Onni täällä vaihtelee…

Otsikon sanoilla kuvasi piispa Jari Jolkkonen promootiosaarnassaan osuvasti niitä kaksijakoisia tunteita, joita viime ajat ovat yliopistossamme herättäneet.

Loppuviikosta saatiin viettää aivan upea tohtoripromootio Kuopion kampuksella, jossa vihittiin ennätysmäärä nuoria tohtoreita ja joukko eri elämän aloilla ansioituneita kunniatohtoreita. Itä-Suomen yliopisto on onnistuneesti luonut uusia, omia promootioperinteitä ja vahva yhteisöllisyyden tunne oli läsnä kaikissa promootiotapahtumissa. Järjestelyt toimivat täydellisesti ja tunnelma oli akateemisen arvokkuuden ohella hyvin lämmin ja iloinen. Ilahduttavaa oli myös se, että kaupunkilaiset ottivat promootiokulkueen sankoin joukoin vastaan.

Lämmin kiitos kaikille nuorille tohtoreille, kunniatohtoreille ja erityisesti sille lukuisalle joukolle yliopistolaisia, jotka juhlan tekivät.

Toinen ilahduttava uutinen oli menestyksemme Akatemian profilointirahoituksen haussa. Vain kolme yliopistoa sai hakemansa summan, UEF niiden joukossa. Suurin osa yliopistoista sai paljon haettua pienemmän tuen ja jäipä muutama jopa kokonaan ilman rahoitusta. Rahoituksella on merkitystä, koska akatemian jakama raha on otettu yliopistojen perusbudjetista ja jos emme olisi menestyneet, olisi kokonaisrahoituksemme laskenut. Tältä osin olimme siis voittajia.

Tulos kertoo siitä, että olemme onnistuneet erinomaisesti strategiamme rakentamisessa ja sen pohjalle laadittu hakemus vakuutti myös kansainvälisen arviointiryhmän. Kiitos tästä kuuluu koko yliopistoyhteisölle osallistumisesta strategian laadintaan sekä varsinaisen hakemuksen tehneille asiantuntijoillemme.

Iloisten uutisten vastapainona jouduimme tekemään Lumet-tiedekunnan YT-neuvottelujen tulokseen pohjautuvat päätökset, joiden takia joudutaan 24 työntekijää irtisanomaan ja lomauttamaan neljä. Vaikka työt loppuvatkin paljon alkuperäistä arviota pienemmältä joukolta, ei se tietenkään lohduta toimenpiteiden kohteeksi joutuvia ja heidän läheisiään.

On kuitenkin niin, että meidän on muuttuvassa toimintaympäristössä  tehtävä rakenteellista kehittämistä ja terävöitettävä toimintaamme, jotta takaamme toimintaedellytyksemme myös tulevaisuudessa. Uuden hallitusohjelman linjaamat koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuvat leikkaukset eivät tule tätä työtä jatkossa yhtään helpottamaan.

Uskon kuitenkin, että yhteistyöllä ja avoimella keskustelulla pystymme löytämään keinot vastata tuleviin haasteisiin ja minimoimaan niiden kielteiset vaikutukset toimintaamme.

Näistä kaksijakoisista tunnelmista huolimatta toivotan koko henkilöstölle oikein rentouttavaa kesälomaa, kunhan sen aika itse kullekin koittaa.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori