä ja tukevia? Näitä kysymyksiä oli omiaan herättelemään Akatemian toisen kierroksen profilaatiohaun kriittinen palaute. Horisontaalisen yhteistyön kanavia ovat esimerkiksi yhteiset infrastruktuurit ja metodiosaajien toiminta yli tutkimusaluerajojen. Infrayhteistyö on jo laaja-alaista ja periaatteet kirjattuna infrastruktuuriohjelmaan. Jäivätkö yhteisinfrat hakemuksessa korostamatta? Metodipuolella esimerkiksi suurten tietoaineistojen avoimeksi tekeminen, tulkinta ja mallinnus ovat yhteinen haaste. Avoin data on tulevaisuudessa tutkimusympäristön vetovoimatekijä.

Ikääntymisteemaan vielä palatakseni yhteiset avoimet tietoaineistot auttaisivat sairauksien yhteisvaikutusten tutkimuksessa.  Yliopiston tutkimusprofiili kirkastuu, kun tutkimusalueiden sisäisen toimivuuden lisäksi myös eri tutkimusalueille löytyy yhdistäviä tekijöitä.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Tutkimusetiikkaan tulee panostaa

Rehtori Jukka Mönkkönen pohdiskeli viikko sitten blogissaan kysymystä luottamuksen horjumisesta tietoon ja tutkimukseen viimeaikaisten tieteelliseen vilppiin liittyneiden tapausten tiimoilta. Tutkimuseettisten periaatteiden noudattaminen ja harhapoluille joutuneiden tunnistaminen on tiedeyhteisön uskottavuuden kannalta äärimmäisen tärkeää. Eriskummallista niin VTT:n kuin Karolinskan tapauksissa on ollut tiedeyhteisön sisäinen haluttomuus puuttua jämäkästi vilppiepäilyihin, joista ”sisäpiireissä” on median tietojen perusteella kuiskittu jo jonkin aikaa.

Mediassa esillä olleet vilppitapaukset ovat liittyneet huippututkimukseen, mutta törmäämme aika ajoin vilppiin myös peruskoulutuksen eri vaiheissa. Tiedekuntatasolla käsiteltäviksi tulleet vilppiepäilyt ja opiskelijoiden esittämät vastineet osoittavat, että tutkimuseettisten periaatteiden juurruttamisessa on työsarkaa. Useimmiten kysymys ei ole ollut määrätietoisesta tulosten vääristelystä tai tutkimusten plagioinnista vaan pikemminkin tieteellisen tutkimuksen periaatteiden huonosta tuntemuksesta ja tutkimusmenetelmien puutteellisesta hallinnasta.

Ihmistieteissä tieteellinen vilppi on kohdentunut eritoten tieteellisten tekstien plagiointiin. Turnit-plagiaatintunnistusjärjestelmä on yliopistojen käyttöön ottama tekninen väline tekstien aitouden arvioimiseksi. Se on samalla tunnustus niin yhteisömme jäsenille kuin ulkopuolisille, että vilppiä esiintyy ja että siihen halutaan puuttua. On luotu pelote urheilun doping-kontrollin tapaan. Pelote on varmasti paikallaan, mutta on ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijat sisäistävät opiskelun ensimetreiltä lähtien objektiivisuuteen pyrkivän, tieteellisiin hyviin käytänteisiin pohjautuvan ja eettisesti kestävän tutkimuksen periaatteet. Tutkimusetiikan tulisi olla jatkuvasti läsnä opetuksesta harjoitustöihin ja opinnäytteiden laatimiseen. Opiskelijayhteisömme kansainvälistyminen korostaa entisestään tutkimusetiikasta puhumisen ja sisäistämisen tarvetta.

Kenties Turnitia tehokkaampi tekninen keino tutkimusetiikan edistämiseen on tieteen avoimuuden lisääminen, johon myös OKM on meitä kannustamassa avoimen tieteen ja tutkimuksen ohjelman kautta. Yksi askel kohti avoimuutta on opinnäytetöiden sähköinen julkaiseminen kirjastomme e-sivuilla. Tieteen avoimuuden näkökulmasta nurinkurista tilanteessa on, että vaikka gradujemme palautusjärjestelmä ohjaa opiskelijaa opinnäytteensä sähköiseen julkaisemiseen, ainoastaan 37 prosenttia graduistamme päätyi avoimesti saataville vuonna 2015. Jyväskylän yliopistossa noin neljä viidesosaa graduista päätyy e-julkaisuiksi. Mistä moinen ero johtuu?

Tiedekunnat eivät voi omavaltaisesti julkaista opinnäytteitä, sillä sähköiseen julkaisemiseen tarvitaan aina tekijän lupa. Kun somessa on totuttu paljastamaan henkilökohtaisia intiimejäkin asioita, niin miksei sitten omaa ylpeyden aihetta—opinnäytetyötä—saateta innolla kaikkien nähtäville. Gradun tekemisen tuskasta ja riemusta on varmasti välittynyt viesti jos toinenkin. Syyttävää sormea ei voi kohdistaa pelkästään opiskelijoihin. Suuri vastuu tieteen avoimuuden periaatteiden välittämisestä opiskelijoille on meillä opetus- ja tutkimushenkilöstöön kuuluvilla. Opiskelijoille on tehtävä selväksi seminaareissa, että opinnäytetöiden julkaiseminen sähköisessä muodossa on osa tutkimusprosessia. Se tuo opiskelijalle näkyvyyttä, mahdollistaa yhteisön sisäisen kontrollin ja mittaa osin opetushenkilöstön onnistumista työssään.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

 

Matkalla avoimeen tieteeseen  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut viime aikoina näkyvästi avoimen tieteen edistämiseen. Tavoitteena on vuoteen 2017 mennessä nostaa Suomi johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa sekä hyödyntää laajasti avoimen tieteen mahdollisuudet yhteiskunnassa. Konkretiaksi puettuna tämä tarkoittaa, että suomalaisen tutkimusjärjestelmän tuottamat julkaisut ovat avoimesti kaikkien saatavilla, minkä lisäksi luodaan käytänteet tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytykseen ja uudelleen käytettäviksi tutkimushankkeiden päätyttyä. Avoimen tieteen johtavana tavoitteena on tutkimuksen laadun kohottaminen.

Keskeiset tutkimusrahoittajat Euroopan komissiosta Suomen Akatemiaan ovat sitoutuneet avoimeen tieteeseen. Tutkijat ovat jo joutuneet vastaamaan kysymyksiin tutkimusaineistojen hallinnasta ja tallettamisesta sekä tutkimustulosten open access- tai rinnakkaisjulkaisemisesta hankehakemuksia valmistellessaan. Mihin tutkija oikeasti sitoutuu vastatessaan asetettuihin kysymyksiin rahoittajia miellyttävällä tavalla? Esimerkiksi Horisontti2020-ohjelma edellyttää, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla open access –julkaisuina tai rinnakkaistallenteina.

Julkaisemista suurempi avoimeen tieteeseen liittyvä kysymys on tutkimusaineistojen omistajuus ja jakaminen. Ihmistieteissä tutkimusaineistot on perinteisesti mielletty yksityisomaisuuden luonteisiksi, mikä on johtanut siihen, että työhuoneiden ja varastojen hyllyt pursuavat mappeja ja laatikoita; ulkoiset kovalevyt ja muistitikut ovat täynnä sähköistä dataa, jonka avaamiseen nykyisin käytettävät ohjelmat eivät tahdo enää taipua. Toki merkittäviä tutkimusaineistoja on päätynyt erilaisiin arkistoihin julkiseen käyttöön, mutta pääsääntöisesti datan uusiokäyttöä ei ole juurikaan pohdittu tai siihen on suhtauduttu epäröiden.

Tutkijat ovat esittäneet aiheellisia tutkimusaineistojen jakamiseen liittyviä varaumia.  Miten esimerkiksi haastateltavat reagoivat kuullessaan haastattelutilanteessa, että heidän sensitiivisiä kokemuksia mahdollisesti analysoidaan ja tulkitaan kymmenien tutkijoiden toimesta, joista aineiston keruuvaiheessa ei ole mitään tietoa. Lisäksi aineistoihin liittyy tietosuojaa ja omistajuutta koskettavia kysymyksiä, mutta niihin on varmasti löydettävissä ratkaisut. Kun näistä varaumista päästään, lisää tietoaineistojen tallettaminen ja niitä koskevan metatiedon jakaminen yliopiston tunnettuutta ja meritoi aineiston synnyttäjiä.

Silti avoimeen tieteeseen on vielä pitkä matka kuljettavana erityisesti asenteiden ja toisaalla tutkimusinfran tasolla. Tutkijoiden asenteiden muokkaamisessa avoimeen tutkimusaineistojen jakamiseen riittää työtä erityisesti tieteenaloilla, joissa ei ole totuttu tutkimusryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistojen jakamisessa on toki noudatettava tervettä järkeä ja harkittua itsekkyyttä, ettemme luovu aineistoaarteistamme vastikkeetta, mutta tiedon levittäminen aarteiden olemassaolosta lisää yliopistomme tunnettuutta ja houkuttelevuutta. Asenteiden hidasta muutosta avoimen tieteen toista peruspilaria – avointa julkaisemista – kohtaan kuvastaa puolestaan pro gradujen julkaiseminen verkossa, joka on yleistynyt meillä valtakunnallisesti tarkasteltuna hitaasti, vaikka tarjolla on ollut toimiva järjestelmä. Huomio kohdentuukin meihin opettajiin. Opiskelijat on kasvatettava siihen, että tieteelliset tuotokset on saatettava kaikkien nähtäville ja kriittisesti arvioitaviksi.

Yliopisto on instituutiona käynnistänyt toimet avoimen tieteen harjoittamisen edellytysten takaamiseksi.  Avoin tiede avaa uuden aikakauden tutkimuksessa, mutta sen edellytyksenä on uudenlaisen ajattelun sisäistäminen läpi koko tiedeyhteisön.

harri_siiskonenHarri Siiskonen