Tag Archives: aluekehitys

Kohti yliopistokentän uutta isojakoa?

Viikko sitten valmistui taas yksi RAKE-selvitys, kun kasvatustieteen alan selvitysmies Matti Jakobsson luovutti raporttinsa UNIFI:n hallitukselle. Lisää on tulossa lähikuukausina, kun humanistisen alan, taito- ja taideaineiden sekä filosofian ja psykologian RAKE-raportit valmistuvat.

Kasvatustieteen raportista voi melkein sanoa, että RAKE-rintamalta ei mitään uutta. Selvitysmies ei näe suurta tarvetta kasvatustieteen alan nykyrakenteiden mylläämiseen, mutta esittää kyllä useita sellaisia uudistusehdotuksia, joilla hänen mukaansa voidaan parantaa alan koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen tasoa ja tehokkuutta. Yliopistojen yhteistyötä ja työnjaosta sopimista Jakobsson korostaa samaan tapaan kuin jo aiemmin julkaistut raportit. Keskeiseksi toimijaksi hän esittää kasvatustieteellisten tiedekuntien dekaanien yhteisiä tapaamisia, joissa tarvittavista toimista sovittaisiin. Tässä ei ole mitään uutta, koska alan dekaanit kokoontuvat jo nykyään vähintään kerran tai kaksi vuodessa.

Astetta epämääräisempiä toimijoiden suhteen ovat raportin esitykset tutkimuksen kehittämisestä ”vahvistamalla menestyviä yksiköitä sekä vahvistamalla yksiköiden erilaisia profiileita” samoin kuin tutkijakoulutuksen laajentamisesta ”erityisesti vahvoissa tutkimusyksiköissä”.  Kuka vahvistaa, ja kenen päätöksellä laajennetaan, ja kuka määrittelee ja millä kriteereillä ”vahvat tutkimusyksiköt”. Onko se OKM vai Suomen Akatemia, vai nämä yhdessä? Toisaalla raportissa tulee esiin sama keskittämisen ajatus, kun selvitysmiehen mukaan ”[j]atkokoulutuksen volyymit tulisi suunnata niihin yliopistoihin, joissa on riittävät tutkimusresurssit ja –verkostot”. ”Suuntaaja” olisi tässäkin epäilemättä jokin yliopistojen yläpuolinen taho.

Ylhäältä ohjatun keskittämisen teema on tuttu monista julkisuuden puheenvuoroista, joista viimeisimpiä on HY:n rehtorin Jukka Kolan haastattelu Kauppalehdessä (14.10.). Kolan mukaan osan yliopistoista tulisi keskittyä vain kandidaattivaiheen koulutukseen, toiset – ja arvatenkin ne suurimmat ja kauneimmat – hoitaisivat maisteri- ja tohtorikoulutuksen. Tämä tarkoittaisi amerikkalaismallisen akkreditointisysteemin istuttamista Suomen korkeakoulukenttään. Kolan toisen ehdotuksen mukaan niukkojen resurssien sinne tänne sirottelun sijaan Suomeen pitäisi muodostaa 5-6 ”korkeakoulualuetta”. Kunkin alueen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset huolehtisivat yhdessä alueensa korkeimman tason koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen järjestämisestä.

Ajatus korkeakouluverkon harventamisesta ja nykyisiä suurempien yksiköiden muodostamisesta kuulostaa kyllä hyvinkin todennäköiseltä ja houkuttelevaltakin skenaariolta, jonka tuloksena suomalaiset yliopistot olisivat nykyistä vahvempia ja kansainvälisesti kilpailukykyisempiä. Kuten Kola toteaa, se antaisi myös muille suomalaisille yliopistoille paremmat mahdollisuudet nousta Helsingin yliopiston rinnalle kansainvälisessä kilpailussa. Sen sijaan hänen esityksensä ”korkeakoulualueista” uutena rakenteellisena ratkaisuna tuo mieleen surullisenkuuluisat sote-alueet ja tuntuu perustuvan ajatukselle, että korkeimman tason koulutus ja tutkimus olisivat jotenkin alueellisia perusluonteeltaan ja lähinnä alueellisia tiedonintressi- ja koulutustavoitteita palvelevia.

Korkeakoulualueiden sijaan pitäisi kyllä pohtia mahdollisuuksia päästä 5-6 suomalaiseen yliopistoon tulevaisuuden tavoiteltavana mallina. Se tietäisi todella suuria muutoksia yliopistokentässä ja vähintäänkin nykyisten yliopistojen keskisiä federaatioita tai fuusioita. Ne taas loisivat lisää monikampuksisia yliopistoja, mutta toisaalta mahdollistaisivat tutkimuksen ja koulutusalojen kokoamisen nykyistä suuremmiksi keskittymiksi juuri siihen tapaan, mitä eri alojen RAKE-raporteissa esitetään. Tietysti sekin on mahdollista, joskaan ei poliittisesti helppoa, että jollakin mahtikäskyllä peräti lakkautettaisiin joitakin yliopistoja ja niiden toimipaikkoja useilla paikkakunnilla. Joka tapauksessa muutosten tuulet tullevat puhaltamaan aina vain voimakkaampina.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Suomeen sopii muutama maailmanluokan yliopisto

Viime viikkoina on ilmestynyt koko joukko analyysejä, selvityksiä ja raportteja korkeakoulujen tilasta ja uudistamistarpeista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi yhdeksän ehdotustaan yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Suomen yliopistot UNIFI ry. julkaisi tieteenalakohtaiset rakenteellisen kehittämisen raportit, jotka sisältävät ehdotuksia yliopistojen profiloitumiseen. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen vertailuraportti suomalaisesta korkeakoulujärjestelmästä näki päivänvalon ja viimeisimpänä EK loihe viime viikolla lausumaan, että Suomi tarvitsee 3-4 huippuyliopistoa.

Mediahuomion määrällä arvioiden korkeakoulujärjestelmämme onkin yksi keskeisimpiä kehittämiskohteita, kun Suomea nostetaan jaloilleen.

Kaikkien analyysien lähtökohtana on, että Suomessa on maan kokoon suhteutettuna runsaasti korkeakouluja, niissä on päällekkäistä toimintaa, ne ovat osin liian pieniä ja niukat voimavarat sirpaloituvat liian moniin yksiköihin. Yliopistojen yhdistäminen ja ns. duaalimallin, eli rinnakkaisen yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkoston uudistaminen onkin nostettu vahvasti esille.

On selvää, että erillisiä rinnakkaisia koulutuskokonaisuuksia aina maisteri-ja jopa tohtoriopintoja myöden ei ole järkevää rakentaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön vahvistamisen tulee lähteä toiminnalliselta pohjalta, jossa yhdessä rakennetaan uuden tyyppisiä koulutuskokonaisuuksia. Joissain tapauksissa jopa yhteensulautumiset voisivat olla perusteltuja, mutta ennen kaikkea lainsäädännön on mahdollistettava erilaiset ratkaisut.

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja meillä on hyvin koulutettua, osaavaa ja innovatiivista väkeä eri puolilla maata. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pitäisikin alueittain arvioida profilointi- ja rakennekehitystarpeensa yhdessä tavoitteenaan hyvin toimiva koulutusjärjestelmä ja fokusoituneet tutkimus- ja kehitysympäristöt.

Uudistukset pitää koordinoida valtakunnallisesti niin, että eri alueet muodostavat koko maan kattavan, toisiaan täydentävän osaamisen verkoston. Tällöin koko maan henkinen potentiaali voidaan täysimääräisesti hyödyntää ja rakentaa Suomeen muutama laadukas, maailmanluokkaa oleva yliopistokokonaisuus, joilla taataan tutkimuksen ja koulutuksen korkea taso ja luodaan edellytykset uusille innovaatioille.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

Elämää “Niin se vain on” -ajassa

Julkinen keskustelu yleisestä talouspolitiikasta tuo hakematta mieleen vanhan väitteen, jonka mukaan pieneen maahan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Tämä näkyi vastikään niissä tyrmäävissä reaktioissa, joita Aalto-yliopiston professorin Pertti Haaparannan kirjoitus HeSa:ssa (22.3) herätti taloustieteilijöiden ja –poliitikkojen ”enemmistöksi” kuvatussa rintamassa. Tämä rintama pitää välttämättömänä leikata julkisia menoja radikaalisti, kun taas Haaparannan velanottoon perustuva elvytys on sen mukaan tuhon tie. ”Niin se vain on”, sanotaan. Maallikolle tulee mieleen pari muutakin jo yksinkertaisen propositiologiikan sallimaa mahdollisuutta, kuten ”se on niin tai näin”, ja jos oikein uskaliaaksi heittäytyy, ”se on niin ja näin”. Modaalinen logiikka lisäisi tähän vielä omia mahdollisten maailmojen ulottuvuuksiaan, mutta se ei enää sovi yhden totuuden maailmaan.

Korkeakoulupolitiikassa ”niin se vain on” tarkoittaa esimerkiksi EVA:n äskettäisen raportin mukaan sitä, että Suomen tieteen tila on huolestuttava ja taso laskemassa kansainvälisessä vertailussa. Jotkut ovat tosin rohjenneet kyseenalaistaa näin suorasukaisen yleistyksen, mutta ”niin se vain on” –kanta näyttää nyt otetun virallisen korkeakoulupolitiikan lähtökohdaksi, ja sen mukaan jatkossa toimitaan. Se siitä.

Toinen samasta raportista luettavissa oleva johtopäätös on, että Suomen kokoiseen maahan mahtuu vain 7 yliopistoa. Tueksi tälle tarjotaan vertailumaista erityisesti Tanskaa. Siellä on vuoden 2006 yliopistouudistuksen jälkeen vain 8 yliopistoa, ja maa on silti yliopistojen tehokkuusvertailussa selvästi meidän edellämme. Kertomatta tosin jää, että esimerkiksi Tanskan SDU:lla, jota UEF on käyttänyt benchmarking-kumppaninaan, on peräti 5 eri paikkakunnilla toimivaa kampusta. Suuruuden ekonomia on tässä vähintään tulkinnanvaraista ja yliopistoverkko alueellisesti edelleen laaja.

Kolmas raportin totuus on, että paras tulos saavutetaan, mikäli tohtorikoulutus ja mieluiten myös maisteritason koulutus keskitetään vain suurimpiin yliopistoihin. Tätä henkeä on nähtävissä myös monien alojen RAKE-raporteissa, joten tässäkin joudumme toteamaan, että ”niin se vain on”. Sitä ei ole juuri pohdittu, mitä kaikkea menetetään, jos näin toimitaan. Voi käydä niinkin, että tutkimuksen taso laskee tutkimussuuntauksien, -kohteiden ja metodologisten lähestymistapojen yksipuolistuessa keskittämisen myötä, puhumattakaan siitä, että kandidaattitason yliopistojen opettajien tutkimuksellinen potentiaali jää täysin määrin hyödyntämättä. Mitä se merkitsee opetuksen tasolle, opettajien motivaatiolle ja mitä opiskelijoille – kysymyksiä riittää.

Ja kun mallia nyt haetaan Tanskan ohella muista pienistä eurooppalaisista maista, jopa lamasta nousevan Irlannin tasavallan korkeakoulujärjestelmäkin on otettu esimerkiksi menestyjästä. Tässä kannattaa huomioida se OKM:n tilaaman ja vastikään julkaistun kansainvälisen arviointiraportin johtopäätös, että yksi maan menestymisen keskeinen perusta on ollut satsaaminen koko korkeakoulujärjestelmän toimivuuteen, ei vain yksittäisiin instituutioihin (Towards a future proof system for higher education and research in Finland, Technopolis Group, 2015, s. 139). ”Niin se vain on” voi siis olla noinkin.

filppulaMarkku Filppula

Älykästä erikoistumista

EU:n älykkään erikoistumisen teema sisältää ajatuksen alueellisten vahvuuksien tunnistamisesta ja kehittämisestä. Itä-Suomessakin maakunnilla on liittojensa laatimat älykkään erikoistumisen strategiat, kaupungeilla omat kasvustrategiansa ja alueen korkeakouluilla omat strategiansa vahvuuksistaan. Tähän kun lisätään vielä alueella toimivat tutkimuslaitokset ja koko yrityskenttä, on koossa kokolailla iso kokonaisuus, jonka olisi hyvä älykkäästi erikoistua ja mielellään samaan suuntaan.

Vaikka mainittujen tahojen tavoitteet ja toimintakentät poikkeavat toisistaan, olisi ainakin keskeisillä toimintasektoreilla hyvä löytää yhteiset painopisteet ja erikoistua niihin laajalla rintamalla. Otetaan esimerkiksi Itä-Suomelle erittäin merkityksellinen biotalous, joka on niin laaja kokonaisuus, että mikään alue ei voi kattaa kaikkea siihen liittyvää osaamista. Alueen toimijoiden tulisikin löytää samoja painopisteitä toiminnassaan, jolloin yhteistyössä profiloitumalla voisimme vahvistaa itä-suomalaista osaamista kukin omalla toimintasarallamme, mutta samaan suuntaan. Joensuu Suomen biotalous-INKA kaupunkina voisi hyvin ottaa kuskin paikkaa tässä.

Toinen esimerkki on terveysala, jolle on laadittu kansallinen kasvustrategia. Helsingin kaupunki tavoitteleekin yhdessä alueen yliopistojen, muiden toimijoiden ja yritysten kanssa Pohjois-Euroopan terveyspääkaupungin asemaa. Myös Kuopion seudulla olisi erinomaiset edellytykset olla tällainen keskittymä, jos vain tunnistamme yhteiset vahvuutemme ja kohdennamme kehitystoimintamme samoihin kohteisiin.

Tiivistämällä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston, alueen ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, kaupunkien, maakuntaliittojen ja yritysten kesken voimme parhaiten taata Itä-Suomen älykkään erikoistumisen ja kilpailukyvyn.

Jukka MönkkönenJukka_Monkkonen_100X130

 

 

 

 

 

 

Tervettä kasvua

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi toukokuun lopussa Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian. Siinä todetaan, että Suomessa on terveysalalla vahvaa osaamista, jota voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä tehokkaammin kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Alan yksityinen tutkimustoiminta olisi kasvatettavissa 2,5-kertaiseksi vuoteen 2020 mennessä tiivistämällä yhteistyötä ja luomalla yhteinen toimintaohjelma.

Merkittävää strategiassa on se, että allekirjoittajina on neljä ministeriä kolmesta ministeriöstä, TEM:stä, STM:stä ja OKM:stä. Poliittinen sitoutuminen asiaan on siis laajaa.

Strategiassa on esitetty tiekartta eli keskeiset toimenpiteet terveysalan innovaatioekosysteemin kehittämiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä esitetään, että yliopistot ja yliopistosairaalakaupungit laativat toimintasuunnitelmat tutkimus- ja innovaatioekosysteemien sekä siihen liittyvän yritysyhteistyön kehittämiseksi. Myös yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden profiileja ja tutkimuksen painopisteitä pitää vahvistaa ja rakentaa maahan kansallisesti kattavat ja toisiaan täydentävät osaamisverkostot. Tavoitteena on mm. alan ulkomaisten investointien houkutteleminen (Team Finland Health) ja se ei onnistu keskinäisen nurkkakuntaisen kilpailun kautta, vaan verkottamalla valtakunnan paras osaaminen.

Itä-Suomen yliopiston, KYSin ja Kuopion alueen on myös otettava asiasta koppi, tunnistettava omat vahvuutensa ja sitouduttava tutkimus- ja kehitysympäristöjen sekä innovaatioekosysteemien yhteiseen kehittämiseen. Meillä on kaikki mahdollisuudet ottaa vahvuusaloillamme valtakunnassa johtava rooli. Ja se kannattaa tehdä, koska terveys laajassa merkityksessä on alueen ehdotonta osaamishuippua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Älykkäästi erikoistumaan

Euroopan unioni edellyttää, että jokainen maa ja alue laatii uudella rakennerahastokaudella ”älykkään erikoistumisen strategian”.  Näin rakennerahastovarojen uskotaan hyödyntävän entistä paremmin kunkin alueen omia vahvuuksia ja innovaatiopotentiaalia.

Useammallakin suulla olen kuullut sanottavan, että eihän tässä Suomessa mitään uutta ole: kärkiklustereista ja innovaatioista aluekehittäjät ovat puhuneet jo parin vuosikymmenen ajan.

Mutta onko tuolla puheella enää täyttä katetta?  Melkein kaiken olemassa olevan elinkeinotoiminnan nimeäminen jonkin ”kärkiklusterin” alle ei meitä kovin pitkälle vie. Julkisten panosten valikoitu käyttäminen todellisiin innovaatiokärkiin on maakuntapolitiikan arjessa vaikeaa.

Suomalaisilla ei ole entisenlaista ylpeilyn aihetta maailman parhaiten toimivasta innovaatiojärjestelmästä. Myöskään korkeakoulujen ja alueen odotukset eivät aina kohtaa toisiaan. Alueella ei helposti ymmärretä yliopistojen keskittymistä siihen, missä todella olemme parhaita – ei siis Itä-Suomessa, vaan Suomessa ja maailmalla. Toisaalta yliopistojen hyötyä alueelle ei tulisi nähdä vain uusien tuoteinnovaatioiden mielessä. Tärkein hyödyntämätön voimavaramme aluekehittämisessä onkin opiskelijat, myös kansainväliset opiskelijat ja työelämässä olevat aikuisopiskelijat. Koulutustehtävämme kautta voimme hyödyntää elinkeinoelämää ja julkista palvelutuottajia myös muilla kuin ns. korkean teknologian aloilla.

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa laadituissa älykkään erikoistumisen strategioissa silmiin pistää yksi yhteinen ala, biotalous. Siinä tärkeää olisi yliopiston molempien pääkampusten osaamisen hyödyntäminen koko alueen eduksi. Biotaloudessa jos missä kohtaavat toisensa alueen luontaiset vahvuudet ja yhdistyneen yliopistomme synergiaedut.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen

Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen