Tag Archives: ammattikorkeakoulu

Kellot soivat duaalimallille?

Tätä saattoi odottaa jo kansainvälisten esimerkkien valossa. Britanniassa John Majorin hallitus korotti jo 1990-luvun alussa sikäläiset polytechnic-nimen alla kulkeneet kolmannen asteen instituutiot yliopistoiksi, minkä jälkeen niillä on ollut oikeus tarjota kaiken tasoisia tutkintoja siinä missä ”vanhoilla” yliopistoillakin. Useimmat ottivat myös university-nimen käyttöönsä.

Suomessa samanlainen kehitys muhii vielä kannen alla, mutta pulpahtelee sieltä hellalle vähän väliä. Yksi pisimmälle päässyt läikähdys on Tampereen alueen kolmen korkeakoulun yhdistymishanke, ”T3”. Hanke on osa kuuluisaa korkeakoulujen ”rakenteellista kehittämistä”, eikä sen yksityiskohdista ole julkisuuteen juuri tiedotettu. Ja jos Aikalaisen kolumnia 24.11. (Marjo Vuorikoski, ”Edistyksen pakko”) on uskominen, niin ei Tampereen yliopiston henkilökuntakaan siitä toistaiseksi paljon tiedä muuta kuin, että esillä on ollut mm. kandidaatin tutkinnon toteuttaminen ammattikorkeakoulussa – jos se sellaisena säilyy, ja jos saman alan koulutusta on sekä siellä että yliopistossa tai teknillisessä yliopistossa.

Jos Tampereen hanke etenee yhdistymiseen saakka, on helppo arvata, että samanlaiset hankkeet saavat vauhtia muuallakin, ja nykymuotoinen duaalimalli on pian historiaa. Vai käykö sitten niin kuin esimerkiksi Irlannin tasavallassa on käymässä? Siellä on näihin päiviin asti ollut meikäläisen duaalimallin mukainen jako perinteisiin yliopistoihin ja institute of technology -nimikkeen alla toimiviin kolmannen asteen instituutioihin, jotka vastaavat meidän ammattikorkeakoulujamme. Nyt kuitenkin Dublin Institute of Technology on saamassa yliopistollisen statuksen ja muuttamassa nimensä Dublin Technological Universityksi. Monia samanlaisia hankkeita on vireillä muilla paikkakunnilla. Yksi tähän kehitykseen johtanut syy on se, että teknologiset instituutit ovat vuosien mittaan laajentaneet koulutus- ja tutkintotarjontaansa yhteiskunnallisiin ja humanistisiin aineisiin – siis perinteisille yliopistoille aiemmin varatuille aloille. Koska kaikki teknologiset instituutit eivät kuitenkaan tule saamaan tai edes haekaan teknologisen yliopiston asemaa, Irlannissa näytään päätyvän duaalimallin sijasta kolmikerroksiseen malliin, jossa ylimpänä ovat perinteiset yliopistot, sen alla teknologiset yliopistot ja alimpana teknologiset instituutit.

Saapa nähdä, käykö meilläkin lopulta niin, että yliopistojen välille muodostuu samanlainen hierarkia sen mukaan, miten lähellä tai kaukana ne ovat nykyisen kaltaisista tiedeyliopistoista tai ammattikorkeakouluista? Merkkejä tällaisesta ajattelusta on ilmassa.

filppulaMarkku Filppula