All posts by viestinta

Vauhdilla visiotyöhön

Viime syksynä maan poliittiselta johdolta ja OKM:ltä peräänkuulutettiin korkeakoulupoliittisia linjauksia ja valiteltiin vision puutetta. Joulukuussa korkeakoulujen johdon päivillä opetusministeri sitten pohdiskeli mm. tuoreen nobelistimme Bengt Holmströmin innoittamana yliopistojen mahdollista jakoa opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Onko jako mahdollinen, onko siinä järkeä ja mitä se vaatisi? Samalla hän ilmoitti ministeriön käynnistävän laajapohjaisen korkeakoulupoliittisen visiotyön.

Viime viikolla sitten saatiin ministeriöstä ensitiedot visiotyön tavoitteista, toteuttamistavoista ja aikatauluista. Tavoitteena on ministeriön mukaan tuottaa tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa laadukkaan, vaikuttavan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen vuoteen 2030 mennessä. Tarkasteltavia teemoja ovat korkeakoulujen rakenne ja laajuus; tutkintorakenne ja koulutusmäärät; ohjaus-, johtamis- ja rahoituskäytänteet sekä vaikuttavuus.

Teemat kattavat mm. opetukseen tai tutkimukseen profiloitumisen, siihen liittyvät rahoitusratkaisut, tutkintojen työelämärelevanssin, kansainvälistymisen näkökulmat, koulutusmäärät jne. Kaikki isoja teemoja, joihin näkemyksiä on kaivattu ja joissa tehtävät ratkaisut vaikuttavat laajasti koko korkeakoulukenttään.

Niinpä tavoiteaikataulu, jonka mukaan visiotyön tulisi valmistua syyskuun 2017 loppuun mennessä, kuulostaa aika hurjalta. Siihen mennessä pitäisi käydä laajapohjainen keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kesken ja avata visiotyö myös laajaan kansalaiskeskusteluun. Voimme siis varautua kattavaan pakettiin verkkoaivoriihiä, seminaareja ja visiotyöpajoja lähikuukausina. Aika monet aikataulut siinä uusiksi menevät.

Vaikka aikataulu on tiukka, visiotyö on otettava vakavasti ja siihen on aikaamme uhrattava, koska haluamme ehdottomasti vaikuttaa korkeakoulukentän tulevaisuuteen ja kuulua jatkossakin maamme johtaviin monialaisiin tutkimusyliopistoihin.

Jukka Mönkkönen
rehtori

Juokse, jotta pysyisit paikallasi

Suomen tieteen tilaa on taas arvioitu ja yliopistoja asemoitu suoritustilastojen avulla. Ne kertovat omaa kiistatonta ja vähän korutontakin kieltään. Selitykset tuskin auttavat, vaikka niitä aina helposti yritetään. Tilastoja katsotaan nyt kriittisellä silmällä, kun keskustelu suomalaisten yliopistojen profiloitumisesta tutkimus- tai koulutusyliopistoiksi on virinnyt ja itse opetusministeri on sitä siivittänyt. Ensin mainittujen joukkoon pyrkivät useimmat yliopistoistamme. Muutamat kuuluvat sinne automaattisesti tulosten perusteella. Sitten on joukko monialaisia, tasavertaisia yliopistoja, joiden vertailu ei ole yksiselitteisen helppoa. Mutta tilastot tutkimuksen laatua ja määrää mittaavista indikaattoreista ovat varmasti käytössä.

Vertailu oman, yksittäisen yliopiston sisällä voi olla kovin harhaanjohtavaa. Tieteiden väliset erot biasoivat tuloksia ja oman alan näennäinen ylivertaisuus voi olla harhaanjohtavaa.  Tieteenaloittain asetetut yliopistojen väliset vertailut antavat paremman kuvan siitä, missä yliopistossa mennään. Ja kun tulos normeerataan käytössä olevilla resursseilla, esimerkiksi professorien henkilötyövuosilla, saadaan kovaa, vastaansanomatonta dataa toiminnan tehokkuudesta.

Tieteen tilan ja asemointitilastojen perusteella meilläkin on parannettavaa. Esimerkiksi täydentävän tutkimusrahoituksen ja korkeatasoisten julkaisujen suhteellinen määrä ja matalammaksi kuin monella muulla verrokkiyliopistolla.   Voi pohtia, puuttuuko ensisijaisesti huippututkimusta, joka saisi merkittävää tutkimusrahoitusta, vai onko liikaa huonoa tutkimusta, jota ei voida julkaista korkeatasoisissa sarjoissa ja joka ei houkuttele myöskään ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Raha ja tulos käyvät oletettavasti käsikädessä, mutta on mielenkiintoista havaita myös poikkeuksia yliopistossa – pienellä täydentävällä rahalla tehdään korkeatasoista julkaisutuotantoa eräillä tieteenaloilla. Kannattaa tutkia miten tämä mahdollistuu ja mitä tästä voidaan oppia. Optimaalinen täydentävä tutkimusrahoitus, kuten EU-puiteohjelmasta tai Suomen Akatemiasta saatu rahoitus, on jo sinänsä itseisarvo, koska se kasvattaa tehokkaasti Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatua perusrahoitusta.

Professorien ja muunkin henkilökunnan roolitus – kaikki tekemään sitä missä ovat parhaimmillaan – ja yhteiset ponnistelut tutkimuksen tukemiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi ovat avainasemassa. Tulevat rekrytoinnit eläköitymisbuumin alla ovat kriittisiä ja vaativat onnistumisia. Kovaa on juostava että pysytään paikallaan.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Mistä avoimuuden palo?

Olimme viime viikolla Brysselissä tapaamassa avoimen tieteen ja avointen innovaatioiden parissa työskenteleviä virkamiehiä ja asiantuntijoita. Kaikista keskusteluista huokui vahva usko, että avoin tiede ratkaisee edessä olevia suuria haasteita. Keskustelut vahvistivat uskoa siihen, että UEFin vaikuttavuus-strategiatyö on oikeilla jäljillä. Haemme vaikuttavuutta tieteen ja opetuksen avoimuuden, sekä avointen innovaatioiden kautta. Lähtökohtana on, että vaikuttavuus on keskeinen osa tutkimusta ja opetusta, ei näiden toimintojen erillistä jalkautusta.

UEFissa pyritään silottamaan tietä avoimen tieteen edellytyksille. Periaatteena on, että tutkijalle ei tulisi aiheutua uusia teknisiä ongelmia. Julkaisujen avaamiseen liittyvä rinnakkaistallentaminen on kunnossa, samoin ohjeistukset aineistonhallintasuunnitelmiin. Tietotekniikkapalvelut tukee tutkimuksen aikaisen datan hallinnassa ja kirjasto tuottaa palveluja avointen julkaisujen ja aineistojen osalta. Paljon on vielä tehtävää, kuten avoimeen tieteeseen liittyvien koulutustarpeiden tunnistaminen sekä tarvittavan koulutuksen järjestäminen. Avoimen tieteen tekemiseen tarvitaan uudenlaisia taitoja ja toimintamalleja. Koulutuksessa lähdetään liikkeelle tohtoriopiskelijoista.

Mikä sitten innoittaa tutkijan avoimen tieteen harjoittamiseen? Tärkein kannustin on oman tutkimuksen merkityksen ja vaikuttavuuden lisääntyminen. Toinen arkipäiväisempi peruste on, että rahoittajat edellyttävät tutkimuksen tuotosten avoimuutta. Julkaisujen lisäksi laadukkaat avoimet tutkimusaineistot ovat meriittejä niin tutkijoille kuin yliopistoille. Perinteisesti tutkijoiden ansioituminen painottuu tieteelliseen julkaisemiseen ja menestykseen kilpaillun rahoituksen hankinnassa. EU:ssa on parhaillaan työryhmiä miettimässä avoimessa tieteessä menestymisen huomioivia indikaattoreita, altmetriikkaa. Se mitä mahdolliset uudet mittarit eivät muuta, on uuden löytämisen innostava vaikutus.

Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Humanistisen tutkimuksen arvo

Tämänvuotisilla Tieteen päivillä puhuttiin paljon humanistisesta tutkimuksesta ja sen merkityksestä. Aiheesta järjestetty keskustelutilaisuus veti yleisöä paikalle enemmän kuin isoon saliin mahtui. Tilaisuuden vetäjinä olivat Suomen Rooman-instituutin johtaja Tuomas Heikkilä ja ex-kansleri Ilkka Niiniluoto, jotka julkaisivat juuri ennen joulua selvityksensä humanististen tieteiden arvostuksesta ja kansallisesta sekä kansainvälisestä merkityksestä. Pamfletin omaisen selvityksen otsikko on Humanistisen tutkimuksen arvo ja paljon puhuva alaotsikko Kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta. Opus on ladattavissa ilmaiseksi Suomen Rooman-instituutin sivustolta.

Murrettavista myyteistä ensimmäinen kertoo, että suomalaiset eivät arvosta humanistista tutkimusta. Heikkilä ja Niiniluoto teettivät kaksi laajaa kyselytutkimusta kartoittaakseen kansalaismielipidettä ja vielä vaikuttajahaastattelun saadakseen selville, onko kansalaismielipiteen ja vaikuttajien näkemyksissä eroja. Kyselyn tulosten mukaan ihmiset arvostavat humanistisia tieteitä hyvinkin korkealle ja pitävät niitä hyödyllisinä, mutta eroja syntyy riippuen sukupuolesta ja vastaajan sosioekonomisesta tausta sekä kotipaikasta. Ei varmaan yllätä se, että kaupunkilaiset korkeasti koulutetut ja yksin tai puolisonsa kanssa asuvat naiset arvostavat humanioraa eniten, kun taas maaseudulla asuvat perheelliset yrittäjätaustaiset miehet vähiten. Poliittiselta kannaltaan edelliset ovat tyypillisesti vasemmiston ja Vihreiden äänestäjiä, kun taas jälkimmäiset eivät äänestä lainkaan tai äänestävät Perussuomalaisia. Heidänkin joukossaan humanistisia tieteitä pidettiin kuitenkin enemmän hyödyllisinä kuin hyödyttöminä. Kaiken kaikkiaan 77 % kaikista kyselyn vastaajista piti humanistisia tieteitä hyödyllisinä, joten myytti arvostuksen puutteesta osoittautuu tosiaankin vain myytiksi.

Vaikuttajahaastattelut toivat nekin esiin mielenkiintoisia ja osin yllättäviäkin tuloksia. Talousvaikuttajat suhtautuvat yleisesti nuivimmin humanistisiin tieteisiin, mikä on ehkä odotuksenmukaista, mutta se, että koululaitoksen vaikuttajat kuuluvat samaan joukkoon, on uutta ja huolestuttavaakin tietoa. Mikä vielä pahempaa, nuivasti suhtautuvilla on haastatelluista heikoin käsitys siitä, mitä humanistisilla tieteillä tarkoitetaan. Tähän joukkoon kuuluvat myös yllättäen kansanedustajat. Toivoa sopii, ettei tällainen tietämättömyys pääse liikaa vaikuttamaan esimerkiksi koulun opetussuunnitelmia koskeviin päätöksiin.

Muita murrettavia myyttejä ovat mm. se, ettei humanisti työllisty. Humanistien työllistymismahdollisuuksia lisää niiden ammattien suuri kirjo, joihin humanistisen alan tutkinnon suorittanut voi jo nykyisellään sijoittua: selkeiden professioalojen (kuten opettaja, pappi, kielenkääntäjä) lisäksi on lukuisa määrä tehtäviä, joihin ”generalistinen” tutkinto antaa hyvät valmiudet (erilaiset julkisen hallinnon, median sekä kulttuuri- ja elinkeinoelämän tehtävät). Kirjoittajien mukaan tilanne vielä paranisi, mikäli päästäisiin irti ajatuksesta, jonka mukaan tietty koulutus valmistaa vain tiettyihin tehtäviin. Tätä pitäisin itsekin tärkeänä. Keskusteluissa tuodaan usein esille angloamerikkalaiseen yliopistoperinteeseen kuuluva piirre, jonka mukaan esimerkiksi humanistisen perustutkinnon suorittanut voi sen perään hakeutua vaikkapa business administration –koulutukseen ja myöhemmin luoda uransa liike-elämän piirissä. Suomessa tämä on kuitenkin vielä harvinaista, mutta parhaillaan suunnitteilla olevat laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot tarjoavat oivan tilaisuuden tällaisen ajatusmallin toteuttamiselle. Näin voidaan humanistisille tieteille ja humanisteille luoda uudenlaista kysyntää. Pitäisi muistaa, että valmiiden työpaikkojen lisäksi työpaikan voi myös luoda itse, kuten yhä useammat humanistitkin ovat jo onnistuneet tekemään.

Heikkilän ja Niiniluodon pamfletti on tärkeä ja juuri tähän aikaan osuva puheenvuoro humanististen tieteiden puolesta. Alaa koetelleiden leikkausten ja vähennysten jälkeen on aika vastaliikkeelle, joka nostaa humanistiset tieteet niille kuuluvaan asemaan.

Markku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tulevaisuuden toivot

Nyt kun yliopistoja on pidetty laihdutuskuurilla,  oikeat valinnat – profilaatio ja rekrytoinnit –  ovat äärimmäisen tärkeitä menestykselle tulevaisuudessa.  UEFin asemoitumistilastot  Suomen yliopistokentässä osoittavat, että olemme hyvä kouluttaja, mutta tutkimuksessa on tehottomuutta henkilöstöresursseihen nähden.

Toisaalta koulutusaloilla, esim.  lääketieteessä ja hammaslääketieteessä, joissa koulutus  perustuu paljolti kontakti- ja pienryhmäopetukseen,  tarvitaan enemmän henkilöstöresursseja opetukseen.  Pelkkä tutkintotuotos ei kuitenkaan  riitä turvaamaan riittävää rahoitusta, vaan lisäksi tarvitaan vahvaa ja tuloksellista tutkimusta.

Viime viikolla tapasimme Kuopion kampuksella akatemiatutkijoita. Akatemiatutkijan tehtävä tutkimusrahoituksineen  on  kilpailtu ja arvostettu  – ainutlaatuinen tilaisuus kasvaa itsenäiseksi tutkijaksi ja ryhmänjohtajaksi.  Tässä joukossa on tulevaisuuden menestyjiä.  Keskusteluissa  korostui  kysymys,  millaisia näkymiä yliopisto voi tarjota tulevaisuudessa urakehitykselle tutkimuksessa ja opetuksessa.

Samaan aikaan on tarkasteltu UEFin  opetus- ja tutkimushenkilöstön rakennetta. Terveystieteiden tiedekunnassa professorikunnasta  lähes puolet saavuttaa 65-vuoden iän  vuoteen 2025 mennessä.  Siten tilaisuuksia  uusille professoreille tulee avautumaan  ja oikeaan osuva rekrytointi tulee olemaan keskeistä.  Jo tällä hetkellä muutamat akatemiatutkijoista ovat tenureputkessa. Pitkän tähtäimen suunnittelulla voidaan rakentaa urapolkuja sekä yliopiston omille lupaaville tulevaisuuden toivoillemme että houkuttelemaan tulijoita muualta Suomesta ja ulkomailta.

Uutta ajattelua tarvitaan myös pohdittaessa professuurien tehtäväalaa ja sitä, miten koulutusohjelmissa hoidetaan opetus ja mikä on tutkimuksen osuus.  Rekrytointeihin  tarvitaan monipuolisuutta, räätälöityjä positioita ja  roolitusta painottuen tutkimukseen ja/tai  opetukseen.

Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Pylly ylös

Näin vuoden alussa monet aloittavat liikunnallisen ryhtiliikkeen, joka yleensä sammahtaa maaliskuun alkupuolella. Itse olen edustanut samaa yleistä kategoriaa – tahdon enemmän jämähtää pitäisi-, kuin teko-asteelle. Nyt kuitenkin onnistuin hankkimaan itselleni selkävaivan ihan maaseudun askareiden ansiosta ja – kiitos tämän konkreettisen muistutuksen – mieleeni putkahti ennen joulua meille paljon kokouksissa istuville tullut kehotus liittyä Pylly ylös –kampanjaan, jonka kampustemme Sykettä -toimijat ovat lanseeranneet.

Idea perustuu toiminnallisten kokousten haasteeseen. Toiminnallisen kokouksen alussa kerrotaan, että seisominen ja omatoiminen liikkuminen tai verryttely kokouksen aikana on sallittua. Kävelykokouksiakin on jossain päin Suomea harrastettu. Viime syksynä Pylly ylös –kampanja on jo tietääkseni otettu käyttöön Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla sekä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella.
Minusta idea on erinomainen.

Henkilökunnan osalta tuki- ja liikuntaelinvaivat yhdessä mielenterveyteen liittyvien ongelmien kanssa ovat ylivoimaisesti suurimmat syykategoriat työstä poissaoloihin. Suhteellisin pienin keinoin ja jo pienellä liikunnalla tai vaikkapa välillä seisomaan nousten voitaisiin moni näistä ongelmista välttää. Tästä hyötyy suoranaisesti yksilö itse, mutta samalla myös työnantaja. Syntyy siis harvinainen win-win –tilanne.

Asennetta ei voi muuttaa kukaan muu kuin henkilö itse, eikä tähän voi sinänsä ketään pakottaa. Omalta osaltani olen huomannut, että työasennoilla todella on merkitystä. Eiköhän oteta kaikki tänä vuonna Pylly ylös –asenne ja oikaistaan ruotomme!

Tuomo Meriläinen
Hallintojohtaja

Suomi 100 –juhlavuodesta vaikuttamisen vuosi

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe ja vuoden vaihtumisen merkeissä eri paikkakunnilla järjestetyt karkelot antoivat hyvän lähtölaukauksen Suomi 100-juhlavuodelle. Juhlavuoteen liittyviä tapahtumia on tarjolla mittava määrä pitkin vuotta eri tahojen järjestäminä.  UEF on kantanut kortensa kekoon ja järjestää Studia Generalia –luentosarjoja tiedekuntiemme edustamaa tutkimusta ja toimintaa esitellen. Lisäksi on tarjolla ja suunnitteilla paljon muita juhlavuoteen liittyviä tapahtumia ja toimintaa kampuksillamme. Näyttävin tiedossa olevista on Joensuun tiedeseuran kanssa järjestettävä SciFest-tiedetapahtuma toukokuussa, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti Suomen tulevaisuuden rakentajat, koululaiset.  Ei sovi myöskään unohtaa, että henkilökuntamme näyttäytyy asiantuntijan rooleissa toisten tapahtumia järjestävien tahojen tilaisuuksissa UEFia edustaen.

Itsenäisyytemme juhlavuoden läpileikkaavana teemana on yhdessä tekeminen. Juhlavuoden teeman henki ja mittava tapahtumatarjonta luovat erinomaiset mahdollisuudet kohtaamisiin ja yhteistyön tiivistämiseen ennestään tuttujen partnereidemme kanssa sekä uusien yhteistyösuhteiden rakentamiseen.

UEF valmistelee parhaillaan vaikuttavuusstrategiaa, jossa yksi keskeinen osa-alue on toimintamme yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Vaikuttavuutta on ollut helpointa mitata koulutuksen ja asiantuntijatehtävien kautta, mutta vaikuttavuuden vaade on alettu liittää myös tutkimuksen rahoitusinstrumentteihin. Uskon, että itsenäisyyden juhlavuosi tapahtumineen synnyttää ajatuksia uudenlaisista vaikuttamis- ja toimintatavoista sidosryhmiemme kanssa sekä auttaa nykyisen toimintamme arvioinnissa.  UEFilla on tarjottavana laaja-alaista osaamista suomalaisen yhteiskunnan käyttöön, mutta osaamisen kysynnän ja tarjonnan kohtaannossa on edelleen petrattavaa.

Itsenäisyyden juhlavuoden toteuttamiseen on allokoitu merkittävästi resursseja niin valtiovallan, kuin tapahtumien järjestäjien toimesta. Jotta saisimme panostuksesta mahdollisimman paljon irti, on tärkeää olla mukana juhlavuoden riennoissa edistämässä yliopiston asiaa. Erityisen tärkeää on nivoa niin kotimaiset kuin kansainväliset opiskelijamme mukaan suunnitteilla oleviin moninaisiin tapahtumiin. Näen itsenäisyyden juhlavuoden UEFin näkökulmasta aktiivisen vaikuttamisen vuotena. Hyvän hengen ja yhteisen tahtotilan rakentamiseen kannattaa panostaa. Yhdessä tekemällä saamme enemmän aikaan.

Harri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Kansainvälinen yliopisto

Suomalaiset yliopistot haluavat poikkeuksetta olla kansainvälisiä. En ole kuullut yhdenkään tavoitteena olevan kansallinen toiminta. Tätä odotetaan yliopistolaitokselta ja toimintaamme on ohjattu siihen suuntaan.  Kansainvälisten opiskelijoittemme ja tutkintojemme määrä on kasvanut tiedekunnassamme. Tutkijamme toimivat myös kansainvälisesti. Merkittävä osa julkaisuistamme on kansainvälisiä yhteisjulkaisuja, etenkin huippututkimusalueilla. Kansainvälisen tutkimusrahoituksen eteen teemme myös paljon työtä ja onnistumisia odotetaan. Uskon, että nämä KV-toiminnan indikaattorit kehittyvät suotuisasti.

Se mistä olen huolissani, on kansainvälinen opiskelijavaihto. Tilastomme kertovat, että UEF-opiskelija harvoin lähtee opiskeluaikanaan tekemään opintoja ulkomaiseen yliopistoon. Syitä on varmasti monia, ja niitä on korjattava ainakin silloin kun on kyse teknisistä esteistä. Esimerkiksi opintojen korvaavuuksia on mietittävä liberaalimmin kuin nykyään.  Ehkäpä jopa muutaman ylimääräisen opintopisteen antamista on harkittava ulkomaisista suorituksista.

En osaa sanoa, millaisia yksittäisiä taitoja työelämä kaipaa 10-20 vuoden kuluttua. Mutta siitä olen varma, että kansainvälisyydelle altistuminen on väistämätöntä kun toimimme yhä globaalimmin. Mitkä ovat nuoren valmiudet, jos kokemusmaailma rajoittuu Itä-Suomeen, Kuopiossa toriin tai Joensuussa karjalanpiirakoihin? Anteeksi sarkasmini.

Opiskeluaikana hankitaan valmiudet ja rohkeus toimia kansainvälisissä ympyröissä, opitaan kanssakäyminen muista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, ja luodaan luottamus omaan osaamiseen. Kaikki nämä eivät kehity jos emme  altista itseämme virikkeillä, joita saa vain kotiympyröiden ulkopuolelta.

Rohkeutta ja käytännön esteet pois, siinä tehtävämme.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

 

 

 

Opiskelijavalinta uudistuu vauhdilla

Uusia ylioppilaita valmistuu vuosittain 30 000. Heistä yksi kolmasosa saa opiskelupaikan samana vuonna. Aloituspaikkoja yliopistoon ja ammattikorkeakouluun on tarjolla 45 000. Korkeakoulut järjestävät yli 1000 pääsy- tai soveltuvuuskoetta. Valintakokeet maksavat korkeakouluille vuositasolla 15-20 miljoonaa euroa. Lisäksi järjestelmä on luonut valmennuskurssimarkkinat. Valmennuskursseille osallistuu 22 prosenttia ja hakupainealoille kuten oikeustieteelliseen ja lääketieteelliseen yli puolet yliopisto-opiskelijoista. Valmennuskurssit ovat usein kalliita eivätkä kaikkien ulottuvilla. Näiden tietojen pohjalta on helppo todeta, että valintajärjestelmä ei ole tehokas eikä reilu. Korjausliikkeitä on tarpeen tehdä.

Muutoksia onkin tulossa ja nopeaan tahtiin. Maan hallituksen yksi kärkihankkeista on työurien pidentäminen ja yhdeksi keskeiseksi keinoksi on tunnistettu opiskelijavalinnan uudistaminen. Tämä heijastui yliopistojen tulossopimuksiin vuosille 2017-2020. Niissä kirjattiin, että vuoteen 2018 mennessä yliopistot ottavat käyttöön opiskelijavalinnan, joka ei edellytä pitkää valmentautumista. Valinnat tulee jatkossa tehdä pääosin toisen asteen opintomenestyksen pohjalta. OKM asetti työryhmän pohtimaan ylioppilastutkinnon parempaa hyödyntämistä. Työryhmän marraskuun alussa julkaistu raportti suosittaa uudistukselle nopeaa aikataulua. Ylioppilastutkinto pääasiallisena valintaperusteena on raportin mukaan mahdollista ottaa käyttöön kokonaisuudessaan vuoteen 2020 mennessä.

Kaikki tämä tarkoittaa, että yliopistojen on tarpeen päättää ensi kevään aikana keväällä 2018 sovellettavista valintaperusteista. Suunnitelmat tarvitaan pian myös vuosille 2019-2021. UEFissa on juuri käynnistetty perustutkintokoulutuksen kehittäminen 2018-2021 OKM:n kanssa laaditun tulossopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Siihen kytkeytyy opiskelijavalintojen, koulutusohjelmien ja koulutustarjonnan kehittäminen sekä pedagogisen johtamisen kehittäminen. Opiskelijavalintojen kehittämisen aikataulu on kiireisin. Vuoden 2018 valintamenettelyyn osallistuvat koululaiset ovat jo lukiossa! Nopean valmistelun lisäksi yliopistoilta edellytetään tehokasta tiedottamista, mutta tarpeen on myös osallistua käytännössä koulujen opinto-ohjaukseen. Valintauudistus koskettaa Suomen nuorison tulevaisuutta ja tässä työssä yliopistot eivät saa epäonnistua.

blogi_jaakko_puhakka_100x130pxJaakko Puhakka
Akateeminen rehtori

Ihmisiä ja elämää kampuksille!

”Kylätie on hiljainen, niin hiljainen”, laulaa Reijo Taipale tunnetussa tangossaan, ja samaa voi sanoa nykyisellään molemmista pääkampuksistamme jo iltapäivän lopulta alkaen puhumattakaan viikonlopuista. Etäisyys kaupunkien keskustoista ei tässä näytä myöskään olevan ratkaiseva tekijä, vaan se, ettei kummallakaan kampuksella ole ilta-aikaan sen enempää ihmisiä kuin juuri mitään toimintojakaan. Mutta tilanne muuttuu jo parin vuoden päästä, kun sekä Kuopion että Joensuun kampusvisioita lähdetään vähitellen toteuttamaan. Molemmille visioille on yhteistä pyrkimys elävöittää kampusalueita rakentamalla sinne opiskelija-asuntoja, julkisia ja yksityisiä palveluja ja yliopiston toimintoja tukevaa yritystoimintaa.

Joensuussa on vastikään julkistettu Tulliportinkadun kaavamuutosesitys, joka toteutuessaan muokkaa yliopistokampuksen ja sen lähialueiden maisemia melkoisesti. Ehkä merkittävin muutos nykytilanteeseen nähden olisi opiskelija-asuntojen rakentaminen kampusalueelle Siltakadun jatkeen pohjoisen reunan tuntumaan Tulliportin koulun läheisyyteen sekä Tulliportinkadun varrelle alueelle, jossa on nyt Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän (PKKY) tiloja ja toimintoja. PKKY suunnittelee puolestaan toimintojensa keskittämistä Pielisjoen itäpuolelle Peltolankadun alueelle, mikä vapauttaisi tilaa uudisrakentamiselle Tulliportinkadun varressa. PKKY:n rakennukset purettaisiin kaavaehdotuksen mukaan.

Joensuun on aikakin edetä kaavamuutoksessaan, mikäli se mielii täyttää lupauksensa useiden satojen uusien opiskelija-asuntojen rakentamisesta Savonlinnan kampukselta Joensuuhun syksyllä 2018 siirtyville opiskelijoille. Paitsi Tulliportinkadun aluetta, uusia asuntoja on määrä rakentaa eri puolelle keskusta-aluetta yliopiston läheisyyteen ja myös Yliopistokadun alueelle yliopiston kampuksen sisälle. Jos kaavamuutokset hyväksytään esitetyssä muodossa, myös liikenteelliset järjestelyt alueella muuttuvat. Joensuu saisi oman ”kaupunkibulevardinsa” Siltakadun jatkeesta, joka kavennettaisiin puoleen nykyisestään eli kaksikaistaiseksi. Nelikaistaisena katuosuus on nyt valtatienomainen ja näköinen, eikä oikein sopisi enää uuteen kaupunkimaiseen ympäristöön. Kadun eteläinen reuna varattaisiin polkupyörille ja muulle kevyelle liikenteelle, mikä olisikin melkoinen parannus nykytilanteeseen. Nythän Liperistä asti Joensuuhun ulottuva pyörätie tai ”baana” katkeaa yllättäen Siilaisen liittymän kohdalla, vaikka tilaa Siltakadun jatkeella piisaa yllin kyllin leveyden puolesta. Pyörätien jatkaminen Siilaiselta keskustaan ei myöskään edellyttäisi olemassa olevien viheralueiden nyrhimistä samaan tapaan kuin on tapahtumassa Helsingin Keskuspuistolle Helsingin paljon kiistaa aiheuttaneessa kaupunkibulevardisuunnitelmassa.

Miltä tulevaisuuden yliopistokampukset Joensuussa ja Kuopiossa näyttävät? – Jos ja kun kaupunkien ja yliopiston yhteiset kampusvisiot toteutuvat, kampuksille tulee molemmilla paikkakunnilla elämää ja toivottavasti vilkasta sellaista myös klo 16:n jälkeen; kaupunkimaista olemista ja touhuamista kampusalueilla ja niiden kahviloissa, baareissa ja toivon mukaan monenlaisissa muissa ”mestoissa” nykyisenlaisen autiuden ja aavemaisen hiljaisuuden sijaan. Yliopiston fyysinen ympäristö on tärkeä osa opiskelijan oppimisympäristöä, ja mitä eläväisempi, toimivampi ja viehättävämpi se on, sitä vetovoimaisempi on itse yliopistokin. Molemmissa pääkampuskaupungeissamme on nyt hyvä meno päällä, ja on jännittävää jäädä odottamaan niiden kampusvisioiden toteutumista.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta