All posts by viestinta

Yliopistojen sivukuvat kuntoon profiloitumisrahalla

Suomen Akatemia on avaamassa yliopistoille mahdollisuutta hakea erityistä profiloitumisrahaa, joka on otettu pois yliopistojen rahoituksesta ja jaetaan niille kilpailun kautta takaisin. Se on tarkoitettu tukemaan yliopistojen erikoistumista vahvimmille tutkimuksen alueilleen. Ja kun erikoistutaan johonkin, jotakin muuta pitää ymmärtää myös jättää pois eli ”poisvalita”.

Tämä on jatkoa mm. niille UNIFI:n käynnistämille profilointiharjoituksille, joita on jo käyty useilla aloilla ns. rakenteellisen kehittämisen merkeissä. Nyt niissä ollaan jo toisella kierroksella, ja olen itsekin mukana valtakunnallisessa kieliaineiden KIRA-ryhmässä. Sen tehtäväksi on annettu tarkastella kieliaineiden tarjontaa valtakunnallisesti ja esittää toimia, joilla tehostetaan yliopistojen välistä yhteistyötä ja profiloitumista sekä tutkimuksen että koulutuksen aloilla. Vastaavanlaisia ryhmiä on perustettu useille muille aloille.

Ryhmien työ on vielä kesken tai vasta alkamassa, ja ainakin KIRA-ryhmältä loppuraporttia odotetaan vasta ensi vuoden huhtikuussa. Keskusteluissa on kuitenkin jo noussut esiin monia onnistuneessa profilaatiossa ratkaistavia kysymyksiä.  Yksi on tämä: ei riitä, että kukin yliopisto kertoo olevansa erinomainen niillä ja niillä aloilla, vaan sen pitää myös pystyä kertomaan, mihin sitä erinomaisuutta voidaan käyttää. Tämä on sitä, mitä kutsutaan ”yhteiskunnan osaamistarpeiksi”. Miten ne sitten määritellään, voikin olla monipolvinen juttu, mistä seuraavassa pari esimerkkiä kieliaineiden alalta.

On todettu, että koululaitoksessa eri kieliaineiden opettajatarve vaihtelee voimakkaasti aineesta toiseen. Ääripäinä lienevät englannin kieli ja saksan kieli: englantia ja sen opettajia tarvitaan lisää, saksaa ja sen opettajia taas nykyistä selvästi vähemmän, koska sen opiskelu kouluissa on jatkuvasti vähentynyt.

Tyystin erilainen kuva yhteiskunnan osaamistarpeista syntyy Elinkeinoelämän keskusliiton tänä vuonna teettämästä ”Kielitaito on kilpailuetu” –selvityksestä.  Siinä korostetaan monipuolisen kielitaidon merkitystä yrityksissä ja pidetään koululaitoksen nykyisin tarjoamaa kielivalikoimaa aivan liian kapeana ja suomalaisten kielivarantoa uhkaavana. Esimerkiksi saksan kielen ja kulttuurin taitajia tarvitaan edelleenkin ja jopa nykyistä selvästi enemmän vientiyrityksissä, onhan Saksa tärkeimpiä kauppakumppaneitamme. Sama koskee venäjää, jota tarvitaan laajasti myös vähittäiskaupan alalla. Ruotsia taas pitää hallita erityisesti finanssialan yrityksissä, jotka ovat suurelta osin ruotsalaisomisteisiakin (kuten monen muunkin alan yritykset). EK:n selvityksen mukaan ruotsia käytetään puolessa sen jäsenyrityksistä.

Tulokset antavat miettimisen aihetta esimerkiksi niille, jotka haluaisivat tehdä ruotsin opiskelun vapaaehtoiseksi itäsuomalaisissa kouluissa. Tuloksena olisi, että suuri osa itäsuomalaisista nuorista jäisi eteläsuomalaisten jalkoihin työmarkkinoilla. EK:n selvitys kiinnittää huomiota tähän maantieteelliseen jakaumaan todetessaan, että ns. A2-kielen eli vapaaehtoisen pitkän kielen opetustarjonta on selvästi monipuolisempaa Etelä-Suomen suurissa kaupungissa kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa, joissa sitä ei monissa kunnissa ole tarjolla lainkaan.

Yliopistojen profiloinnin tiimellyksessä on syytä muistaa, että yhteiskunnan osaamistarpeet vaihtelevat siitä riippuen, mistä päin niitä katsotaan.  Niitä ei ainakaan riitä katsoa vain yhdestä eikä kahdestakaan vinkkelistä.

filppulaMarkku Filppula

Liikkumaan!

“Mens sana in corpore sano!” Näin sanoi runossaan jo noin vuosisata ennen ajanlaskumme alkua roomalainen Decimus Junius Juvenalis. Yhtä tärkeää kuin hengenravinto on korkeakouluympäristössä myös liikunta. Tätä varmistamaan on Kuopion kampuksella jo ollut käynnissä Sykettä Savilahdelle – hanke ja nyt Joensuussa starttaa vastaava hanke Sykettä Susirajalle. Hankkeilla parannetaan niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin liikuntamahdollisuuksia.

Näiden hankkeiden etenemistä on ollut ilo seurata.  Hankkeeseen nimettyjen vastuullisten opiskelijoiden sitoutuminen ja innostus on ollut mielestäni vertaansa vailla – ja niin myös tulokset. Yhdistämällä yliopiston ja ammattikorkeakoulujen voimat molemmilla pääkampuksilla on liikuntamahdollisuuksien kirjo huomattavasti kasvanut. Samalla Joensuun tähän saakka hieman heikompaa tilannetta liikuntatilojen ja -mahdollisuuksien suhteen saadaan korjattua. Harvinaista on ollut myös suunnittelun ja budjetoinnin tarkkuus ja toistaiseksi myös sen paikkansapitävyys.

Toivon korkeakouluväen etsiytyvän aktiivisesti erilaisten liikuntaharrastusten pariin, tämä on kaikkien saavutettavissa lähes nimellistä maksua vastaan. Kannattaa muistaa, että viime viikolla valtaosalla suomalaisista eläkeikä pakeni eteenpäin ja ”karkumatka” vain kasvaa eliniän odotteen kasvun myötä. Pitämällä hyvää huolta itsestämme pidämme samalla huolta myös lähimmäisistämme.

meriläinen tuomo-100x130 Tuomo Meriläinen

 

Monitieteisyydestä tieteidenvälisyyteen

Verrattuna vanhaan, tieteenalakohtaisiin kärkihankkeisiin rakentuneeseen tutkimusstrategiaan, avaa uusi strategiamme mahdollisuuksien ikkunan. Strategia viestii halustamme nähdä ja tehdä asioita uudella tavalla ja antaa tilaa uusille ajatuksille. Keskiössä on nyt osaamisen vahvistaminen monitieteisyyden ja tutkimuksen uusiutumisen kautta. Strateginen kirjaus monitieteisyydestä on syytä pitää mielessä laadittaessa toimintasuunnitelmia identifioiduille vahvoille tutkimusalueille, sekä rakennettaessa tutkimuksen uusiutumisen kannalta tärkeitä nousevia alueita.

Strategiassa määriteltyihin suuriin globaaleihin haasteisiin vastaaminen edellyttää monitieteistä, parhaimmillaan poikkitieteellistä tutkimusotetta. Monitieteisyys on termi, joka on helppo sisällyttää niin tutkimusaluekuvauksiin kuin hankehakemuksiin. Löyhästi määriteltynä ja tulkittuna monitieteisyys ei ole aina tuonut odotettua lisäarvoa tutkimukselle.  Väljimmillään eri tieteenalojen tutkijat ovat omista vakiintuneista tieteen premisseistään käsin ja toisistaan riippumattomina lähestyneet tutkittavaa ilmiötä.  Tutkimustieto on koottu sirpaleiseen tutkimusraporttiin ja tutkijoiden vuoropuhelu on pahimmillaan jäänyt hankkeen seminaareihin. Aidosti monitieteisissä hankkeissa tieteiden välinen vuoropuhelu on alkanut jo tutkimusideasta. Parhaimmillaan monitieteisyys avartaa osallistujien näkemyksiä tutkittavasta ilmiöstä ja haastaa eri tieteenalojen käyttämää käsitteistöä ja paradigmaattisia lähtökohtia.

Aidosti monitieteisen lähestymistavan yleistymisen jarrumiehenä on ollut perinteisten tieteenalojen asettuminen puolustamaan reviirejään. Esimerkiksi Suomen Akatemian yleisissä akatemiahankkeiden hauissa tuntumani on, että monitieteiset hankkeet ovat jääneet tieteenalaspesifien hankkeiden jalkoihin.  Sen sijaan Akatemian suunnatuissa hauissa monitieteisyyttä ei ole karsastettu. Säätiöiden puolella monitieteisyyteen on viime vuosina määrätietoisesti kannustanut Koneen Säätiö suunnatuissa hauissaan.

Tarve ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisemmin on johtanut siihen, että monitieteisyydestä on tullut vaade, jota keskeiset tutkimusrahoittajat Suomen Akatemiasta ja Euroopan Unionista säätiöihin ja muihin rahoittajiin peräänkuuluttavat. Monitieteisyys korostuu näkyvästi Horisontti 2020 –puiteohjelmassa, samoin kuin Suomen Akatemian yhteyteen perustetun strategisen tutkimuksen neuvoston teemavalmistelussa.

Tieteenhistorian traditio osoittaa, että tieteenalojen välisten rajojen pystyttäminen ja varjeleminen on hieman pidemmällä perspektiivillä tarkasteltuna ollut tuhoon tuomittua. Uusia tieteenaloja ja kvanttihyppyjä tutkimuksessa syntyy, kun uskalletaan rohkeasti liikkua tieteenalojen välisillä rajapinnoilla.  Itä-Suomen yliopiston tutkimusstrategia tarjoaa tähän mahdollisuuksia, jos uteliaisuutta ja rohkeutta riittää.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

 

 

UEF – State of the smart

Olemme nyt uusimassa ulkoista ilmettämme ja UEF-brändiämme. Tavoitteena on parantaa vetovoimaamme, kilpailukykyämme ja tunnettuuttamme. Kilpailu parhaista opiskelijoista ja työntekijöistä kiristyy ja myös kansainväliset rekrytoinnit edellyttävät vahvaa brändiä.  Tässä kilpailussa haluamme erottua eduksemme olemalla rennosti akateeminen yliopisto, jossa moderni asiantuntijuus ja utelias uudistaminen yhdistyvät eloisaan ja ihmisläheiseen ilmapiiriin.

Yliopistojen maine ja brändi koostuvat monista eri osatekijöistä, joista tutkimuksen ja koulutuksen laatu ja sisällöt ovat tietenkin keskiössä. Yliopistot ovat olleet kuitenkin melko huonoja esimerkkejä brändäyksestä, koska niiden brändit eivät tarpeeksi selkeästi ole erottuneet toisistaan. Meillä on nyt uuden strategian myötä entistä kirkkaampi näkemys omista vahvuuksistamme ja tarvitsemme siten myös uuden brändin viestimään niistä selkeästi niin sisäisesti kuin ulkoisestikin – synnyttämään vahvan UEFin identiteetin. State of the smart viestii, että UEFilla on annettavaa ja kerrottavaa, omaamme ainulaatuisia näkökulmia ja ennen kaikkea, tiedämme mitä teemme.

Tuntuuko yhtään omalta? Toivottavasti, koska kaikki tämä muuttuu eläväksi vasta kun koko yliopistoyhteisömme, kaikki työntekijät ja opiskelijat tunnistavat sen ja tuntevat sen omakseen. Se ei synny juhlapuheissa eikä blogikirjoituksissa, vaan jokapäiväisessä työssä ja tekemisessä. Omaa työtämme arvostaen, toistemme tekemistä kunnioittaen ja toisiamme ihmisiksi kohdellen synnytämme  yhteisön, josta voimme olla aidosti ylpeitä. Silloin siitä on helppo kertoa kaikille muillekin.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

Yliopisto – eilen, tänään ja huomenna

Yliopistojen rooli on perinteinen: sivistyksen antaja, korkeimman koulutuksen tuottaja ja tieteellisen tutkimuksen edistäjä. Yliopistot luovat todistettavasti hyvinvointia ympärilleen, niin tekee myös Itä-Suomen yliopisto. Muutama vuosi sitten käytännön toiminnan lähtökohdat muuttuivat entisistä.  Uutta yliopistolakia seurasi Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM:n) tulokseen perustuva yliopistojen rahanjakomalli.

Vaikka OKM:n myöntämä alakohtainen rahoitus auttaa hieman luonnontieteitä, pääosin saamme rahoituksemme vain tuloksellamme, emme lupauksilla tai neuvottelutaidoilla.  Tuloksillamme maksamme esimerkiksi palkkamme. Mistään ei löydy erillistä palkkarahaa, jota dekaani pahantahtoisuudessaan vain piilottelee.

Riittävä ansainta on mahdotonta, jos se jää liian pienen ”porukan” vastuulle. Olemme UEF-orkesteri. Hyvän lopputuloksen synnyttämisessä jokaisen panos on ratkaiseva ja vain onnistunut yhteen soitto näkyy meillä hyvänä tuloksena.

Nykytuloksilla luonnontieteellä, toki muillakin, on isoja haasteita menestyä yliopistotaloudessa. Rahanjako tuleville vuosille katsoo edellisinä vuosina aikaan saatuihin tuloksiin. Vuoden 2015 rahoitusta varten  OKM:n rahanjakomalli tarkastelee sitä, mitä saimme aikaiseksi vuosina 2011-2013. Niin makaamme 2015 kuin petasimme 2011-2013.

Kysyypä keneltä tahansa, kovasti on töitä tehty. Uskon sen.  Meidän tiedekunnassamme niin tärkeää täydentävää rahaa on myös hankittu toiminnan tehostamiseen. Miksi sitten tuloksemme eivät oikein riitä, ja kustannukset ovat helposti suuremmat kuin tulot. Teemmekö oikein asioita? Ovatko ihmisten työroolit oikeanlaiset?  Onko täydentävä rahoitus oikeanlaista OKM:n ansaintamallin mukaisen tuloksen tekemiseen tai käytetäänkö sitä optimaalisella tavalla?

Toimijoina ja tuloksen tekijöinä meidän on mietittävä sitä, koska UEF-laiva pysyy pinnalla vain yhteisellä tuloksellamme. Jos vain pyrimme säästämään ja pienentämään kuluja, voimme kurjistua niin ettei hyvän tuloksen tekemiseen ole enää edellytyksiä. Tilanteessa on hyvää se, että tehostuneiden toimenpiteiden pitää kohdistua juuri niihin asioihin, joita yliopiston tuleekin tehdä – tulokselliseen, korkeatasoiseen koulutukseen ja tutkimukseen.

Meillä kaikilla pitää olla tietoisuus tämän päivän todellisuudesta. Vuonna 2011 ei ehkä ymmärretty, että kolme vuotta myöhemmin ratkaisee se, mitä tuolloin saatiin aikaiseksi. Nyt ei ole varaa siihen, että muutaman vuoden kuluttua hoksaamme, että meidän olisi pitänyt keskittyä toisenlaiseen tekemiseen vuonna 2014.

Hyvät mahdollisuudet meillä on – kunhan osaamme tarttua oikeisiin toimenpiteisiin. Rohkeutta vaaditaan, eikä meillä ole ainakaan hyssyttelyyn varaa.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Alenevan koulutustason tiellä?

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan suomalaisten koulutustaso on jäämässä kehittyneiden maiden keskikastiin. Dramaattisin muutos on tapahtunut korkeakoulutettujen suhteellisessa osuudessa. Takana taitavat olla ajat, jolloin Suomesta puhuttiin maailmalla korkeakoulutuksen kärkimaana.

Laskennallisesti meillä on tarjota korkeakoulututkinto kahdelle kolmesta suomalaisnuoresta. Monilla suomalaisnuorilla on kuitenkin useita aloituspaikkoja, ja vain osa aloittajista päätyy tutkintoon. Siksi korkeasti koulutettujen osuus esimerkiksi 30-34 -vuotiaiden ikäluokassa on tosiasiassa ”vain” 45 %.

Myös väite koulutustasomme nousun pysähtymisestä on osittain liioittelua. Kun yhä suurempi osa korkea-asteen tutkinnon suorittajista suorittaa nykyisin ylemmän korkeakoulututkinnon, niin vielä 1990-luvulla heihin kuului paljon opistoasteen suorittaneita.

Suomalaista keskustelua on leimannut koulutuksen tarjoajien välinen kamppailu omista asemistaan. Kun ammattikorkeakoulut ovat ottaneet etäisyyttä opistoihin, niin lyhyet korkea-asteen tutkinnot ovat hävinneet meiltä lähes tykkänään. Puhdasoppinen duaalimalli taas on ollut esteenä järkeville koulutusjatkumoille ammattikorkeakoulututkinnoista maisteriopintoihin.

Olisi erikoista, jos Suomi valitsisi kilpailukykystrategiakseen alenevan koulutustason. Nykyisetkin voimavarat voisi käyttää järkevämmin. Nyt käytämme voimavarojamme keskenjääneisiin ja moninkertaisiin opintoihin. Kansakunta hyötyisi instituutioiden rajat joustavasti ylittävistä koulutuspoluista, joissa askel kerrallaan voitaisiin suorittaa aina uusi, aiempaa tutkintoa joko syvyys- tai leveyssuunnassa täydentävä tutkinto. Aivan ilmeisesti nykyistä suurempi osa suomalaisista kirjautuisi jossain vaiheessa myös korkeasti koulutetuiksi.

PerttuVartiainen3_100x130px Perttu Vartiainen

Kohti avointa julkaisemista – mutta kenen ehdoilla ja millä hinnalla?

Avointa julkaisemista suositellaan siellä ja täällä, ja näin tekee Suomen Akatemiakin. Hyvä niin, mutta tutkijan vaikeaksi tehtäväksi jää julkaisukanavan valinta. Ja kanaviahan riittää: on maksullista ja maksutonta, arvovaltaista ja ”tavan” tasoa edustavaa, matalampaan tai korkeampaan julkaisuluokkaan kuuluvaa, ja siellä seassa häiriköivät lukemattomat ”saalistavat” julkaisut seireenin kutsuineen. Tutkija on myös viimeistään nyt tuskallisen tietoinen siitäkin, että hänen valintansa ja menestyksensä vaikuttaa hänen kotiyliopistonsa ja –laitoksensa rahoitukseen entistä suoremmin.

Maksaako vai eikö maksaa? Monilla aloilla jo tänä päivänä turha kysymys, kun ”oikeatkin” kustantajat ovat päässeet asemaan, jossa ne voivat ottaa kirjoittajilta julkaisemismaksua. Enemmänkin lienee kyse siitä, kuka avoimesta julkaisusta maksaa: kirjoittaja(t) vaiko julkaisun käyttäjä(t). Jos kirjoittaja, hän voi yrittää saada laitoksensa tai tutkimuksensa rahoittajan maksajaksi, mutta kalliiksi se voi käydä kummassakin tapauksessa.

Mutta löytyisikö vaihtoehtoja, jossa kustantajat eivät sanelisi pelin sääntöjä, kuten nyt näyttää tapahtuvan? Viime vuoden lingvistien maailmankongressissa Max Planck –instituutin tutkija Martin Haspelmath esitteli Max-Planck-Gesellschaftin nyt jo maailmanlaajuiseksi kasvanutta avoimen julkaisemisen liikettä. Se sai alkunsa ns. Berliinin julistuksesta, joka annettiin  11 vuotta sitten  (http://openaccess.mpg.de/286432/Berlin-Declaration). Julistuksen hengessä Haspelmath ja Stefan Müller Berliinin Freie Universität –yliopistosta ovat perustaneet Language Science Press –julkaisufoorumin, jossa tutkijayhteisö hoitaa ilman kaupallisia kustantajia kirjojen julkaisemisen kaikille avoimesti saataville (http://langsci-press.org/Meta/). Mukaan tähän toimintaan on nyt ilmoittautunut jo n. 500 eturivin kielentutkijaa ympäri maailman.

Vaihtoehtoja siis on ja likimain joka alalla. Berliinin julistus on johtanut vastaavanlaisten open access –julkaisukanavien perustamiseen monille tieteenaloille, esimerkkeinä vaikkapa  Living Reviews in Relativity ja  eLife. Jälkimmäisen päätoimittaja näkyy olevan vuoden 2013 nobelisti  Randy Schekman, joten julkaisun tieteellinen taso lienee kohdillaan. Non-profit –julkaisemisella on voimakkaita puolestapuhujia, ja se voi olla vakava vaihtoehto sopivaa julkaisukanavaa etsivälle tutkijalle. Miksi emme siis UEF:nkin piirissä lähtisi joukolla mukaan tähän toimintaan? Tässä mietittävää vaikkapa Akatemia-hakemuksensa julkaisusuunnitelmaa parhaillaan laativalle tutkijalle.

filppula Markku Filppula

Mikä MOOC?

Strategiassaan UEF kertoo olevansa moderni opiskelijakeskeinen yliopisto.

Lukukauden alkajaisiksi  UEFin opettajat ja opettamisen asiantuntijat kokoontuivat  UEF Oppimisympäristöt 2020 seminaariin.   Tilaisuus antoi näkymän tämän hetken tilanteeseen, haasteisiin ja toiveisiin ja kurkistuksen tulevaisuuden uusiin  visioihin  ja mahdollisuuksiin.

Uudet tuulet puhaltavat opetuksessa. Perinteiset hikiset kalvot ovat onneksi jääneet historiaan. Elektroninen tiedon hallinta ja levitys muuttaa opetusta. Opiskelijat ovat kasvaneet tietoyhteiskuntaan ja sukkuloivat taitavasti tietokoneympäristössä ja sosiaalisessa mediassa – usein taitavammin kuin opettajat.  Verkkokurssit,   videoluennot  ja isoille opiskelijajoukoille tarkoitetut massakurssit ”Massive  Open Online Course” (MOOC)  ja simulaatio-opetus tulevat valtaamaan alaa. Paljon voidaan hyödyntää elektronista maailmaa, mutta tarvitaan myös  kontaktiopetusta   kuten esim.  lääketieteessä  ja hammaslääketieteessä.

Opettajille ja opiskelijoille suunnatussa  kyselyssä  selvitettiin,  mitkä ovat strategisesti tärkeimmät kehittämisen kohteet  opetuksessa. Opettajat ja opiskelijat tunnistavat samat asiat tärkeimmiksi.  Kolmen kärjessä ovat: opettajien pedagogiset taidot, opetuksen perustuminen uusimpaan tietoon ja tutkimukseen sekä ajanmukaiset oppimisympäristöt. Myös opetuksen merkitys  tulevaisuuden työelämän näkökulmasta korostuu.

UEFissa luulisi opetusasioiden olevan kunnossa. Onhan opettajien kouluttaminen yksi merkittävä  yliopiston  koulutusala. Paljon on jo tehty, mutta parannettavaa riittää. Toimenpideohjelma on laadittu ja sen jalkauttaminen alkaa. Opetuksen tietotaitoa pitäisi jakaa paremmin ja antaa myös opetusansioiden ja pätevyyden kehittämiselle enemmän painoa.

Olen monesti kuullut sanottavan, ettei opetusta arvosteta.  Hyvä opettaja on kullanarvoinen ja jää opiskelijan mieleen, ja hänen vaikutuksensa  voi  olla kauaskantoinen.

Nyt näyttää opetuksessa olevan selvästi positiivinen uudistumisen vire.  Koulutamme asiantuntijoita tulevaisuuden tarpeisiin ja tehtävämme on antaa opiskelijoille valmiuksia pärjätä muuttuvassa työelämässä.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

Valtion talous ja yliopistot

Eri hallinnonaloilla on viime viikot seurattu tiiviisti valtion talousarvion valmistelua vuodelle 2015. Yliopistot eivät ole tästä poikkeus. Viime vuosina leikkuri on käynyt korkeakoulu- siinä kuin muuallakin julkisella sektorilla. Hyvin on muistissa mm. yliopistouudistuksen yhteydessä lanseerattu yliopistoindeksi, jota on matkan varrella mm. puolitettu tai leikattu kokonaan.

Alustavat tiedot korkeakoulusektorin tulevasta rahoituskehyksestä ensi vuodelle ovat onneksi olosuhteisiin nähden kohtuulliset näin ennen varsinaisia budjettipäätöksiä. Keskustelua valtakunnan tasolla on herättänyt Aalto-yliopiston erillisrahoituksen purkaminen, josta siirrettäisiin – juuri kuten Vanhasen hallitus sopi – rahoitusta muiden yliopistojen kilpailtavaksi tietyn aikataulun mukaisesti. Huuto erityisesti pääkaupunkiseudulla on arvatenkin ollut kova, mutta muiden yliopistojen kannalta kyse on tasa-arvosta ja siitä, että yhteisesti sovitusta pidetään kiinni. Itä-Suomen yliopistonkin osalta tuo lisärahoitus olisi erittäin tervetullut, olkoonkin ettei kyse ole laskennallisesti kovin mittavasta summasta.

Edellisen suuren talouslaman aikana 1990-luvun alussa tehtiin se viisaus, että vaikeasta tilanteesta huolimatta nimenomaan koulutukseen satsattiin valtion taholta. Sen hedelmistä olemme koko yhteiskuntana saaneet nauttia näihin päiviin saakka. Toivottavasti tätä 20 vuotta sitten hyväksi koettua oppia ei nyt varomattomasti heitetä menemään. Koulutuksessa on edelleen maamme menestyksen avain, vaikka se lauseena hieman kliseiseltä voi joidenkin korviin kuulostaa.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen

Työelämäopintoihin ja tuutorointiin kannattaa panostaa

Vuosiloman jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä sain iltapäivällä ajatuksia herättävän puhelun työllistämisasioiden parissa puurtavalta ystävältäni. Hän harmitteli muutaman meiltä valmistuneen ja hänen asiakkaikseen päätyneen maisterin työelämään sijoittumisessa esiin nousseita ongelmia. Kyse ei ollut yhteiskuntatieteiden generalisteista vaan meidän vahvoilta professioaloilta valmistuneista, joiden siirtyminen työelämään olisi periaatteessa pitänyt tapahtua ilman erityistoimia. Kaikille tapauksille yhteistä oli suoritetun tutkinnon omintakeinen aineyhdistelmä, olematon työkokemus opintojen ajalta ja työttömäksi päätyminen valmistumisen jälkeen. Suoritettujen opintojen laadussa ei ollut moitteen sijaa.

Työuran karikkoinen käynnistyminen on yksilön kannalta henkisesti koettelevaa ja taloudellisesti raskasta. Vaikka työllistymisvaikeudet koskettavat vain murto-osaa valmistuneista, on meillä kouluttajinakin syytä itsetutkiskeluun. Miksi kuvatun kaltaisiin hankaliin paitsiotilanteisiin päädytään? Opiskelijatuutoreilla, tuutoriopettajilla ja opintoneuvonnasta vastaavilla amanuensseilla on keskeinen rooli uusien opiskelijoiden opintojen käynnistämisen tukemisessa ja opintojen suunnittelussa. Opintojen kuluessa tarjottavat työelämäopinnot auttavat opiskelijoita konkreettisten urapolkujen hahmottamisessa. Teknisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa.

Tulisiko työelämäopintojen laajuutta sitten kasvattaa nykyisestä? En pysty ottamaan tähän kantaa, mutta niiden sisältöjä voi aina kehittää. Me opettajat voimme madaltaa kynnystä työmarkkinoille siirtymiseen kehittämällä työelämäopintoja suuntaan, joka saattaa opiskelijat nykyistä tiiviimpään kosketukseen potentiaalisten työantajien kanssa jo opiskeluaikana. Julkisen sektorin suuntaan olemme hoitaneet leiviskämme kohtuullisesti, mutta yritysyhteistyössä voisimme ottaa mallia teknillisistä yliopistoista.

Toinen jatkuva haaste kaikille koulutusorganisaatioille on pystyä päivittämään koulutuksen sisällöt vastaamaan nopeasti muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeita. Kentältä tuleva palaute ja aktiivinen vuorovaikutus sidosryhmiemme kanssa ovat ensiarvoisen tärkeitä koulutuksemme sisältöjen ja ohjauksen kehittämisessä sekä tutkimusyhteistyön laajentamisessa.

Kilpailu akateemisten alojen työpaikoista on viime aikoina kiristynyt, minkä johdosta työelämävalmiuksiin panostaminen on tärkeää. Joustava siirtyminen opinnoista työmarkkinoille on kaikkien yhteinen etu.

harri_siiskonenHarri Siiskonen