Juokse, jotta pysyisit paikallasi

Suomen tieteen tilaa on taas arvioitu ja yliopistoja asemoitu suoritustilastojen avulla. Ne kertovat omaa kiistatonta ja vähän korutontakin kieltään. Selitykset tuskin auttavat, vaikka niitä aina helposti yritetään. Tilastoja katsotaan nyt kriittisellä silmällä, kun keskustelu suomalaisten yliopistojen profiloitumisesta tutkimus- tai koulutusyliopistoiksi on virinnyt ja itse opetusministeri on sitä siivittänyt. Ensin mainittujen joukkoon pyrkivät useimmat yliopistoistamme. Muutamat kuuluvat sinne automaattisesti tulosten perusteella. Sitten on joukko monialaisia, tasavertaisia yliopistoja, joiden vertailu ei ole yksiselitteisen helppoa. Mutta tilastot tutkimuksen laatua ja määrää mittaavista indikaattoreista ovat varmasti käytössä.

Vertailu oman, yksittäisen yliopiston sisällä voi olla kovin harhaanjohtavaa. Tieteiden väliset erot biasoivat tuloksia ja oman alan näennäinen ylivertaisuus voi olla harhaanjohtavaa.  Tieteenaloittain asetetut yliopistojen väliset vertailut antavat paremman kuvan siitä, missä yliopistossa mennään. Ja kun tulos normeerataan käytössä olevilla resursseilla, esimerkiksi professorien henkilötyövuosilla, saadaan kovaa, vastaansanomatonta dataa toiminnan tehokkuudesta.

Tieteen tilan ja asemointitilastojen perusteella meilläkin on parannettavaa. Esimerkiksi täydentävän tutkimusrahoituksen ja korkeatasoisten julkaisujen suhteellinen määrä ja matalammaksi kuin monella muulla verrokkiyliopistolla.   Voi pohtia, puuttuuko ensisijaisesti huippututkimusta, joka saisi merkittävää tutkimusrahoitusta, vai onko liikaa huonoa tutkimusta, jota ei voida julkaista korkeatasoisissa sarjoissa ja joka ei houkuttele myöskään ulkopuolista tutkimusrahoitusta. Raha ja tulos käyvät oletettavasti käsikädessä, mutta on mielenkiintoista havaita myös poikkeuksia yliopistossa – pienellä täydentävällä rahalla tehdään korkeatasoista julkaisutuotantoa eräillä tieteenaloilla. Kannattaa tutkia miten tämä mahdollistuu ja mitä tästä voidaan oppia. Optimaalinen täydentävä tutkimusrahoitus, kuten EU-puiteohjelmasta tai Suomen Akatemiasta saatu rahoitus, on jo sinänsä itseisarvo, koska se kasvattaa tehokkaasti Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saatua perusrahoitusta.

Professorien ja muunkin henkilökunnan roolitus – kaikki tekemään sitä missä ovat parhaimmillaan – ja yhteiset ponnistelut tutkimuksen tukemiseksi ja koulutuksen kehittämiseksi ovat avainasemassa. Tulevat rekrytoinnit eläköitymisbuumin alla ovat kriittisiä ja vaativat onnistumisia. Kovaa on juostava että pysytään paikallaan.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *