Terveyden tietomassojen äärellä

Big data on suurten kasvavien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, hallintaa, louhintaa, yhdistelemistä, jakamista  ja analysoimista tietotekniikkaa ja tilastotiedettä hyödyntäen. Terveyden alalla Big datan analysoimiseen on kohdistunut suuria toiveita löytää uusia sairauksien riskitekijöitä, riskigeenejä, biologisia merkkiaineita, tautimekanismeihin liittyviä aineenvaihduntatuotteita, lääkevaikutuksia ja lääkkeiden haittavaikutuksia, jotka pienemmissä aineistoissa ovat jääneet huomaamatta.

Tietoa on kerätty perinteisesti kohorttitutkimuksissa ja  kliinisissä interventiotutkimuksissa. Isojen tietomäärien hallinta ja eri kohorttien yhdistäminen ei ole ihan ongelmatonta. Tutkimusasetelma  ja kerätty tieto vaihtelee tutkimuksesta toiseen. Tietoa pitää yhdenmukaistaa. Tiedon kerääminen sairauskertomuksista on vielä alkutekijöissään,  mutta tulee edistymään nopeasti sähköisten järjestelmien kehittymisen myötä.

Biopankkitoiminta on alkanut vauhdilla Suomessa uuden biopankkilain tultua voimaan. Biopankissa yhdistyvät tutkittavien näytteet kliiniseen tietoon. On tärkeää, että Suomen biopankkitoimintaan tulee yhtenäinen tietojärjestelmä ja käytänteet.

Konkreettisia onnistumisia Big datan käytöstä on tullut mm. genetiikan alueella. Tutkijat ovat muodostaneet isoja konsortioita ja yhdistäneet tutkimuskohortteja ja siten tapausten ja verrokkien määrä on noussut jopa kymmeniin tuhansiin.  Analyyseissä on löydetty mm. harvinaisia geenivariantteja, joiden yhteyttä sairauteen ei ole voitu löytää ja vahvistaa pienissä aineistoissa.  Isoissa verkostoissa on voitu hyödyntää myös huippuyliopistojen ja tutkimuslaitosten infrastruktuureja ja osaamista.

Terveyden alalta kertyvä data on monitieteistä. Tiedon tuottamiseen tarvitaan mm. lääkäreitä, hoitajia, psykologeja, ravitsemustieteilijöitä, farmasian asiantuntijoita, kemistejä, fyysikoita, geneetikkoja, biologeja  ja taloustieteilijöitä.

Big datan hallintaan ja analytiikkaan tarvitaan osaamista ja osaajia.  Bioinformatiikka on yksi Terveystieteiden tiedekunnan nousevia tutkimusalueita, johon olemme kohdentaneet strategista tukea.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

 

 

 

 

 

Suhteellinen autonomia

Yliopistot ovat autonomisia yksikköjä ja tämä on ollut perusajatus myös uuden yliopistolaitoksen syntyvaiheissa. Kuten kaikki autonomia, tämäkin on suhteellista, kuten oli vaikkapa esimerkkinä Suomen suuriruhtinaskunnan autonomia tsaarien hallitseman Venäjän aikana v. 1809-1917.

Monet tekijät vaikuttavat yliopiston todelliseen vapausasteeseen toimia. Yliopistojen itsenäisestä asemasta huolimatta esim. valtio on edelleen voimakas korkeakoulukenttään vaikuttava ajuri – joka antaa rahat, sanelee pitkälle ehdot. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rooli on tässä suhteessa merkittävä. Tämä on näkynyt entistä selkeämmin tänä vuonna OKM:n antamassa ohjeistuksessa valmistautumisessa tuleviin kevään 2016 tulosneuvotteluihin. Ohje korostaa yliopiston strategian selkeyttä ja sen ajantasaisuutta, profilaatiota, poisvalintoja ja ennen kaikkea konkreettisia esityksiä, joista palkittaneen myös konkreettisesti ministeriön rahoitusmallin strategisen rahoitusosuuden kautta. Toinen konkreettinen esimerkki ohjauksesta on ministeri Sanni Grahn-Laaksosen avoin kirje korkeakouluille. Yhtä lailla rahoittajana yksityinen sektori suuntaa varojaan sellaiseen yliopistojen tutkimukseen, jolla alalla se itse toimii, ja vaikuttaa näin osaltaan tutkimuksen profilointiin.

OKM:n ohjeissa ei sinänsä ole mitään erikoista, meille UEFina ne ovat jopa etujemme mukaisia. Haluan vain muistuttaa, että taustalta kuultaa kuitenkin suomalaisen yhteiskunnan vahva usko viranomaisohjaukseen oman ajattelun kustannuksella. Erikoinen luonteenpiirre meissä suomalaisissa on se, että on jossain asiassa ei viranomaisohjeistusta ole, me olemme sitä kohta itse vailla, varsinkin mitä tiukemmat ajat esim. taloudellisesti ovat. Se niistä norminpurkutalkoista!

Onneksi on kuitenkin niin, että voimme oikeasti toimia hyvinkin itsenäisesti, jos vain itse niin haluamme. Jos toisia aina kaikessa kuuntelee, maailmalta ei neuvojia ole kyllä koskaan puuttunut. On helppo hiihdellä, jos oma latupohja on kunnolla tehty.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

UEF Summer School ja OKM:n ”rosessihaasteet”

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen paimenkirje yliopistoille on virittänyt vilkkaan keskustelun, johon kollegani Jukka Jurvelin otti kantaa hiljattain omassa blogissaan ja keskustelua jatkoi rehtori Jukka Mönkkönen viime viikolla. Rehtorimme peräänkuulutti ”rosessien”, roolittamisen ja rekrytointien avointa tarkastelua kilpailukykymme vahvistamiseksi kiristyvässä taloudellisessa tilanteessa.  Yksi ”rosessi”, joka on nostettu ensi vuoden alussa OKM:n kanssa käytävien tulosneuvottelujen asialistalle, on opintojen ympärivuotistaminen.

Ministeriön taholta on muistuteltu yliopistoja kesäopintojen lisäämisestä jo useina vuosina. Kuiskaukseen on vastattu meilläkin muun muassa E-lukukauden muodossa, mutta nyt ministeriö on korottanut ääntä ja vaatii järeämpiä toimenpiteitä. UEFin strategian toimenpideohjelmaan sisältyvä Summer School, jonka pilottivaihe käynnistyy elokuussa 2016, tarjoaa varteenotettavan keinon vastata OKM:n haasteeseen. Kirjoitin blogissani Summer Schoolista pian sen perustamisen jälkeen huhtikuussa, mutta en malta olla palaamatta aiheeseen monta kokemusta rikkaampana.

Summer Schoolin keskeinen lähtökohta on opetussuunnitelmiimme sisältyvien opintokokonaisuuksien tarjoaminen elokuussa sekä omille opiskelijoillemme että erityisesti kampuksillemme saapuville kansainvälisille opiskelijoille. Summer School tarjoaa sateenvarjon kesäisen opetustarjontamme keskitettyyn markkinointiin yksittäisten kurssien sijaan, minkä lisäksi se tuottaa oheisohjelmaa kampuksille saapuville vieraillemme.

Summer Schoolin kokeminen tiedekuntia ja laitoksia yhdistävänä yhteisenä tekemisenä vaatii ”rosessien” uudelleen ajattelua niin opetus- ja tutkimushenkilöstön, kuin opiskelijoidenkin keskuudessa. Tarjottavien kurssien järjestäminen ei vaadi lisäresursseja laitoksilta, sillä kesäkoulu ei merkitse uuden rakenteen perustamista omine resursseineen. Olemassa olevaa kurssitarjontaa rytmittämällä saman kokonaisuuden voi toisena vuonna toteuttaa kesäkoulun aikaan ja toisena vuonna taas ”normaalin” lukuvuoden periodeihin rytmitettynä, mikä mahdollistaa kaikkien osallistumisen kursseille ilman lisäpanostusta.  Opetus- ja tutkimushenkilöstö on jo vuosia toiminut kokonaistyöajan puitteissa, mikä tarkoittaa, että elokuun sijaan tutkija voi ajoittaa tutkimuskautensa johonkin muuhun periodiin lukuvuoden aikana. Mikään ei myöskään estä tuntiopetuksena järjestettävien kurssien sijoittamista kesäkoulun aikaan, jolloin voidaan välttää usein periodeina järjestettävien vierailuluentojen päällekkäisyys muun opetuksen kanssa.  Opiskelijalle opintopisteitä kartuttava kesäopiskelu taas varmistaa opintotuen saamisen, tasoittaa lukuvuoden opiskelukuormaa ja edesauttaa opintojen edistymistä.

Vankistaessamme asemaamme eurooppalaisena tiedeyliopistona on kansainvälistyminen elinehto niin tutkimuksessa kuin koulutuksessa. Hyvin toteutettu Summer School tarjoaa erinomaisen keinon tunnettuutemme parantamiseksi ja synnyttää toivottavasti monessa kansainvälisessä vieraassamme halun hakeutua tänne myöhemmin opiskelijaksi tai jatkokoulutettavaksi. Kampuksillemme saapuvat kansainväliset opiskelijat toimivat myös erinomaisina lähettiläinä kampuskaupunkien ja keskeisten sidosryhmiemme tunnetuksi tekemisessä. Summer School on erinomainen tapa vahvistaa yliopiston, kampuskaupunkien, yritysten ja yhteisöjen välistä yhteistyötä. Yhteinen tekeminen ja vuorovaikutus luovat kasvualustan uusien ideoiden ja innovaatioiden synnylle.

harri_siiskonenHarri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

”Rosessit”, roolit ja rekrytoinnit

Viime viikkoina on paheksuttu opetus- ja kulttuuriministerin yliopistoille lähettämää avointa kirjettä ja oltu huolissaan tutkijoiden muutosta ulkomaille Suomen huonojen näkymien vuoksi. Ilmassa on  huolestuttavaa yleisen luottamuksen horjumista suomalaisen tieteenteon ja korkeimman koulutuksen kykyihin ja mahdollisuuksiin.

Ajat ovat kiistatta vaikeat, mutta myös yleinen näköalattomuus on suurempaa kuin esimerkiksi 1990-luvun alun lamassa. Kohdennettujen panostusten sijaan leikataan kaikilta tutkimuksen ja koulutuksen sektoreilta ja odotetaan toimijoiden löytävän keinot sopeutua niihin.

Sopeutuminen ei onnistu pelkillä henkilöstövähennyksillä. Työ vain kasautuu pienemmän joukon tehtäväksi, ellei samalla muuteta rakenteita, toimintaa ja työkulttuuria.

Koulutus-, tieteenala- ja organisaatiosiiloista pitää pyrkiä kohti temaattisia kokonaisuuksia ja kokonaisvaltaisia toimintamalleja.  Vanhan viisauden mukaan tuulen noustessa ei kannata kaivautua poteroihin, vaan pystyttää tuulimyllyjä. Poteroista ei näe kovin kauas eikä siellä pysymällä turvata omaa tulevaisuutta. Tämä koskee niin tutkimusta ja opetusta kuin hallinto- ja tukipalveluitakin.

Tarvitaan myös aiempaa selvempää työnjakoa ja henkilöstöresurssien tehokkaampaa kohdistamista. Vanhan mallin mukaan kaikkien on esimerkiksi tutkittava ja opetettava saman verran. Se ei tämän päivän maailmassa johda enää muuhun kuin ahdistukseen ja turhautumiseen.

Työntekijöitä on roolitettava selkeämmin ja löydettävä eri tehtäviin niihin parhaiten soveltuvat ja osaavat tekijät ja annettava heille mahdollisuus keskittyä olennaiseen. Näin vapautamme voimavaroja uusien toimintamallien kehittämiseen, kunhan samalla muistamme purkaa alta vanhoja.

Rekrytoinnit vaikuttavat keskeisesti kykyymme uudistua, kehittyä ja pärjätä kiristyvässä kilpailussa. Tätä emme ole kaikilta osin vielä tajunneet. Henkilökunnan liikkuvuutta pidetään yhtenä uusiutumisen keskeisenä elementtinä, mutta esimerkiksi suomalaisiin yliopistoihin  viime vuosina rekrytoidut professorit ovat useimmiten tulleet omasta väestä, ei muista yliopistoista. Myös kansainvälistymisen vauhti on edelleen aika verkkainen. Tarvitaan rohkeutta rekrytointeihin kaikilla tehtävätasoilla ja henkilöstöryhmissä.

Näissä toimissa tarvitaan hyvää johtamista, mutta myös kykyä muuttaa työtapojamme ja omaksua uusia työn sisältöjä.  Pystymme varmasti vastaamaan ajan haasteisiin, kunhan emme keskity vain vanhan säilyttämiseen.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

Nuoret esiin!

Kyllä maailmaan kirjoituksia mahtuu – ja vastineita opetusministerin avoimeen kirjeeseen yliopistoväelle.

Sopeutetaan, elvytetään, uudistetaan, yhdistetään, poisvalitaan, profiloidaan… Enpä olisi 15 vuotta sitten  uskonut, että edelliset termit ovat jokapäiväisiä yliopistoissa vuonna 2015. Omaa väitöskirjaani sain tehdä hankkeessa useita vuosia. Eläinkokeet kestivät pari vuotta ja tutkimusmenetelmät olivat työläitä. Ihan 4 vuoteen en päässyt valmistumisessa, mutta eipä kukaan niin hirveästi hoputtanutkaan. Toisin on nyt.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on muistanut meitä avoimella kirjeellä. Se on herättänyt yliopistopiireissä pahennusta ja synnyttänyt vihaisia vastineita. Luulenpa ministerin lähettäneen sen kannustaakseen ja luodakseen henkistä valmiutta tulevaan. Kirje on kuitenkin monitulkintainen ja helppo lukea moitteena. Näin on moni tehnytkin. Tuhlaammeko vain yhteiskunnan rahoja? Ymmärrettävää on tietenkin, että meitä ärsyttää kun ”hillot” viedään toisella kädellä ja toisella tarjotaan ”piiskaa”. T&K-rahoituksen osuus bruttokansatuotteesta vähentyy tasaista tahtia, viimeisen 10 vuoden aikana 4,1 %:sta 3,6 %:iin. Ensi vuonna se sitten on 3,1 % ja tulevat leikkaukset ovat satoja miljoonia.  Tekojen ja ajatusten välillä on ilmeinen ristiriita.

Toisaalta kirje asettaa ison haasteen, joka on helpompi hyväksyä. Laadultaan kohtuullinen tekeminen ei riitä, kun muualla maailmalla tehdään usein erinomaista työtä. Siis maailmalla, ei vain Suomessa. Se ratkaisee: emme voi tyytyä toimimaan Suomi-sarjassa. Emme ole laiskoja, teemme pitkiä päiviä ja varmasti yhtä paljon ylitunteja kuin työntekijät muissakin yliopistoissa, mutta meidän on mietittävä miten tulosten laatua ja määrää parannetaan. Silloin pitää puuttua rakenteisiin ja toimintakäytänteisiin. Yksittäinen tutkija tai tutkimusryhmä voi tehdä hyvää tulosta, mutta tulos osoittautuu vain kohtuulliseksi, kun sitä verrataan globaalisti verkottuneen tutkijan tai tutkimusryhmän tulokseen. Työmäärä jokaisen maalin (opintopisteen, julkaisun tai väitöskirjan) eteen voi vaihdella merkittävästi. Ministerin peräänkuuluttama uudistuminen on ymmärrettävää. Se meidän on hyväksyttävä, halusimmepa tai emme. Uudistu, tai itke ja uudistu.

Sopeuttaminen tarkoittaa sitä, että aletaan elää niin sanotusti suu säkkiä myöten – leikataan siis kulutuspuolta. Sopeuttamissuunnitelmia odotetaan tiedekunnilta. Parempi olisi esittää uudistumissuunnitelmia. Olen tullut siihen tulokseen, että uudistuminen edellyttää myös uuden tutkija- ja opettajasukupolven esiinnousua. Niiden, jotka kykenevät uuteen ajatteluun ja joilla on hyvät välit kollegoiden kanssa. Henkilöstöristiriidat eivät saa estää kehittämistä ja uudistamista. Nyt tarvitaan avarakatseisia johtajia, jotka ymmärtävät uuden ajan vaatimukset. Vanhoilla eväillä ei pärjätä, uusia keinoja on yritettävä. Sitten nähdään miten käy. Uskon, että onnistutaan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta