Category Archives: Jukka Mönkkönen

Raskas päätös

Yliopiston hallitus teki viikko sitten  historiamme vaikeimman päätöksen päättäessään Savonlinnan kampuksen toimintojen keskittämisestä Joensuun kampukselle. Käytännössä se merkitsee sitä, että Itä-Suomen yliopiston toiminta Savonlinnassa päättyy parin vuoden sisällä.

Päätös oli erittäin raskas ja vaikea. Sitä edelsi  perusteellinen valmistelu, jossa analysoitiin eri kampusvaihtoehtojen vaikutukset opettajankoulutuksemme vetovoimaan ja tutkimukseen tasoon sekä vaihtoehtojen taloudelliset vaikutukset  yliopistolle. Niiden pohjalta meille syntyi yksimielinen näkemys, että opettajankoulutus yhdellä kampuksella kiinteässä yhteydessä laajempaan tiedeyhteisöön takaa parhaat mahdollisuudet opettajankoulutuksen ja alan tutkimuksen kehittymiseen  ja jatkumiseen Itä-Suomessa myös tulevina vuosikymmeninä.

Niin yliopiston johto kuin hallituksemmekin tiedosti selkeästi ne raskaat alueelliset vaikutukset, joita lähtö Savonlinnasta tulee väistämättä aiheuttamaan kaupungille ja Etelä-Savon maakunnalle. Yliopistot kilpailevat kuitenkin nykypäivänä ensisijaisesti kansainvälisessä  koulutus- ja tutkimusmaailmassa.  Siinä on menestyttävä, jotta  yliopisto voi olla vahva kansallinen ja  alueellinen toimija. Siinä pohja päätökselle, jonka tavoitteena on taata vahva yliopisto Itä-Suomessa myös tulevaisuudessa.

Päätöksen jälkeen virisi kiivas keskustelu siitä, oliko meillä päätöstä tehtäessä tiedossa mahdollisuus saada entisen suuruinen erityistuki Savonlinnan toiminnoille myös  seuraavan neljän vuoden tuloskaudelle. Me  emme sellaista  tukea esittäneet  eikä sellaista meille suullisesti eikä kirjallisesti miltään taholta selkeästi tarjottu. Tottakai eri tahojen kanssa eri yhteyksissä siitä keskusteltiin, olihan se tähän saakka ollut tapa pitää Savonlinnan toimintoja yllä. Käydyissä keskusteluissa totesin toistuvasti, että kysymystä ei voida enää tarkastella neljän vuoden periodeilla, vaan on löydettävä pysyvä ratkaisu. Jatkaminen entisellä, jatkuvaa epävarmuutta ylläpitävällä mallilla ei olisi ollut kenenkään kannalta kestävä ratkaisu, kun kaiken päälle huomioidaan vielä Savonlinnan kampuksen tilojen akuutit ongelmat. Tämän myös kaikki kanssani asiasta keskustelleet myönsivät.

Temme  analyysimme rakenteellisesta kehittämisen kokonaisuudesta nimenomaan akateemisen kilpailukykymme näkökulmasta. Nyt päätökset on tehty ja haemme  OKM:ltä strategista tukea niiden toteuttamiseen. Tästä kokonaisuudesta Savonlinnan kampuksen tulevaisuutta  ei voitu toiminnallisesti eikä taloudellisesti erottaa omaksi erilliseksi kokonaisuudekseen.

Päätöksemme jälkeen monet tahot vaativat, että maan hallitus puuttuisi asiaan ja pakottaisi meidät pyörtämään tehdyt päätökset. Vaatimus on kovin erikoinen ja toteutuessaan veisi pohjan pois niiltä rakenteellisen kehittämisen toimilta, joita hallitusohjelma ja OKM:n linjaukset korkeakouluilta selkeästi edellyttävät. Se vaikuttaisi laajakantoisesti myös yliopistojen autonomiseen päätöksen tekoon ja sitä kautta koko korkeakoululaitoksen kehittämistoimiin.

Opetus- ja tutkimusresurssien on toistuvasti todettu hajautuneen maassamme liian moniin, pieniin yksiköihin ja yliopistoilta on vaadittu niiden kokoamista ja vahvuuksiinsa keskittymistä, jotta emme putoaisi kokonaan kansainvälisestä kehityksestä. Nyt tehty päätös on Itä-Suomen yliopiston osalta osa tätä prosessia. Siitä on turha syyttää ketään tai mitään yliopiston ulkopuolista tahoa, vaan yliopisto kantaa  vastuun tästä vaikeasta ja monitahoisia vaikutuksia omaavasta päätöksestä, joka oli kuitenkin pakko tehdä.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

 

 

Mureneeko luottamus tietoon ja tutkimukseen?

Huomioni kiinnittyi Hesarin viime sunnuntain numerossa julkaistuun lyhyeen kirjoitukseen ”Vähän isompi ryhmätyö”. Siinä toimittaja epäili kiristyvän apurahakilpailun luoneen ilmiön, jossa yhdellä tiedeartikkelilla on satoja kirjoittajia. Perusteena oli Nature Genetics lehdessä julkaistu artikkeli geneettisen perimän vaikutuksesta ihmisten pituuskasvuun, jossa oli 450 tekijää. Toimittajan mukaan valtaosa tekijöistä on liitetty artikkeliin, jotta tutkijat ja heidän organisaationsa saisivat artikkelista merkinnän julkaisuluetteloonsa ja papukaijamerkin.
Kyseessä oli 250 000 ihmisen pituuskasvun geneettiseen seulontaan perustuva julkaisu. Tällainen työ vaatii erittäin laajan aineiston, jota kerätään ympäri maailmaa suurelta joukolta tutkimusryhmiä. Se tarkoittaa, että tiedon tuottamiseen ja analysointiin on osallistunut satoja tutkijoita ja heillä on luonnollisesti oikeus saada nimensä myös julkaisuun mukaan. Tätä toimittaja ei ilmeisesti tiennyt, vaan suoralta kädeltä leimasi toiminnan vilpilliseksi ansioiden paisutteluksi.

Esimerkki on yksittäinen, mutta tyypillinen osa sitä laajempaa epäluottamusta, jota tieteelliseen tietoon ja sen tuottajiin tänä päivänä kohdistuu. Vilpilliset tutkijat, vaikka ovatkin pieni vähemmistö koko tutkijakunnasta, syövät uskottavuutta. VTT:llä ja Karolinskassa hiljattain julkitulleet tiedevilppitapaukset ovat nostattaneet aivan ansaitusti vilkkaan keskustelun tieteen etiikasta ja sen valvonnasta. Vaikka nämä tapaukset olivat yksittäisiä, niiden laajuus ja vakavuus ovat heittäneet synkän varjon tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden ylle.

Toisaalta myös yleinen ilmapiiri on muuttunut huolestuttavalla tavalla  tieteen vastaiseksi, tai ainakin vahvasti epäileväksi. Sivistymättömyydestä ja tietämättömyydestä on tullut jotenkin hyväksytympää ja jopa tavoiteltua. TV-visailuissa ei enää testata kilpailijoiden tietoja, vaan naureskellaan heidän tietämättömyydelleen. Kaikelle tutkitulle tiedolle on olemassa ”vaihtoehtototuuksia”, jotka asettavat vaikkapa ilmastoon tai terveyteen liittyvän tutkimustiedon kyseenalaiseksi.

Syyt tähän muutokseen ovat moninaiset ja niiden analysointi olisi nyt erittäin arvokasta. Jatkuessaan tällainen kehitys nimittäin asettaa suuria haasteita koko yhteiskunnan kehitykselle. Hyvä tiedon taso ja yleissivistys ovat edellytys kaikelle kehitykselle. Niiden arvostus pitää pyrkiä takaamaan koko väestön keskuudessa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Koulutusta ja kotoutusta

Koko kansan koulutus ja sivistäminen on suomalainen menestystarina ja hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Tähän on vahvasti uskottu koko itsenäisyytemme ajan ja koulutusleikkausten osakseen saaman kritiikin perusteella siihen uskotaan edelleen laajasti.

Pienenä kansakuntana meidän on täytynyt hyödyntää kaikki henkiset resurssimme. Tasa-arvoinen, korkealaatuinen koulutus on ollut paras tapa niiden hyödyntämiseen ja yhtenäinen kulttuuripohja ja homogeeninen väestörakenne ovat tähän saakka merkittävästi helpottaneet henkisen pääoman hyödyntämistä. Näin olemme saavuttaneet osaamis- ja sivistystason, jonka pohjalle on voitu rakentaa yksi menestyneimmistä yhteiskunnista maailmassa.  Tämä on ainoa mahdollisuus myös tästä eteenpäin.

Maailma kuitenkin muuttuu huimaa vauhtia ja niin myös koulutusjärjestelmämme on murroksen edessä. Pakolaisvirtojen ja muun kansainvälistymisen seurauksena meidän on pystyttävä tarjoamaan jatkossa korkealaatuista koulutusta kantasuomalaisten lisäksi hyvin erilaisen kulttuuritaustan ja lähtötilanteen omaaville lapsille ja nuorille. Se on ehdoton edellytys onnistuneelle kotouttamiselle, joka parhaimmillaan lisää yhteiskuntamme elinvoimaa merkittävästi.

Mutta pelkkä koulutus ei riitä, vaan Suomessa koulutetuille ulkomaalaisille pitää tarjota mahdollisuus jäädä Suomeen ja työllistyä täällä. Muuten laadukas koulutuksemme valuu muiden hyödyksi. Kuten Shuo Wang (UEF) ja Osama Alaloulou (ÅA) toteavat Hesarin mielipidesivuilla (HS 10.1.), meillä on vielä paljon tehtävää, että maahan tulleet opiskelijat saadaan integroitua yhteiskuntaamme.

Oleskelulupakäytännöt ja suomen kielen opetus vaativat tehostamista, mutta suurinta muutosta kaipaavat asenteemme ulkomaalaisia kohtaan. Meidän on muututtava avoimemmiksi ja otettava muualta kotoisin olevat aidosti osaksi yhteiskuntaamme, ei vain suvaita heitä.

Tässä katupartiot ja ennakkoluulot eivät auta, vaan meidän on kyettävä arvostavaan ja tasavertaiseen kohtaamiseen. Yliopistot ovat yhteiskuntamme kansainvälisimpiä organisaatioita ja voivat siten olla tiennäyttäjiä tässäkin asiassa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

”Rosessit”, roolit ja rekrytoinnit

Viime viikkoina on paheksuttu opetus- ja kulttuuriministerin yliopistoille lähettämää avointa kirjettä ja oltu huolissaan tutkijoiden muutosta ulkomaille Suomen huonojen näkymien vuoksi. Ilmassa on  huolestuttavaa yleisen luottamuksen horjumista suomalaisen tieteenteon ja korkeimman koulutuksen kykyihin ja mahdollisuuksiin.

Ajat ovat kiistatta vaikeat, mutta myös yleinen näköalattomuus on suurempaa kuin esimerkiksi 1990-luvun alun lamassa. Kohdennettujen panostusten sijaan leikataan kaikilta tutkimuksen ja koulutuksen sektoreilta ja odotetaan toimijoiden löytävän keinot sopeutua niihin.

Sopeutuminen ei onnistu pelkillä henkilöstövähennyksillä. Työ vain kasautuu pienemmän joukon tehtäväksi, ellei samalla muuteta rakenteita, toimintaa ja työkulttuuria.

Koulutus-, tieteenala- ja organisaatiosiiloista pitää pyrkiä kohti temaattisia kokonaisuuksia ja kokonaisvaltaisia toimintamalleja.  Vanhan viisauden mukaan tuulen noustessa ei kannata kaivautua poteroihin, vaan pystyttää tuulimyllyjä. Poteroista ei näe kovin kauas eikä siellä pysymällä turvata omaa tulevaisuutta. Tämä koskee niin tutkimusta ja opetusta kuin hallinto- ja tukipalveluitakin.

Tarvitaan myös aiempaa selvempää työnjakoa ja henkilöstöresurssien tehokkaampaa kohdistamista. Vanhan mallin mukaan kaikkien on esimerkiksi tutkittava ja opetettava saman verran. Se ei tämän päivän maailmassa johda enää muuhun kuin ahdistukseen ja turhautumiseen.

Työntekijöitä on roolitettava selkeämmin ja löydettävä eri tehtäviin niihin parhaiten soveltuvat ja osaavat tekijät ja annettava heille mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Näin vapautamme voimavaroja uusien toimintamallien kehittämiseen, kunhan samalla muistamme purkaa alta vanhoja.

Rekrytoinnit vaikuttavat keskeisesti kykyymme uudistua, kehittyä ja pärjätä kiristyvässä kilpailussa. Tätä emme ole kaikilta osin vielä tajunneet. Henkilökunnan liikkuvuutta pidetään yhtenä uusiutumisen keskeisenä elementtinä, mutta esimerkiksi suomalaisiin yliopistoihin  viime vuosina rekrytoidut professorit ovat useimmiten tulleet omasta väestä, ei muista yliopistoista. Myös kansainvälistymisen vauhti on edelleen aika verkkainen. Tarvitaan rohkeutta rekrytointeihin kaikilla tehtävätasoilla ja henkilöstöryhmissä.

Näissä toimissa tarvitaan hyvää johtamista, mutta myös kykyä muuttaa työtapojamme ja omaksua uusia työn sisältöjä.  Pystymme varmasti vastaamaan ajan haasteisiin, kunhan emme keskity vain vanhan säilyttämiseen.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Kierroksia lisää

”Kierroksia pitää lisätä” yliopistojen uudistamisessa ja rakenteellisessa kehittämisessä, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri tuoreessa Acatiimi-lehdessä (6/2015). Hän sanoo uskovansa, että hallinnosta, yhteisistä it-hankkeista, kampuksista ja muusta tilankäytöstä sekä korkeakoulujen yhteistyön tiivistämisestä mm. kirjastojen ja kielikeskusten osalta löytyy tarvittavat säästöt.

Mainituilla keinoilla varmaan osa säästöistä voidaan hoitaa, mutta kovin kevyitä ne ovat kokonaisuutta ajatellen. Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset lähivuosina ovat nimittäin sitä luokkaa, että muitakin toimenpiteitä tarvitaan. Helsingin yliopisto kertoi juuri 1200 hengen vähennystarpeestaan v. 2020 mennessä. Kokoon suhteutettuna aivan samanlaisia henkilöstövähennyksiä on tehty tai joudutaan tekemään muissakin yliopistoissa.

Yliopistoihin kohdistuvat leikkaukset ja niiden aikataulutus selviävät lähiviikkoina, mutta selvää on, että myös Itä-Suomen yliopistolta häviää rahoitusta vuositasolla useita miljoonia euroja. Onneksi olemme jo tehneet paljon uudistuksia ja talouskuntomme on siinä määrin hyvä, että paniikkiratkaisuihin ei tarvitse turvautua. Voimme huolella suunnitella toimepiteet ja niiden aikataulutus niin, että saamme tulot ja menot täsmäämään parin kolmen vuoden aikajänteellä.

Uudistuksia toki tarvitaan edelleen. Hallinnon rakenteet ja prosessit, samoin kuin tiedekuntien koulutusrakenteet tullaan käymään huolella läpi ja hakemaan niistä tehokkuutta laatua vaarantamatta. Henkilöstösuunnittelu, tiukka tilankäyttö, täydentävän rahoituksen hankintaan panostaminen ja strategisen rahoituksen viisas kohdentaminen ovat myös keinoja selvitä tulevaisuudessa.

Kun maailma ympärillämme muuttuu, eivät yliopiston rakenteetkaan voi pysyä täysin entisenlaisia. Meidän tulee suunnitella ja johtaa toimintaamme aiempaa ennakoivammin niin, että reagoimme oikea-aikaisesti ja oikeilla keinoilla muutoksiin. Kierroksia pitää lisätä, mutta olennaista on käyttää niukkenevat resurssit entistä viisaammin ja etsiä keinoja tehdä asioita uudella tavalla.

Ajat tulevat olemaan haastavat, mutta yleiselle levottomuudelle sen paremminkin kuin apatiallekaan ei pidä antaa tilaa. Tarvitaan pieniä tekoja ja isoja tekoja, mutta ennen kaikkea uskoa tulevaan.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

Onni täällä vaihtelee…

Otsikon sanoilla kuvasi piispa Jari Jolkkonen promootiosaarnassaan osuvasti niitä kaksijakoisia tunteita, joita viime ajat ovat yliopistossamme herättäneet.

Loppuviikosta saatiin viettää aivan upea tohtoripromootio Kuopion kampuksella, jossa vihittiin ennätysmäärä nuoria tohtoreita ja joukko eri elämän aloilla ansioituneita kunniatohtoreita. Itä-Suomen yliopisto on onnistuneesti luonut uusia, omia promootioperinteitä ja vahva yhteisöllisyyden tunne oli läsnä kaikissa promootiotapahtumissa. Järjestelyt toimivat täydellisesti ja tunnelma oli akateemisen arvokkuuden ohella hyvin lämmin ja iloinen. Ilahduttavaa oli myös se, että kaupunkilaiset ottivat promootiokulkueen sankoin joukoin vastaan.

Lämmin kiitos kaikille nuorille tohtoreille, kunniatohtoreille ja erityisesti sille lukuisalle joukolle yliopistolaisia, jotka juhlan tekivät.

Toinen ilahduttava uutinen oli menestyksemme Akatemian profilointirahoituksen haussa. Vain kolme yliopistoa sai hakemansa summan, UEF niiden joukossa. Suurin osa yliopistoista sai paljon haettua pienemmän tuen ja jäipä muutama jopa kokonaan ilman rahoitusta. Rahoituksella on merkitystä, koska akatemian jakama raha on otettu yliopistojen perusbudjetista ja jos emme olisi menestyneet, olisi kokonaisrahoituksemme laskenut. Tältä osin olimme siis voittajia.

Tulos kertoo siitä, että olemme onnistuneet erinomaisesti strategiamme rakentamisessa ja sen pohjalle laadittu hakemus vakuutti myös kansainvälisen arviointiryhmän. Kiitos tästä kuuluu koko yliopistoyhteisölle osallistumisesta strategian laadintaan sekä varsinaisen hakemuksen tehneille asiantuntijoillemme.

Iloisten uutisten vastapainona jouduimme tekemään Lumet-tiedekunnan YT-neuvottelujen tulokseen pohjautuvat päätökset, joiden takia joudutaan 24 työntekijää irtisanomaan ja lomauttamaan neljä. Vaikka työt loppuvatkin paljon alkuperäistä arviota pienemmältä joukolta, ei se tietenkään lohduta toimenpiteiden kohteeksi joutuvia ja heidän läheisiään.

On kuitenkin niin, että meidän on muuttuvassa toimintaympäristössä  tehtävä rakenteellista kehittämistä ja terävöitettävä toimintaamme, jotta takaamme toimintaedellytyksemme myös tulevaisuudessa. Uuden hallitusohjelman linjaamat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset eivät tule tätä työtä jatkossa yhtään helpottamaan.

Uskon kuitenkin, että yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla pystymme löytämään keinot vastata tuleviin haasteisiin ja minimoimaan niiden kielteiset vaikutukset toimintaamme.

Näistä kaksijakoisista tunnelmista huolimatta toivotan koko henkilöstölle oikein rentouttavaa kesälomaa, kunhan sen aika itse kullekin koittaa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Suomeen sopii muutama maailmanluokan yliopisto

Viime viikkoina on ilmestynyt koko joukko analyysejä, selvityksiä ja raportteja korkeakoulujen tilasta ja uudistamistarpeista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi yhdeksän ehdotustaan yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Suomen yliopistot UNIFI ry. julkaisi tieteenalakohtaiset rakenteellisen kehittämisen raportit, jotka sisältävät ehdotuksia yliopistojen profiloitumiseen. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen vertailuraportti suomalaisesta korkeakoulujärjestelmästä näki päivänvalon ja viimeisimpänä EK loihe viime viikolla lausumaan, että Suomi tarvitsee 3-4 huippuyliopistoa.

Mediahuomion määrällä arvioiden korkeakoulujärjestelmämme onkin yksi keskeisimpiä kehittämiskohteita, kun Suomea nostetaan jaloilleen.

Kaikkien analyysien lähtökohtana on, että Suomessa on maan kokoon suhteutettuna runsaasti korkeakouluja, niissä on päällekkäistä toimintaa, ne ovat osin liian pieniä ja niukat voimavarat sirpaloituvat liian moniin yksiköihin. Yliopistojen yhdistäminen ja ns. duaalimallin, eli rinnakkaisen yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkoston uudistaminen onkin nostettu vahvasti esille.

On selvää, että erillisiä rinnakkaisia koulutuskokonaisuuksia aina maisteri-ja jopa tohtoriopintoja myöden ei ole järkevää rakentaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön vahvistamisen tulee lähteä toiminnalliselta pohjalta, jossa yhdessä rakennetaan uuden tyyppisiä koulutuskokonaisuuksia. Joissain tapauksissa jopa yhteensulautumiset voisivat olla perusteltuja, mutta ennen kaikkea lainsäädännön on mahdollistettava erilaiset ratkaisut.

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja meillä on hyvin koulutettua, osaavaa ja innovatiivista väkeä eri puolilla maata. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pitäisikin alueittain arvioida profilointi- ja rakennekehitystarpeensa yhdessä tavoitteenaan hyvin toimiva koulutusjärjestelmä ja fokusoituneet tutkimus- ja kehitysympäristöt.

Uudistukset pitää koordinoida valtakunnallisesti niin, että eri alueet muodostavat koko maan kattavan, toisiaan täydentävän osaamisen verkoston. Tällöin koko maan henkinen potentiaali voidaan täysimääräisesti hyödyntää ja rakentaa Suomeen muutama laadukas, maailmanluokkaa oleva yliopistokokonaisuus, joilla taataan tutkimuksen ja koulutuksen korkea taso ja luodaan edellytykset uusille innovaatioille.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

Älykästä erikoistumista

EU:n älykkään erikoistumisen teema sisältää ajatuksen alueellisten vahvuuksien tunnistamisesta ja kehittämisestä. Itä-Suomessakin maakunnilla on liittojensa laatimat älykkään erikoistumisen strategiat, kaupungeilla omat kasvustrategiansa ja alueen korkeakouluilla omat strategiansa vahvuuksistaan. Tähän kun lisätään vielä alueella toimivat tutkimuslaitokset ja koko yrityskenttä, on koossa kokolailla iso kokonaisuus, jonka olisi hyvä älykkäästi erikoistua ja mielellään samaan suuntaan.

Vaikka mainittujen tahojen tavoitteet ja toimintakentät poikkeavat toisistaan, olisi ainakin keskeisillä toimintasektoreilla hyvä löytää yhteiset painopisteet ja erikoistua niihin laajalla rintamalla. Otetaan esimerkiksi Itä-Suomelle erittäin merkityksellinen biotalous, joka on niin laaja kokonaisuus, että mikään alue ei voi kattaa kaikkea siihen liittyvää osaamista. Alueen toimijoiden tulisikin löytää samoja painopisteitä toiminnassaan, jolloin yhteistyössä profiloitumalla voisimme vahvistaa itä-suomalaista osaamista kukin omalla toimintasarallamme, mutta samaan suuntaan. Joensuu Suomen biotalous-INKA kaupunkina voisi hyvin ottaa kuskin paikkaa tässä.

Toinen esimerkki on terveysala, jolle on laadittu kansallinen kasvustrategia. Helsingin kaupunki tavoitteleekin yhdessä alueen yliopistojen, muiden toimijoiden ja yritysten kanssa Pohjois-Euroopan terveyspääkaupungin asemaa. Myös Kuopion seudulla olisi erinomaiset edellytykset olla tällainen keskittymä, jos vain tunnistamme yhteiset vahvuutemme ja kohdennamme kehitystoimintamme samoihin kohteisiin.

Tiivistämällä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston, alueen ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, kaupunkien, maakuntaliittojen ja yritysten kesken voimme parhaiten taata Itä-Suomen älykkään erikoistumisen ja kilpailukyvyn.

Jukka MönkkönenJukka_Monkkonen_100X130

 

 

 

 

 

 

Mainiot maisterit, toimeliaat tohtorit

Viime aikoina on julkisessa keskustelussa nostettu vahvasti  esille kysymys yliopistotutkintojen  työelämävastaavuudesta. Tuoreimmat jutut aiheesta ovat Hesarissa sunnuntaina 11.1.2015 julkaistu  artikkeli otsikolla ”Opinnoista ei ole aina hyötyä työelämässä” ja uusimman Suomen Kuvalehden tohtorien kasvavaa työttömyyttä käsittelevä  juttu ”Toimeton tohtori”.

Nämä heitot kumpuavat muuttuvan maailman tarpeista, joihin odotetaan yliopistoilta nopeaa reagointia. Meidän tuleekin pohtia vakavasti tutkintojen sisältöjä, rakenteita ja opettamisen tapoja.

Perinteisesti olemme ajatelleet, että yliopistokoulutuksen tulee antaa vahva teoreettinen pohja syvälliselle asiaosaamiselle, jota työelämässä voidaan eri tehtävissä sitten soveltaa. Tämä toki  on yliopistokoulutuksen kivijalka jatkossakin, koska sitä kautta syntyy valmiuksia itsenäiseen tiedonhankintaan ja –käyttöön, ja myös tiedon kriittiseen arviointiin. Mutta rinnalle tarvitaan myös toisenlaista osaamista. Kykyä verkottua muiden alojen asiantuntijoiden kanssa, koota tietoa monista hyvinkin erityyppisitä lähteistä, mukaanlukien ns. epämuodollinen tieto, ja luoda niistä uusia näkökulmia.

Miten opetuksessa voidaan sitten sovittaa yhteen riittävän syvä tietoaines  nykyisen työelämän osaamisvaatimusten kanssa lisäämättä tutkintojen laajuuksia tai opettajien ja opiskelijoiden työmäärää kohtuuttomasti?

Ratkaisuja voidaan hakea tavoista opettaa ja oppia. Meidän tulee yhdistellä erilaisia opettamisen tapoja ja luoda uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka muistuttavat enemmän nykyisen työelämän toimintatapoja. Näin tarvittavia taitoja voidaan kehittää opetettavasta tietoaineksesta tinkimättä.

Onneksi yliopistossamme on paljon taitavia pedagogeja ja rohkeita uusia virityksiä uudenlaiseen oppimiseen. Tätä osaamista on tärkeä hyödyntää.

UEF on strategiassaan ilmaissut tahtonsa olla  moderni opiskelijan yliopisto. Opiskelijakeskeisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettajien täytyy olla opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden mukaan käytettävissä 24/7. Mutta se tarkoittaa sitä, että sisällöllisen kehittämisen lisäksi kehitämme opetustamme, oppimistamme ja oppimisympäristöjä vastaamaan paremmin nykyisiä osaamistarpeita ja osallistamme opiskelijoita innostavaan oppimiseen. Näin meiltä valmistuu entistäkin mainiompia maistereita ja toimeliaampia tohtoreita.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Yliopistouraa

 Yliopistotyön houkuttelevuuden suurimpina esteinä on nähty risaiset työurat ilman selkeää etenemispolkua. Tätä on viime vuosina pyritty korjaamaan yliopistoissa käyttöön otetuilla uramalleilla ja tenure track järjestelmällä.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi pohtii tuoreen Acatiimin (8/2014) pääkirjoituksessa yliopistouran hyviä ja huonoja puolia. Kirjoituksessa on paljon hyviä näkökulmia, vaikkakin uramallien puutteet ja haasteet nousevat hyötyjä enemmän esille. Tämä on tilanne lähes kaikessa aiheesta käytävässä keskustelussa, varmaankin suuresti siitä syystä, että mallit ovat uusia ja osin vielä hahmottumattomia.

Yleisesti ottaen lienee kuitenkin parempi, että yliopistossa pääsee tutkijan ja opettajan uralla etenemään sen perusteella, mitä saa aikaiseksi, ei sen perusteella kauanko on ollut töissä. Urakehityksen kytkeminen tuloksiin koskee sekä tutkijauralle tulemista (rekrytointia) että uralla etenemistä.

Urapolkumallia on tähän saakka käytetty kuitenkin vielä aika vaatimattomasti ja siihen liittyvät pelisäännöt vaativat selventämistä. Nuorten tutkijoiden osalta polku ja sen kriteerit ovat selkeämpiä kuin varttuneempien tenure track mallin.

Tenure track polku edellyttää etenemiselle selkeät kriteerit, jotka ovat tenuroitavan ja työnantajan yhdessä sopimat ja joihin molemmat osapuolet sitoutuvat. Normaalin työsopimuksen lisäksi olisi aina laadittava ns. täydentävä sopimus, jossa kuvataan uralla etenemisen edellytykset yksiselitteisesti.

Tätä edellyttää myös Kaakkuriniemen perään kuuluttama kunniallinen exit-väylä, jos tenuroitavan ansiot eivät täytä etenemisen kriteereitä. Aidosti ansioihin perustuvat onnistuneet rekrytoinnit ovat tietenkin tärkein keino välttää exit-väylän tarve, mutta eteen tulee varmasti tilanteita, jossa tenuroituminen joudutaan katkaisemaan.

Selkeä exit-väylä on siis ehdottoman välttämätön, jotta tenure track polku täyttää kaikilta osin sille asetetut tavoitteet turvata menestyvien tutkijoiden uramahdollisuudet yliopistoissa. Muuten luomme vain uuden ”ikälisäjärjestelmän” ja tukimme nuorten etenemismahdollisuudet.

Yliopistojen uramallien käyttö vaatii siis vielä harjoittelua ja yhdessä sopimista kriteereistä ja käyttömuodoista. Niin toimien voimme merkittävästi parantaa yliopistouran vetovoimaa ja edistää tutkimuksen ja opetuksen laatua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen