All posts by viestinta

EUROOPAN NUORET TUTKIMUSYLIOPISTOT YHDISTÄVÄT VOIMIAAN

Korkeatasoinen suomalainen tutkimus on aina ollut kansainvälistä. Kansainvälinen tunnettuus ja vetovoima ovat keskeisiä tavoitteita myös UEF-strategiassa. Yliopistomaailmassa on yleisesti hyväksytty käytäntö ja kokemus siitä, että tutkijat löytävät ja rakentavat parhaat kansainväliset kumppanuutensa itse. Yliopiston roolina on toimia kansainvälisyyden mahdollistajana. Yksi mahdollistamisen muoto on tunnistaa toiminnaltaan ja tavoitteiltaan samanhenkisiä yliopistokumppaneita.

Kahdeksantoista nuorta eurooppalaista tutkimusyliopistoa kahdestatoista maasta muodostivat vuonna 2015 YERUN-verkoston (Young European Research Universities) kehittämään ja vahvistamaan keskinäistä yhteistyötä tutkimuksessa, koulutuksessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa. Jäsenyysehdot ovat vaativat. Yliopiston on pitänyt sijoittua 50 parhaan nuoren yliopiston joukkoon QS World University Ranking listalla tai 100 parhaan joukkoon Times Higher Education rankingissä ainakin yhtenä vuonna ennen 50 vuoden ikään tuloa. UEF on mukana kovassa seurassa.

YERUNissa on muodostunut vahva yhteisymmärrys siitä, että yliopistolle nuoruus merkitsee rohkeutta ja dynaamisuutta. Tämä yhdistettynä jo annettuihin näyttöihin tieteen saralla luo verkostolle edellytykset luoda omintakeinen profiili eurooppalaisen tieteen edistäjänä. Tavoitteina on tulla vahvaksi EU:n tutkimuspolitiikan vaikuttajaksi, edistää vaikuttavaa tutkimusyhteistyötä, kehittää yhteisiä (tutkinto)ohjelmia, edistää opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuutta ja jakaa hyviä käytäntöjä.

UEF on alusta pitäen vaikuttanut aktiivisesti verkoston kehittymiseen. Saimme ajettua läpi (rohkean!) ajatuksen, että YERUNin kannattaa keskittyä temaattisen yhteistyön edistämiseen, samoin kuin vaikuttaa teema-alueiden tunnistamiseen. YERUN-tutkimuksen teemat ovat terveys ja ikääntyminen, big data, muuttoliike sekä STEM (science, technology, engineering and mathematics). Teemoilla on vahva kytkentä UEFin  globaalihaasteisiin. Esimerkiksi STEM on vahvasti sukua LUMA-toimintamme tavoitteille.

Verkostoa johtava yliopistojen rehtoreista/vararehtoreista koostuva yleiskokous tapaa kaksi kertaa vuodessa ja on keskittynyt strategisten periaatteiden määrittämiseen. Nyt on aika saada tutkijat ja opettajat mukaan toimintaan. Tutkijaliikkuvuuden tukemiseksi ja yhteisten tutkimushankkeiden valmisteluun perustettiin YERUN Research Mobility Fund, joka tullaan lanseeraamaan pian. UEFin väen kannattaa olla aktiivinen alusta pitäen. Esimerkiksi omia tutkimusryhmiä kokoaville tenure track -tutkijoille tilaisuus on erityisen otollinen katsastaa kovan luokan kumppaneita verkostosta.

Koulutuksen puolella edistetään opiskelijaliikkuvuutta (ERASMUS+) sekä kehitetään yhteisiä tutkinto-ohjelmia. UEFille avautuu mahdollisuus kehittää englanninkielisistä maisteriohjelmista entistä vetovoimaisempia ja laadukkaampia yhteistyössä laadukkaiden kumppanien kanssa. Samalla opiskelijarekrytointipohja laajenee ja tutkintojen työelämärelevanssi kasvavat.

Yerunissa UEFin kumppanit ovat Espanjasta (Madridin ja Barcelonan autonomiset yliopistot, Carlos III Madridista sekä Pompeo Fabra), Saksasta (Bremen, Konstanz ja Ulm), UK:sta (Brunel ja Essex), Antwerpen Belgiasta, Syddansk Tanskasta, Paris Dauphine Ranskasta, Dublin Irlannista, Rome Tor Vergata Italiasta, Maastricht Hollannista, Nova de Lisboa Portugalista sekä Linköping Ruotsista. Tieteellisen ja koulutuksellisen annin lisäksi verkoston laajuus tarjoaa monia muitakin mahdollisuuksia ja arjen elämyksiä. Esimerkiksi Madridin keskustassa on hieno kohtaamispaikka aivan Plaza Mayorin aukion kupeessa. Mercado de San Miguel on vanha rautaraaminen kauppahalli, jossa seisaaltaan voi pistätyä nauttimaan pöyristyttävän laajasta tapasvalikoimasta sangrian kera ja ajautua keskustelemaan esimerkiksi Real Madridin näkymistä UEFAn Champions liigassa. Voisi kuvitella, että myös UEFin tutkijat ja vaihto-opiskelijat nauttisivat Mercado de San Miguelin ainutlaatuisesta tunnelmasta työpäivän päälle Carlos III tai Autonomisen yliopiston kollegojen seurassa!

Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

 

Koulutusviennissä näytön paikka

Vastikään julkistettiin Finland Universityn ja Saudi-Arabian opetusministeriön sopimus, joka tuo Suomeen sata saudiarabialaista opettajaa täydennyskoulutukseen. Kuuden kuukauden ohjelmaan kuuluu perehtymistä suomalaiseen koulujärjestelmään ja suomalaisiin pedagogisiin malleihin. Sadasta opettajasta 50 jakaantuu Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistoihin, ja toiset 50 Helsingin yliopistoon.

Saudien kanssa tehty sopimus on Finland Universityn tähän mennessä suurin hanke. Jos luvut eivät jostakusta kuulosta järin suurilta, mainittakoon, että opettajat tuovat perheensä mukanaan. Kaiken kaikkiaan koulutuksen järjestäjät joutuvat huolehtimaan noin 400 hengen ryhmän erilaisista palveluista päivähoidosta suomen ja englannin kielten opetukseen sekä ajo-opetukseen. Tiedotteen mukaan käydään jo neuvotteluja seuraavasta, vielä suuremmasta ryhmästä, joten nyt on selvästi päästy iso askel eteenpäin koulutusviennissä. Finland Universityn toimitusjohtaja Pekka T. Saavalainen ei suotta kuvannut sopimusta ilmauksella game-changer ’pelin (hengen) muuttaja’.

Pelin henki muuttuu astetta vakavammaksi ja vaativammaksi myös paikallistasolla. Meillä filosofisessa tiedekunnassa on jo kokemusta namibialaisten opettajien jatkokoulutuksesta sekä paikan päällä Namibiassa että Joensuun kampuksella. Aiemmin tänä talvena teimme sopimuksen Namibian valtionyliopiston kanssa 25 namibialaisen opettajan maisterikoulutuksesta. He ovat jo vuoden alusta lähtien opiskelleet Joensuussa. Tässä tapauksessa koulutusta ei siis ”viedä” minnekään, vaan opiskelijat tulivat tänne suorittamaan opintonsa. Opettajamme ovat myös osallistuneet Finland Universityn koulutusvientihankkeisiin Indonesiassa ja Vietnamissa. Toiminta on pikkuhiljaa laajentunut siihen pisteeseen, että voimme sanoa olevamme mukana koulutusviennin ”pelissä” likimain siinä mitassa, kuin resurssimme antavat myöten.

Peli on totista ja kovaa siinä mielessä, että kun siihen menee mukaan, siinä ei saa kerta kaikkiaan epäonnistua. Kaukaa tulevat maksavat asiakkaat odottavat saavansa parasta mahdollista koulutusta ja monenlaisia täällä elämiseen ja viihtymiseen tarvittavia oheispalveluja. Heille on pystyttävä tarjoamaan mahdollisimman positiivinen opiskelukokemus ja välittämään sellaisia tietoja ja taitoja, joita he voivat hyödyntää palatessaan kotimaahansa. Positiivista opiskelukokemusta tarjoamme tietysti myös muille opiskelijoillemme, mutta tilauskoulutusryhmät vaativat heille annettavan koulutuksen erityistä virittämistä ottamaan huomioon erilaisesta koulutustaustasta ja kulttuurieroista johtuvat seikat. Oma lukunsa on heidän sopeutumisensa paikalliseen yhteisöön ja asenneilmastoon, joka toivottavasti on vuosien mittaan kehittynyt vieraat suopeasti vastaan ottavaksi. Tähän voimme yliopistoyhteisönä antaa oman panoksemme.

Monet ovat vähätelleet koulutusviennin mahdollisuuksia ja pitäneet siihen osallistumista lähinnä rasitteena. Nyt kun siinä on päästy totisiin toimiin, on aika nähdä se yhtenä tärkeänä kansainvälistymisen kanavana, joka ajan kanssa tuo meille arvokasta asiantuntijuutta ja monipuolista kokemusta. Mikään ”eldorado” koulutusvienti tuskin tulee olemaan, mutta sekin on hyvä, jos voimme sitä harjoittaa yhdessä kumppaniyliopistojen kanssa taloudellisesti varmalla pohjalla.

Markku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tiede ja Brexit

Myös tiedemaailma odottaa jännityksellä Britannian eroanomusta EU:sta. Mitä sitten tapahtuu, kun vahva toimija siirtyy eri leiriin? Jo nyt ennen virallista eroa uusien hankkeiden käynnistäminen siten, että brittiläisiä tutkijoita on mukana, on tyssännyt.  Samoin lukuisat muualta Euroopasta tulevat ja Britanniassa työskentelevät tutkijat odottavat päätöstä peläten joutuvansa lähtemään ja osa on jo lähtenytkin. Myös Britanniassa opiskelevien ulkomaalaisten keskuudessa tilanne aiheuttaa hämmennystä.

Joukko maailman arvostetuimpia yliopistoja sijaitsee Britanniassa. Britit ovat olleet aktiivisia ja luotettavia yhteistyökumppaneita EU-hankkeissa ja useiden hankkeiden koordinaattoreita. Terveydentutkimuksen alalla Britanniassa on myös erinomainen tutkimusta tukeva infrastruktuuri ja osaaminen esim bioinformatiikan alalla. Tutkimusrahoitukseen myös panostetaan merkittävästi kansallisella tasolla.  Tästä on esimerkkinä Medical Research Council ja vahvat säätiöt kuten Welcome Trust, jotka tukevat tutkimusta pitkäjänteisesti. Samoin terveysalan isojen yritysten konttoreita sijaitsee Britanniassa ja tämä omalta osaltaan edistää tutkimusyhteistyötä.

Britannia on saanut toimimaan asioita, joissa Suomessa ollaan vasta hyvässä alussa. Esimerkkinä tästä on UK Biobank, joka muodostuu yhdeksästä alueellisesta biopankista ja keskuspankista. Biopankkiin on kerätty 500 000 henkilön terveystietoaineisto, joka on avoinna tutkimusryhmille. Tosin tiedonjakamiseen ja yhteiskäyttöön liittyy omat haasteensa.  Britannian avoimen tieteen malli sopii hyvin meille ja Suomen mallia voidaan kehittää vielä paremmaksi.

Mahdolliseen Brexitin jälkeiseen aikaan pitää varautua. Terveydentutkimuksen alla Skandinavian maat, Hollanti ja Britannia edustavat samantyyppistä toimintakulttuuria ja sopivat hyvin yhteen. Jos Britannia tippuu pois EU-rahoituksen piiristä, on kuskin paikka vapaana ja se pitää ottaa.

Hilkka Soininen
Dekaani
Terveystieteiden tiedekunta

 

 

Digitalisaatio etenee

Harva tulee ajatelleeksi, kuinka paljon digitalisaatio tulee muuttamaan työtämme tulevaisuudessa. Meillä UEFissa on tätä asiaa mietitty ja pyritty edistämään aktiivisesti digitalisaatiohankkeen kautta.

Päätösprosessien nykytilaa on selvitetty viime syksyn ja tämän kevään aikana. Tätä kautta päästään lähitulevaisuudessa kiinni eri osa-alueilla (mm. opinto-, talous- ja henkilöstöhallinto) niihin päätösprosesseihin, joita on mahdollista ja joita kannattaa digitalisoida. Jo toteutuneita digitalisaatiohankkeen lopputuloksia ovat korkean suojaustason aineistojen säilyttäminen​, tietoaineistojen työtilan tilaus –lomake​, työaseman tilaus –lomake​, sekä julkaisujen ilmoittaminen SoleCrisiin -palvelulomake​. Kokonaisuuksia, joita seuraavaksi tarkastellaan, ovat näillä näkymin mm. plagiaatintunnistus ja opinnäytteen palautus (pilotointi menossa YHKAssa), AHOT-digitalisointi​ (korvaavuuksien hakemisen pilotointi), opintosuoritteiden tallennuksen sujuvoittaminen​, sekä työsopimusesityslomakkeen ja työsopimuksen hyväksymisen digitalisointi​.

Hankkeen aikana on käynyt ilmeiseksi, että meillä on todella paljon eri prosesseja, joissa digitalisaatio tuo huomattavaa etua. Tässäkin rajoituksia etenemisnopeudelle asettavat kuitenkin rajalliset resurssit ja rajallinen määrä ammattilaisia, jotka näitä asioita voivat konkreettisesti edistää. Eri digitalisaatiohankkeita on pakko priorisoida ja aikatauluttaa. Siksi joidenkin tärkeiltäkin tuntuvien asioiden täytyy odottaa omaa vuoroaan.

Oleellista tässäkin työssä on opiskelijoilta ja henkilöstöltä tuleva palaute. Käytännön kenttä tuntee parhaiten oman työnsä solmukohdat ja osaa tuoda esille parantamista vaativat prosessit. Niitä on nytkin jo tiedossa melkoinen määrä, mutta jatkuva kehittäminen on edistymisen tae. Normaaleihin menettelyihin kuuluu näissä asioissa myös yt-neuvottelukunnan kuuleminen, jos priorisoinneilla on vaikutuksia henkilöstön asemaan tai toimintaan. Oma arvioni on, että kymmenen vuoden päästä ihmettelemme, kuinka monimutkaisesti meillä on asioita tänä päivänä hoidettu. Digitalisaatiosta hyötyvät kaikki, työn laatu paranee ja aikaa jää enemmän oikeisiin asiantuntijatehtäviin.

Tuomo Meriläinen

Hallintojohtaja

Vauhdilla visiotyöhön

Viime syksynä maan poliittiselta johdolta ja OKM:ltä peräänkuulutettiin korkeakoulupoliittisia linjauksia ja valiteltiin vision puutetta. Joulukuussa korkeakoulujen johdon päivillä opetusministeri sitten pohdiskeli mm. tuoreen nobelistimme Bengt Holmströmin innoittamana yliopistojen mahdollista jakoa opetus- ja tutkimusyliopistoihin. Onko jako mahdollinen, onko siinä järkeä ja mitä se vaatisi? Samalla hän ilmoitti ministeriön käynnistävän laajapohjaisen korkeakoulupoliittisen visiotyön.

Viime viikolla sitten saatiin ministeriöstä ensitiedot visiotyön tavoitteista, toteuttamistavoista ja aikatauluista. Tavoitteena on ministeriön mukaan tuottaa tulevaisuuskuva, joka mahdollistaa laadukkaan, vaikuttavan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen korkeakoulujärjestelmän kehittämisen vuoteen 2030 mennessä. Tarkasteltavia teemoja ovat korkeakoulujen rakenne ja laajuus; tutkintorakenne ja koulutusmäärät; ohjaus-, johtamis- ja rahoituskäytänteet sekä vaikuttavuus.

Teemat kattavat mm. opetukseen tai tutkimukseen profiloitumisen, siihen liittyvät rahoitusratkaisut, tutkintojen työelämärelevanssin, kansainvälistymisen näkökulmat, koulutusmäärät jne. Kaikki isoja teemoja, joihin näkemyksiä on kaivattu ja joissa tehtävät ratkaisut vaikuttavat laajasti koko korkeakoulukenttään.

Niinpä tavoiteaikataulu, jonka mukaan visiotyön tulisi valmistua syyskuun 2017 loppuun mennessä, kuulostaa aika hurjalta. Siihen mennessä pitäisi käydä laajapohjainen keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien kesken ja avata visiotyö myös laajaan kansalaiskeskusteluun. Voimme siis varautua kattavaan pakettiin verkkoaivoriihiä, seminaareja ja visiotyöpajoja lähikuukausina. Aika monet aikataulut siinä uusiksi menevät.

Vaikka aikataulu on tiukka, visiotyö on otettava vakavasti ja siihen on aikaamme uhrattava, koska haluamme ehdottomasti vaikuttaa korkeakoulukentän tulevaisuuteen ja kuulua jatkossakin maamme johtaviin monialaisiin tutkimusyliopistoihin.

Jukka Mönkkönen
rehtori

Juokse, jotta pysyisit paikallasi

Suomen tieteen tilaa on taas arvioitu ja yliopistoja asemoitu suoritustilastojen avulla. Ne kertovat omaa kiistatonta ja vähän korutontakin kieltään. Selitykset tuskin auttavat, vaikka niitä aina helposti yritetään. Tilastoja katsotaan nyt kriittisellä silmällä, kun keskustelu suomalaisten yliopistojen profiloitumisesta tutkimus- tai koulutusyliopistoiksi on virinnyt ja itse opetusministeri on sitä siivittänyt. Ensin mainittujen joukkoon pyrkivät useimmat yliopistoistamme. Muutamat kuuluvat sinne automaattisesti tulosten perusteella. Sitten on joukko monialaisia, tasavertaisia yliopistoja, joiden vertailu ei ole yksiselitteisen helppoa. Mutta tilastot tutkimuksen laatua ja määrää mittaavista indikaattoreista ovat varmasti käytössä.

Vertailu oman, yksittäisen yliopiston sisällä voi olla kovin harhaanjohtavaa. Tieteiden väliset erot biasoivat tuloksia ja oman alan näennäinen ylivertaisuus voi olla harhaanjohtavaa.  Tieteenaloittain asetetut yliopistojen väliset vertailut antavat paremman kuvan siitä, missä yliopistossa mennään. Ja kun tulos normeerataan käytössä olevilla resursseilla, esimerkiksi professorien henkilötyövuosilla, saadaan kovaa, vastaansanomatonta dataa toiminnan tehokkuudesta.

Tieteen tilan ja asemointitilastojen perusteella meilläkin on parannettavaa. Esimerkiksi täydentävän tutkimusrahoituksen ja korkeatasoisten julkaisujen suhteellinen määrä ja matalammaksi kuin monella muulla verrokkiyliopistolla.   Voi pohtia, puuttuuko ensisijaisesti huippututkimusta, joka saisi merkittävää tutkimusrahoitusta, vai onko liikaa huonoa tutkimusta, jota ei voida julkaista korkeatasoisissa sarjoissa ja joka ei houkuttele myöskään ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Raha ja tulos käyvät oletettavasti käsikädessä, mutta on mielenkiintoista havaita myös poikkeuksia yliopistossa – pienellä täydentävällä rahalla tehdään korkeatasoista julkaisutuotantoa eräillä tieteenaloilla. Kannattaa tutkia miten tämä mahdollistuu ja mitä tästä voidaan oppia. Optimaalinen täydentävä tutkimusrahoitus, kuten EU-puiteohjelmasta tai Suomen Akatemiasta saatu rahoitus, on jo sinänsä itseisarvo, koska se kasvattaa tehokkaasti Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatua perusrahoitusta.

Professorien ja muunkin henkilökunnan roolitus – kaikki tekemään sitä missä ovat parhaimmillaan – ja yhteiset ponnistelut tutkimuksen tukemiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi ovat avainasemassa. Tulevat rekrytoinnit eläköitymisbuumin alla ovat kriittisiä ja vaativat onnistumisia. Kovaa on juostava että pysytään paikallaan.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Mistä avoimuuden palo?

Olimme viime viikolla Brysselissä tapaamassa avoimen tieteen ja avointen innovaatioiden parissa työskenteleviä virkamiehiä ja asiantuntijoita. Kaikista keskusteluista huokui vahva usko, että avoin tiede ratkaisee edessä olevia suuria haasteita. Keskustelut vahvistivat uskoa siihen, että UEFin vaikuttavuus-strategiatyö on oikeilla jäljillä. Haemme vaikuttavuutta tieteen ja opetuksen avoimuuden, sekä avointen innovaatioiden kautta. Lähtökohtana on, että vaikuttavuus on keskeinen osa tutkimusta ja opetusta, ei näiden toimintojen erillistä jalkautusta.

UEFissa pyritään silottamaan tietä avoimen tieteen edellytyksille. Periaatteena on, että tutkijalle ei tulisi aiheutua uusia teknisiä ongelmia. Julkaisujen avaamiseen liittyvä rinnakkaistallentaminen on kunnossa, samoin ohjeistukset aineistonhallintasuunnitelmiin. Tietotekniikkapalvelut tukee tutkimuksen aikaisen datan hallinnassa ja kirjasto tuottaa palveluja avointen julkaisujen ja aineistojen osalta. Paljon on vielä tehtävää, kuten avoimeen tieteeseen liittyvien koulutustarpeiden tunnistaminen sekä tarvittavan koulutuksen järjestäminen. Avoimen tieteen tekemiseen tarvitaan uudenlaisia taitoja ja toimintamalleja. Koulutuksessa lähdetään liikkeelle tohtoriopiskelijoista.

Mikä sitten innoittaa tutkijan avoimen tieteen harjoittamiseen? Tärkein kannustin on oman tutkimuksen merkityksen ja vaikuttavuuden lisääntyminen. Toinen arkipäiväisempi peruste on, että rahoittajat edellyttävät tutkimuksen tuotosten avoimuutta. Julkaisujen lisäksi laadukkaat avoimet tutkimusaineistot ovat meriittejä niin tutkijoille kuin yliopistoille. Perinteisesti tutkijoiden ansioituminen painottuu tieteelliseen julkaisemiseen ja menestykseen kilpaillun rahoituksen hankinnassa. EU:ssa on parhaillaan työryhmiä miettimässä avoimessa tieteessä menestymisen huomioivia indikaattoreita, altmetriikkaa. Se mitä mahdolliset uudet mittarit eivät muuta, on uuden löytämisen innostava vaikutus.

Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Humanistisen tutkimuksen arvo

Tämänvuotisilla Tieteen päivillä puhuttiin paljon humanistisesta tutkimuksesta ja sen merkityksestä. Aiheesta järjestetty keskustelutilaisuus veti yleisöä paikalle enemmän kuin isoon saliin mahtui. Tilaisuuden vetäjinä olivat Suomen Rooman-instituutin johtaja Tuomas Heikkilä ja ex-kansleri Ilkka Niiniluoto, jotka julkaisivat juuri ennen joulua selvityksensä humanististen tieteiden arvostuksesta ja kansallisesta sekä kansainvälisestä merkityksestä. Pamfletin omaisen selvityksen otsikko on Humanistisen tutkimuksen arvo ja paljon puhuva alaotsikko Kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta. Opus on ladattavissa ilmaiseksi Suomen Rooman-instituutin sivustolta.

Murrettavista myyteistä ensimmäinen kertoo, että suomalaiset eivät arvosta humanistista tutkimusta. Heikkilä ja Niiniluoto teettivät kaksi laajaa kyselytutkimusta kartoittaakseen kansalaismielipidettä ja vielä vaikuttajahaastattelun saadakseen selville, onko kansalaismielipiteen ja vaikuttajien näkemyksissä eroja. Kyselyn tulosten mukaan ihmiset arvostavat humanistisia tieteitä hyvinkin korkealle ja pitävät niitä hyödyllisinä, mutta eroja syntyy riippuen sukupuolesta ja vastaajan sosioekonomisesta tausta sekä kotipaikasta. Ei varmaan yllätä se, että kaupunkilaiset korkeasti koulutetut ja yksin tai puolisonsa kanssa asuvat naiset arvostavat humanioraa eniten, kun taas maaseudulla asuvat perheelliset yrittäjätaustaiset miehet vähiten. Poliittiselta kannaltaan edelliset ovat tyypillisesti vasemmiston ja Vihreiden äänestäjiä, kun taas jälkimmäiset eivät äänestä lainkaan tai äänestävät Perussuomalaisia. Heidänkin joukossaan humanistisia tieteitä pidettiin kuitenkin enemmän hyödyllisinä kuin hyödyttöminä. Kaiken kaikkiaan 77 % kaikista kyselyn vastaajista piti humanistisia tieteitä hyödyllisinä, joten myytti arvostuksen puutteesta osoittautuu tosiaankin vain myytiksi.

Vaikuttajahaastattelut toivat nekin esiin mielenkiintoisia ja osin yllättäviäkin tuloksia. Talousvaikuttajat suhtautuvat yleisesti nuivimmin humanistisiin tieteisiin, mikä on ehkä odotuksenmukaista, mutta se, että koululaitoksen vaikuttajat kuuluvat samaan joukkoon, on uutta ja huolestuttavaakin tietoa. Mikä vielä pahempaa, nuivasti suhtautuvilla on haastatelluista heikoin käsitys siitä, mitä humanistisilla tieteillä tarkoitetaan. Tähän joukkoon kuuluvat myös yllättäen kansanedustajat. Toivoa sopii, ettei tällainen tietämättömyys pääse liikaa vaikuttamaan esimerkiksi koulun opetussuunnitelmia koskeviin päätöksiin.

Muita murrettavia myyttejä ovat mm. se, ettei humanisti työllisty. Humanistien työllistymismahdollisuuksia lisää niiden ammattien suuri kirjo, joihin humanistisen alan tutkinnon suorittanut voi jo nykyisellään sijoittua: selkeiden professioalojen (kuten opettaja, pappi, kielenkääntäjä) lisäksi on lukuisa määrä tehtäviä, joihin ”generalistinen” tutkinto antaa hyvät valmiudet (erilaiset julkisen hallinnon, median sekä kulttuuri- ja elinkeinoelämän tehtävät). Kirjoittajien mukaan tilanne vielä paranisi, mikäli päästäisiin irti ajatuksesta, jonka mukaan tietty koulutus valmistaa vain tiettyihin tehtäviin. Tätä pitäisin itsekin tärkeänä. Keskusteluissa tuodaan usein esille angloamerikkalaiseen yliopistoperinteeseen kuuluva piirre, jonka mukaan esimerkiksi humanistisen perustutkinnon suorittanut voi sen perään hakeutua vaikkapa business administration –koulutukseen ja myöhemmin luoda uransa liike-elämän piirissä. Suomessa tämä on kuitenkin vielä harvinaista, mutta parhaillaan suunnitteilla olevat laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot tarjoavat oivan tilaisuuden tällaisen ajatusmallin toteuttamiselle. Näin voidaan humanistisille tieteille ja humanisteille luoda uudenlaista kysyntää. Pitäisi muistaa, että valmiiden työpaikkojen lisäksi työpaikan voi myös luoda itse, kuten yhä useammat humanistitkin ovat jo onnistuneet tekemään.

Heikkilän ja Niiniluodon pamfletti on tärkeä ja juuri tähän aikaan osuva puheenvuoro humanististen tieteiden puolesta. Alaa koetelleiden leikkausten ja vähennysten jälkeen on aika vastaliikkeelle, joka nostaa humanistiset tieteet niille kuuluvaan asemaan.

Markku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tulevaisuuden toivot

Nyt kun yliopistoja on pidetty laihdutuskuurilla,  oikeat valinnat – profilaatio ja rekrytoinnit –  ovat äärimmäisen tärkeitä menestykselle tulevaisuudessa.  UEFin asemoitumistilastot  Suomen yliopistokentässä osoittavat, että olemme hyvä kouluttaja, mutta tutkimuksessa on tehottomuutta henkilöstöresursseihen nähden.

Toisaalta koulutusaloilla, esim.  lääketieteessä ja hammaslääketieteessä, joissa koulutus  perustuu paljolti kontakti- ja pienryhmäopetukseen,  tarvitaan enemmän henkilöstöresursseja opetukseen.  Pelkkä tutkintotuotos ei kuitenkaan  riitä turvaamaan riittävää rahoitusta, vaan lisäksi tarvitaan vahvaa ja tuloksellista tutkimusta.

Viime viikolla tapasimme Kuopion kampuksella akatemiatutkijoita. Akatemiatutkijan tehtävä tutkimusrahoituksineen  on  kilpailtu ja arvostettu  – ainutlaatuinen tilaisuus kasvaa itsenäiseksi tutkijaksi ja ryhmänjohtajaksi.  Tässä joukossa on tulevaisuuden menestyjiä.  Keskusteluissa  korostui  kysymys,  millaisia näkymiä yliopisto voi tarjota tulevaisuudessa urakehitykselle tutkimuksessa ja opetuksessa.

Samaan aikaan on tarkasteltu UEFin  opetus- ja tutkimushenkilöstön rakennetta. Terveystieteiden tiedekunnassa professorikunnasta  lähes puolet saavuttaa 65-vuoden iän  vuoteen 2025 mennessä.  Siten tilaisuuksia  uusille professoreille tulee avautumaan  ja oikeaan osuva rekrytointi tulee olemaan keskeistä.  Jo tällä hetkellä muutamat akatemiatutkijoista ovat tenureputkessa. Pitkän tähtäimen suunnittelulla voidaan rakentaa urapolkuja sekä yliopiston omille lupaaville tulevaisuuden toivoillemme että houkuttelemaan tulijoita muualta Suomesta ja ulkomailta.

Uutta ajattelua tarvitaan myös pohdittaessa professuurien tehtäväalaa ja sitä, miten koulutusohjelmissa hoidetaan opetus ja mikä on tutkimuksen osuus.  Rekrytointeihin  tarvitaan monipuolisuutta, räätälöityjä positioita ja  roolitusta painottuen tutkimukseen ja/tai  opetukseen.

Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Pylly ylös

Näin vuoden alussa monet aloittavat liikunnallisen ryhtiliikkeen, joka yleensä sammahtaa maaliskuun alkupuolella. Itse olen edustanut samaa yleistä kategoriaa – tahdon enemmän jämähtää pitäisi-, kuin teko-asteelle. Nyt kuitenkin onnistuin hankkimaan itselleni selkävaivan ihan maaseudun askareiden ansiosta ja – kiitos tämän konkreettisen muistutuksen – mieleeni putkahti ennen joulua meille paljon kokouksissa istuville tullut kehotus liittyä Pylly ylös –kampanjaan, jonka kampustemme Sykettä -toimijat ovat lanseeranneet.

Idea perustuu toiminnallisten kokousten haasteeseen. Toiminnallisen kokouksen alussa kerrotaan, että seisominen ja omatoiminen liikkuminen tai verryttely kokouksen aikana on sallittua. Kävelykokouksiakin on jossain päin Suomea harrastettu. Viime syksynä Pylly ylös –kampanja on jo tietääkseni otettu käyttöön Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastolla sekä Tietojenkäsittelytieteen laitoksella.
Minusta idea on erinomainen.

Henkilökunnan osalta tuki- ja liikuntaelinvaivat yhdessä mielenterveyteen liittyvien ongelmien kanssa ovat ylivoimaisesti suurimmat syykategoriat työstä poissaoloihin. Suhteellisin pienin keinoin ja jo pienellä liikunnalla tai vaikkapa välillä seisomaan nousten voitaisiin moni näistä ongelmista välttää. Tästä hyötyy suoranaisesti yksilö itse, mutta samalla myös työnantaja. Syntyy siis harvinainen win-win –tilanne.

Asennetta ei voi muuttaa kukaan muu kuin henkilö itse, eikä tähän voi sinänsä ketään pakottaa. Omalta osaltani olen huomannut, että työasennoilla todella on merkitystä. Eiköhän oteta kaikki tänä vuonna Pylly ylös –asenne ja oikaistaan ruotomme!

Tuomo Meriläinen
Hallintojohtaja