Kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankinta on tiimityötä!

UEF:in johtoryhmä täydennettyinä hallintopäälliköillä ja tutkimuspalvelujen avainhenkilöillä kävi hiljattain Brysselissä ottamassa selvää, miten voisimme menestyä paremmin kilpailussa Euroopan komission tutkimusrahoituksesta.  Eri tahoilta saamamme vastaukset suomalaisten yliopistojen heikohkoon menestykseen olivat yllättävän yhdensuuntaisia. Yhteinen havaintomme oli, että niin UEF:issa kuin muissakin suomalaisissa yliopistoissa on runsaasti potentiaalia, joka on saatava pikimmiten hyödynnetyksi tutkimusjärjestelmämme rakenteita kehittämällä.

Mieleenpainuvan ja analyyttisen yhteenvedon heikkouksistamme ja mahdollisuuksistamme esitti Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) johtaja Pablo Amor. Hän osoitti, että suhteessa kansallisen tutkimusrahoituksen määrään suomalaiset yliopistot eivät ole menestyneet aivan panostustaan vastaavalla tavalla kilpailussa ERC-rahoituksesta. Suomalaisten hakijoiden suurimmiksi kompastuskiviksi Amor nosti tutkijoiden kilpailijoita vähäisemmän julkaisuaktiivisuuden tieteenalojensa parhailla kansainvälisillä foorumeilla, kansainvälisen verkottumisen alhaisemman tason sekä kansainvälisten tutkijoiden pienen määrän Suomessa. Olemme toki tunnistaneet itsekin nämä puutteet, mutta vertailevaan eurooppalaiseen aineistoon perustunut analyysi antoi vakuuttavan kuvan nykytilasta.

Olemme olleet myös hyvin tietoisia siitä, että ERC- ja vastaaviin hakuihin osallistuvat tutkijat kaipaavat asiantuntijatukea hakemusten valmistelussa. Se miten systemaattisesti hakijoiksi tiukan seulan kautta kelpuutettuja valmennetaan ja ohjataan eurooppalaisissa yliopistoissa, oli ainakin minulle osittain uutta. Wolverhamptonin yliopistossa potentiaaliset hakijakandidaatit kartoitetaan tiedekunnittain ja heitä valmennetaan systemaattisesti läpi koko hakuprosessin. Tutkija ei enää valmistele hakemustaan yksin tutkijankammiossaan, vaan hänen ympärille kootaan huippu-urheilijan tavoin tiimi hakemuksen tuottamiseen, jossa kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Jos nämä ovat reseptejä menestykseen kiristyvässä kilpailussa tutkimusrahoituksesta, jota meille esitellyt lukuisat esimerkit vahvasti tukivat, on tutkimusjärjestelmämme rukattava monella tapaa uuteen asentoon. Kysymys ei ole pelkästään tutkimusrahoituksen hankintaan kohdennettavien resurssien lisäämisestä, vaan ennen kaikkea niiden uudenlaisesta kohdentamisesta ja uudenlaisen hakemusten valmistelukulttuurin omaksumisesta ja itse järjestelmän kehittämisestä. Esitellyissä esimerkeissä tutkija ei jää missään hakemisen vaiheessa yksin vaan koko prosessi on yksityiskohtia myöten ohjattu. Tutkijan keskittyessä substanssin hiomiseen ”aliurakoitsijat” työstävät hakemuksen muita osia kuntoon hankekoordinaattorin pitäessä koko prosessia näpeissään. Tutkijalle järjestelmä merkitsee, ettei kynttilää voi piilotella vakan alla ja on oltava avoin tiimityöskentelyyn, uuden oppimiseen ja jatkuvaan kritiikkiin.

harri_siiskonenHarri Siiskonen