Elämää “Niin se vain on” -ajassa

Julkinen keskustelu yleisestä talouspolitiikasta tuo hakematta mieleen vanhan väitteen, jonka mukaan pieneen maahan mahtuu vain yksi totuus kerrallaan. Tämä näkyi vastikään niissä tyrmäävissä reaktioissa, joita Aalto-yliopiston professorin Pertti Haaparannan kirjoitus HeSa:ssa (22.3) herätti taloustieteilijöiden ja –poliitikkojen ”enemmistöksi” kuvatussa rintamassa. Tämä rintama pitää välttämättömänä leikata julkisia menoja radikaalisti, kun taas Haaparannan velanottoon perustuva elvytys on sen mukaan tuhon tie. ”Niin se vain on”, sanotaan. Maallikolle tulee mieleen pari muutakin jo yksinkertaisen propositiologiikan sallimaa mahdollisuutta, kuten ”se on niin tai näin”, ja jos oikein uskaliaaksi heittäytyy, ”se on niin ja näin”. Modaalinen logiikka lisäisi tähän vielä omia mahdollisten maailmojen ulottuvuuksiaan, mutta se ei enää sovi yhden totuuden maailmaan.

Korkeakoulupolitiikassa ”niin se vain on” tarkoittaa esimerkiksi EVA:n äskettäisen raportin mukaan sitä, että Suomen tieteen tila on huolestuttava ja taso laskemassa kansainvälisessä vertailussa. Jotkut ovat tosin rohjenneet kyseenalaistaa näin suorasukaisen yleistyksen, mutta ”niin se vain on” –kanta näyttää nyt otetun virallisen korkeakoulupolitiikan lähtökohdaksi, ja sen mukaan jatkossa toimitaan. Se siitä.

Toinen samasta raportista luettavissa oleva johtopäätös on, että Suomen kokoiseen maahan mahtuu vain 7 yliopistoa. Tueksi tälle tarjotaan vertailumaista erityisesti Tanskaa. Siellä on vuoden 2006 yliopistouudistuksen jälkeen vain 8 yliopistoa, ja maa on silti yliopistojen tehokkuusvertailussa selvästi meidän edellämme. Kertomatta tosin jää, että esimerkiksi Tanskan SDU:lla, jota UEF on käyttänyt benchmarking-kumppaninaan, on peräti 5 eri paikkakunnilla toimivaa kampusta. Suuruuden ekonomia on tässä vähintään tulkinnanvaraista ja yliopistoverkko alueellisesti edelleen laaja.

Kolmas raportin totuus on, että paras tulos saavutetaan, mikäli tohtorikoulutus ja mieluiten myös maisteritason koulutus keskitetään vain suurimpiin yliopistoihin. Tätä henkeä on nähtävissä myös monien alojen RAKE-raporteissa, joten tässäkin joudumme toteamaan, että ”niin se vain on”. Sitä ei ole juuri pohdittu, mitä kaikkea menetetään, jos näin toimitaan. Voi käydä niinkin, että tutkimuksen taso laskee tutkimussuuntauksien, -kohteiden ja metodologisten lähestymistapojen yksipuolistuessa keskittämisen myötä, puhumattakaan siitä, että kandidaattitason yliopistojen opettajien tutkimuksellinen potentiaali jää täysin määrin hyödyntämättä. Mitä se merkitsee opetuksen tasolle, opettajien motivaatiolle ja mitä opiskelijoille – kysymyksiä riittää.

Ja kun mallia nyt haetaan Tanskan ohella muista pienistä eurooppalaisista maista, jopa lamasta nousevan Irlannin tasavallan korkeakoulujärjestelmäkin on otettu esimerkiksi menestyjästä. Tässä kannattaa huomioida se OKM:n tilaaman ja vastikään julkaistun kansainvälisen arviointiraportin johtopäätös, että yksi maan menestymisen keskeinen perusta on ollut satsaaminen koko korkeakoulujärjestelmän toimivuuteen, ei vain yksittäisiin instituutioihin (Towards a future proof system for higher education and research in Finland, Technopolis Group, 2015, s. 139). ”Niin se vain on” voi siis olla noinkin.

filppulaMarkku Filppula

Vaikuttavaa tutkimusta

Nyt haetaan tutkimuksen vaikuttavuutta strategisella ohjauksella ja priorisoinnilla. Näin tapahtuu Horizon2020 ohjelmissa ja myös kansallisessa rahoituksessa. Kansallisella tasolla Strategisen tutkimusneuvoston koordinoima rahoitusinstrumentti korostaa ajankohtaisiin haasteisiin tarttumista, vaikuttavuutta ja relevanssia.

Terveystieteiden alalla tutkimuksen vaikuttavuuden ja relevanssin tavoittelu on arkipäivää.  Tämän päivän kliiniset hoitokäytännöt perustuvat  tiedeyhteisön  aikaisempiin ponnisteluihin ja viimekädessä kliinisten tutkimusten tuloksiin. Ratkaisuja haetaan ja ratkaistavia kysymyksiä riittää. Tarvitaan osuvampaa diagnostiikkaa,  parempia uusia hoitomenetelmiä ja leikkaustekniikoita ja lääkehoitoja, sujuvampia hoitoketjuja ja palvelukonsepteja –  kustannustehokkaasti.

Terveyden alan tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan tarkastella eri näkökulmista – globaalista, kansallisesta, alueellisesta, organisaatioiden, palvelujärjestelmän, yksilön, kansanterveyden,  veronmaksajien  ja kustannusten ja myös elinkeinoelämän ja innovaatioiden näkökulmista.

Viime aikoina monessa yhteydessä on esitetty huoli kliinisen tutkimuksen rahoituksen vähenemisestä. Merkittävä kliinisen tutkimuksen rahoituslähde, entinen EVO- nykyinen VTR-rahoitus on pienentynyt lähes viidennekseen  parhaista vuosistaan. Yliopistojen, yliopistosairaaloiden ja tutkimuslaitosten yhteistyöllä terveysalan tutkimuksen kansallista ja EU-rahoituspohjaa on mahdollista  laajentaa. Tilaisuus on nyt tässä ja se on syytä käyttää.

Toinen  iso  kysymys on, miten käy perustutkimuksen rahoituksen, kun painotetaan nopeaa hyödynnettävyyttä.  Perustutkimusta tarvitaan.  Uusiin innovaatioihin tarvitaan pitkäjänteistä systemaattista työtä ja puurtamista. Vain harva uusi keksintö syntyy onnenkantamoisena.  Parhaaseen perustutkimukseen myönnettävän European Research Counsilin (ERC) rahoituksen määrä korreloi kussakin maassa tutkimukseen kohdennetun rahoituksen suuruuteen. Huipputuloksiin tarvitaan siis myös kansallista panostusta tutkimusrahoitukseen.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen

 

 

 

 

 

Tukeeko opintotuen muutos yhteiskunnan tavoitteita?

Opintotukijärjestelmään on tulossa muutos 1.8.2016 alkaen. Jos opiskelija on suorittanut korkeakoulututkinnon, hän ei voi saada opintotukea toisen samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Rajoitus koskee opintoja, joissa opiskelupaikka on otettu vastaan syyslukukaudella 2016 tai sen jälkeen alkavassa koulutuksessa.

Niin, en kyllä täysin tavoita tämän muutoksen järkevyyttä. Itsekin uran suuntaa elämäni aikana useasti muuttaneena ihmettelen, kuinka voidaan olettaa kaikkien nuorten tietävän parinkymmenen ikävuoden tienoilla koko loppuelämänsä suunnan ja koulutustarpeen. Tavoite on tietysti taustalla hyvä, tehostaa opiskelua ja alentaa kustannuksia, mutta kokonaisvaikutusten arvio vaikuttaa lyhytnäköiseltä.

Negatiivisina seurauksina tästä voivat olla mm. opintolainojen oton kasvu ja valmistuttua mahdolliset lainan takaisinmaksun maksuvaikeudet, jos ei työllistykään, opintotukien nostamattomuus, jos ala ei tunnu omalta, sekä opiskeluaikaisen työssäkäynnin lisääntyminen ja opintoaikojen venyminen, jotta opintotukea ei tarvitsisi epävarmoissa tilanteessa käyttää. Lopputulema voi siis olla jopa päinvastainen, kuin mitä uudistuksella tavoiteltiin.

Kovin harva pääsee opiskelemaan suoraan unelma-ammattiinsa, jossa pysyy kuin tatti eläkkeelle saakka. Ajatus ei kuulosta minusta lainkaan tähän jatkuvasti muuttuvaan toimintaympäristöön sopivalta. Tämä yhteiskunta kuitenkin nousee tai kaatuu kansalaisten yleisen koulutustason ja monipuolisen osaamisen kautta.

meriläinen tuomo-100x130Tuomo Meriläinen

Kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankinta on tiimityötä!

UEF:in johtoryhmä täydennettyinä hallintopäälliköillä ja tutkimuspalvelujen avainhenkilöillä kävi hiljattain Brysselissä ottamassa selvää, miten voisimme menestyä paremmin kilpailussa Euroopan komission tutkimusrahoituksesta.  Eri tahoilta saamamme vastaukset suomalaisten yliopistojen heikohkoon menestykseen olivat yllättävän yhdensuuntaisia. Yhteinen havaintomme oli, että niin UEF:issa kuin muissakin suomalaisissa yliopistoissa on runsaasti potentiaalia, joka on saatava pikimmiten hyödynnetyksi tutkimusjärjestelmämme rakenteita kehittämällä.

Mieleenpainuvan ja analyyttisen yhteenvedon heikkouksistamme ja mahdollisuuksistamme esitti Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) johtaja Pablo Amor. Hän osoitti, että suhteessa kansallisen tutkimusrahoituksen määrään suomalaiset yliopistot eivät ole menestyneet aivan panostustaan vastaavalla tavalla kilpailussa ERC-rahoituksesta. Suomalaisten hakijoiden suurimmiksi kompastuskiviksi Amor nosti tutkijoiden kilpailijoita vähäisemmän julkaisuaktiivisuuden tieteenalojensa parhailla kansainvälisillä foorumeilla, kansainvälisen verkottumisen alhaisemman tason sekä kansainvälisten tutkijoiden pienen määrän Suomessa. Olemme toki tunnistaneet itsekin nämä puutteet, mutta vertailevaan eurooppalaiseen aineistoon perustunut analyysi antoi vakuuttavan kuvan nykytilasta.

Olemme olleet myös hyvin tietoisia siitä, että ERC- ja vastaaviin hakuihin osallistuvat tutkijat kaipaavat asiantuntijatukea hakemusten valmistelussa. Se miten systemaattisesti hakijoiksi tiukan seulan kautta kelpuutettuja valmennetaan ja ohjataan eurooppalaisissa yliopistoissa, oli ainakin minulle osittain uutta. Wolverhamptonin yliopistossa potentiaaliset hakijakandidaatit kartoitetaan tiedekunnittain ja heitä valmennetaan systemaattisesti läpi koko hakuprosessin. Tutkija ei enää valmistele hakemustaan yksin tutkijankammiossaan, vaan hänen ympärille kootaan huippu-urheilijan tavoin tiimi hakemuksen tuottamiseen, jossa kaikilla on oma tärkeä tehtävänsä.

Jos nämä ovat reseptejä menestykseen kiristyvässä kilpailussa tutkimusrahoituksesta, jota meille esitellyt lukuisat esimerkit vahvasti tukivat, on tutkimusjärjestelmämme rukattava monella tapaa uuteen asentoon. Kysymys ei ole pelkästään tutkimusrahoituksen hankintaan kohdennettavien resurssien lisäämisestä, vaan ennen kaikkea niiden uudenlaisesta kohdentamisesta ja uudenlaisen hakemusten valmistelukulttuurin omaksumisesta ja itse järjestelmän kehittämisestä. Esitellyissä esimerkeissä tutkija ei jää missään hakemisen vaiheessa yksin vaan koko prosessi on yksityiskohtia myöten ohjattu. Tutkijan keskittyessä substanssin hiomiseen ”aliurakoitsijat” työstävät hakemuksen muita osia kuntoon hankekoordinaattorin pitäessä koko prosessia näpeissään. Tutkijalle järjestelmä merkitsee, ettei kynttilää voi piilotella vakan alla ja on oltava avoin tiimityöskentelyyn, uuden oppimiseen ja jatkuvaan kritiikkiin.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Älykästä erikoistumista

EU:n älykkään erikoistumisen teema sisältää ajatuksen alueellisten vahvuuksien tunnistamisesta ja kehittämisestä. Itä-Suomessakin maakunnilla on liittojensa laatimat älykkään erikoistumisen strategiat, kaupungeilla omat kasvustrategiansa ja alueen korkeakouluilla omat strategiansa vahvuuksistaan. Tähän kun lisätään vielä alueella toimivat tutkimuslaitokset ja koko yrityskenttä, on koossa kokolailla iso kokonaisuus, jonka olisi hyvä älykkäästi erikoistua ja mielellään samaan suuntaan.

Vaikka mainittujen tahojen tavoitteet ja toimintakentät poikkeavat toisistaan, olisi ainakin keskeisillä toimintasektoreilla hyvä löytää yhteiset painopisteet ja erikoistua niihin laajalla rintamalla. Otetaan esimerkiksi Itä-Suomelle erittäin merkityksellinen biotalous, joka on niin laaja kokonaisuus, että mikään alue ei voi kattaa kaikkea siihen liittyvää osaamista. Alueen toimijoiden tulisikin löytää samoja painopisteitä toiminnassaan, jolloin yhteistyössä profiloitumalla voisimme vahvistaa itä-suomalaista osaamista kukin omalla toimintasarallamme, mutta samaan suuntaan. Joensuu Suomen biotalous-INKA kaupunkina voisi hyvin ottaa kuskin paikkaa tässä.

Toinen esimerkki on terveysala, jolle on laadittu kansallinen kasvustrategia. Helsingin kaupunki tavoitteleekin yhdessä alueen yliopistojen, muiden toimijoiden ja yritysten kanssa Pohjois-Euroopan terveyspääkaupungin asemaa. Myös Kuopion seudulla olisi erinomaiset edellytykset olla tällainen keskittymä, jos vain tunnistamme yhteiset vahvuutemme ja kohdennamme kehitystoimintamme samoihin kohteisiin.

Tiivistämällä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston, alueen ammattikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, kaupunkien, maakuntaliittojen ja yritysten kesken voimme parhaiten taata Itä-Suomen älykkään erikoistumisen ja kilpailukyvyn.

Jukka MönkkönenJukka_Monkkonen_100X130