Monitieteisen tutkimuksen lupaus

Eri tieteenalojen voimavarojen yhdistämistä kannattavat kaikki, mutta millä tasolla sitä pitäisi tehdä. Mikä on monitieteisyyden, poikkitieteisyyden ja tieteidenvälisen tutkimuksen ero?

Monitieteisyys (multidisciplinarity) pyrkii selittämään useamman eri tieteenalan alueelle ulottuvaa ilmiötä pitäytyen kuitenkin kunkin yksittäisen tieteenalan omassa näkökulmassa. Erillisten tieteiden rajallisuus tunnustetaan, mutta sitä ei varsinaisesti ratkaista. Onko tavoitteemme kuitenkin tieteidenvälinen tutkimus (interdisciplinarity), jolla tarkoitetaan ongelman ratkaisemista tieteiden välisen vuoropuhelun perustalta. Lähestyminen on perinteisen tieteenalan määritelmää monipuolisempi, mutta säilyttää vielä perinteiset tieteenalat. Lopulta voimme tähdätä todelliseen poikkitieteelliseen (transdisciplinary) ongelmanratkaisuun, jossa tieteenalojen metodeja yhdistämällä voidaan luoda kokonaan uusia tieteenaloja, joista aiempina esimerkkeinä bioteknologia ja geofysiikka.

Kaikki kolme tasoa ovat nykyaikaisen yliopiston strategiassa tärkeitä. Monitieteisyys koskee nykyaikana kaikkia; tieteidenvälisyys on tärkeää globaalien haasteiden ratkaisemisessa, ja lopulta tarvitaan poikkitieteellisiä uusia ratkaisumalleja. Laajan koulutusalavalikoimansa vuoksi Itä-Suomen yliopisto on rakenteeltaan monitieteinen, nykyinen strategiamme jo korostaa tieteidenvälistä yhteistyötä, ja parhaimmillaan olemme vähintäänkin luomassa poikkitieteellisiä tutkimusavauksia.

Kovin tutkimuksemme kärki perustuu useimmiten kuitenkin perinteisten tieteenalojen korkeatasoiseen osaamisen. Monitieteisyydestä puhuttaessa pitää siis muistaa, että yhteistyön parhaana lähtökohtana on uutta luova oman alansa huipputiede. Ilolla pitääkin todeta, että uusien nuoremman polven EU-hankkeidemme menestystekijänä on ollut oman alan huippuosaamisen yhdistäminen tieteidenväliseen yhteistyöhön. Monitieteisyyden lupaus onkin nimenomaan mahdollisuus nostaa oman alansa huippututkimus uudelle tieteidenväliselle ja poikkitieteelliselle huippututkimuksen tasolle, missä ratkotaan nykyistä paremmin globaaleja haasteita.

Jussi Pihlajamäki

Dekaani

Terveystieteiden tiedekunta