Suurien ratkaisujen kevät

Tuleva kevät on ratkaiseva sen suhteen, millä eväillä aiomme pärjätä tulevina vuosina suomalaisessa ja kansainvälisessä korkeakoulukentässä. Tietynlainen kulminaatiopiste ovat toukokuussa 2016 käytävät tulosneuvottelut UEFin ja OKM:n kesken. Tuohon neuvotteluun meidän on pedattava mahdollisimman hyvät lähtökohdat ja valmistelu tätä varten on nyt kiivaimmillaan.

Keskeisin ja suurin asetelma ainakin ulospäin on opettajankoulutuksen kehittämisen linjaratkaisu. Tähän liittyy oleellisena kysymys, jatketaanko opettajankoulutusta edelleen kahdella kampuksella vaiko ei. UEFin kannalta tavoite on varmistaa parhaat mahdolliset edellytykset niin koulutukselle kuin tutkimukselle ja niiden vetovoimalle unohtamatta opiskelijoita ja henkilökuntaa. Jos asiaa tarkastelee kumman kaupungin taholta tahansa, ymmärtää pian ratkaisun monenlaiset vaikutukset. Yliopistokampuksen läsnäolo poikii kaupungeille eri tavoin miljoonien eurojen tulovirran. Yliopistostatus takaa näkyvyydeltään myös dynaamisen ja kehittyvän kaupungin statuksen. Siksi on selvää, että UEFin tulevat ratkaisut ovat sekä Savonlinnalle että Joensuulle prioriteettilistan kärjessä.

Samaan aikaan meidän tulee muodostaa kantamme mm. lukuvuosimaksuista ja niiden käyttöönotosta, yliopiston hallinnon uudelleen järjestämisestä, sekä ylipäätään profilaatiosta UEFin tutkimuksen ja koulutuksen eri saroilla tuleville vuosille strategiamme kautta. Kaikilla tekemillämme toimilla on osavaikutus tuleviin tulosneuvotteluihin, missä onnistuessamme palkintona on itse asiassa riihikuivaa rahaa niihin toimiin, mitä myös valtiovalta katsoo hyväksi edistää. Itselläni on luottavainen olo, että onnistumme kyllä tässä. Nousemme entistä selkeämmin esille menestyjänä korkeakoulumaailmassa.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

Tieteen vapaus ja tutkimuksen ohjauskeinot

”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa” (Finlex 558/2009). Juuri tutkimuksen vapauden ansiosta yliopistot ovat olleet arvostettuja riippumattoman luotettavan tutkimustiedon tuottajia ja tutkijoiden arvostamia työpaikkoja. Julkinen valta on taas osallistunut vapaan tutkimuksen tukemiseen avoimen kilpailun kautta jaettavan kohdentamattoman tutkimusrahoituksen välityksellä.

Merkille pantavaa 1990-luvulta lähtien ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana on kuitenkin ollut, että julkista tutkimusrahoitusta on kanavoitu avointen hakujen rinnalla enenevässä määrin suunnattujen hakujen ja temaattisten tutkimusohjelmien kautta. Eurooppalaisessa kontekstissa tarvelähtöisyys näkyy hyvin esim. Euroopan komission Horisontti2020-puiteohjelman Yhteiskunnalliset haasteet –pilarissa ja kotimaassa eritoten Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen instrumentin kautta jaettavassa rahoituksessa. Ulkoisesta ohjauksesta riippumattomina julkisen tutkimusrahoituksen lähteinä näyttäytyvät enää Suomen Akatemian akatemiahankkeet ja tutkijatehtävät sekä Euroopan komission huipputason tieteen tukemiseen luodut instrumentit, joista näkyvimmin esillä on ollut Euroopan tutkimusneuvosto (ERC). Lisäksi säätiöistä osa jakaa tutkimusrahoituksensa tai ainakin osan siitä vailla temaattisia kohdennuksia.

Tieteen kehityksen näkökulmasta olennaisen tärkeä kysymys on, millaisten prosessien kautta tutkimusohjelmien valmistelu tapahtuu. Esimerkiksi STN-hauissa rahoittaja on määritellyt selkeästi tutkimuksen tavoitteet ja toteuttamistavat: tuottaa politiikkarelevanttia suomalaisen yhteiskunnan kehittämistä tukevaa tutkimusta. STN:n tulevien teemojen kartoittaminen on avoin prosessi, johon pääsevät osallistumaan sekä tutkijat että tiedon tarvitsijat, vaikkakin lopullisen päätöksen kulloinkin rahoitettavista teemoista tekee valtioneuvosto. Euroopan komission Yhteiskunnalliset haasteet -osion Eurooppa muuttuvassa maailmassa –teeman kansallisen tukiryhmän toimintaan osallistumisesta on minulle  jäänyt turhautunut olo. Valmistelu on loitontunut yksittäisestä tutkijasta. Osa työohjelmaluonnosten teemoista vaikuttaa ansiokkaan lobbauksen hedelmiltä, joihin ei enää voi saada pilkun paikkaa suurempia muutoksia, kun ne tulevat kansallisen tason tukiryhmien käsittelyyn.

Kohdennetun tutkimusrahoituksen kasvaessa on tärkeää, että omaksumme vallitsevat pelisäännöt. Jos mielimme menestyä kilpailussa, on tutkijoiden ja tiedehallinnon verkotuttava aktiivisesti niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, jotta saisimme äänemme kuuluviin tutkimusteemoja valmisteltaessa. Tutkimushankkeiden valmistelun tukemisen rinnalla onkin tärkeää rohkaista tutkijoita teemavalmisteluun osallistumiseen. Tätä tiedepoliittisen taustatyön tärkeyttä ei ole ymmärretty kunnolla suomalaisessa tiedeyhteisössä. Olemme useimmiten myöhässä, jos kiinnostuksemme rahoitusinstrumenttia kohtaan herää vasta hakuilmoituksen ilmestyttyä. Huolimatta ulkoisten ohjauspaineiden kasvusta on tutkimuksen vapaus arvo, josta yliopistojen on pidettävä kiinni.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Koulutusta ja kotoutusta

Koko kansan koulutus ja sivistäminen on suomalainen menestystarina ja hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Tähän on vahvasti uskottu koko itsenäisyytemme ajan ja koulutusleikkausten osakseen saaman kritiikin perusteella siihen uskotaan edelleen laajasti.

Pienenä kansakuntana meidän on täytynyt hyödyntää kaikki henkiset resurssimme. Tasa-arvoinen, korkealaatuinen koulutus on ollut paras tapa niiden hyödyntämiseen ja yhtenäinen kulttuuripohja ja homogeeninen väestörakenne ovat tähän saakka merkittävästi helpottaneet henkisen pääoman hyödyntämistä. Näin olemme saavuttaneet osaamis- ja sivistystason, jonka pohjalle on voitu rakentaa yksi menestyneimmistä yhteiskunnista maailmassa.  Tämä on ainoa mahdollisuus myös tästä eteenpäin.

Maailma kuitenkin muuttuu huimaa vauhtia ja niin myös koulutusjärjestelmämme on murroksen edessä. Pakolaisvirtojen ja muun kansainvälistymisen seurauksena meidän on pystyttävä tarjoamaan jatkossa korkealaatuista koulutusta kantasuomalaisten lisäksi hyvin erilaisen kulttuuritaustan ja lähtötilanteen omaaville lapsille ja nuorille. Se on ehdoton edellytys onnistuneelle kotouttamiselle, joka parhaimmillaan lisää yhteiskuntamme elinvoimaa merkittävästi.

Mutta pelkkä koulutus ei riitä, vaan Suomessa koulutetuille ulkomaalaisille pitää tarjota mahdollisuus jäädä Suomeen ja työllistyä täällä. Muuten laadukas koulutuksemme valuu muiden hyödyksi. Kuten Shuo Wang (UEF) ja Osama Alaloulou (ÅA) toteavat Hesarin mielipidesivuilla (HS 10.1.), meillä on vielä paljon tehtävää, että maahan tulleet opiskelijat saadaan integroitua yhteiskuntaamme.

Oleskelulupakäytännöt ja suomen kielen opetus vaativat tehostamista, mutta suurinta muutosta kaipaavat asenteemme ulkomaalaisia kohtaan. Meidän on muututtava avoimemmiksi ja otettava muualta kotoisin olevat aidosti osaksi yhteiskuntaamme, ei vain suvaita heitä.

Tässä katupartiot ja ennakkoluulot eivät auta, vaan meidän on kyettävä arvostavaan ja tasavertaiseen kohtaamiseen. Yliopistot ovat yhteiskuntamme kansainvälisimpiä organisaatioita ja voivat siten olla tiennäyttäjiä tässäkin asiassa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori