Tag Archives: akateeminen_rehtori

Opiskelijavalinta uudistuu vauhdilla

Uusia ylioppilaita valmistuu vuosittain 30 000. Heistä yksi kolmasosa saa opiskelupaikan samana vuonna. Aloituspaikkoja yliopistoon ja ammattikorkeakouluun on tarjolla 45 000. Korkeakoulut järjestävät yli 1000 pääsy- tai soveltuvuuskoetta. Valintakokeet maksavat korkeakouluille vuositasolla 15-20 miljoonaa euroa. Lisäksi järjestelmä on luonut valmennuskurssimarkkinat. Valmennuskursseille osallistuu 22 prosenttia ja hakupainealoille kuten oikeustieteelliseen ja lääketieteelliseen yli puolet yliopisto-opiskelijoista. Valmennuskurssit ovat usein kalliita eivätkä kaikkien ulottuvilla. Näiden tietojen pohjalta on helppo todeta, että valintajärjestelmä ei ole tehokas eikä reilu. Korjausliikkeitä on tarpeen tehdä.

Muutoksia onkin tulossa ja nopeaan tahtiin. Maan hallituksen yksi kärkihankkeista on työurien pidentäminen ja yhdeksi keskeiseksi keinoksi on tunnistettu opiskelijavalinnan uudistaminen. Tämä heijastui yliopistojen tulossopimuksiin vuosille 2017-2020. Niissä kirjattiin, että vuoteen 2018 mennessä yliopistot ottavat käyttöön opiskelijavalinnan, joka ei edellytä pitkää valmentautumista. Valinnat tulee jatkossa tehdä pääosin toisen asteen opintomenestyksen pohjalta. OKM asetti työryhmän pohtimaan ylioppilastutkinnon parempaa hyödyntämistä. Työryhmän marraskuun alussa julkaistu raportti suosittaa uudistukselle nopeaa aikataulua. Ylioppilastutkinto pääasiallisena valintaperusteena on raportin mukaan mahdollista ottaa käyttöön kokonaisuudessaan vuoteen 2020 mennessä.

Kaikki tämä tarkoittaa, että yliopistojen on tarpeen päättää ensi kevään aikana keväällä 2018 sovellettavista valintaperusteista. Suunnitelmat tarvitaan pian myös vuosille 2019-2021. UEFissa on juuri käynnistetty perustutkintokoulutuksen kehittäminen 2018-2021 OKM:n kanssa laaditun tulossopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Siihen kytkeytyy opiskelijavalintojen, koulutusohjelmien ja koulutustarjonnan kehittäminen sekä pedagogisen johtamisen kehittäminen. Opiskelijavalintojen kehittämisen aikataulu on kiireisin. Vuoden 2018 valintamenettelyyn osallistuvat koululaiset ovat jo lukiossa! Nopean valmistelun lisäksi yliopistoilta edellytetään tehokasta tiedottamista, mutta tarpeen on myös osallistua käytännössä koulujen opinto-ohjaukseen. Valintauudistus koskettaa Suomen nuorison tulevaisuutta ja tässä työssä yliopistot eivät saa epäonnistua.

blogi_jaakko_puhakka_100x130pxJaakko Puhakka
Akateeminen rehtori

Aika on otollinen

Astronautti Charles Camarda vieraili viime keväänä UEFissa. Samana päivänä meillä avattiin ortodoksisen kirkkolaulun kansainvälinen symposiumi. Minulle tarjoutui yhtenä päivänä taivaallisiin asioihin erilaisia näkökulmia. Camarda vieraili Joensuussa Arcusys-yrityksessä, joka kehittää NASAlle oppimisympäristöjä. Samalla hän tutustui alueen oppilaitoksiin. Yhdeltä istumalta saimme eri koulutusasteet miettimään Marsin asuttamisen haasteita. Mukana Joensuusta Epic Challenge:ssa on opiskelijoita UEFista, Kareliasta, P-KKY:stä ja meidän normaalikoulustamme. Tämä koulutusasteet ylittävä yhteistyö herätti NASAn kiinnostuksen. Pilotti on ollut menestys ja nyt NASA haluaa laajentaa ohjelman Suomen korkeakoulut kattavaksi. Tämä on myös esimerkki siitä, että  uuteen tapaan tehdä asioita yhdessä kannattaa tilaisuuden tullen tarttua.

Itä-Suomen korkeakoulut ovat viime aikoina pohtineet yhteistyön syventämistä monelta kantilta. Tavoitteena on sujuvoittaa opintopolkuja ja lisätä työelämärelevanssia, lisätä alueellista vaikuttavuutta ja tehdä yhteistyötä erilaisten palvelujen järjestämisessä. Taustalla on ajatus, että yhteistyöllä saavutetaan kullekin osapuolelle nykyistä paremmat edellytykset vahvistaa omaa ydinosaamistaan. UEFille tämä tarkoittaa vahvistumista entisestään kansainvälisenä, opiskelijakeskeisenä tiedeyliopistona.

Opintopoluissa on edelleen tarpeettomia kompastuskiviä erityisesti siirryttäessä oppilaitoksesta toiseen. Eräillä aloilla on mahdollista kehittää opintokokonaisuuksia niin, ettei erillisiä siltaopintoja enää tarvita. Koulutusta voidaan kehittää myös moniammatilliseen suuntaan niin, että jo opiskeluaikana saadaan taitoja käytännön työtilanteisiin yhteisissä oppimisympäristöissä ja harjoittelujaksoilla.

Biotalous on nostettu valtakunnalliseksi kärkihankkeeksi ja sosiaali- ja terveydenhuollossa on käynnistymässä ennen näkemätön reformi. Itä-Suomessa metsäbiotalous on keskeinen elinkeino ja potentiaalisin kasvuala. Myös terveydenhuollon palveluiden uudistamisessa ollaan ensimmäisten joukossa. Uutta luotaessa raja-aitoja pitää uskaltaa ylittää – myös koulutuksessa. Metsäbiotalouden tulevaisuuden osaamistarpeet eivät noudata klassisia tutkintosisältöjä tai oppilaitosten työnjakoja. Esimerkki viriävästä yhteistyöstä on yliopiston ja AMK:ien yhteisen metsäbiotalouden erikoistumiskoulutuksen kehittämishanke.  Siun Sotessa puolestaan pannaan käytäntöön ensimmäisenä Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Nämä ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia Itä-Suomen korkeakoulujen T&K&I-toiminnalle sekä koulutukselle tuoda osaamisensa yhteiseksi hyväksi. Aika ei voisi olla otollisempi vahvistaa alueellista vaikuttavuutta yhteistyön kautta .

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
Akateeminen rehtori

Vaikuttavuuden äärellä

Yliopistoilta haetaan lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Viime aikoina julkinen keskustelu on painottunut lyhyellä tähtäimellä ulos mitattavissa oleviin vaikutuksiin. Ei puhuta niinkään pitkäjänteisen asiantuntijakoulutuksen ja perustutkimuksen avulla rakennettavasta yhteiskunnan menestyksestä.

Mihin meidän odotetaan vaikuttavan? Ainakin siihen, että olemme kilpailukykyisiä, kansalaiset voivat hyvin ja heillä on riittävä elintaso sekä siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Yliopistoilta odotetaan nopeita ratkaisuja kansakunnan akuutteihin haasteisiin – ja niitä riittää.

Kun monet perinteiset työmaat ovat valuneet ulkomaille, uusien innovaatioiden kautta odotetaan uusia työpaikkoja erityisesti pk-sektorille. Tämä koskee niin teknologisia kuin aineettoman pääoman innovaatioita. Ihmisten hyvinvointiin on korkea aika vaikuttaa tuomalla innovaatioita ja uusia lähestymistapoja meneillään olevaan sosiaali- ja terveysalan reformiin. Siinähän ei ole pelkästään kysymys sairaaloiden sijoittelusta kuten lehtiä lukemalla voisi luulla. Seitsemänkymmentä prosenttia sote-alan budjetista kytkeytyy sosiaalialaan. Tärkein vaikuttamisen paikka meillä on ylläpitää ja vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Ainoastaan niistä ponnistamalla maamme voi pärjätä.

Keihin meidän odotetaan vaikuttavan? Innovaatioiden osalta tulee  luonnollisesti toimia niin, että innovaatiot kaupallistuvat ja tulevat käyttöön omin toimin tai sitten tahojen toimesta, joilla on siihen kyky ja halu. Meidän pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Tutkimusjärjestelmää on laajennettu tähän suuntaan. Tietoon perustuvan päätöksenteon kannustamiseksi on luotu uusi strategisen tutkimuksen istrumentti. Yhteiskunnallisen päätöksentekoon vaikuttava taho ovat kansalaiset. Äänestäjien mielipiteillä tuppaa olemaan vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Miten sitten mitata yliopistojen onnistumista näissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävissä? Teknologian kaupallistamisen osalta mittaristo on luotavissa. Tätä onkin jo mietitty varsin pitkälle ja seuraavanlaisia mittareita on esitetty: työpaikat, uudet yritykset ja ulkopuoliset sijoitukset niihin, yhteiset julkaisut ja patentit yritysten kanssa sekä lisenssioinnit. Monet näistä mittareista soveltuvat myös aineettoman pääoman innovaatioihin. Näissä vuorovaikutustahoina olisivat useammin julkisen sektorin toimijat kuin yritykset. Kansalaisiin vaikuttamisen mittareiksi näistä ei ole.

Kansalaisiin vaikutetaan pääasiassa median ja yhä useammin sosiaalisen median kautta. Vastaavalla tavalla kuin bibliometriikkaa käytetään tieteellisen tuotannon arviointiin, altmetriikkaa käytettäisiin vaikuttavuuden mittarina. Ts. Mitattaisiin sitä, miten paljon saadaan keskustelua aikaiseksi. Tämä mittari voisi pelittää, jos puheen paljous ja sanottavan määrä olisivat suoraan verrannollisia. Tutkimustulosten välittäminen ymmärrettävässä ja kiinnostavassa muodossa suurelle yleisölle on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Tarvitaan myös tiedottamisesta kiinnostuneita tutkijoita.

Taitaa olla niin, etteivät samat vaikuttavuuden mittarit istu kaikille. Tekniikkaan, luonnontieteisiin ja lääketieteeseen vaikuttavuus on mitattavissa. Paljon vaikeampaa on luetella vaikuttavuuden yhteismitallisia mittareita meidän monialayliopistoon, missä on kaikki muut koulutusalat paitsi tekniikka. Vaikutamme inhimillisen elämän kaikissa vaiheissa – kohdusta hautaan.

UEF:issa mietitään parhaillaan keinoja tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi.  Tällä hetkellä meiltä yrittäjiksi päätyy noin 1 % valmistuneista. Toimintaympäristöä pitäisi saada kehitettyä niin, että tulosten hyödyntämismahdollisuuksia mietittäisiin tutkimushankkeissa alusta pitäen. Kaikkia tutkijoita kaupallistaminen ei sytytä, eikä tarvitsekaan. Optimaalisesti tutkimusryhmissä olisi mukana kaupallistamisnäkökulmasta kiinnostunut tutkija ja vuorovaikutus ulkopuolisiin hyödyntäjä- ja rahoittajatahoihin olisi jatkuva ja välitön.

Pitkällä tähtäimellä perustutkimus tuottaa perustan merkittäville innovaatioille. Pelkästään lyhyen tähtäimen vaikuttavuuteen keskittymällä tyhjennämme aiemmalla perustutkimuksella koottua pajatsoa. Sitä paitsi monen tutkijan intohimo tutkimukseen lähtee uteliaisuudesta. Uteliaisuus ei ole kuriositeetti vaan perimmäinen innovaatioiden lähde.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Serendipiteettiä biotalouteen

Meillä kahden hengen kotitaloudessa pahvin kierrätyslaatikko täyttyy, mutta paperia kertyy paljon vähemmän. Kierrätyslaatikosta löytyy maitopurkkeja, kananmunakennoja, pahvilaatikoita ja pakkauksia pitsoille, myslille, jäätelölle, lenkkikengille ja saunakaljoille. Pakkausmateriaaleja valmistaville tehtaille on käyttöä.

Kiinalaiset keksivät paperin 2000 vuotta sitten. Kivitauluja, pergamenttia ja papyrysrullia kätevämpänä se levittäyi nopeasti kaikkialle. Taito kulkeutui Suomeen 1600-luvun lopulla ja paperin koneellinen valmistus käynnistyi Tampereella vuonna 1842. Siitä lähtien massa- ja paperiteollisuus on ollut leipälajimme. Kehitettiin kilometrin mittaisia tehtaita, joissa rullat pyörivät kahtasataa ja pari kaveria riittää valvomaan prosessia. Nykyaikainen paperikone on mekaanisen tekniikan huippusaavutus. Digitalisaatio paperia kätevämpänä tiedon välittäjänä muutti tuotannon kilometritehtaiksi.

Kamferisynteesin keksijä, mestariksi maailman synteetikkojen keskuudessa tituleerattu Gustav Komppa keksi myös konstin muuttaa kotimaista turvetta ja sahanpurua lentokonebensiiniksi ja petroliksi jo ensimmäisen maailmansodan pula-aikana. Sellunkeiton sivutuotteena syntyy mäntyöljyä, jota on opittu käyttämään fossiilisten varantojen sijaan monenlaisten jalosteiden tekoon. Niitä on kehitetty teollisuuskemikaaleiksi, mutta myös vaikkapa valmisteiksi, jotka estävät verisuonten tukkeutumista ja hampaiden reikiintymistä. Kemianteollisuuden pari vuotta tekemän selvityksen mukaan teollisuuden raaka-ainepohjasta 35 % on jo bioperäistä ja tuotanto vakiintunutta liiketoimintaa. Systemaattista kehitystyötä tehdään teollisuudessa ja yliopistoissa. Biotalous on aina ollut Suomen kärkihanke.

Jyrki Kankaan vetämänä rakennetaan UEF:in biotalousstrategiaa monitieteisyyden pohjalta. Meillä on syvällistä metsätieteiden osaamista sekä osaamista monella muulla biotalouteen kytkeytyvällä tieteenalalla. Täydentäviä näkökulmia löytyy muun muassa biologiasta, kemiasta, ekologiasta, ympäristötieteistä ja yhteiskuntatieteistä. Toiminta on vielä turhan eriytynyttä. Yksikkökohtainen osaoptimointi ei ole kokonaisuudelle hyväksi. UEF:in johtotähdeksi nostettu monitieteiset ratkaisut juontavat pohjimmiltaan siihen, että uutuuksia löytyy tieteenalojen rajapinnoilta. Sieltä löytyy myös meidän lisäarvomme Suomen kestävän metsäbiotalouden kehittämiseen. Monitieteisyys kasvattaa serendipiteettiä.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Väitöstyön ohjaajan monet roolit

Tohtoritutkintokeskustelua leimaavat usein ajalliset ja määrälliset tavoitteet enemmän kuin työn ohjauksen sisältö ja toteutus. Tohtoriprojektissa aikataulun hallinta ja riittävä tieteellinen tuotos ovat ilman muuta tarpeen. Myös ohjaustavalla on vaikutusta tohtoreiden valmiuksiin väitöksen jälkeisessä työelämässä. Omakohtaiset kokemukset opiskeluajalta ja työuralta muovaavat meidän professoreiden tapaa työskennellä. Yhtälailla välitämme malleja opiskelijoillemme. Nelivuotisen prosessin aikana käy ilmi, millä innolla haemme uusia näkökulmia ja ratkaisuja oman erikoisalamme ulkopuolelta. Olemmeko valmiita ja rohkenemmeko avoimeen tieteelliseen keskusteluun ja kyseenalaistamaan omia käsityksiämme.

Opiskelijapoikana oli innostavaa saada kirjeitä ulkomailta tieteellisistä artikkeleistaan tunnetulta etäohjaajalta. Tarpeen olivat yksityiskohtaiset ohjeet   ”…, jotta tulokset sitten läpäisevät tieteellisten sarjojen seulan”. Seuraavalla työmaalla ilmaisin esimiehelleni halun tehdä väitöstyön miettimästäni aiheesta. Hän kehotti kääntymään asiassa tutkimusta rahoittavien tahojen puoleen. Kehotuksen noudattaminen johti yrityksen ja monen erehdyksen kautta väitöstutkimuksen toteutumiseen. Se oli samalla hyvä oppisauna kilpaillun rahoituksen hankkimiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.  Elävästi muistuvat mieleen 90-luvulta väitöksen jälkeisestä elämästä tutkimuspalaverimme Portage Baylle avautuvassa maisemassa, jossa pelikaani usein tarkkaili laiturin päässä. Tutkimusryhmässä oli merentutkijoita, toksikologeja, mikrobiologeja, kemistejä ja useamman sortin insinöörejä sekä eritaustaisia tohtoriopiskelijoita. Keskusteluja leimasi rakentava tieteiden välinen vuorovaikutus, johon sisältyi myös haastaminen ja haastetuksi tuleminen yhteisen sävelen löytämiseksi. Selkeät ohjeet, omatoimisuus vai vuorovaikutus? Kaikki nämä ovat välttämättömiä tutkimustyön elementtejä, mutta oikea ajoitus, annostelu ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ovat ohjaajan ammattitaitoa.

UEF organisoi parhaillaan tohtorikoulujaan tieteidenvälisen vuorovaikutuksen edistämiseksi ja oppimiskokemusten monipuolistamiseksi. Väitös on ajokortti itsenäiseen tutkimustyöhön. Ajoharjoittelun yhteydessä opiskelija saa myös vaikutteita siihen, miten johtaa ja ohjata itse tutkimusta. Usein emme tunnista, että myös tapamme johtaa tutkimusryhmää uppoavat otolliseen maaperään. Keinomme selvittää ristiriitatilanteet, kannustaa ja antaa palautetta jäävät mieleen.  Tohtorikoulutus ei kuitenkaan ole yhden ohjaajan omien käsitysten ja mallien kloonausta ohjattavaan.  Oppimisympäristön olisi hyvä tarjota samanaikaisesti monipuolisia vaikutteita ja malleja niin, ettei kukaan päätyisi maiseman tarkkailijan rooliin.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Tulevaisuuden valmiudet

Saunan päälle keskustelimme kavereiden kanssa työelämästä. Joku muisteli joskus ihmetelleensä, miten nuo pomot ulkomaisten asiakkaiden kanssa jaksavat jutustella joutavia ja miksi ei päästä jo asiaan ja käymään läpi prosessin mitoitusta sekä materiaalivalintojen tärkeyttä. Enää ei ihmetellä. Tarvittaessa vuorovaikutusrajoitteiset joutuvat jäämään peräkammariin.

Yliopiston tehtävä on kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä. Monella alalla lähitulevaisuuden muutokset ovat suuria ja vaikeasti ennustettavia. Joitakin muutoksia on mahdollista visioida. Elämme entistä globaalimmassa ja vuorovaikutteisemmassa ympäristössä sekä entistä suuremman tietotulvan keskellä. Ihmisiltä vaaditaan oma-aloitteisuutta ja kykyä sopeutua ja löytää oma paikkansa. Taidot toimia kansainvälisissä kehissä, sosiaalisen vuorovaikutuksen luontevuus sekä kriittinen, olennaisen seulontakyky korostuvat. Tarvitaan yrittäjähenkisyyttä eli rohkeutta ottaa oman elämän ohjaksista kiinni ja valita omia polkuja. Monen kohdalla tämä tarkoittaa oman yrityksen perustamista. Yhtä lailla yrittäjähenkisyyttä tarvitaan työnantajan palveluksessa pärjäämisessä, olipa sitten kyseessä pörssiyritys tai julkisen sektorin toimija.

Meillä on myös toinen iso haaste tulevaisuuden tekijöiden kouluttajina. Meillä on runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita ja heidän osuutensa opiskelijoistamme kasvaa jatkuvasti. Valitettavasti Suomi kykenee liian harvoin tarjoamaan meiltä valmistuville, Suomessa mieluusti työelämässä jatkaville ammatillista osaamistaan vastaavia työmaita. Tämänkään asian vastuusta yliopisto ei voi pestä käsiään.

UEF on kirjannut strategiaansa tavoitteeksi olla Suomen paras oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Tämä toteutuu, kun löydämme ratkaisut niin koti- kuin ulkomaalaisten opiskelijoidemme pärjäämiseen. Tulevaisuuden taitoihin harjaannuttaminen ei saa olla pois ammatin substanssihallintaa edellyttävästä osaamisesta eikä tutkintokokonaisuuksia saa ainakaan paisuttaa nykyisestä. Ja mieluummin vielä niin, että jo kandivaihe antaa valmiuksia työelämään.

Mutta eikö meillä ole jo tässä ratkaisun avaimet käsissämme? Järjestetään substanssikoulutus niin, että oppimisympäristömme antavat tarvittavat lisätaidot siinä ohessa. Muokataan substanssiaineiden harjoitukset peräkammaripakoisiksi. Onko mitään järkeä kouluttaa rinnan koti- ja ulkomaiset opiskelijat omissa ohjelmissaan? Yhdessä opiskelemalla suomalaiset opiskelijat kasvavat kansainvälisyyteen ja ulkomailta tulevat puolestaan saavat suomalaiseen yhteisöön kotoutumisen harjoitusta.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka

UEF – State of the smart

Olemme nyt uusimassa ulkoista ilmettämme ja UEF-brändiämme. Tavoitteena on parantaa vetovoimaamme, kilpailukykyämme ja tunnettuuttamme. Kilpailu parhaista opiskelijoista ja työntekijöistä kiristyy ja myös kansainväliset rekrytoinnit edellyttävät vahvaa brändiä.  Tässä kilpailussa haluamme erottua eduksemme olemalla rennosti akateeminen yliopisto, jossa moderni asiantuntijuus ja utelias uudistaminen yhdistyvät eloisaan ja ihmisläheiseen ilmapiiriin.

Yliopistojen maine ja brändi koostuvat monista eri osatekijöistä, joista tutkimuksen ja koulutuksen laatu ja sisällöt ovat tietenkin keskiössä. Yliopistot ovat olleet kuitenkin melko huonoja esimerkkejä brändäyksestä, koska niiden brändit eivät tarpeeksi selkeästi ole erottuneet toisistaan. Meillä on nyt uuden strategian myötä entistä kirkkaampi näkemys omista vahvuuksistamme ja tarvitsemme siten myös uuden brändin viestimään niistä selkeästi niin sisäisesti kuin ulkoisestikin – synnyttämään vahvan UEFin identiteetin. State of the smart viestii, että UEFilla on annettavaa ja kerrottavaa, omaamme ainulaatuisia näkökulmia ja ennen kaikkea, tiedämme mitä teemme.

Tuntuuko yhtään omalta? Toivottavasti, koska kaikki tämä muuttuu eläväksi vasta kun koko yliopistoyhteisömme, kaikki työntekijät ja opiskelijat tunnistavat sen ja tuntevat sen omakseen. Se ei synny juhlapuheissa eikä blogikirjoituksissa, vaan jokapäiväisessä työssä ja tekemisessä. Omaa työtämme arvostaen, toistemme tekemistä kunnioittaen ja toisiamme ihmisiksi kohdellen synnytämme  yhteisön, josta voimme olla aidosti ylpeitä. Silloin siitä on helppo kertoa kaikille muillekin.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Tervettä kasvua

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi toukokuun lopussa Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian. Siinä todetaan, että Suomessa on terveysalalla vahvaa osaamista, jota voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä tehokkaammin kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Alan yksityinen tutkimustoiminta olisi kasvatettavissa 2,5-kertaiseksi vuoteen 2020 mennessä tiivistämällä yhteistyötä ja luomalla yhteinen toimintaohjelma.

Merkittävää strategiassa on se, että allekirjoittajina on neljä ministeriä kolmesta ministeriöstä, TEM:stä, STM:stä ja OKM:stä. Poliittinen sitoutuminen asiaan on siis laajaa.

Strategiassa on esitetty tiekartta eli keskeiset toimenpiteet terveysalan innovaatioekosysteemin kehittämiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä esitetään, että yliopistot ja yliopistosairaalakaupungit laativat toimintasuunnitelmat tutkimus- ja innovaatioekosysteemien sekä siihen liittyvän yritysyhteistyön kehittämiseksi. Myös yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden profiileja ja tutkimuksen painopisteitä pitää vahvistaa ja rakentaa maahan kansallisesti kattavat ja toisiaan täydentävät osaamisverkostot. Tavoitteena on mm. alan ulkomaisten investointien houkutteleminen (Team Finland Health) ja se ei onnistu keskinäisen nurkkakuntaisen kilpailun kautta, vaan verkottamalla valtakunnan paras osaaminen.

Itä-Suomen yliopiston, KYSin ja Kuopion alueen on myös otettava asiasta koppi, tunnistettava omat vahvuutensa ja sitouduttava tutkimus- ja kehitysympäristöjen sekä innovaatioekosysteemien yhteiseen kehittämiseen. Meillä on kaikki mahdollisuudet ottaa vahvuusaloillamme valtakunnassa johtava rooli. Ja se kannattaa tehdä, koska terveys laajassa merkityksessä on alueen ehdotonta osaamishuippua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen

Ei oppi ojaan kaada – tohtoreitakaan

Olen viime aikoina ollut usein tilaisuudessa keskustella eri tahojen edustajien kanssa tohtorin tutkinnoista, niiden sisällöistä ja siitä, miten ne vastaavat yhteiskunnan tarpeita.

On esitetty epäilyksiä, että tutkintotavoitteet ja niiden tuoma rahallinen korvaus yliopistoille johtaisi tohtoritehtailuun ja väitöskirjojen tieteellisen tason laskuun. Varsinkin elinkeinoelämän taholta on toisaalta nähty tohtoritutkintojen ja niihin liittyvän tutkimustyön olevan liian teoreettista ja kapeuttavan osaamista liiaksi.

Noin 2 % suomalaisista on suorittanut tohtorin tutkinnon ja määrä kasvaa koko ajan. Ei siis ole ihan yhdentekevää, mitä valmiuksia tohtorin tutkinto tuo. Itse olen sitä mieltä, että tutkinnolle pitää luoda erilaisia ”opintopolkuja”. Ne, jotka tähtäävät tutkijan uralle, ottavat enemmän teoreettisia opintoja tutkintoonsa. Ne, joiden tavoitteena on asiantuntijatehtävät tai vaikkapa yrittäjyys, voivat ottaa enemmän niitä tukevia opintoja.

Tutkimustyön mahdollisimman korkea laatu on oltava kaikkien väitöskirjojen tavoitteena. Väitöskirjoihin sisältyvästä tutkimuksesta syntyy myös iso osa yliopistojen koko julkaisutoiminnasta, joten niiden laatu vaikuttaa koko yliopiston maineeseen ja menestykseen. Tutkimustyön laajuus on vain sovitettava oikein muistaen, että väitöskirja on tutkijan perustutkinnon opinnäytetyö, ei elämäntyö.

Joka tapauksessa tohtorin tutkintoon sisältyvät opinnot ja tutkimustyö antavat valmiuksia kriittiseen ajatteluun, ongelmanratkaisuun ja tiedon tuottamiseen. Se ei voi olla turmiollista minkään työn tekemisen kannalta. Lisäksi kaikilla aloilla tutkimus alkaa olla kansainvälisissä verkostoissa tehtävää tiimityötä, ja näitä valmiuksia suomalainen yhteiskunta tulee entistä enemmän tarvitsemaan.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen