UEF Summer School kansainvälistymistä ja ympärivuotista opiskelua vauhdittamaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi vuonna 2014 korkeakouluja raportoimaan ympärivuotista opiskelua tukevista käytänteistään ja käynnisti kuluvan vuoden maaliskuussa dialogin ympärivuotisen opiskelun edistämiseksi. Opintojen suorittaminen kesäaikana ei toki ole uutta. Tiedekuntien kesätenteillä on takana pitkä historia samoin kuin kenttäkursseilla, eikä kukaan ole kieltänyt opinnäytteiden työstämistä kesäisin.

Korkeakoulujen vastausten perusteella kesäaikana opiskelua voidaan edistää joustavin opintojärjestelyin ja tarkistamalla perinteistä tapaa rytmittää opetusta kalenterivuoden aikana. Toiminta olisi saatava vakiintuneelle pohjalle, jotta opiskelijat pystyisivät suunnittelemaan opintojaan pitkäjänteisesti. UEF:issa kesäaikana tapahtuvaa opetustarjontaa lisättiin viime kesänä eLukukausi-pilottihankkeen avulla, josta saadut kokemukset olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Digitaaliset oppimateriaalit ja oppimisympäristöt tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia paikasta riippumattomaan opiskeluun.

Suunnitteilla oleva UEF Summer School vie kesäisen opetustarjonnan uudelle tasolle. Summer school –toiminta Suomessa on perinteisesti rajoittunut hajanaisiin pitkin kesää järjestettäviin yksittäisiin kursseihin, kun esimerkiksi Britanniassa yliopistot järjestävät intensiivisen muutaman viikon kesäopetusjakson, josta peritään sievoinen kurssimaksu.  Kansainvälisistä ja kahdesta kotimaisesta summer schoolista oppia ottaen tavoitteena on rakentaa UEF Summer Schoolin opetustarjonta pääasiallisesti laitosten opetusohjelmiin sisältyvistä kandi- ja maisteritason kursseista, sekä kesäkoululaisille suunnatusta yhteisestä oheisohjelmasta. Näin on menetelty Helsinki Summer Schoolissa ja LUT Summer Schoolissa.  Koulujen toiminta keskittyy molemmissa kotimaisissa esimerkeissä heinä-elokuun vaihteesta käynnistyvään kolmen viikon periodiin. Lappeenrannassa kesäkoulupaikkoja on ollut yleisessä haussa ja niitä tarjottu keskeisille kansainvälisille partneriyliopistoille, minkä lisäksi kurssit ovat avoimia LUT:n opiskelijoille.

Strategian toimenpideohjelmaan kirjatulle UEF Summer Schoolille ollaan parhaillaan nimeämässä ohjausryhmää, johon tiedekunnilta on pyydetty esityksiä. Hankkeen toteuttaminen edellyttää hyvää yhteistyötä Opin, tiedekuntien ja opetustarjonnasta vastaavien laitosten kesken, sekä keskushallinnon taloudellista tukea toiminnan käynnistämisvaiheessa. Summer School tarjoaa erinomaisen keinon tehostaa opiskelijoidemme ympärivuotista opiskelua tukien OKM:n tahtotilaa, minkä lisäksi Summer School vahvistaa yliopistomme kansainvälistymistä ja kansainvälistä tunnettuutta ja vakiinnuttuaan tukee laitosten taloutta kurssimaksujen avulla. Kokonaistyöajan puitteissa opetuksen järjestäminen perinteisten lukukausien ulkopuolella on mahdollista, mutta edellyttää hyvää suunnittelua laitostasolla, minkä johdosta tiedekuntien laitosten sitoutuminen hankkeeseen on ensiarvoisen tärkeää. Koulutusvientiyhtiön näkökulmastakin Summer School tulisi tulkita UEF:in sisäiseksi toiminnaksi. Näin on menetelty Tampere Summer Schoolin kohdalla, jota Tampereen korkeakoulut yhdessä toteuttavat. Summer schoolit ovat osa kansainvälisten tiedeyliopistojen toimintaa, jota ollaan nyt vakiinnuttamassa suomalaiseen yliopistokenttään.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

dekaani, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

 

Suomeen sopii muutama maailmanluokan yliopisto

Viime viikkoina on ilmestynyt koko joukko analyysejä, selvityksiä ja raportteja korkeakoulujen tilasta ja uudistamistarpeista. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi yhdeksän ehdotustaan yliopistojärjestelmän korjaamiseksi. Suomen yliopistot UNIFI ry. julkaisi tieteenalakohtaiset rakenteellisen kehittämisen raportit, jotka sisältävät ehdotuksia yliopistojen profiloitumiseen. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama kansainvälinen vertailuraportti suomalaisesta korkeakoulujärjestelmästä näki päivänvalon ja viimeisimpänä EK loihe viime viikolla lausumaan, että Suomi tarvitsee 3-4 huippuyliopistoa.

Mediahuomion määrällä arvioiden korkeakoulujärjestelmämme onkin yksi keskeisimpiä kehittämiskohteita, kun Suomea nostetaan jaloilleen.

Kaikkien analyysien lähtökohtana on, että Suomessa on maan kokoon suhteutettuna runsaasti korkeakouluja, niissä on päällekkäistä toimintaa, ne ovat osin liian pieniä ja niukat voimavarat sirpaloituvat liian moniin yksiköihin. Yliopistojen yhdistäminen ja ns. duaalimallin, eli rinnakkaisen yliopisto- ja ammattikorkeakouluverkoston uudistaminen onkin nostettu vahvasti esille.

On selvää, että erillisiä rinnakkaisia koulutuskokonaisuuksia aina maisteri-ja jopa tohtoriopintoja myöden ei ole järkevää rakentaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön vahvistamisen tulee lähteä toiminnalliselta pohjalta, jossa yhdessä rakennetaan uuden tyyppisiä koulutuskokonaisuuksia. Joissain tapauksissa jopa yhteensulautumiset voisivat olla perusteltuja, mutta ennen kaikkea lainsäädännön on mahdollistettava erilaiset ratkaisut.

Suomi on pinta-alaltaan suuri maa ja meillä on hyvin koulutettua, osaavaa ja innovatiivista väkeä eri puolilla maata. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten pitäisikin alueittain arvioida profilointi- ja rakennekehitystarpeensa yhdessä tavoitteenaan hyvin toimiva koulutusjärjestelmä ja fokusoituneet tutkimus- ja kehitysympäristöt.

Uudistukset pitää koordinoida valtakunnallisesti niin, että eri alueet muodostavat koko maan kattavan, toisiaan täydentävän osaamisen verkoston. Tällöin koko maan henkinen potentiaali voidaan täysimääräisesti hyödyntää ja rakentaa Suomeen muutama laadukas, maailmanluokkaa oleva yliopistokokonaisuus, joilla taataan tutkimuksen ja koulutuksen korkea taso ja luodaan edellytykset uusille innovaatioille.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen
rehtori

 

Toiminta polarisoituu, tai sitten ei

Kuten kaikki tiedämme, olemme UEF:ssa organisoituneet neljäksi tiedekunnaksi. Toiminnan tuloksen perusteella kaksi tiedekuntaa, terveystieteiden tiedekunta ja luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta ovat tutkimusintensiivisiä, kun taas yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan ja filosofisen tiedekunnan toiminnan pääpaino on koulutuksessa. Nämä vahvuudet ovat hyvin näkyvissä vaikka tiedekuntien ansaintalogiikkaa tarkasteltaessa. Esimerkiksi LuMet tienasi tämän vuoden ansainnastaan yli kaksi kertaa enemmän tutkimuksesta kuin koulutuksesta.

Olen ymmärtänyt, että kukin tiedekunta haluaa vahvasti parantaa sitä, missä tulos on heikkoa. Tuloksen parantamisen voisi ajatella olevan helppoa siellä, missä tekeminen on heikointa. Näin ei kyllä välttämättä ole. Se voi olla erityisen haasteellista, edellyttää helposti koko ajattelumallin ja toimintakulttuurin muutosta sekä rohkeutta hakea uusia ratkaisuja toimintaan.  Lumetin koulutuksen haasteet ovat kiistattomia. Meidän on syytä toimia rohkeasti, uudet hakijaluvut ajakoon meitä työssämme eteenpäin.

Näyttää myös siltä, että tiedekunnan sisällä on samanlaista polarisoitumista. Vahvimman tutkimuksen omaavat yksiköt vahvistuvat, vaikka koulutustulos ei olisikaan tiedekunnan kärkeä. Yliopistokoulutus perustuu uusimpaan tutkimukseen, ja koulutuksemme avulla tuotamme osaajia suomalaiseen yhteiskuntaan. Mutta oma koulutuksemme synnyttää myös merkittävän osan uusista tutkijoistamme. Yhä useammin luonnontieteissä koulutusputki on ylioppilaasta tohtoriksi. Eräissä tapauksissa pienet tutkintoluvut kandidaatti- ja maisteritasolla pistävät silmään, mutta nykyinenkin peruskoulutustulos on kriittisen tärkeää hyvälle tohtorikoulutustulokselle. Koulutuksen tulos ikään kuin vahvistuu monikertaiseksi. Osoitus siitä, että koulutus ja tutkimus ovat erottamattomia, molempia tarvitaan. Silloinkin, kun koulutus-tutkimus tulos ei ole ”fifty-fifty”.

Vaikka yliopiston tutkijakoulu on rakennettu tukemaan tutkijakoulutustamme, tutkimustulos ja uudet tohtorit tehdään pääasiallisesti täydentävän rahan hankkeissa. Täydentävää rahoitusta voimme saada jos meillä on hyviä hanke-edotuksia, hyviä hankkeiden vetäjiä, hyviä tutkijoita ja hyvä tutkimusinfra. Kaikilla tutkimusalueilla näin ei valitettavasti ole. Kun joku em. vaateista merkittävästi puuttuu, rahoituksen hankinta ontuu, tohtoreita tulee huonosti, korkeatasoisia julkaisuja syntyy liian vähän ja talous rämpii. Prognoosi on huono ja kierre vain pahenee. Raha tulee rahan luokse. Raadollista, mutta pelkäänpä että totta.

Tohtoriohjelmat rakennetaan uudestaan. Tavoitteena on vahvistaa tieteidenvälistä yhteistyötä myös tohtoriohjelmien avulla ja suunnata sitä UEFin vahvoille tutkimusalueille. LuMet:ssa saattaa olla joku ”puhdasoppinut” yhden alan tieteen tekijä, joka on onnistunut luomaan menestyksellisen tutkimuksen aiheessa ympärille.  Jos tunnistaa itsensä, jatkakoon sitä. Se edellyttää, että ollaan maailman huipulla omalla kapealla tieteenalalla. Näitä maailman huippuja on kuitenkin vähän koko yliopistossa. Realistisesti näin on varmaan myös tulevaisuudessa. Yhteisen, poikkitieteellisen tutkimuksen avulla voidaan löytää tutkimuskohde, jossa realistisemmin päästään maailman huipulle. Panemalla parhaita voimiamme yhteen ulkopuolisten huippujen kanssa, myös täydentävän rahoituksen hankinnan potentiaali kasvaa. Siitä voi seurata edellämainitsemiani positiivisia asioita. Tätä prosessia uskon tohtorikoulutuksen uudistamisen myös tukevan.

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

Väitöstyön ohjaajan monet roolit

Tohtoritutkintokeskustelua leimaavat usein ajalliset ja määrälliset tavoitteet enemmän kuin työn ohjauksen sisältö ja toteutus. Tohtoriprojektissa aikataulun hallinta ja riittävä tieteellinen tuotos ovat ilman muuta tarpeen. Myös ohjaustavalla on vaikutusta tohtoreiden valmiuksiin väitöksen jälkeisessä työelämässä. Omakohtaiset kokemukset opiskeluajalta ja työuralta muovaavat meidän professoreiden tapaa työskennellä. Yhtälailla välitämme malleja opiskelijoillemme. Nelivuotisen prosessin aikana käy ilmi, millä innolla haemme uusia näkökulmia ja ratkaisuja oman erikoisalamme ulkopuolelta. Olemmeko valmiita ja rohkenemmeko avoimeen tieteelliseen keskusteluun ja kyseenalaistamaan omia käsityksiämme.

Opiskelijapoikana oli innostavaa saada kirjeitä ulkomailta tieteellisistä artikkeleistaan tunnetulta etäohjaajalta. Tarpeen olivat yksityiskohtaiset ohjeet   ”…, jotta tulokset sitten läpäisevät tieteellisten sarjojen seulan”. Seuraavalla työmaalla ilmaisin esimiehelleni halun tehdä väitöstyön miettimästäni aiheesta. Hän kehotti kääntymään asiassa tutkimusta rahoittavien tahojen puoleen. Kehotuksen noudattaminen johti yrityksen ja monen erehdyksen kautta väitöstutkimuksen toteutumiseen. Se oli samalla hyvä oppisauna kilpaillun rahoituksen hankkimiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.  Elävästi muistuvat mieleen 90-luvulta väitöksen jälkeisestä elämästä tutkimuspalaverimme Portage Baylle avautuvassa maisemassa, jossa pelikaani usein tarkkaili laiturin päässä. Tutkimusryhmässä oli merentutkijoita, toksikologeja, mikrobiologeja, kemistejä ja useamman sortin insinöörejä sekä eritaustaisia tohtoriopiskelijoita. Keskusteluja leimasi rakentava tieteiden välinen vuorovaikutus, johon sisältyi myös haastaminen ja haastetuksi tuleminen yhteisen sävelen löytämiseksi. Selkeät ohjeet, omatoimisuus vai vuorovaikutus? Kaikki nämä ovat välttämättömiä tutkimustyön elementtejä, mutta oikea ajoitus, annostelu ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen ovat ohjaajan ammattitaitoa.

UEF organisoi parhaillaan tohtorikoulujaan tieteidenvälisen vuorovaikutuksen edistämiseksi ja oppimiskokemusten monipuolistamiseksi. Väitös on ajokortti itsenäiseen tutkimustyöhön. Ajoharjoittelun yhteydessä opiskelija saa myös vaikutteita siihen, miten johtaa ja ohjata itse tutkimusta. Usein emme tunnista, että myös tapamme johtaa tutkimusryhmää uppoavat otolliseen maaperään. Keinomme selvittää ristiriitatilanteet, kannustaa ja antaa palautetta jäävät mieleen.  Tohtorikoulutus ei kuitenkaan ole yhden ohjaajan omien käsitysten ja mallien kloonausta ohjattavaan.  Oppimisympäristön olisi hyvä tarjota samanaikaisesti monipuolisia vaikutteita ja malleja niin, ettei kukaan päätyisi maiseman tarkkailijan rooliin.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori