Mureneeko luottamus tietoon ja tutkimukseen?

Huomioni kiinnittyi Hesarin viime sunnuntain numerossa julkaistuun lyhyeen kirjoitukseen ”Vähän isompi ryhmätyö”. Siinä toimittaja epäili kiristyvän apurahakilpailun luoneen ilmiön, jossa yhdellä tiedeartikkelilla on satoja kirjoittajia. Perusteena oli Nature Genetics lehdessä julkaistu artikkeli geneettisen perimän vaikutuksesta ihmisten pituuskasvuun, jossa oli 450 tekijää. Toimittajan mukaan valtaosa tekijöistä on liitetty artikkeliin, jotta tutkijat ja heidän organisaationsa saisivat artikkelista merkinnän julkaisuluetteloonsa ja papukaijamerkin.
Kyseessä oli 250 000 ihmisen pituuskasvun geneettiseen seulontaan perustuva julkaisu. Tällainen työ vaatii erittäin laajan aineiston, jota kerätään ympäri maailmaa suurelta joukolta tutkimusryhmiä. Se tarkoittaa, että tiedon tuottamiseen ja analysointiin on osallistunut satoja tutkijoita ja heillä on luonnollisesti oikeus saada nimensä myös julkaisuun mukaan. Tätä toimittaja ei ilmeisesti tiennyt, vaan suoralta kädeltä leimasi toiminnan vilpilliseksi ansioiden paisutteluksi.

Esimerkki on yksittäinen, mutta tyypillinen osa sitä laajempaa epäluottamusta, jota tieteelliseen tietoon ja sen tuottajiin tänä päivänä kohdistuu. Vilpilliset tutkijat, vaikka ovatkin pieni vähemmistö koko tutkijakunnasta, syövät uskottavuutta. VTT:llä ja Karolinskassa hiljattain julkitulleet tiedevilppitapaukset ovat nostattaneet aivan ansaitusti vilkkaan keskustelun tieteen etiikasta ja sen valvonnasta. Vaikka nämä tapaukset olivat yksittäisiä, niiden laajuus ja vakavuus ovat heittäneet synkän varjon tieteellisen tutkimuksen uskottavuuden ylle.

Toisaalta myös yleinen ilmapiiri on muuttunut huolestuttavalla tavalla  tieteen vastaiseksi, tai ainakin vahvasti epäileväksi. Sivistymättömyydestä ja tietämättömyydestä on tullut jotenkin hyväksytympää ja jopa tavoiteltua. TV-visailuissa ei enää testata kilpailijoiden tietoja, vaan naureskellaan heidän tietämättömyydelleen. Kaikelle tutkitulle tiedolle on olemassa ”vaihtoehtototuuksia”, jotka asettavat vaikkapa ilmastoon tai terveyteen liittyvän tutkimustiedon kyseenalaiseksi.

Syyt tähän muutokseen ovat moninaiset ja niiden analysointi olisi nyt erittäin arvokasta. Jatkuessaan tällainen kehitys nimittäin asettaa suuria haasteita koko yhteiskunnan kehitykselle. Hyvä tiedon taso ja yleissivistys ovat edellytys kaikelle kehitykselle. Niiden arvostus pitää pyrkiä takaamaan koko väestön keskuudessa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Ajassa tapahtuu…

Koska olet viimeksi kuullut oikeasti hyviä asioita tapahtuneen Suomenmaassa? Siis tietoja sellaisista tapahtumista, kehityksestä tai muutoksista, jotka loisivat positiivisia näkymiä tulevaisuuteen? Eipä niitä ole juurikaan tainnut olla. Yhä harvempi meistä jaksaa uskotella itsellemme, että olemme maailman parhaita siinä ja tässä tai että tekemisemme on ennakkoluulotonta ja johtavaa maailmassa. Tällaisiksi olemme mielellämme itsemme ajatelleet. Aikaisemmin ehkei ihan syyttä, mutta tänään on useasti toisin. Katsokaa vaikka viestejä koulutuksemme tason kehittymisestä! Luonnontieteilijälle varoittava esimerkki on matemaattisten aineiden osaamisen tila peruskoulussa ja lukiossa.

Olemme luoneet UEFille ennakkoluuttoman strategian. Se on tuonut mukanaan eritasoiset tutkimusalueet ja uudet tohtoriohjelmat. Suomen Akatemia hyväksyi ensimmäisellä profilaatiokierroksella tarjouksemme ja piti strategiaamme suorastaan esimerkillisenä. Nyt on kyse siitä, miten strategiset linjaukset ja tavoitteet saadaan toteutumaan. Vaarana on, että strategian viitoittamat muodolliset uudet avaukset riittävät vain mielissämme, onhan ne nyt kirjallisesti dokumentoitu. Jos jossakin on ongelmia, puutteita tai toimimattomuutta, niin se on sitten alkuhankaluutta ja korjautuu ajan mukaan. Toivoa vain sopii niin, mutta itse en oikein usko siihen.

Päällimmäisenä mielessäni on tohtorikoulu-uudistus. Pudotimme tohtoriohjelmat  omassa tiedekunnassamme lukumääräisesti kolmeen ajatellen, että ne muodostaisivat sisäisellä yhteistyöllä henkisen infran, joka johtaisi strategian peräänkuuluttamaan poikkitieteelliseen tutkimukseen ja yhteistyöhön. Nyt on jo ilmassa merkit, ettei näin automaattisesti tapahdu. Hieman kärjistäen: tohtoriohjelmien johtoryhmät kokoontuvat jakamaan vuosittain koulutuspaikat ja hyväksymään opiskelijoiden jatkokoulutussuunnitelmat, mutta mitä on muu toiminta, missä määrin sitä on? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen vaatii enemmän ja sitä meidän tulee pohtia. Positiivista on, että tietoni mukaan tämä työ on alkamassa.

Tutkimusalueitten toiminta vaatii myös seurantaa ja tukea. Ilokseni tiedän, että ainakin yksi kansainvälisen tason huippututkimusalue on jo pitänyt ja yksi ilmoittanut pitävänsä vuosittaisen tutkimusalueen katselmuksen  tänä keväänä. Kannustan muitakin tutkimusalueita samaan ja ehkä olettekin jo käytännön sopineet. Erityisen tärkeäksi katselmustoiminnan näen UEFin nouseville tutkimusalueille. Niiden tulevaisuuteen taitaa liittyä kaikkein eniten epävarmuutta. On objektiivisesti nähtävä, mikä tutkimusalueista oikeasti nousee ja mikä ei.

Omassa tiedekunnassamme olemme isojen asioiden äärellä. Kouluttamistamme maistereista ja tohtoreista 40 % on ulkomaalaisia. Olemme toteuttaneet valtakunnallista vaatimusta yliopistojemme kansainvälistämiseen. Kuten tiedämme, muutoksia on tulossa. Haastetta riittää, kun opiskelijat ja mahdollinen lisätulo on saatava lukukausimaksut keräten. Hyväkään opetustuote ei myy, jos markkinointi on puutteellista. Voisiko oma vientiyhtiömme auttaa kv-ohjelmien markkinoinnissa, jolloin jokaisen laitoksen ja tiedekunnan ei tarvitsisi tehdä sitä itsenäisesti ja amatöörimäisesti?

Jotten synkistelisi taas liikaa, LuMet teki hienon tuloksen 2015 niin koulutuksessa, kuin myös täydentävän rahoituksen hankkimisessa. Suomen Akatemia oli meille tällä kertaa erityisen antelias. Tutkimuksen tulosta viime vuodelta vielä odottelemme. Nyt onkin lopuksi hyvä muistuttaa, että Akatemian huhtikuun rahoitushaussa on paljon tarjolla. Tässä muutama tiedekunnallemme erityisen relevantti: Biotalouden aihealueen aiehaku, Terveyttä kohorteista ja biopankeista -akatemiaohjelman aiehaku, Uusi energia -akatemiaohjelmaan liittyvä kansainvälinen haku, Huippuyksikköohjelma 2018-25 -aiehaku, FIRI-tutkimusinfrastruktuurihaku, Kärkihankehaku. Ei missata näitä.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Aika on otollinen

Astronautti Charles Camarda vieraili viime keväänä UEFissa. Samana päivänä meillä avattiin ortodoksisen kirkkolaulun kansainvälinen symposiumi. Minulle tarjoutui yhtenä päivänä taivaallisiin asioihin erilaisia näkökulmia. Camarda vieraili Joensuussa Arcusys-yrityksessä, joka kehittää NASAlle oppimisympäristöjä. Samalla hän tutustui alueen oppilaitoksiin. Yhdeltä istumalta saimme eri koulutusasteet miettimään Marsin asuttamisen haasteita. Mukana Joensuusta Epic Challenge:ssa on opiskelijoita UEFista, Kareliasta, P-KKY:stä ja meidän normaalikoulustamme. Tämä koulutusasteet ylittävä yhteistyö herätti NASAn kiinnostuksen. Pilotti on ollut menestys ja nyt NASA haluaa laajentaa ohjelman Suomen korkeakoulut kattavaksi. Tämä on myös esimerkki siitä, että  uuteen tapaan tehdä asioita yhdessä kannattaa tilaisuuden tullen tarttua.

Itä-Suomen korkeakoulut ovat viime aikoina pohtineet yhteistyön syventämistä monelta kantilta. Tavoitteena on sujuvoittaa opintopolkuja ja lisätä työelämärelevanssia, lisätä alueellista vaikuttavuutta ja tehdä yhteistyötä erilaisten palvelujen järjestämisessä. Taustalla on ajatus, että yhteistyöllä saavutetaan kullekin osapuolelle nykyistä paremmat edellytykset vahvistaa omaa ydinosaamistaan. UEFille tämä tarkoittaa vahvistumista entisestään kansainvälisenä, opiskelijakeskeisenä tiedeyliopistona.

Opintopoluissa on edelleen tarpeettomia kompastuskiviä erityisesti siirryttäessä oppilaitoksesta toiseen. Eräillä aloilla on mahdollista kehittää opintokokonaisuuksia niin, ettei erillisiä siltaopintoja enää tarvita. Koulutusta voidaan kehittää myös moniammatilliseen suuntaan niin, että jo opiskeluaikana saadaan taitoja käytännön työtilanteisiin yhteisissä oppimisympäristöissä ja harjoittelujaksoilla.

Biotalous on nostettu valtakunnalliseksi kärkihankkeeksi ja sosiaali- ja terveydenhuollossa on käynnistymässä ennen näkemätön reformi. Itä-Suomessa metsäbiotalous on keskeinen elinkeino ja potentiaalisin kasvuala. Myös terveydenhuollon palveluiden uudistamisessa ollaan ensimmäisten joukossa. Uutta luotaessa raja-aitoja pitää uskaltaa ylittää – myös koulutuksessa. Metsäbiotalouden tulevaisuuden osaamistarpeet eivät noudata klassisia tutkintosisältöjä tai oppilaitosten työnjakoja. Esimerkki viriävästä yhteistyöstä on yliopiston ja AMK:ien yhteisen metsäbiotalouden erikoistumiskoulutuksen kehittämishanke.  Siun Sotessa puolestaan pannaan käytäntöön ensimmäisenä Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus. Nämä ovat ainutlaatuisia tilaisuuksia Itä-Suomen korkeakoulujen T&K&I-toiminnalle sekä koulutukselle tuoda osaamisensa yhteiseksi hyväksi. Aika ei voisi olla otollisempi vahvistaa alueellista vaikuttavuutta yhteistyön kautta .

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
Akateeminen rehtori

Joensuusta Euroopan ”race hate capital”?

Otsikon vähemmän kadehdittavaa pääkaupunkiasemaa on jo vuosia pitänyt hallussaan Pohjois-Irlanti ja sen pääkaupunki Belfast. Etnisiin vähemmistöihin kohdistuva väkivalta ja muukalaisviha ovat siellä olleet arkipäivää, minkä saatoin itsekin todeta paikan päällä ollessani vierailevana professorina Belfastin Queen’s Universityssä lukuvuonna 2007-2008. Väkivaltaisuudet eivät tuona aikana kohdistuneet vain toista uskonnollista perinnettä edustavia ihmisiä kohtaan, millä on siellä jo vuosisataiset juuret. Nyt se kohdistui entistä suuremmassa määrin Aasiasta tai Itä-Euroopasta tulleeseen maahanmuuttajaväestöön. Viimeisimmät raportit eivät juurikaan anna toivoa tilanteen parantumisesta, pikemminkin päinvastoin (ks. http://www.trademarkbelfast.com/wp-content/uploads/2015/03/Racism-and-racist-attitudes-in-Northern-Ireland-web.pdf).

Brittiläisen Daily Mailin 4.2. julkaisema laaja raportti Soldiers of Odin –järjestön toiminnasta Suomessa on ikävällä tavalla nostanut Joensuun Kemin ohella suomalaisen muukalaiskammoisuuden ja rasistisen toiminnan yhdeksi keskuspaikaksi. Jutun runsas kuvamateriaali Odinin soturien katupartioinnista on tehnyt talvisen Joensuun katunäkymät tutuiksi niillekin Daily Mailin lukijoille, jotka eivät edes tiedä, missä Suomi saati Joensuu tai Kemi ylipäätään ovat. Ja tietenkin raportissa muistetaan myös mainita Joensuun maine 1990-luvun skinhead-toiminnan tyyssijana. Samoin kerrotaan laveasti toiminnan uudesta erikoisesta piirteestä eli äkkiä heränneestä kiinnostuksesta skandinaaviseen mytologiaan ja sen jumalhahmoihin.

Tällaista brändäysapua eivät Joensuun kaupunki ja yliopistomme todellakaan ole pyytäneet ja vielä vähemmän tarvitsevat. Pahinta on se, että vuosien työ suvaitsevuuden puolesta on ottanut pahasti takapakkia tämänkin maailmanlaajuisen julkisuuden myötä, ja kohta kilpailemme tosissamme ”race hate capital” –asemasta. Itse ilmiön, muukalaisvihan ja suoranaisen rasismin, torjuminen on tietysti tärkeämpää kuin jonkin yksittäisen kaupungin tai yliopiston maine. Nyt yhteiskunnallinen ilmapiiri on kuitenkin siinä määrin kiristynyt maahanmuuttokysymyksen ympärillä, että edellytykset tehdä työtä suvaitsevuuden lisäämiseksi ovat selvästi heikentyneet. Maamme poliittinen johto ei ole sekään kaikissa kannanotoissaan antanut riittävän selvää signaalia suvaitsevuuden puolesta.

Me yliopistossa työskentelevät jatkamme kaikesta huolimatta ponnisteluja suvaitsevuuden puolustamiseksi niillä keinoin, jotka meillä ovat tutkijoina, opettajina ja yksityisinä kansalaisina. UEF:n strateginen tutkimusalue ”Rajat, liikkuvuus ja kulttuurien kohtaaminen” luo tälle työlle tulevaisuuden pohjaa tutkimuksen kautta. Jo tämän viikon perjantaina tutkimusalue järjestää seminaarin teemasta ”Inequalities of mobility”. Aiheen ajankohtaisuutta tarvinnee tuskin perustella. Uskon, että voimme tarjota asiantuntija-apua myös skandinaavisesta ja muinaisgermaanisesta mytologiasta kiinnostuneille – sitähän täällä Itä-Suomessa tunnutaan nyt kovasti kaivattavan, vaikkei ruotsin kieltä halutakaan opiskella. Muinaisislanti sen sijaan voisi olla se, mikä kolahtaisi, ja sekin järjestyisi.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Tohtorikoulutus muutoksessa

Jälleen kerran on ihmetelty isoja tohtoreiden tuotantolukuja. Vuonna 2015 myös UEF ylitti tavoitteensa uusien tohtoreiden lukumäärässä. On kysytty, tuotetaanko Suomessa liikaa tohtoreita.  Aihe ei ole uusi, myös aiemmin on pohdittu tohtoreiden määrää, laatua ja alaa. Nyt keskusteluun on vahvasti nostettu työelämärelevanssi.

Tohtorikoulutus on kokonaisuudessaan yliopistojen vastuulla vuodesta 2016 alkaen. Aiemmin Suomen Akatemian vuodesta  1995 koordinoima tutkijakoulujärjestelmä on murrosvaiheessa. Sekä jatko-opiskelijoiden palkkatuki  että  toimintamenot  ovat nyt yliopistojen kontolla.  Verkostokoulujen jatkuminen etsii uusia muotojaan ja on osin vaakalaudalla.  Yliopistoilla on nyt enemmän mahdollisuuksia suunnata tohtorikoulutusta myös profiloitumisensa mukaisesti.

Olen ollut mukana seuraamassa läheltä tutkijakoulujärjestelmän kehittymistä ja toimintaa koko tämän 20-vuotisen taipaleen ajan.  Täytyy todeta, että entinen tutkijakoulujärjestelmä oli parhaimmillaan erinomainen. Tohtorikoulutuksesta tuli systemaattista ja se tarjosi hyvää teoreettista koulutusta, mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin kongresseihin ja hyviä käytänteitä ja laadukkaita väitöskirjoja. Pyrkimyksenä oli myös alentaa väittelijöiden ikää ja asettaa neljän vuoden tavoiteaika väitösprojektille.  Ohjelmista valmistuneet ovat olleet erinomaisen hyvin koulutettuja postdoc tutkijoita minne tahansa ulkomaisiin tutkimuskeskuksiin ja he ovat saaneet myös hyvää palautetta.

Miten tästä nyt eteenpäin? UEF on satsannut tutkijakoulupaikkoihin n.  4,7 ME ja rahoittaa perusrahoituksella 155 tohtorikoulutettavaa.  Toimintamenot katetaan tiedekuntien rahoituksesta. Tohtoriohjelmien määrä on trimmattu puoleen alkuperäisestä. Terveystieteiden tiedekunnassa on neljä ohjelmaa: Molekyylilääketieteen, Kliininen, Lääketutkimuksen ja Terveystieteiden tohtoriohjelma. Entiseen ei ole paluuta,  vaikka  haikailua siihen suuntaan on kuulunut. Rakennetaan uuteen tohtorikoulutukseen hyvät käytänteet, tehokas tieteellinen koulutus ja laadukas ohjaus.

Terveystieteiden tiedekunnan koulutusaloille kuten lääketiede, hammaslääketiede, farmasia, hoitotiede, ravitsemustiede, biolääketiede ja terveystieteen eri osa-alueet on ominaista työelämärelevanssi ja hyvä työllistyminen. Tohtorintutkinto edesauttaa työllistymistä ja urakehitystä. Me tarvitsemme myös tulevaisuuden akateemisia toimijoita, tutkijoita ja opettajia. Terveystieteiden koulutusaloilla ei ole liikaa tohtoreita. Pikemminkin huoli on, ettei meillä ole riittävästi nuoria, jotka haluavat hakeutua akateemiselle uralle ja meritoitua myös tutkimuksessa. Siksi haluankin kannustaa nuoria myös tutkimuksen avaraan maailmaan.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta