Joulu on jo ovella…

Joulu on tulossa ja vuosi lopuillaan. Vuosi 2015 muistetaan ainakin omassa mielessäni miltei dramaattisena ja etenkin vuoden lopussa tunnelma on taas kiristynyt, kiitos valtiovallan päätösten, joita on vaikea käsittää. Tai toisaalta se on helppoa, kun ymmärtää kuinka Suomen valtiota on poliittisesti johdettu viimeiset 10 vuotta. Se on ollut tietyillä talousindikaattoreilla huonointa koko Euroopassa. Virheitä toisensa perään, harmittaakin kun asioiden kulkua ajattelee. Tällaisille politiikan tekijöille Urho Kekkosella oli osuva nimitys: saa… tunarit! Yhteiskunnan muutokset jäivät tunnistamatta ja hyvät neuvot ovat nyt kalliita, mutta valitettavasti niitä tunnutaan hahmottavan heikosti.

Mutta synkistely päättyköön tähän. Monia signaaleja paremmasta huomisesta on myös nähtävissä. Objektiiviset indikaattorit kertovat, että entisenlaista tai jopa parempaa tulosta teemme selkeästi pienemmällä porukalla. Tulevia uhkakuvia ei kannata etukäteen liikaa surra. Joulun aikaan voi toivoa ja suunnitella uusia kujeita tulevalle vuodelle.

Opiskelijoiden ja työntekijöiden hyvinvointi on kaiken perusta. Hyvinvointikysely viittaa siihen, että tyytyväiset työntekijämme 2013 ovat entistäkin tyytyväisempiä 2015. Toisaalta entiseen menoon tyytymättömät lienevät entistäkin tyytymättömämpiä. Tällainen kehitys: mahdollinen polarisoituminen menestyjiin ja menestymättömiin, on huolestuttavaa. Strategiamme on lähtökohtaisesti ajateltu olevan mahdollistava ja onkin mietittävä, miten sen toteutumista tuetaan. Ei ”kaikki pelaa” -periaatteella, vaan pohtimalla, miten esimerkiksi tutkimusalueita vahvistetaan uusilla toimijoilla. Niillä, jotka aidosti voivat vahvistaa tuloksekkaampaa tekemistä. Avainasemassa ovat osaltaan tutkimusalueiden johtajat, joilta kaivataan avaraa näkemystä tutkimuksen johtamiseen. Paras kokonaistulos ei synny aina viemällä asioita sisäpiirissä eteenpäin tai pohtien miten oma tekeminen parhaiten edistyy. Katsotaan asioita epäitsekkäämmin, vähän laajemmin ja pitemmällä perspektiivillä. Se voi johtaa parempiin ratkaisuihin.

Jouluna voi toivoa hyviä asioita tapahtuvan tulevaisuudessa. Toivelistani ei ole pitkä. Toivon, että valtiovalta ymmärtää, että yliopistokoulutuksen ja tutkimuksen rapauttamisen sijasta vaikeinakin aikoina pitää pystyä panostamaan uuden luomiseen ja tulevaisuuden avaintekemisiin. Yliopiston johdolta toivon viisautta vakavien uhkakuvien edessä. Millä toimenpiteillä kiitelty strategiamme toteutuu parhaiten? Toivon myös vahvan UEF-yhteishengen vahvistumista entisestään. Olemme samassa veneessä, mietitään asioita yhdessä ja ollaan valmiita uudistuksiin yhteisen hyvän nimissä.

Toivotaan, että joulupukki tuo UEFille hyviä asioita.
Hyvää Joulua!

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteidn tiedekunta

Lukuvuosimaksut tulevat, tulevatko opiskelijat?

UEFin edeltäjän Kuopion yliopiston emeritus rehtori Ossi Lindqvist seuraa aktiivisesti kansainvälistä yliopistopolitiikkaa ja toimittaa ystävällisesti nykyisille rehtoreille ajankohtaisia artikkeleita saatteella Tiijoksi, Ossi L. ”. Muutaman viikon takaisessa postissa oli Manolo Abellan artikkeli Global Competition for Brains and Talent (Journal of International Affairs 2015). Siinä tarkastellaan kansainvälisten koulutusmarkkinoiden kehittymistä. Artikkelin mukaan vuonna 2014 kansainvälisiä opiskelijoita oli maailmassa 5,2 miljoonaa eli saman verran kuin Suomen väkiluku. Maailman kansainvälisten opiskelijoiden määrän arvioidaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 8 miljoonaan, joten isot ja nopeasti kasvavat ovat yliopistojen kansainväliset markkinat. Useimmissa OECD-maissa suhtaudutaan myötämielisesti ulkomaalaisiin opiskelijoihin. Tämä näkyy opiskelijamyönteisenä maahanmuutto- ja tutkinnon jälkeisenä työlupapolitiikkana. Taustalla on halu saada nuorta, lahjakasta ja osaavaa työvoimaa edistämään hyvinvointia ja huolehtimaan muun muassa ikääntyvästä väestöstä.

Miten sitten suomalaiset yliopistot sijoittuvat kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla? University Admissions Finland kirjanpidon mukaan yliopistojen kansainvälisissä maisteriohjelmissa opiskelee 20 000 ulkomaalaista. Suomen osuus ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista jää siis alle 0,4 %:n.

Lisäksi on hyvä huomata, että Suomessa suurin hakijaryhmä englanninkielisiin maisteriohjelmiin ovat suomalaiset. Seuraavaksi suurimpia ovat Pakistan, Nigeria, Kiina ja Ghana. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on aika vaatimaton, mutta vielä vaatimattomampi on kykymme tarjota mahdollisuuksia tutkinnon jälkeiseen työllistymiseen.

Missä sitten UEFissa mennään kansainvälisten opiskelijoiden määrissä? Meillä on tällä hetkellä 32 englanninkielistä maisteriohjelmaa. Näissä ohjelmissa ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita noin 1150. Opiskelijoista venäläisiä on noin 130 ja kiinalaisia 76. EU-maista puolestaan eniten on saksalaisia opiskelijoita. UEFin osuus kv-tutkinto-opiskelijoista on siis alle 6 % ja kokoomme suhteutettuna jäämme alle yliopistojen keskitason.

Useissa maissa kansainväliset opiskelijat  ovat vakiintunut ja merkittävä tulonlähde yliopistoille. Itselläkin on kokemusta lukuvuosimaksujen maksamisesta, kun omat tyttäret päätyivät opiskelemaan ulkomailla: toinen Australiassa ja toinen Iso-Britanniassa. Kyllähän se tuntui taloudessa, mutta Annan ja Nooran tyytyväisyys opinahjoihin helpotti kummasti.

Suomessa opiskelu on tähän asti ollut ilmaista kaikille. Nyt lukuvuosimaksut ovat tulossa EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille, mikä onkin kirvoittanut vilkkaan keskustelun puolesta ja vastaan. Vertailuissa on pitkälti keskitytty pohjoismaisiin kokemuksiin – ja hyvästä syystä. Niissähän lukuvuosimaksut otettiin käyttöön muutama vuosi sitten ja näin esimerkiksi Ruotsi on hyvä verrokki.

Ruotsissa lukuvuosimaksut otettiin käyttöön EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille vuonna 2011. Sielläkin lukuvuosimaksujen käyttöönotto kytkeytyy yliopistojen perusrahoituksen pienenemiseen. University World Newsin mukaan opiskelijamäärissä tapahtui 80%:n pudotus ja tähän seikkaan on Suomessakin monasti vedottu. Lukuvuonna 2014-15 Ruotsissa opiskelijamäärät lähtivät kuitenkin merkittävään nousuun. Ruotsin tilannetta tarkasteltaessa on hyvä huomata, että puolet maksavista opiskelijoista opiskelee neljässä yliopistossa (Lund, KTH, Chalmers, Uppsala) ja toinen puoli lopuissa 25 yliopistoissa ja muissa kolmannen asteen oppilaitoksissa.  Ruotsissa lukuvuosimaksut vaihtelevat välillä 8 500-15 000 euroa. Yhtenä isoimmista haasteista pidetään opiskelijayhteisön diversiteetin säilyttämistä – kaikilla kun ei ole enää varaa opiskella.

UEFin kuva tulevaisuudesta on olla kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto. Tähän kytkeytyen meidän tulee kyetä houkuttelemaan nykyistä enemmän kansainvälisiä osaajia, mukaan luettuna opiskelijoita. Kansainvälisten opiskelijoiden määrän lisääminen samanaikaisesti kun lukuvuosimaksut tulevat käyttöön on haastava tilanne. Tarvitaan viisaita ratkaisuja.

Lähtökohta on, että englanninkieliset maisteriohjelmat ovat kovatasoisia ja tuottavat opiskelijoille työelämässä tarvittavan erityisosaamisen. Tähän liittyen muistan elävästi ajan, kun opetin USA:ssa. Yleensä luennon päälle keskustelua jatkettiin niin pitkään, että asiat tulivat sisäistetyksi. Tämä lähti opiskelijoista, mutta innosti yhtä lailla opettajaa. Perusteena oli: ”Tarvitsen tämän osaamisen lukuvuosimaksun vastineeksi”.

Parhaillaan UEFin englanninkieliset maisteriohjelmat ovat katsannossa. Tavoite on, että ne ovat riittävän kokoisia ja omaleimaisia.  Suomeen ei kannata rakentaa kilpailevia ohjelmia. Lisäksi ohjelmien tulee tukea omaa strategiaa. Itsellä on tuntuma, että meillä UEFissa tulee olemaan15-20 vahvaa, kansainvälisiä opiskelijoita kiinnostavaa ohjelmaa. Ajan talouden realiteeteissa ei kannata miettiä erillisohjelmia, vaan englanninkieliset ohjelmat ovat pikemminkin täydentävä sisäänotto yliopiston maisterivaiheen opintoihin. Näinhän esimerkiksi luonnontieteellisen ja metsätieteellisen tiedekunnan ohjelmat jo toimivatkin.

Sitten lopuksi siihen herkimpään asiaan, lukuvuosimaksuun. Palaan siihen, mistä aloitin. Ensinnäkin globaalit kansainvälisten opiskelijoiden markkinat ovat nopeassa kasvussa. Toiseksi tarvitsemme Suomeen nuorta, osaava väkeä turvaamaan kilpailukykymme ja ikääntyvän väestön toimeentulon. Kolmanneksi suomalainen yliopistokoulutus on hyvätasoista ja kansainvälisesti kilpailukykyistä. Näistä lähtökohdista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille tulossa olevia lukuvuosimaksuja on paikallaan miettiä kannattavuuden pohjalta. Stipendijärjestelmä voi olla paikallaan erityistapauksissa. Tällöin pelaa sama logiikka kuin kantasuomalaisten opiskelijoiden kohdalla. Valmistumisen jälkeen osaamista käytetään maan ja yhteiskunnan palveluksessa. Voisiko tasapuolisten opiskeluedellytysten turvaamiseen käyttää lisäksi esimerkiksi kehitysyhteistyövaroja kehitysmaista ohjelmiin valittaville opiskelijoille?  Koulutuksesta lähtevästä kehitysyhteistyöstä Suomella on kertoa menestystarinoita jo 80-luvulta.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Itä-Suomen opettajankoulutus tienhaarassa

On kysymyksiä, jotka eivät näytä jättävän rauhaan. Yksi tällainen yliopistossamme on opettajankoulutuksen sijoittuminen joko nykymallin mukaisesti kahdelle kampukselle tai keskittämällä se yhdelle kampukselle. Jälkimmäinen vaihtoehto merkitsisi käytännössä Savonlinnan kampuksesta luopumista, koska muutoin yliopisto ei pystyisi jatkamaan aineenopettajakoulutusta nykyisessä laajuudessaan. Ja jos siitä luovuttaisiin, luovuttaisiin melkoisesta osasta niitä tieteenaloja ja koulutusohjelmia, jotka palvelevat aineenopettajakoulutuksen tarpeita. Tähän joukkoon kuuluu sekä humanistisia, yhteiskuntatieteellisiä että luonnontieteellisiä aloja, joiden tulostuottavuus on enemmän tahi vähemmän riippuvaista opettajankoulutuksesta.

Edellisen kerran asiasta keskusteltiin ja sitä selviteltiin perusteellisesti nykyisen tulossopimuskauden alkamisen kynnyksellä vuosina 2011 ja 2012. Lopputulema tuolloin oli jatkaminen molemmilla kampuksilla OKM:lta saadun tuen turvin. Nyt ollaan jo hyvää vauhtia valmistautumassa vuonna 2017 alkavaan sopimuskauteen, ja sama kysymys jatkamisesta tai keskittämisestä on taas ratkaistavana jo yksin sen takia, että OKM:n tuki päättyy vuoden 2016 lopussa. Savonlinnan tilojen huono kunto on toinen vaikeusasteita lisäävä tekijä, ja ratkaisuja on tehtävä niidenkin takia. Jos viisi vuotta sitten elettiin taantuvan valtiontalouden oloissa, niin nyt ovat ajat – jos mahdollista – vielä ankeammat: yliopistot kärvistelevät hallituksen mittavien koulutuksen määrärahaleikkausten kurimuksessa, eivätkä tulevat vuodet näytä yhtään valoisammilta. UEFissa kaikki tiedekunnat ovat syksyn aikana joutuneet vakavasti pohtimaan rakenteitaan ja koulutuksiaan, mihin ovat pakottaneet myös UNIFI:n käynnistämät valtakunnalliset RAKE-neuvottelukierrokset. Ensi kevään tulossopimusneuvotteluihin mennessä yliopistollamme tulee olla selvät suunnitelmat niistä toimista, joilla se aikoo selvitä laihojen vuosien yli ja pitää kuitenkin toimintansa mahdollisimman tuloksellisena.

Opettajankoulutuksen kampuskysymys ja siitä päättäminen on varmaankin yliopistomme hallituksen tämän talven ja ensi kevään tärkein ja vaikutuksiltaan kauaskantoisin tehtävä. Tiedekunnassa olemme asiaa käsitelleet ja vaihtoehdoista keskustelleet monissa eri yhteyksissä. Kumpikaan vaihtoehto – nykymalliin jatkaminen tai keskittäminen – ei ole ongelmaton, kuten ilmeni jo edellisessä tiedekunnan laatimassa selvityksessä keväältä 2011. Savonlinnan kampuksen opettajat ja opiskelijat ovat asettuneet jatkamisen kannalle; toisaalta keskittämistä puoltavat monet koulutukseen ja tutkimukseen liittyvät näkökohdat, jotka ovat olennaisilta osin samoja kuin edellisellä kerralla. Tienhaarassa ollaan, ja UEFin hallituksella onkin vaikea tehtävä edessään päättäessään ratkaisusta, joka toivon mukaan kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta