Työelämäopintoihin ja tuutorointiin kannattaa panostaa

Vuosiloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä sain iltapäivällä ajatuksia herättävän puhelun työllistämisasioiden parissa puurtavalta ystävältäni. Hän harmitteli muutaman meiltä valmistuneen ja hänen asiakkaikseen päätyneen maisterin työelämään sijoittumisessa esiin nousseita ongelmia. Kyse ei ollut yhteiskuntatieteiden generalisteista vaan meidän vahvoilta professioaloilta valmistuneista, joiden siirtyminen työelämään olisi periaatteessa pitänyt tapahtua ilman erityistoimia. Kaikille tapauksille yhteistä oli suoritetun tutkinnon omintakeinen aineyhdistelmä, olematon työkokemus opintojen ajalta ja työttömäksi päätyminen valmistumisen jälkeen. Suoritettujen opintojen laadussa ei ollut moitteen sijaa.

Työuran karikkoinen käynnistyminen on yksilön kannalta henkisesti koettelevaa ja taloudellisesti raskasta. Vaikka työllistymisvaikeudet koskettavat vain murto-osaa valmistuneista, on meillä kouluttajinakin syytä itsetutkiskeluun. Miksi kuvatun kaltaisiin hankaliin paitsiotilanteisiin päädytään? Opiskelijatuutoreilla, tuutoriopettajilla ja opintoneuvonnasta vastaavilla amanuensseilla on keskeinen rooli uusien opiskelijoiden opintojen käynnistämisen tukemisessa ja opintojen suunnittelussa. Opintojen kuluessa tarjottavat työelämäopinnot auttavat opiskelijoita konkreettisten urapolkujen hahmottamisessa. Teknisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa.

Tulisiko työelämäopintojen laajuutta sitten kasvattaa nykyisestä? En pysty ottamaan tähän kantaa, mutta niiden sisältöjä voi aina kehittää. Me opettajat voimme madaltaa kynnystä työmarkkinoille siirtymiseen kehittämällä työelämäopintoja suuntaan, joka saattaa opiskelijat nykyistä tiiviimpään kosketukseen potentiaalisten työantajien kanssa jo opiskeluaikana. Julkisen sektorin suuntaan olemme hoitaneet leiviskämme kohtuullisesti, mutta yritysyhteistyössä voisimme ottaa mallia teknillisistä yliopistoista.

Toinen jatkuva haaste kaikille koulutusorganisaatioille on pystyä päivittämään koulutuksen sisällöt vastaamaan nopeasti muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeita. Kentältä tuleva palaute ja aktiivinen vuorovaikutus sidosryhmiemme kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä koulutuksemme sisältöjen ja ohjauksen kehittämisessä sekä tutkimusyhteistyön laajentamisessa.

Kilpailu akateemisten alojen työpaikoista on viime aikoina kiristynyt, minkä johdosta työelämävalmiuksiin panostaminen on tärkeää. Joustava siirtyminen opinnoista työmarkkinoille on kaikkien yhteinen etu.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Tervettä kasvua

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi toukokuun lopussa Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian. Siinä todetaan, että Suomessa on terveysalalla vahvaa osaamista, jota voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä tehokkaammin kasvun ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Alan yksityinen tutkimustoiminta olisi kasvatettavissa 2,5-kertaiseksi vuoteen 2020 mennessä tiivistämällä yhteistyötä ja luomalla yhteinen toimintaohjelma.

Merkittävää strategiassa on se, että allekirjoittajina on neljä ministeriä kolmesta ministeriöstä, TEM:stä, STM:stä ja OKM:stä. Poliittinen sitoutuminen asiaan on siis laajaa.

Strategiassa on esitetty tiekartta eli keskeiset toimenpiteet terveysalan innovaatioekosysteemin kehittämiseksi. Ensimmäisenä toimenpiteenä esitetään, että yliopistot ja yliopistosairaalakaupungit laativat toimintasuunnitelmat tutkimus- ja innovaatioekosysteemien sekä siihen liittyvän yritysyhteistyön kehittämiseksi. Myös yliopistojen ja yliopistollisten sairaaloiden profiileja ja tutkimuksen painopisteitä pitää vahvistaa ja rakentaa maahan kansallisesti kattavat ja toisiaan täydentävät osaamisverkostot. Tavoitteena on mm. alan ulkomaisten investointien houkutteleminen (Team Finland Health) ja se ei onnistu keskinäisen nurkkakuntaisen kilpailun kautta, vaan verkottamalla valtakunnan paras osaaminen.

Itä-Suomen yliopiston, KYSin ja Kuopion alueen on myös otettava asiasta koppi, tunnistettava omat vahvuutensa ja sitouduttava tutkimus- ja kehitysympäristöjen sekä innovaatioekosysteemien yhteiseen kehittämiseen. Meillä on kaikki mahdollisuudet ottaa vahvuusaloillamme valtakunnassa johtava rooli. Ja se kannattaa tehdä, koska terveys laajassa merkityksessä on alueen ehdotonta osaamishuippua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Strategia – johtajan selkänoja

Wikipediasta löytyvän määritelmän mukaan strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla pyritään saavuttamaan tavoiteltu päämäärä. Strategia liittyy erityisesti organisaatioiden johtamiseen.

Hyvä strategia on tärkeä esimerkiksi sodankäynnissä ja liikkeenjohdossa. Entäpä yliopistossa? Kohtuupitkän yliopistourani aikana olen oppinut näkemään strategioita, jotka ovat todellisia virkamiehen taidonnäytteitä. Sivuja on ollut vähintään 20. Täynnä hyviä, viisaita asioita joista kukaan järkevä ei voinut olla eri mieltä. Vaan ohjasiko se organisaation käytännön toimintaa, ja antoiko eväitä mitata toiminnan tuloksellisuutta? Luulenpa, että huonosti.

Itä-Suomen yliopisto on laatinut juuri uuden strategian vuosille 2015-20.  Olemme siinä parhaamme mukaan tunnistaneet ne globaalit haasteet, joissa osaamisemme on huipussaan. Sitä osaamista haluamme tukea ja teemme strategiset linjauksemme, joilla suuntaamme tulevaisuuteen. On siinä sen verran konkreettisuutta, että ihmiset osaavat ehkä jo olla eri mieltäkin. Mutta tuekseen se kaipaa toimeenpano-ohjelman, joka kaiketi onkin tulossa. Siinä meidän on syytä esittää riittävän yksityiskohtaiset toimenpiteet, joilla tavoitteisiin päästään. Ja mittarit ja kriteerit, joita monitoroimalla voimme päätellä onnistummeko. Samalla on mietittävä, ovatko alkuperäiset strategiset hahmotelmat optimaalisia ja ovatko esimerkiksi kaikki oikeat toimijat mukana.

Itse olen omassa tiedekunnassani esittänyt (lue: vaatinut), että kaikille yksiköille pitää laatia strategia vuoden 2014 loppuun mennessä. RAE-työssä todettiin, ettei monellakaan yksiköllä ollut ajanmukaista strategiaa. Tosin ei kyllä tiedekunnallakaan. Ja yksiköt, joilla oli ajantasaiset strategiat, sekä kuvattuna tavoitteet, toimenpiteet, mittarit ja seurantamenettelyt, saivatkin runsaasti kiitosta. Se taisi näkyä arvosanoissakin. Eli meillä on tiedossa strategiatyötä, jota riittää tulevalle syksylle. Mutta yksikössä yhteisesti hyväksytty strategia on johtajan selkänoja ja perustelu monesti käytännön hankalissa ratkaisuissa.

Sama konkretisointi on tehtävä myös strategian esittelemille tutkimusaloille. Konkreettisten toimenpiteiden ja edistymisen seurannan suunnittelu on välttämätöntä, muuten tutkimusalueisiin liittyvä hyvä ajatus häviää rahana ilmaan. Siihen meillä ei ole varaa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Älykkäästi erikoistumaan

Euroopan unioni edellyttää, että jokainen maa ja alue laatii uudella rakennerahastokaudella ”älykkään erikoistumisen strategian”.  Näin rakennerahastovarojen uskotaan hyödyntävän entistä paremmin kunkin alueen omia vahvuuksia ja innovaatiopotentiaalia.

Useammallakin suulla olen kuullut sanottavan, että eihän tässä Suomessa mitään uutta ole: kärkiklustereista ja innovaatioista aluekehittäjät ovat puhuneet jo parin vuosikymmenen ajan.

Mutta onko tuolla puheella enää täyttä katetta?  Melkein kaiken olemassa olevan elinkeinotoiminnan nimeäminen jonkin ”kärkiklusterin” alle ei meitä kovin pitkälle vie. Julkisten panosten valikoitu käyttäminen todellisiin innovaatiokärkiin on maakuntapolitiikan arjessa vaikeaa.

Suomalaisilla ei ole entisenlaista ylpeilyn aihetta maailman parhaiten toimivasta innovaatiojärjestelmästä. Myöskään korkeakoulujen ja alueen odotukset eivät aina kohtaa toisiaan. Alueella ei helposti ymmärretä yliopistojen keskittymistä siihen, missä todella olemme parhaita – ei siis Itä-Suomessa, vaan Suomessa ja maailmalla. Toisaalta yliopistojen hyötyä alueelle ei tulisi nähdä vain uusien tuoteinnovaatioiden mielessä. Tärkein hyödyntämätön voimavaramme aluekehittämisessä onkin opiskelijat, myös kansainväliset opiskelijat ja työelämässä olevat aikuisopiskelijat. Koulutustehtävämme kautta voimme hyödyntää elinkeinoelämää ja julkista palvelutuottajia myös muilla kuin ns. korkean teknologian aloilla.

Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa laadituissa älykkään erikoistumisen strategioissa silmiin pistää yksi yhteinen ala, biotalous. Siinä tärkeää olisi yliopiston molempien pääkampusten osaamisen hyödyntäminen koko alueen eduksi. Biotaloudessa jos missä kohtaavat toisensa alueen luontaiset vahvuudet ja yhdistyneen yliopistomme synergiaedut.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen

Se toinen Tolkien – luovuuden lähteillä

Luovuuden väitetään pakenevan yliopistosta (Janne Saarikivi, ”Yliopistostrategia”, Tiede & edistys 1/2014). Julkaisemisesta käydään niin ikään huolestunutta keskustelua: kaikesta siitä, minkä katsotaan uhkaavan luovaa tieteellistä kirjoittamista ja pahimmoillaan johtavan päättömään kilpajuoksuun luokiteltujen julkaisupisteiden perässä (ks. erit. Karvonen, Kortelainen & Saarti, Julkaise tai tuhoudu, 2014). Tämä panee itse kunkin miettimään, mihin kaikkeen kehitys onkaan menemässä, ja pitäisikö sille yrittää tehdä jotain.

Tätä pohtiessani tuli kaikkien tuntema J.R.R. Tolkien mieleen. Kirjahyllyssäni on mm. hänen postuumisti julkaistu teoksensa Finn and Hengest: The Fragment and the Episode. Sen on toimittanut Alan Bliss (oman väitöskirjani nyt jo edesmennyt ohjaaja muuten), joka oli saanut Tolkienin muistiinpanot ja tekstikommentit häneltä itseltään. Teos koostuu kahdesta muinaisenglantilaisesta tekstinpätkästä, joissa kerrotaan Beowulf-eepoksessa esiintyvistä kahdesta sankarihahmosta, nimeltään Finn ja Hengest. Tolkien selvittelee näiden hahmojen historiallista todenperäisyyttä ja kommentoi tekstejä likimain sana sanalta – kyseessä on siis puhtaan filologinen työ, ei fiktiivinen opus, joista hänet parhaiten tunnetaan. Tolkien ei ylipäätään julkaissut kovin montaa tieteellistä teosta, jotka ovat muutenkin jääneet suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Asiantuntijapiireissä niitä kuitenkin arvostetaan edelleen suuresti, ja muutamat hänen pitämänsä luennot ovat erityisen kuuluisia. Tutkimuksestaan hän onnistuneesti ammensi ainekset fantasiateostensa mytologisille hahmoille.

Se toinen Tolkien oli tosiaan tiedemies ja Oxfordin professori. Samassa yliopistossa oli opettajana monta vuotta myös hänen ystävänsä C.S. Lewis, yhtä lailla kaikkien tuntema ja rakastama Narnia-sarjan kirjoittaja. Olisikohan nyky-yliopistossa tilaa tällaisille persoonille, joilta näytti pakottomasti onnistuvan luovuus sekä tieteessä että taiteessa? Aika ja konteksti olivat erilaiset, se on selvää. Ei niin paljon opiskelijoita, hallinnollisia rutiineja tai nykyiseen akateemiseen menoon kuuluvia ”metatoimintoja” kuten arviointeja, raportointeja ja julkaisujen luokittelemista. Maailma muuttuu eikä menneeseen tietenkään ole paluuta, mutta pitäisiköhän meidän silti pohtia enemmän luovuutta tieteessä ja sen vaatimaa tilaa sekä muita edellytyksiä? Kannattaisiko tarkemmin miettiä kaikenlaisten metatoimintojen tarpeellisuutta tai ainakin laajuutta ja käyttää niistä säästyvää aikaa itse luovaan toimintaan? Minusta kyllä.
filppula

Vaalikoneella – ketä kiinnostaa koulutus ja tutkimus

En malttanut pitää näppejäni erossa vaalikoneesta. YLE onkin tarjonnut oivan viihdepaketin äänellä ja ilman ääntä.

Rauha, turvallisuus, työpaikat, tasa-arvo, liittovaltio, ilmastonmuutos, talous, velkaantuminen, veroparatiisit vilahtelevat eurovaaliehdokkaiden kuvauksissa ylen vaalikoneessa. Kävin läpi 200 ehdokkaan kolme vaalilupausta.

Vain kaksi meppiehdokasta mainitsee koulutuksen ja yksi tutkimuksen.

”Korkealuokkainen koulutus ja tutkimus on turvattava – kasvua ja työllisyyttä ajatellen” sanoo RKP:n ehdokas.  ”Lupaan edistää maksutonta koulutusta EU:ssa ja puolustaa maksuttoman koulutuksen asemaa Suomessa” sanoo vasemmistoliiton ehdokas.

Onko Euroopassa asiat niin hyvin, ettei koulutus ja tutkimus nouse lähellekään kärkeä? Pidetäänkö näitä itsestään selvyyksinä? Vai onko muita paljon tärkeämpiä päivänpolttavia ongelmia, jotka ovat vailla ratkaisua? Vai onko turvallista nostaa esiin samat muodikkaat teemat kuin muutkin.

Ei sovi kuitenkaan unohtaa, että koulutus, sivistys ja tutkimus omalta osaltaan luovat pohjaa rauhalle, turvallisuudelle, tasa-arvolle, talouden vakaalle kehitykselle, innovaatioille ja uusille työpaikoille.

Toisaalta EU tarjoaa rahoitusmahdollisuuksia niin koulutuksessa kuin tutkimuksessakin. Erasmus+ ja Horizon2020 ohjelmat ovat käynnistyneet. Ovet ovat auki kansainvälistymiseen ja verkostoitumiseen ja tieteen tekemiseen. Täytyy vain nähdä se vaiva, että käyttää tilaisuutta hyväkseen.

Vaikkei mepiksi pyrkivillä näytä olevan liiemmälti kiinnostusta yliopistoväelle keskeisiin kysymyksiin, äänestäkää silti. On tärkeää saada EU-parlamenttiin osaavia ihmisiä.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

 

 

 

 

Yliopiston tehtävä

Julkisuudessa on käyty keskustelua näin yliopistojen tilinpäätösten julkistamisen aikaan siitä, mikä oikein on yliopiston perustehtävä. On esitetty väite, että on keskitytty vain hyvän taloudellisen tuloksen saavuttamiseen tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen tehtävän kustannuksella. Onko asia todella näin?

Näitä kahta näkökulmaa ei voi erottaa toisistaan, vaan taloutta ja yliopistolaissakin määriteltyä yliopiston perustehtävää on tarkasteltava samanaikaisesti. Juna yliopistomaailmassa on kulkenut todella lujaa viimeiset vuodet. Tässä mielessä menneen ajan tuttuun ja turvalliseen tieteen vapauden kylkeen on tullut uusi aspekti ja se on tehokkuus. Tästä emme mihinkään pääse. Toimintaamme ja tuloksia yliopistoissa mitataan ja suhteutetaan muihin sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Tämä vaikuttaa suoraan myös yliopistojen taloudelliseen perusrahoitukseen mm. OKM:n käyttämän rahoitusmallin sekä neljän vuoden välein tehtävien tulossopimusten kautta.

Kääntäisin tämän perustehtävän keskustelun lähtökohdat heti lähtökohtaisesti oikeille urilleen. Vain tekemällä parhaansa tutkimuksen ja opetuksen saralla ja menestymällä tässä kilpailussa voidaan yliopistoille taata pitkän tähtäimen toimintaedellytykset myös taloudellisesti kestävällä pohjalla. Yliopiston perustehtävä ei tässä mielessä ole kadonnut yhtään minnekään, vaan päinvastoin, laadukkaan tutkimuksen ja opetuksen merkitys korostuu jatkossa aina vain enemmän. Mukana on vain uusi ulottuvuus, tasapainoinen talous, joka luo toiminnan yhden perusedellytyksen. Taloudesta huolehtiminen ei millään tavalla ole pois yliopistojen perustehtävästä, vaan parhaimmillaan kyse on kauniista symbioosista.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen

Elävät verkostot

Akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen kommentoi blogissaan viime viikolla kansanedustaja Seppo Kääriäisen esitystä pääkaupunkiseudun ulkopuolisten yliopistojen yhteistyön lisäämiseksi. Kansallisen yhteistyön rinnalla on tärkeää tehostaa toimintaamme kansainvälisissä verkostoissa, jotka ovat elimellinen osa toimintaympäristöämme. Horisontti 2020 -puiteohjelma on jo ensimetreillään vauhdittanut tutkijoiden kansainvälistä kanssakäymistä. Toimivat ja synnytteillä olevat tutkija- ja temaattiset verkostot ovat luontevia ja tukevat ydintoimintojamme: tutkimusta ja koulutusta.

Rajattuun tutkimusintressiin pohjautuvien verkostojen lisäksi yliopiston ja tiedekuntien tasolla on vuosien saatossa solmittu erityyppisiä kansainvälisiä puitesopimuksia, joilla on kirjava historia takanaan. Ne tarjoavat meille erinomaisia mahdollisuuksia toimintojemme kehittämiseen ja tunnettuutemme lisäämiseen, jos pystymme niitä aktiivisesti hyödyntämään.

Osallistuin vajaat kaksi viikkoa sitten Nordic Centren neuvoston kokoukseen Bergenissä. Nordic Centre koordinoi verkostoon kuuluvien pohjoismaisten yliopistojen toimintaa Shanghain alueella sekä tekee yhteistyötä siellä toimivien pohjoismaisten yritysten kanssa. Jos mielimme saada täyden hyödyn panostuksestamme verkostoon, on meidän ja muiden suomalaisten yliopistojen panostettava yhteistyöhön verkoston pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa.

Yliopistolla on monta yllä kuvatun kaltaista verkostosopimusta, joissa piilee runsaasti potentiaalia, mutta joiden hyödyntämisessä on parantamisen varaa.  Siksi onkin tärkeää tehostaa tiedotusta verkostoistamme ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista, kartoittaa potentiaalisia toimijoita ja aktivoida heitä mukaan toimintaan. Tutkimus- ja opetushenkilöstön osallistuminen perustuu luonnollisesti heidän omiin ja yksiköidensä intresseihin. Tämä joukko pystyy myös parhaiten arvioimaan solmittujen sopimusten relevanttiuden. Verkostoillakin on elinkaarensa ja meillä on oltava valmius irtautua verkostoista, jotka eivät enää vastaa nykyisiä tarpeitamme. Toisaalla on seurattava aktiivisesti uusien verkostojen syntyä ja hankkiuduttava niissä aktiivisen toimijan rooliin, jos koemme ne kannaltamme uusia uria aukoviksi.

Toimivat verkostosopimukset voivat parhaimmillaan avata ainutlaatuisia mahdollisuuksia laaja-alaiseen kansainväliseen yhteistyöhön kustannustehokkaasti.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen

Henkilökemiaa

Olen mieltänyt yliopiston aina individualismin tyyssijana. Omapäinen usko ja tekeminen ovat johtaneet hienoihin tuloksiin. Niitä on varmasti, vaikkei juuri nyt tulekaan mieleen… Jääkööt esimerkit kunkin omaan harkintaan. Mutta näin ei todellakaan ole aina ollut, esimerkkejä huonosta lopputuloksesta taitaa olla ainakin saman verran. Mutta jääkööt nekin esimerkit omaan harkintaan.

Mielten kemia, ”henkilökemia”, on mielenkiintoinen ilmiö. Kahdella ihmisellä henkilökemiat voivat sopia hyvin yhteen, joillakin taas ei. Voi olla pienestä kiinni – mitä tuli kerran sanottua… Pitkään yliopistossa jo toimineena muistan miltei tragikoomisia henkilökemia-ongelmia, aikanaan ne sitä eivät toki olleet. Seuraukset saattoivat olla dramaattisia. Uusi laitos perustettiin kun kaksi professoria ei mahtunut samaan. Siis molemmille oma laitos temmeltää.

Ei varmaankaan enää tänä päivänä. Vaikka itsepäisessä uskossa omaan voimaan on jotain hyvää, ihmisten väliset suhteet ovat ratkaisevaa onnistumiselle, myös yliopistossa. Henkilökemian klikkejä on kaikissa työyhteisöissä. Kysymys on siitä kuinka paljon työyhteisöä niitä kestää, sietää ja ratkaisee.  Ristiriidat kun traumatisoivat paljolti kehitystä. Luottamuksellisessa ilmapiirissa ristiriidat ovat paremmin hallinnassa.

Olemme isojen haasteiden äärellä, niitä tulee ulkopuolelta monenlaisena epävarmuutena. Taloudellinen paine ei ole niistä pienin.  Senkin takia meidän on omattava kyky toimia keskenämme ja myös muiden kanssa. Avoimuus ei tarkoita, että olisimme se luovuttava osapuoli. Emme toisaalta voi takertua kaikkeen vanhaan ja olemassa olevaan, jos maailma muuttuu ympärillä.

Positiivinen tekeminen on tuntemukseni mukaan hallitseva tahtotila nyky-UEF:ssa, hienoa! Omat rivit pitääkin olla kunnossa, ja rintamamme yhtenäinen. Eteenpäin tiellä taistojen…

JurvelinJukkaJukka Jurvelin