Mitä brexitin jälkeen?

Brittiläisten yliopistojen rehtoreita vieraili tällä viikolla Helsingissä osana kiertuetta, jonka aikana he tapaavat yliopistojen johtoa keskustellakseen brexitin jälkeisestä elämästä tutkimuksen ja korkeakoulutuksen saralla.

Brittien yliopistoväelle brexit tuli täytenä yllätyksenä. Kukaan yliopistoissa ei uskonut brexit-äänien voittoon ja kun lopulta niin kävi, oli se valtava shokki, josta he eivät ole toipuneet vieläkään. Eräskin rehtoreista totesi masentuvansa joka aamu uudelleen, kun herätessään muistaa brexitin.

UK on suurimpia nettosaajia kaikissa EU:n tutkimuksen rahoitusinstrumenteissa.  Niinpä brittien huoli tulevaisuudestaan eurooppalaisissa tutkimus- ja koulutusverkostoissa on suuri. Mutta huoli on suuri myös muissa EU-maissa, ja syystäkin. UK on kiistatta tieteen suurvalta ja keskeinen kumppani suuressa osassa eurooppalaisia tutkimusverkostoja. Suomalaisille tutkijoille UK on toiseksi tärkein kumppanimaa Saksan jälkeen. Ns. kova brexit iskisi siis kovaa niin brittien kuin EU:n jäsenmaidenkin tutkimuksen ja korkeakoulutuksen laatuun ja globaaliin asemaan.

Suomalaisten yliopistojen kannalta keskeinen epävarmuustekijä liittyy myös tulevan tutkimuksen puiteohjelman (FP9) budjettiin. Brexitin vuoksi koko EU:n budjetti uhkaa pienentyä supistaen myös puiteohjelmarahoitusta. Kotimaisten rahoituslähteiden supistumisen ohella tämä nakertaisi vakavasti yliopistojen rahoituspohjaa.

Mitä vaihtoehtoja meillä sitten on? Kaikki brittirehtorit toivoivat, että vielä löytyisi keino perua brexit, mutta poliittisesti se näyttää ainakin tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Niinpä vaihtoehtoina on erilliset sopimusmenettelyt UK:n ja EU:n välillä tai maittain solmittavat kahdenväliset sopimukset. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi huono, koska eurooppalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vahvuutena on nimenomaan eurooppalaiset verkostot.

EU ei toisaalta voi hyväksyä sitäkään, että brexitin toteutuessa mikään ei muutu, eli britit voisivat poimia ”rusinat pullasta” noudattamatta EU:n keskeisiä periaatteita, mm. tutkijoiden ja opiskelijoiden vapaata liikkuvuutta.

Uusi ideoita ja toimintamalleja siis kaivataan. Niiden löytäminen ole aivan helppoa, mutta mahdollista, kun muistetaan yhteiset arvot ja asetetaan kaikessa tutkimuksen ja koulutuksen korkea laatu etusijalle. Tahtoa tälle tuntui molemmilta osapuolilta Helsingin tapaamisessa löytyvän.

Jukka Mönkkönen
rehtori