All posts by viestinta

Vapauden puolesta

Millä perusteella toisilla olisi oikeus määrittää toisten puolesta, mitä saa sanoa ja mitä ei? Tätä joutuu pohtimaan seuratessa Pariisiin Charlie Hebdo-lehden järkyttäviä tapahtumia. Koko länsimainen oikeuskäsityksemme perustuu yksilön kaikkinaiseen vapauteen unohtamatta tässä samassa yhteydessä demokraattista päätöksenteko- ja yhteiskuntajärjestelmää. Hieman kummalliselta on viime päivinä tuntunut lukea myös kommentteja, jossa Pariisin terroritekoja arvioidaan siitä näkökulmasta, että teko oli ”itse aiheutettu” julkaisemalla provosoivia kuvia. Mielestäni mikään ei missään olosuhteissa voi oikeuttaa puolustuskyvyttömien ihmisten tappamista, olkoonkin, että kirjoituksissa tai piirroksissa voisi sinänsä olla tyylin arvostelemisen tarvetta.

Sananvapauden rajoittamisesta ei ole pitkä matka tieteen vapauden rajoittamiseen. Ei tarvitse kuin vähän muistella mm. aurinkokeskisen järjestelmän tutkijoiden alkutaipaleita keskiajalla ja heidän kohtaloitaan.  Tieteen vapaus on kuitenkin viime kädessä tuottanut sen yhteiskunnan, jossa nyt elämme. Ainoastaan rajoittamaton ajattelu, tutkimus ja tulosten julkituominen luo uutta, joka parhaimmillaan hyödyttää koko ihmiskuntaa. Emme saa antaa minkään emmekä kenenkään estää meitä toimimasta parhaaksi katsomallamme tavalla tieteen ja viestinnän alueilla, kunhan muistamme samalla eettiset velvoitteemme.

Tuomo Meriläinen meriläinen tuomo-100x130

Matkalla avoimeen tieteeseen  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut viime aikoina näkyvästi avoimen tieteen edistämiseen. Tavoitteena on vuoteen 2017 mennessä nostaa Suomi johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa sekä hyödyntää laajasti avoimen tieteen mahdollisuudet yhteiskunnassa. Konkretiaksi puettuna tämä tarkoittaa, että suomalaisen tutkimusjärjestelmän tuottamat julkaisut ovat avoimesti kaikkien saatavilla, minkä lisäksi luodaan käytänteet tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytykseen ja uudelleen käytettäviksi tutkimushankkeiden päätyttyä. Avoimen tieteen johtavana tavoitteena on tutkimuksen laadun kohottaminen.

Keskeiset tutkimusrahoittajat Euroopan komissiosta Suomen Akatemiaan ovat sitoutuneet avoimeen tieteeseen. Tutkijat ovat jo joutuneet vastaamaan kysymyksiin tutkimusaineistojen hallinnasta ja tallettamisesta sekä tutkimustulosten open access- tai rinnakkaisjulkaisemisesta hankehakemuksia valmistellessaan. Mihin tutkija oikeasti sitoutuu vastatessaan asetettuihin kysymyksiin rahoittajia miellyttävällä tavalla? Esimerkiksi Horisontti2020-ohjelma edellyttää, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla open access –julkaisuina tai rinnakkaistallenteina.

Julkaisemista suurempi avoimeen tieteeseen liittyvä kysymys on tutkimusaineistojen omistajuus ja jakaminen. Ihmistieteissä tutkimusaineistot on perinteisesti mielletty yksityisomaisuuden luonteisiksi, mikä on johtanut siihen, että työhuoneiden ja varastojen hyllyt pursuavat mappeja ja laatikoita; ulkoiset kovalevyt ja muistitikut ovat täynnä sähköistä dataa, jonka avaamiseen nykyisin käytettävät ohjelmat eivät tahdo enää taipua. Toki merkittäviä tutkimusaineistoja on päätynyt erilaisiin arkistoihin julkiseen käyttöön, mutta pääsääntöisesti datan uusiokäyttöä ei ole juurikaan pohdittu tai siihen on suhtauduttu epäröiden.

Tutkijat ovat esittäneet aiheellisia tutkimusaineistojen jakamiseen liittyviä varaumia.  Miten esimerkiksi haastateltavat reagoivat kuullessaan haastattelutilanteessa, että heidän sensitiivisiä kokemuksia mahdollisesti analysoidaan ja tulkitaan kymmenien tutkijoiden toimesta, joista aineiston keruuvaiheessa ei ole mitään tietoa. Lisäksi aineistoihin liittyy tietosuojaa ja omistajuutta koskettavia kysymyksiä, mutta niihin on varmasti löydettävissä ratkaisut. Kun näistä varaumista päästään, lisää tietoaineistojen tallettaminen ja niitä koskevan metatiedon jakaminen yliopiston tunnettuutta ja meritoi aineiston synnyttäjiä.

Silti avoimeen tieteeseen on vielä pitkä matka kuljettavana erityisesti asenteiden ja toisaalla tutkimusinfran tasolla. Tutkijoiden asenteiden muokkaamisessa avoimeen tutkimusaineistojen jakamiseen riittää työtä erityisesti tieteenaloilla, joissa ei ole totuttu tutkimusryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistojen jakamisessa on toki noudatettava tervettä järkeä ja harkittua itsekkyyttä, ettemme luovu aineistoaarteistamme vastikkeetta, mutta tiedon levittäminen aarteiden olemassaolosta lisää yliopistomme tunnettuutta ja houkuttelevuutta. Asenteiden hidasta muutosta avoimen tieteen toista peruspilaria – avointa julkaisemista – kohtaan kuvastaa puolestaan pro gradujen julkaiseminen verkossa, joka on yleistynyt meillä valtakunnallisesti tarkasteltuna hitaasti, vaikka tarjolla on ollut toimiva järjestelmä. Huomio kohdentuukin meihin opettajiin. Opiskelijat on kasvatettava siihen, että tieteelliset tuotokset on saatettava kaikkien nähtäville ja kriittisesti arvioitaviksi.

Yliopisto on instituutiona käynnistänyt toimet avoimen tieteen harjoittamisen edellytysten takaamiseksi.  Avoin tiede avaa uuden aikakauden tutkimuksessa, mutta sen edellytyksenä on uudenlaisen ajattelun sisäistäminen läpi koko tiedeyhteisön.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Elävä kampus

Olen aina tykännyt vertailla ulkomaisten yliopistojen kampuksia. Vaikka vanhempien yliopistojen historian kerrokset ovat meitä moni-ilmeisemmät, niin uusien osien arkkitehtuurissa meillä ei ole mitään hävettävää. Senaatti-kiinteistöjen aloittaessa pääsimme parantamaan myös kampustemme piha-alueita. Moni ei taida muistaa, miten ankea esimerkiksi Joensuun kampuksen sisääntulo Carelian ympärillä vielä 1990-luvun lopussa oli.

Meillä vierailevat ulkomaalaiset taas ihastelevat kirjastojamme ja opiskelijaravintoloitamme.  Suomen yliopistokiinteistöjen aikana myös fyysisiin ja virtuaalisiin oppimisympäristöihin on alettu kiinnittää aivan uutta huomiota. Ajatus muunneltavista monitoimitiloista etenee hitaasti, mutta vääjäämättä.

Jotain suomalaisilta yliopistokampuksilta kuitenkin puuttuu. Hyvien ravintoloiden lisäksi muita palveluja meillä ei ole juuri lainkaan. Siksi on ymmärrettävää, että suurin osa rakennuksista tuntuu kuolleilta jo ennen illan tunteja. Ulkotilojen elävöittämistä rajoittaa ilman muuta ilmastomme, mutta myös kesää karttava lukukausirytmimme. Kesälukukausi on tabu, johon ei uskalleta kunnolla tarttua. Jos halua olisi, niin periodijärjestelmä mahdollistaisi tutkimusvapaita muulloinkin kuin kesäaikana.

Uskon, että kansainvälisyys pakottaa uudistamaan ajatteluamme. Jo nyt illansuussa ainakin Auroran tuntumassa iltaa kohti yleistyvä kieli on englanti. Ulkomaalaiset opiskelijat hakevat ja itse luovat entistä elävämpää kampuskulttuuria. Myös uusissa kampusvisioissa keskeisellä sijalla oleva opiskelija-asuntorakentaminen on lupauksia antava. Viimeksi Nanjingin vanhalla kampuksella käydessäni luulin jo olevani sen ulkopuolella. Ilta-aikaan eroa muuhun kuhisevaan kaupunkiin ei oikeastaan huomannut lainkaan.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen

Kellot soivat duaalimallille?

Tätä saattoi odottaa jo kansainvälisten esimerkkien valossa. Britanniassa John Majorin hallitus korotti jo 1990-luvun alussa sikäläiset polytechnic-nimen alla kulkeneet kolmannen asteen instituutiot yliopistoiksi, minkä jälkeen niillä on ollut oikeus tarjota kaiken tasoisia tutkintoja siinä missä ”vanhoilla” yliopistoillakin. Useimmat ottivat myös university-nimen käyttöönsä.

Suomessa samanlainen kehitys muhii vielä kannen alla, mutta pulpahtelee sieltä hellalle vähän väliä. Yksi pisimmälle päässyt läikähdys on Tampereen alueen kolmen korkeakoulun yhdistymishanke, ”T3”. Hanke on osa kuuluisaa korkeakoulujen ”rakenteellista kehittämistä”, eikä sen yksityiskohdista ole julkisuuteen juuri tiedotettu. Ja jos Aikalaisen kolumnia 24.11. (Marjo Vuorikoski, ”Edistyksen pakko”) on uskominen, niin ei Tampereen yliopiston henkilökuntakaan siitä toistaiseksi paljon tiedä muuta kuin, että esillä on ollut mm. kandidaatin tutkinnon toteuttaminen ammattikorkeakoulussa – jos se sellaisena säilyy, ja jos saman alan koulutusta on sekä siellä että yliopistossa tai teknillisessä yliopistossa.

Jos Tampereen hanke etenee yhdistymiseen saakka, on helppo arvata, että samanlaiset hankkeet saavat vauhtia muuallakin, ja nykymuotoinen duaalimalli on pian historiaa. Vai käykö sitten niin kuin esimerkiksi Irlannin tasavallassa on käymässä? Siellä on näihin päiviin asti ollut meikäläisen duaalimallin mukainen jako perinteisiin yliopistoihin ja institute of technology -nimikkeen alla toimiviin kolmannen asteen instituutioihin, jotka vastaavat meidän ammattikorkeakoulujamme. Nyt kuitenkin Dublin Institute of Technology on saamassa yliopistollisen statuksen ja muuttamassa nimensä Dublin Technological Universityksi. Monia samanlaisia hankkeita on vireillä muilla paikkakunnilla. Yksi tähän kehitykseen johtanut syy on se, että teknologiset instituutit ovat vuosien mittaan laajentaneet koulutus- ja tutkintotarjontaansa yhteiskunnallisiin ja humanistisiin aineisiin – siis perinteisille yliopistoille aiemmin varatuille aloille. Koska kaikki teknologiset instituutit eivät kuitenkaan tule saamaan tai edes haekaan teknologisen yliopiston asemaa, Irlannissa näytään päätyvän duaalimallin sijasta kolmikerroksiseen malliin, jossa ylimpänä ovat perinteiset yliopistot, sen alla teknologiset yliopistot ja alimpana teknologiset instituutit.

Saapa nähdä, käykö meilläkin lopulta niin, että yliopistojen välille muodostuu samanlainen hierarkia sen mukaan, miten lähellä tai kaukana ne ovat nykyisen kaltaisista tiedeyliopistoista tai ammattikorkeakouluista? Merkkejä tällaisesta ajattelusta on ilmassa.

filppulaMarkku Filppula

Strategisella tutkimusrahoituksella ratkaisuja käytännön ongelmiin

Joukko yliopistojen, tutkimuslaitosten, ministeriöiden ja järjestöjen ja yritysten edustajia kokoontui kuulemistilaisuuteen uudesta strategisen tutkimuksen rahoituksesta. Virkeä tapahtuma, hyvät puheet ja some käytössä. Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen taustoitti uuden rahoitusmuodon tarvetta. Tutkimuslaitosten asema on muuttumassa, tiedon tarpeet ovat muuttuneet. Päätösten tueksi tarvitaan käyttökelpoista tutkimustietoa: mitä – yhteinen agenda, miten – toimeenpano ja miksi – yhteinen tieto ja ennakointi. Kysymykset ovat monimutkaisia ja koskevat useaa hallinnonalaa.

Oli mukava huomata, että strateginen tutkimusneuvosto on aktiivisesti paneutunut tehtäväänsä. Pohdinnan tuloksena on valikoitunut 3 teemaa ensimmäiselle kierrokselle. Johtavana ajatuksena on proaktiivinen Suomi murrosten maailmassa. Teknologia, ilmasto ja resurssiniukka yhteiskunta ml. biotalous ja clean tec ja tasa-arvokysymykset ovat ensimmäisiä teemoja. Muutoksen hallinta, sopeutumiskyky ja kestävä kehitys ovat johtavia horisontaalisia teemoja. Aiheissa on vahva kytkentä Horizon2020 ohjelmaan.

Tässä haetaan suuria hankkeita, rahoituskausi on 3+3 vuotta. Kullekin teema-alueelle tulee vain muutamia ohjelmia. Tarvitaan monitieteistä näkökulmaa ja tutkimusyhteisöjen ja eri alojen tutkijoiden yhteistyötä. Hakemusten valmistelussa vuoropuhelu tiedon käyttäjien ja tutkijoiden välillä on tärkeää jo hankkeen valmisteluvaiheessa.

Kriittisiä puheenvuoroja teemoista myös esitettiin. Myös monitieteinen konsepti kyseenalaistettiin – onko näyttöä sen toimivuudesta. Monitieteisyys tuo haastetta myös hakemusten arvioinnille. Löytyykö arvioitsijoita, jotka pystyvät arvioimaan monitieteisiä hakemuksia ja niiden laatua, yhteiskunnallista relevanssia ja vaikuttavuutta. Isot kysymykset investoinnit, uudet työpaikat ja yritysten rooli ovat tässä rahoitusmuodossa vielä selkiytymättömiä. Toisaalta tutkimus ollessaan vaikuttavaa lisää osaamispääomaa, jolla puolestaan voidaan generoida investointeja ja työpaikkoja.

Tuottaako tällainen tutkimusrahoitus tuloksia riittävän nopeasti? Monet ongelmat ovat tässä ja nyt. Ennakointi on päätöksenteon kannalta olennaista, mutta päätökset pitää myös uskaltaa tehdä oikea-aikaisesti. Ehkä myös ketterämpi rahoitusmuoto 6-vuotisten hankkeiden lisäksi tarvitaan.

UEFin kannalta erityisesti ilmasto ja biotalous osuvat nappiin. Ensi katsomalta terveyden tutkimuksen rooli jää pieneksi. Tarkemmin ajatellen terveysteema sopii sekä digitalisaatioon ja tasa-arvokysymyksiin, eikä ratkaisemattomista tieteellisistä ja käytännön kysymyksistä terveyden alalla ole puutetta.

Siis verkostoitumaan, vuoropuhelemaan ja ajattelemaan isoa tieteellistä ja käytännöllistä kysymystä, jonka ratkaisuun tarvitaan monitieteistä tutkimustietoa ja isoa hanketta.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

Kolmas tehtävä

Yliopistojen kolmas tehtävä opetuksen ja tutkimuksen ohella on vaikuttaminen ympäröivään yhteiskuntaan. Kaikkialla maassamme on ollut nähtävissä yliopistojen keskeinen merkitys seutukunnan houkuttelevuuteen, sekä sen paikallistalouden tilaan ja vireyteen. Meidänkin yliopistomme tutkimuksen kautta on lisäksi syntynyt mm. useita merkittäviä spin off –yrityksiä.

Meillä on lähitulevaisuudessa tilaisuus saada myös konkreettista näyttöä siitä, millaiseksi kumppaniksi yliopistomme mielletään tässä maassa. Yliopistoilla on mahdollisuus jälleen pääomittaa toimintaansa varainkeruun kautta muutaman vuoden takaiseen tapaan. Valtio on lupautunut antamaan tähän keräykseen kaikkiaan 150 m€ – jokaista kerättyä euroa kohti yliopisto saa vastinrahaa valtiolta kolme euroa.

Olisi erittäin tärkeää, että meitä ympäröivät yritykset, yhteisöt ja yksittäiset henkilöt tuntisivat yliopistomme niin tärkeäksi kumppaniksi, että ovat valmiita meitä myös taloudellisesti tukemaan. Se, missä voisimme edelleen itse kehittyä, on miettiä kaikkia eri tapoja, joilla olemme meidän keskeisiin kumppaneihimme yhteydessä, kuinka kerromme toiminnastamme, kuinka laajennamme toiminnastamme kiinnostuneiden piiriä ja millaisen muodon esim. alumnitoimintamme saa tulevina vuosina. Kaikki hyötyvät siitä, että yhteisö on ylpeä yliopistostaan ja me ylpeitä ympäristöstämme.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen

 

Venäläiselle tiedeyhteisölle ei tule kääntää selkää

Markus Storvik pohdiskeli blogissaan venäläisten tutkimusinstituutioiden kanssa harjoitettavan yhteistyön mielekkyyttä tutkimuksen laatuun ja vallitsevaan poliittiseen tilanteeseen peilaten. Tutkimuksen taso varmasti vaihtelee Venäjällä kovien tieteiden ja instituutioiden välillä ja ihmistieteiden rasitteena on vuosikymmenien mittainen marxilais-leniniläisen tieteenfilosofian traditio.

Kesäkuussa Kauppalehti uutisoi ihmemateriaaliksi kutsutusta grafeenista (maailman kestävin tunnettu aine), jonka kehittämistä kaupallisiksi tuotteiksi EU tukee miljardin euron tutkimusohjelmalla. Samaisessa uutisessa viitattiin neljään suomalaiseen tahoon, jotka ovat mukana tässä EU:n lippulaivahankkeessa. Mielenkiintoni heräsi, kun jutussa mainittiin myös Itä-Suomen yliopisto. Kun selvittelin grafeeni-tutkimuksen taustoja ja mistä grafeenissa oli kysymys, jäljet johtivat vuonna 2010 Nobelin fysiikanpalkinnon saaneisiin venäläisiin Andre Geimiin (s. 1958) ja Konstantin Novoseloviin (s. 1974). Neuvostoliittolainen/venäläinen korkeakoulujärjestelmä oli tarjonnut heille puitteet huippufyysikoiksi kasvamiseen, vaikkakin varsinaisen tutkimuksellisen timantin, grafeenin keksiminen tapahtui Manchesterin yliopistossa vuonna 2004. Jos järjestelmä tuottaa tällaisia huippuja, se ei voi olla täysin retuperällä.

Tulisiko meidän nyt kääntää selkämme venäläisten kanssa vuosikymmeniä harjoitetulle yhteistyölle? Lähestyn kysymystä ihmistieteiden näkökulmasta. Vaikka meillä ei olisi tarvetta tai halua venäläisten kanssa harjoitettavaan suoraan tutkimusyhteistyöhön, perustuu Venäjä-tutkimuksemme empiirisiin aineistoihin, joita kerätään kenttätöiden avulla tai joita on saatavilla viranomaisten ja muiden tahojen tuottamissa arkistoissa. Aineistojen keruu ja käyttö edellyttävät toimivia suhteita instituutioiden kanssa. Tutkimusyhteistyö paikallisten tutkijoiden kanssa avaa taas ikkunoita venäläisen kulttuurin ja yhteiskunnan toimintamekanismien ymmärtämiseen.

Toinen tärkeä Venäjä-tutkimuksen peruste on relevantin tutkimustiedon tuottaminen poliittisen ja taloudellisen päätöksenteon tarpeisiin. Sivuutan tässä kaikkien tiedossa olevat päivänpolitiikan tarpeet ja nostan esille kilpajuoksun arktiselle alueelle, jonka tärkeyden myös Suomen Akatemia on huomioinut erillisen arktisen tutkimusohjelman muodossa. Jos mielii menestyä arktisen alueen resurssien kestävää käyttöä koskevassa päätöksenteossa, ei sovi ylenkatsoa yhteistyötä venäläisten tutkijoiden eikä instituutioiden kanssa.

Kolmas Venäjä-yhteistyötä puoltava argumenttini liittyy kansainvälistymään pyrkivään venäläiseen tiedeyhteisöön ihmistieteissä. Venäjän viimeaikainen käyttäytyminen synnyttää meissä oikeutetusti vastenmielisyyttä ja halun kääntää selkämme myös tiedeyhteisölle. Ihmistieteiden edustajana uskon kuitenkin vahvasti siihen, että venäläisen tiedeyhteisön kansainvälistyminen edistää vääjäämättömästi maan demokratisoitumista ja oikeusvaltion toteutumista. Menestyminen läntisessä tiedeyhteisössä edellyttää paradigmaattisten lähtökohtien tarkistamista, joka toivottavasti siirtyy tutkijoiden arkiajatteluun ja käsitykseen oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov tiedosti aikanaan yhteiskuntatieteilijöiden roolin muutoksen airueina:  ”Historioitsijat ovat vaarallisia. He pystyvät panemaan kaiken sekaisin.”

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Yliopistouraa

 Yliopistotyön houkuttelevuuden suurimpina esteinä on nähty risaiset työurat ilman selkeää etenemispolkua. Tätä on viime vuosina pyritty korjaamaan yliopistoissa käyttöön otetuilla uramalleilla ja tenure track järjestelmällä.

Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Tapani Kaakkuriniemi pohtii tuoreen Acatiimin (8/2014) pääkirjoituksessa yliopistouran hyviä ja huonoja puolia. Kirjoituksessa on paljon hyviä näkökulmia, vaikkakin uramallien puutteet ja haasteet nousevat hyötyjä enemmän esille. Tämä on tilanne lähes kaikessa aiheesta käytävässä keskustelussa, varmaankin suuresti siitä syystä, että mallit ovat uusia ja osin vielä hahmottumattomia.

Yleisesti ottaen lienee kuitenkin parempi, että yliopistossa pääsee tutkijan ja opettajan uralla etenemään sen perusteella, mitä saa aikaiseksi, ei sen perusteella kauanko on ollut töissä. Urakehityksen kytkeminen tuloksiin koskee sekä tutkijauralle tulemista (rekrytointia) että uralla etenemistä.

Urapolkumallia on tähän saakka käytetty kuitenkin vielä aika vaatimattomasti ja siihen liittyvät pelisäännöt vaativat selventämistä. Nuorten tutkijoiden osalta polku ja sen kriteerit ovat selkeämpiä kuin varttuneempien tenure track mallin.

Tenure track polku edellyttää etenemiselle selkeät kriteerit, jotka ovat tenuroitavan ja työnantajan yhdessä sopimat ja joihin molemmat osapuolet sitoutuvat. Normaalin työsopimuksen lisäksi olisi aina laadittava ns. täydentävä sopimus, jossa kuvataan uralla etenemisen edellytykset yksiselitteisesti.

Tätä edellyttää myös Kaakkuriniemen perään kuuluttama kunniallinen exit-väylä, jos tenuroitavan ansiot eivät täytä etenemisen kriteereitä. Aidosti ansioihin perustuvat onnistuneet rekrytoinnit ovat tietenkin tärkein keino välttää exit-väylän tarve, mutta eteen tulee varmasti tilanteita, jossa tenuroituminen joudutaan katkaisemaan.

Selkeä exit-väylä on siis ehdottoman välttämätön, jotta tenure track polku täyttää kaikilta osin sille asetetut tavoitteet turvata menestyvien tutkijoiden uramahdollisuudet yliopistoissa. Muuten luomme vain uuden ”ikälisäjärjestelmän” ja tukimme nuorten etenemismahdollisuudet.

Yliopistojen uramallien käyttö vaatii siis vielä harjoittelua ja yhdessä sopimista kriteereistä ja käyttömuodoista. Niin toimien voimme merkittävästi parantaa yliopistouran vetovoimaa ja edistää tutkimuksen ja opetuksen laatua.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen

 

Innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto

Monen vuoden jälkeen minulla oli tilaisuus käydä vuotuisilla Sädeturvapäivillä Tampereella. Ohjelma oli perinteinen, alan asiantuntijoille suunnattu. Poikkeuksena oli ensimmäisen aamun pitkä alustus otsikolla ”Innostus, rakkaus ja hyvä elämä”. Esityksen piti, sanoisinko asiaankuuluvasti, kaikkien tuntema professori, filosofi Esa Saarinen.

Itse olin aiemmin yrittänyt YouTuben kautta katsella Esan luentoja, mutta tällaisen suoraviivaisen luonnontieteilijän keskittymiskyvylle ne aina tuntuivat kovin hitaasti etenevän. Kärsivällisyydelläni en niitä jaksanut katsella loppuun asti. Nyt oli vähän kuin pakko, kun olin asetettu eturiviin kuuntelemaan.

Saarisen yksi perusviesti taisi olla, että meissä kaikissa on enemmän potentiaalia, ominaisuuksia ja hyvää kuin päällepäin näkyy. Työoloissa vain helposti syntyy henkinen kehä, joka kutistaa meidät ahtaisiin työrooleihimme. Ihminen työroolin takana voi jäädä tuntemattomaksi, kuten myös hänen monet taitonsa ja erityisominaisuutensa. Ne voisimme parhaimmillaan valjastaa oikeanlaiseen käyttöön.

Pitkään tieteen tekemisessä mukana olleena olen nähnyt kuinka kapeaa saattaa olla ajattelumme. Henki on saattanut olla, että hyvää ja korkeatasoista tutkimusta löytyy vain omalta alalta, eipä juuri muualta. Ikään kuin lähtökohtaisesti tutkimus meille vierailla aloilla olisi huonolaatuista. No, ehkä yksittäinen hyvä tutkija saattoi löytyä joltakin muultakin alalta kuin omalta. Usein se vain oli sanojan henkilökohtainen kaveri.

Varmaan huoleni on turha, mutta tällaiseen ajattelun kapeuteen meillä ei ole varaa. Strategiamme haastaa meitä poikkitieteelliseen yhteistyöhön. Meidän on onnistuttava luomaan hyvä ”tiimispiritti” tutkimusalueiden työskentelyyn. Tämä vaatii kunnioitusta ja arvostusta yli tieteenalojen. Luotetaan toisiimme. Ja toisiltamme voimme oppia.

Monitieteellisestä porukastamme löytyy varmasti potentiaalia, jota yhteistyö kaipaa. Ja niitä uusia näkökulmia, joiden perään nyt tiukkoina aikoina huudetaan. Professori Saarisen ajatuksia vapaasti mukaillen, olkoon tavoitteenamme innostus, yhteistyö ja hyvä yliopisto.

JurvelinJukka Jukka Jurvelin

Ulkomaille!

Uran tässä vaiheessa mieleen nousee joskus, mitä opiskelu- ja työuraani liittyviä henkilökohtaisia valintoja olisin voinut tehdä eri tavalla. Selkeäksi ykköseksi nousevat pidemmät vierailut ulkomailla. Opiskeluvaiheessa olin kyllä kesätienesteissä Saksassa, mutta opiskelijavaihdon mahdollisuudesta en kuullut edes puhuttavan. Myöskään tutkijauralla kukaan opettajistani ei kannustanut ulkomaan vierailuihin.

Sukupolveni loi omat kansainväliset kontaktinsa itse. Minulle löytyi muutama hengenheimolainen muualta Suomesta. Heidän kanssaan omaksi kansainvälistymiskoulukseni muodostui pohjoismainen vertaisyhteisö – på ”skandinaviska”. Siitä verkostoni levisivät samanmielisiin tutkijayhteisöihin sekä saksan- että englanninkielisillä alueilla, mutta ilman kouluruotsia oma tieni olisi ollut tukossa heti alkuunsa.  Nykynuorilla on helpompaa, kun kouluenglanti aukoo ovet melkein mihin tahansa.

Tunne jostain uudesta siivitti kuitenkin eteenpäin.  Näiden verkostojen kautta oppiaineeseeni saatiin heti ensiaallossa toimivat vaihtosuhteet sekä pohjoismaisissa että eurooppalaisissa vaihto-ohjelmissa. Myös joitain omia oppilaitani pystyin rohkaisemaan ja auttamaan tutkijavaihtoon jo jatko-opintojen alkuvaiheessa.

Itä-Suomen yliopiston rehtorina en voi olla enää yhtä tyytyväinen opiskelija- ja tutkijavaihdon kehitykseen. Helppo tapa olisi syyllistää ministeriön rahoitusmallia, joka kannustaa vahvasti ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden ja tutkijaopettajien rekrytointeihin, mutta ei liikkuvuuteen Suomesta ulospäin. Viisaan johtajan pitäisi kuitenkin arvioida strategisia ratkaisujaan mallinkin ohi.

Siksi yksi viimeisistä viesteistäni rehtorina kuuluu: luodaan ulkomaille lähtöä kannustava ilmapiiri, käytetään hyväksi olemassa olevat rahoitusinstrumentit ja puretaan opinto-ohjelmissa ja henkilöstöpolitiikassa olevat liikkuvuuden esteet.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen