Vaikuttavuuden äärellä

Yliopistoilta haetaan lisää yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. Viime aikoina julkinen keskustelu on painottunut lyhyellä tähtäimellä ulos mitattavissa oleviin vaikutuksiin. Ei puhuta niinkään pitkäjänteisen asiantuntijakoulutuksen ja perustutkimuksen avulla rakennettavasta yhteiskunnan menestyksestä.

Mihin meidän odotetaan vaikuttavan? Ainakin siihen, että olemme kilpailukykyisiä, kansalaiset voivat hyvin ja heillä on riittävä elintaso sekä siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Yliopistoilta odotetaan nopeita ratkaisuja kansakunnan akuutteihin haasteisiin – ja niitä riittää.

Kun monet perinteiset työmaat ovat valuneet ulkomaille, uusien innovaatioiden kautta odotetaan uusia työpaikkoja erityisesti pk-sektorille. Tämä koskee niin teknologisia kuin aineettoman pääoman innovaatioita. Ihmisten hyvinvointiin on korkea aika vaikuttaa tuomalla innovaatioita ja uusia lähestymistapoja meneillään olevaan sosiaali- ja terveysalan reformiin. Siinähän ei ole pelkästään kysymys sairaaloiden sijoittelusta kuten lehtiä lukemalla voisi luulla. Seitsemänkymmentä prosenttia sote-alan budjetista kytkeytyy sosiaalialaan. Tärkein vaikuttamisen paikka meillä on ylläpitää ja vahvistaa uskoa siihen, että koulutus ja tutkimus kannattavat. Ainoastaan niistä ponnistamalla maamme voi pärjätä.

Keihin meidän odotetaan vaikuttavan? Innovaatioiden osalta tulee  luonnollisesti toimia niin, että innovaatiot kaupallistuvat ja tulevat käyttöön omin toimin tai sitten tahojen toimesta, joilla on siihen kyky ja halu. Meidän pitää vaikuttaa poliittisiin päätöksentekijöihin. Tutkimusjärjestelmää on laajennettu tähän suuntaan. Tietoon perustuvan päätöksenteon kannustamiseksi on luotu uusi strategisen tutkimuksen istrumentti. Yhteiskunnallisen päätöksentekoon vaikuttava taho ovat kansalaiset. Äänestäjien mielipiteillä tuppaa olemaan vaikutusta poliittiseen päätöksentekoon.

Miten sitten mitata yliopistojen onnistumista näissä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tehtävissä? Teknologian kaupallistamisen osalta mittaristo on luotavissa. Tätä onkin jo mietitty varsin pitkälle ja seuraavanlaisia mittareita on esitetty: työpaikat, uudet yritykset ja ulkopuoliset sijoitukset niihin, yhteiset julkaisut ja patentit yritysten kanssa sekä lisenssioinnit. Monet näistä mittareista soveltuvat myös aineettoman pääoman innovaatioihin. Näissä vuorovaikutustahoina olisivat useammin julkisen sektorin toimijat kuin yritykset. Kansalaisiin vaikuttamisen mittareiksi näistä ei ole.

Kansalaisiin vaikutetaan pääasiassa median ja yhä useammin sosiaalisen median kautta. Vastaavalla tavalla kuin bibliometriikkaa käytetään tieteellisen tuotannon arviointiin, altmetriikkaa käytettäisiin vaikuttavuuden mittarina. Ts. Mitattaisiin sitä, miten paljon saadaan keskustelua aikaiseksi. Tämä mittari voisi pelittää, jos puheen paljous ja sanottavan määrä olisivat suoraan verrannollisia. Tutkimustulosten välittäminen ymmärrettävässä ja kiinnostavassa muodossa suurelle yleisölle on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista. Tarvitaan myös tiedottamisesta kiinnostuneita tutkijoita.

Taitaa olla niin, etteivät samat vaikuttavuuden mittarit istu kaikille. Tekniikkaan, luonnontieteisiin ja lääketieteeseen vaikuttavuus on mitattavissa. Paljon vaikeampaa on luetella vaikuttavuuden yhteismitallisia mittareita meidän monialayliopistoon, missä on kaikki muut koulutusalat paitsi tekniikka. Vaikutamme inhimillisen elämän kaikissa vaiheissa – kohdusta hautaan.

UEF:issa mietitään parhaillaan keinoja tutkimustulosten kaupallistamisen edistämiseksi.  Tällä hetkellä meiltä yrittäjiksi päätyy noin 1 % valmistuneista. Toimintaympäristöä pitäisi saada kehitettyä niin, että tulosten hyödyntämismahdollisuuksia mietittäisiin tutkimushankkeissa alusta pitäen. Kaikkia tutkijoita kaupallistaminen ei sytytä, eikä tarvitsekaan. Optimaalisesti tutkimusryhmissä olisi mukana kaupallistamisnäkökulmasta kiinnostunut tutkija ja vuorovaikutus ulkopuolisiin hyödyntäjä- ja rahoittajatahoihin olisi jatkuva ja välitön.

Pitkällä tähtäimellä perustutkimus tuottaa perustan merkittäville innovaatioille. Pelkästään lyhyen tähtäimen vaikuttavuuteen keskittymällä tyhjennämme aiemmalla perustutkimuksella koottua pajatsoa. Sitä paitsi monen tutkijan intohimo tutkimukseen lähtee uteliaisuudesta. Uteliaisuus ei ole kuriositeetti vaan perimmäinen innovaatioiden lähde.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Kohti yliopistokentän uutta isojakoa?

Viikko sitten valmistui taas yksi RAKE-selvitys, kun kasvatustieteen alan selvitysmies Matti Jakobsson luovutti raporttinsa UNIFI:n hallitukselle. Lisää on tulossa lähikuukausina, kun humanistisen alan, taito- ja taideaineiden sekä filosofian ja psykologian RAKE-raportit valmistuvat.

Kasvatustieteen raportista voi melkein sanoa, että RAKE-rintamalta ei mitään uutta. Selvitysmies ei näe suurta tarvetta kasvatustieteen alan nykyrakenteiden mylläämiseen, mutta esittää kyllä useita sellaisia uudistusehdotuksia, joilla hänen mukaansa voidaan parantaa alan koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen tasoa ja tehokkuutta. Yliopistojen yhteistyötä ja työnjaosta sopimista Jakobsson korostaa samaan tapaan kuin jo aiemmin julkaistut raportit. Keskeiseksi toimijaksi hän esittää kasvatustieteellisten tiedekuntien dekaanien yhteisiä tapaamisia, joissa tarvittavista toimista sovittaisiin. Tässä ei ole mitään uutta, koska alan dekaanit kokoontuvat jo nykyään vähintään kerran tai kaksi vuodessa.

Astetta epämääräisempiä toimijoiden suhteen ovat raportin esitykset tutkimuksen kehittämisestä ”vahvistamalla menestyviä yksiköitä sekä vahvistamalla yksiköiden erilaisia profiileita” samoin kuin tutkijakoulutuksen laajentamisesta ”erityisesti vahvoissa tutkimusyksiköissä”.  Kuka vahvistaa, ja kenen päätöksellä laajennetaan, ja kuka määrittelee ja millä kriteereillä ”vahvat tutkimusyksiköt”. Onko se OKM vai Suomen Akatemia, vai nämä yhdessä? Toisaalla raportissa tulee esiin sama keskittämisen ajatus, kun selvitysmiehen mukaan ”[j]atkokoulutuksen volyymit tulisi suunnata niihin yliopistoihin, joissa on riittävät tutkimusresurssit ja –verkostot”. ”Suuntaaja” olisi tässäkin epäilemättä jokin yliopistojen yläpuolinen taho.

Ylhäältä ohjatun keskittämisen teema on tuttu monista julkisuuden puheenvuoroista, joista viimeisimpiä on HY:n rehtorin Jukka Kolan haastattelu Kauppalehdessä (14.10.). Kolan mukaan osan yliopistoista tulisi keskittyä vain kandidaattivaiheen koulutukseen, toiset – ja arvatenkin ne suurimmat ja kauneimmat – hoitaisivat maisteri- ja tohtorikoulutuksen. Tämä tarkoittaisi amerikkalaismallisen akkreditointisysteemin istuttamista Suomen korkeakoulukenttään. Kolan toisen ehdotuksen mukaan niukkojen resurssien sinne tänne sirottelun sijaan Suomeen pitäisi muodostaa 5-6 ”korkeakoulualuetta”. Kunkin alueen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset huolehtisivat yhdessä alueensa korkeimman tason koulutuksen, tutkimuksen ja jatkokoulutuksen järjestämisestä.

Ajatus korkeakouluverkon harventamisesta ja nykyisiä suurempien yksiköiden muodostamisesta kuulostaa kyllä hyvinkin todennäköiseltä ja houkuttelevaltakin skenaariolta, jonka tuloksena suomalaiset yliopistot olisivat nykyistä vahvempia ja kansainvälisesti kilpailukykyisempiä. Kuten Kola toteaa, se antaisi myös muille suomalaisille yliopistoille paremmat mahdollisuudet nousta Helsingin yliopiston rinnalle kansainvälisessä kilpailussa. Sen sijaan hänen esityksensä ”korkeakoulualueista” uutena rakenteellisena ratkaisuna tuo mieleen surullisenkuuluisat sote-alueet ja tuntuu perustuvan ajatukselle, että korkeimman tason koulutus ja tutkimus olisivat jotenkin alueellisia perusluonteeltaan ja lähinnä alueellisia tiedonintressi- ja koulutustavoitteita palvelevia.

Korkeakoulualueiden sijaan pitäisi kyllä pohtia mahdollisuuksia päästä 5-6 suomalaiseen yliopistoon tulevaisuuden tavoiteltavana mallina. Se tietäisi todella suuria muutoksia yliopistokentässä ja vähintäänkin nykyisten yliopistojen keskisiä federaatioita tai fuusioita. Ne taas loisivat lisää monikampuksisia yliopistoja, mutta toisaalta mahdollistaisivat tutkimuksen ja koulutusalojen kokoamisen nykyistä suuremmiksi keskittymiksi juuri siihen tapaan, mitä eri alojen RAKE-raporteissa esitetään. Tietysti sekin on mahdollista, joskaan ei poliittisesti helppoa, että jollakin mahtikäskyllä peräti lakkautettaisiin joitakin yliopistoja ja niiden toimipaikkoja useilla paikkakunnilla. Joka tapauksessa muutosten tuulet tullevat puhaltamaan aina vain voimakkaampina.

filppulaMarkku Filppula
dekaani, filosofinen tiedekunta

Hameiden hidastamat

Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kuudellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteentekijällä. Suomen Akatemia valitsi syyskuussa uudet akateemikot 2015. Ilokseni Turun yliopistossa toimiva akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen on toinen valituista. Tänä vuonna hänet myös promovoitiin Itä-Suomen yliopiston lääketieteen kunniatohtoriksi. Aiemmin hänet on valittu kolmesti akatemiaprofessoriksi ja hän toimii huippuyksikön johtajana.

Sirpa Jalkanen on ansioitunut immuunipuolustusjärjestelmän tutkija. Hänen tutkimuksen kohteena ovat tulehduksiin ja syövän leviämiseen liittyvät uudet ”liikennemolekyylit”. Tämä tutkimus on tuonut uutta tietoa immunologiasta ja verisuonibiologiasta ja avannut mahdollisuuksia myös hoidon kehittämiseen.

Terveydentutkimuksen alueelta Sirpa Jalkasen ohella Suomen akateemikkojen listalla ovat ennestään myös professori Riitta Hari, lääkäri ja neurotieteilijä sekä professori Irma Thesleff, hammaslääketieteen ja kehitysbiologian tutkija. On hienoa, että nämä naiset ovat ottaneet tieteen eturivin paikat Suomessa. He ovat mainioita roolimalleja tämän päivän aloitteleville tutkijoille.

Toisin olivat asiat silloin, kun   Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri Rosina Heikel aloitti lääketieteen opintonsa 1870-luvulla. Hameiden hidastamilla naisilla ei tuolloin ollut yleistä oikeutta opiskella yliopistossa. Vuodesta 1871 alkaen ne naiset, jotka halusivat lääkäriksi, katsottiin kelvollisiksi saamaan opetusta, mutta kirjoille lääketieteelliseen tiedekuntaan heitä ei hyväksytty.  Tällä hetkellä Suomen lääkärikunnasta yli puolet on naisia ja uusista lääketieteen opiskelijoista noin 60%.

Tänä päivänä maapallon aikuisväestöstä yksi viidesosa on luku- ja kirjoitustaidottomia ja heistä suurin osa on naisia, joilla ei ole ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin. Globaalisti naisten koulutustason kohentamiseksi on vielä paljon tehtävää.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen
Dekaani, terveystieteiden tiedekunta

 

Uutta oppimista

Itä-Suomen yliopisto ryhtyy entistä voimallisemmin sanoista tekoihin tavoitteenaan olla maamme paras yliopistollinen oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä strategiamme mukaisesti. Kyse on mittakaavallisesti erittäin suuresta asiasta ja tässä onnistuminen on meille keskeistä.

Helposti oppimisympäristöjen kehittäminen mielletään vain uuden teknologian ja vimpainten esiinmarssiksi. Tämä on kehittämisestä vain pieni osa. Suurin muutos tulee tapahtumaan niin opettajien kuin opiskelijoidenkin tavassa työskennellä, perinteinen katederiopetus jää valtaosaltaan unholaan. Sen sijaan tietoa tulee etsiä aktiivisesti kaikista sähköisistä lähteistä ennen ja jälkeen varsinaisia luentoja. Opettajien pedagogiset menetelmät vaativat päivittämistä ja kouluttamista ja opiskelijoiden vastuu omista opinnoistaan aktiivisena tiedonhankkijana korostuu. Tämä muutos kuitenkin tulee johtamaan tutkimuksin ja käytännössä jo todettuihin parantuneisiin oppimistuloksiin. Samalla teemme loikan eteenpäin sekä koulutuksen lopputuloksissa että laadussa.

Uudenlaista opettamisen ja oppimisen tapaa aletaan levittää yliopistossamme pilottiopettajien kautta, joita tulee kaikkiin tiedekuntiin. Samalla tähän kytketään lähtökohtaisesti mukaan oman yliopistomme laadukas pedagoginen tutkimus ja tutkijat – saamme tästä suoraan mielenkiintoisen tutkimusasetelman omasta takaa!

2010-luvun yliopistoon tuleva uusi opiskelija on elänyt koko elämänsä tyystin erilaisessa media- ja tietoympäristössä kuin heitä vanhempi opettajasukupolvemme. Opiskelijoiden odotukset meille tullessa ovat heidän nykyisen maailmankuvansa mukaiset ja samalla opetuksen laadun ja ajantasaisuuden suhteen ne ovat korkealla. Meidän täytyy lunastaa tuo lupaus, jotta voimme oikeasti puhua olevamme Suomen houkuttelevin ja paras oppimisympäristö.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja