Jatkuvan oppimisen paisuva taikina

Suomi tarvitsee osaamisen uudistamista, tekoälyä, digitalisaatiota, big dataa ja alustataloutta uudenlaisista ekosysteemeistä puhumattakaan. Tätä puhetta olemme kaikki kuulleet viime vuosina. Onneksi näihin painepuheisiin on myös esitetty osittaisia ratkaisuja. Yksi niistä on elinikäisen oppimisen jatkoversio 2.0 eli jatkuva oppiminen.

Mutta mitä on jatkuva oppiminen? UEFin jatkuvan oppimisen koordinaatiohattu päässäni olen osallistunut mielenkiintoisiin keskusteluihin jatkuvan oppimisen sisällöstä. Joillekin jatkuva oppiminen on pääosin jo vakiintunutta avoimen yliopiston toimintaa täydennettynä Aducaten tilaus- ja täydennyskoulutuksella. Toisille se merkitsee mahdollisuutta tuoda näkyväksi ”täydennyskoulutusta”, jota on tehty ainelaitoksilla tai erilaisten hankkeiden sisällä. Joillekin se on taas erikoistumiskoulutusta, avoimia mooc-kursseja tai Summer Schoolin ja lukiolaisten  kurkistuskurssien sisältöä.

Ainakin se on tullut selväksi, että monenlaista jatkuvaa oppimista meillä UEFissa on jo meneillään.  Nyt on tärkeä koota tämä yhteen työelämälähtöisesti.

Aihe aiheuttaa myös pelkoja ja vastustusta: yksi työ kaiken entisen päälle, nykyiset tekemisen tavat särkyvät, eri yksikköjen väliset suhteet muuttuvat.  Tosiasia kuitenkin on, että jatkuva oppiminen on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön tulevassa korkeakoulujen rahoitusmallissa 5 prosentin osuudella, ja tällöin jo nykyiset jatkuvan oppimisen pullat vaikuttavat UEFin rahoitukseen, kun indikaattoreita katsotaan aina kolme vuotta taaksepäin.

Aihepiiriin liittyvää hankerahaakin on nyt onneksi jaossa. Lisäksi jatkuva oppiminen on toimintaa, jossa työelämän epäsuoralla (esimerkiksi ministeriöiden) tai suoralla (yritysten ja julkisten organisaatioiden) rahoituksella pitää olla kasvava rooli jatkossa. Jatkuva oppiminen ei ole työelämän tai yliopiston oma projekti, vaan yhteinen taikina.

Tätä varten myös UEFissa rakennamme kestävää jatkuvan oppimisen mallia eri toimijoiden yhteistyönä sisältöjen, rahoituksen ja hallinnollisten prosessien osalta.  Arjessa tämä näkyy esimerkiksi uusina ”jatkuvan oppimisen” työntekijöinä,  olemassa olevan opintopisteyttämisenä ja yhä kiinteämpänä työelämäyhteistyönä.

Vain yhdessä vaivaamalla jatkuvan oppimisen pitkoista, korvapuusteista ja piirakoista tulee suussa sulavia rakennusaineita suomalaisen ja myös kansainvälisen osaamisen kehittymiselle.

Sari Rissanen
Dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.