Humanistisen tutkimuksen arvo

Tämänvuotisilla Tieteen päivillä puhuttiin paljon humanistisesta tutkimuksesta ja sen merkityksestä. Aiheesta järjestetty keskustelutilaisuus veti yleisöä paikalle enemmän kuin isoon saliin mahtui. Tilaisuuden vetäjinä olivat Suomen Rooman-instituutin johtaja Tuomas Heikkilä ja ex-kansleri Ilkka Niiniluoto, jotka julkaisivat juuri ennen joulua selvityksensä humanististen tieteiden arvostuksesta ja kansallisesta sekä kansainvälisestä merkityksestä. Pamfletin omaisen selvityksen otsikko on Humanistisen tutkimuksen arvo ja paljon puhuva alaotsikko Kuusi murrettavaa myyttiä ja neljä uutta avainta. Opus on ladattavissa ilmaiseksi Suomen Rooman-instituutin sivustolta.

Murrettavista myyteistä ensimmäinen kertoo, että suomalaiset eivät arvosta humanistista tutkimusta. Heikkilä ja Niiniluoto teettivät kaksi laajaa kyselytutkimusta kartoittaakseen kansalaismielipidettä ja vielä vaikuttajahaastattelun saadakseen selville, onko kansalaismielipiteen ja vaikuttajien näkemyksissä eroja. Kyselyn tulosten mukaan ihmiset arvostavat humanistisia tieteitä hyvinkin korkealle ja pitävät niitä hyödyllisinä, mutta eroja syntyy riippuen sukupuolesta ja vastaajan sosioekonomisesta tausta sekä kotipaikasta. Ei varmaan yllätä se, että kaupunkilaiset korkeasti koulutetut ja yksin tai puolisonsa kanssa asuvat naiset arvostavat humanioraa eniten, kun taas maaseudulla asuvat perheelliset yrittäjätaustaiset miehet vähiten. Poliittiselta kannaltaan edelliset ovat tyypillisesti vasemmiston ja Vihreiden äänestäjiä, kun taas jälkimmäiset eivät äänestä lainkaan tai äänestävät Perussuomalaisia. Heidänkin joukossaan humanistisia tieteitä pidettiin kuitenkin enemmän hyödyllisinä kuin hyödyttöminä. Kaiken kaikkiaan 77 % kaikista kyselyn vastaajista piti humanistisia tieteitä hyödyllisinä, joten myytti arvostuksen puutteesta osoittautuu tosiaankin vain myytiksi.

Vaikuttajahaastattelut toivat nekin esiin mielenkiintoisia ja osin yllättäviäkin tuloksia. Talousvaikuttajat suhtautuvat yleisesti nuivimmin humanistisiin tieteisiin, mikä on ehkä odotuksenmukaista, mutta se, että koululaitoksen vaikuttajat kuuluvat samaan joukkoon, on uutta ja huolestuttavaakin tietoa. Mikä vielä pahempaa, nuivasti suhtautuvilla on haastatelluista heikoin käsitys siitä, mitä humanistisilla tieteillä tarkoitetaan. Tähän joukkoon kuuluvat myös yllättäen kansanedustajat. Toivoa sopii, ettei tällainen tietämättömyys pääse liikaa vaikuttamaan esimerkiksi koulun opetussuunnitelmia koskeviin päätöksiin.

Muita murrettavia myyttejä ovat mm. se, ettei humanisti työllisty. Humanistien työllistymismahdollisuuksia lisää niiden ammattien suuri kirjo, joihin humanistisen alan tutkinnon suorittanut voi jo nykyisellään sijoittua: selkeiden professioalojen (kuten opettaja, pappi, kielenkääntäjä) lisäksi on lukuisa määrä tehtäviä, joihin ”generalistinen” tutkinto antaa hyvät valmiudet (erilaiset julkisen hallinnon, median sekä kulttuuri- ja elinkeinoelämän tehtävät). Kirjoittajien mukaan tilanne vielä paranisi, mikäli päästäisiin irti ajatuksesta, jonka mukaan tietty koulutus valmistaa vain tiettyihin tehtäviin. Tätä pitäisin itsekin tärkeänä. Keskusteluissa tuodaan usein esille angloamerikkalaiseen yliopistoperinteeseen kuuluva piirre, jonka mukaan esimerkiksi humanistisen perustutkinnon suorittanut voi sen perään hakeutua vaikkapa business administration –koulutukseen ja myöhemmin luoda uransa liike-elämän piirissä. Suomessa tämä on kuitenkin vielä harvinaista, mutta parhaillaan suunnitteilla olevat laaja-alaiset kandidaatin tutkinnot tarjoavat oivan tilaisuuden tällaisen ajatusmallin toteuttamiselle. Näin voidaan humanistisille tieteille ja humanisteille luoda uudenlaista kysyntää. Pitäisi muistaa, että valmiiden työpaikkojen lisäksi työpaikan voi myös luoda itse, kuten yhä useammat humanistitkin ovat jo onnistuneet tekemään.

Heikkilän ja Niiniluodon pamfletti on tärkeä ja juuri tähän aikaan osuva puheenvuoro humanististen tieteiden puolesta. Alaa koetelleiden leikkausten ja vähennysten jälkeen on aika vastaliikkeelle, joka nostaa humanistiset tieteet niille kuuluvaan asemaan.

Markku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *