Opiskelijoita houkutteleva koulutus UEF:ssa – kriittisiä ratkaisuja

Laajat hakukohteet, fokusoidut maisteriohjelmat – tähän kehottaa UEF:n tuore strategia. Strategian toimeenpano-ohjelma sanoo, että käynnistämme ne jo vuonna 2016 myös luonnontieteissä. Ja työ on käynnissä.

On mielenkiintoista havaita, miten kriittisen tärkeäksi koettu asia saa ihmiset syttymään läpi koko tiedekunnan. Tarve koulutuksen uusimiseen, uusien vaihtoehtojen miettiminen ja oman toiminnan perusteiden miettiminen saa tunteet, innostuksen, mutta myös uhkan tunnun ja jopa pelon heräämään. Tämä on inhimillistä.

Toisten tekemistä on helppo muuttaa, mutta oman toiminnan muutosvaatimukset herättävät vastarinnan. Asioita saatetaan helposti katsoa mikronäkökulmasta, ikään kuin pienen reiän kautta, eikä nähdä sitä kokonaisuutta minkä osa ollaan ja mitä ilman ei tulla toimeen.  Optimistisen ihmisluonteen mukaisesti uskomme vilpittömästi positiiviseen kehitykseen vanhoillakin toimintamalleilla. Uskoa ei horjuta vaikka lahjomaton statistiikka kertoo, että jotain on esimerkiksi luonnontieteissä tehtävä, myös Itä-Suomen yliopistossa.  Tavoitteet tutkinnoissa jäävät kauaksi, ja vaatimukset vain karkaavat tuntuen suorastaan koulukiusaamiselta. Epärealistisia ne osin ovatkin, mutta alaspäin menevät trendit tutkintojen määrissä ovat hälyttäviä. Onnistummeko houkuttelemaan suomalaisia nuoria? Valmistuvien kandidaattien lukumäärä ei valitettavasti lupaa kovinkaan hyvää UEFin luonnontieteille.

Kysymys siis on, millä toimenpiteillä saamme koulutuksemme houkuttelevammaksi? Nyt uskotaan laajojen hakukohteiden varaan. Siinä mallissa nuoren ihmisen ei tarvitse heti naulata opiskelu-uraansa, vaan voi tutustua laajemmin yliopisto-opintoihin ja suuntautua sitten alueelle, johon taipumukset parhaiten soveltuvat, joka miellyttää tai jostakin muusta hyvästä syystä. Tämä on hyvä lähtökohta, joskin kokemuksia muualta on rajoitetusti, eikä suinkaan vain positiivisia.

Haasteemme on se, että  miten muutoksen keskellä säilytämme sen, mikä on osoittautunut hyväksi. Tavoitteemme on antaa hyvät lähtökohdat monipuoliseen työuraan ja tuottaa osaavia maistereita tulevaisuuden työelämään. Valmistuvilla maistereilla tulee olla myös hyvät, menestykselliseen jatkokoulutukseen riittävät teoreettiset tiedot ja käytännön tekemisen valmiudet. Etenkin luonnontieteissä kyseessä on yhä useammin koulutus ylioppilaasta tohtoriksi. Tätä seuraa sitten vielä tarve elinikäiseen oppimiseen. Jos jotain vaihetta ”koulutusputkesta” muutetaan, se varmasti johtaa muutostarpeisiin myös muissa kohdissa. Eli maisteri- tai tohtorikoulutusvaiheisiin vaaditaan myös muutoksia.

Meidän on osattava rakentaa toimintamallit, jotka pelittävät tulevaisuudessa, kun kilpailu opiskelijoista vain kovenee. Kolme kampusta, opettajakoulutuksen erityisvaatimukset ja tulevat kiintiöt lisäävät epävarmuutta ja synnyttävät myös toiminnallisia haasteita, jotka lisäävät toteutuksen vaativuutta. Toiminnan kehittämisen reunaehdot tulevat annettuina, mutta käytännön toteutus on meidän käsissämme. Tähän tarvitsemme viisautta, mutta myös avointa mieltä uudistumisen.  Jälkijunassa tulemalla, muiden malleja toistamalla ja samaa tarjoamalla emme menesty. Uskotaan omaan tekemiseen tässäkin asiassa.

Jukka JurvelinJurvelinJukka

Tulevaisuuden valmiudet

Saunan päälle keskustelimme kavereiden kanssa työelämästä. Joku muisteli joskus ihmetelleensä, miten nuo pomot ulkomaisten asiakkaiden kanssa jaksavat jutustella joutavia ja miksi ei päästä jo asiaan ja käymään läpi prosessin mitoitusta sekä materiaalivalintojen tärkeyttä. Enää ei ihmetellä. Tarvittaessa vuorovaikutusrajoitteiset joutuvat jäämään peräkammariin.

Yliopiston tehtävä on kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä. Monella alalla lähitulevaisuuden muutokset ovat suuria ja vaikeasti ennustettavia. Joitakin muutoksia on mahdollista visioida. Elämme entistä globaalimmassa ja vuorovaikutteisemmassa ympäristössä sekä entistä suuremman tietotulvan keskellä. Ihmisiltä vaaditaan oma-aloitteisuutta ja kykyä sopeutua ja löytää oma paikkansa. Taidot toimia kansainvälisissä kehissä, sosiaalisen vuorovaikutuksen luontevuus sekä kriittinen, olennaisen seulontakyky korostuvat. Tarvitaan yrittäjähenkisyyttä eli rohkeutta ottaa oman elämän ohjaksista kiinni ja valita omia polkuja. Monen kohdalla tämä tarkoittaa oman yrityksen perustamista. Yhtä lailla yrittäjähenkisyyttä tarvitaan työnantajan palveluksessa pärjäämisessä, olipa sitten kyseessä pörssiyritys tai julkisen sektorin toimija.

Meillä on myös toinen iso haaste tulevaisuuden tekijöiden kouluttajina. Meillä on runsaasti kansainvälisiä opiskelijoita ja heidän osuutensa opiskelijoistamme kasvaa jatkuvasti. Valitettavasti Suomi kykenee liian harvoin tarjoamaan meiltä valmistuville, Suomessa mieluusti työelämässä jatkaville ammatillista osaamistaan vastaavia työmaita. Tämänkään asian vastuusta yliopisto ei voi pestä käsiään.

UEF on kirjannut strategiaansa tavoitteeksi olla Suomen paras oppimisympäristö vuoteen 2020 mennessä. Tämä toteutuu, kun löydämme ratkaisut niin koti- kuin ulkomaalaisten opiskelijoidemme pärjäämiseen. Tulevaisuuden taitoihin harjaannuttaminen ei saa olla pois ammatin substanssihallintaa edellyttävästä osaamisesta eikä tutkintokokonaisuuksia saa ainakaan paisuttaa nykyisestä. Ja mieluummin vielä niin, että jo kandivaihe antaa valmiuksia työelämään.

Mutta eikö meillä ole jo tässä ratkaisun avaimet käsissämme? Järjestetään substanssikoulutus niin, että oppimisympäristömme antavat tarvittavat lisätaidot siinä ohessa. Muokataan substanssiaineiden harjoitukset peräkammaripakoisiksi. Onko mitään järkeä kouluttaa rinnan koti- ja ulkomaiset opiskelijat omissa ohjelmissaan? Yhdessä opiskelemalla suomalaiset opiskelijat kasvavat kansainvälisyyteen ja ulkomailta tulevat puolestaan saavat suomalaiseen yhteisöön kotoutumisen harjoitusta.

Jaakko_Puhakka_TTY_100x130_3Jaakko Puhakka

Tohtorikoulutus hakee muotojaan

UEF:n strategian toteutusohjelman 2015-2020 yhtenä tavoitteena on vähentää selvästi nykyisten 28 tohtoriohjelman määrää jo lukuvuoden 2015-2016 alkuun mennessä. Perusteet tälle ovat ilmeiset: monet ohjelmista ovat aivan liian pieniä ja vähäverisiä, ja resurssien rajallisuuskin puoltaa nykyistä suurempia ohjelmia. Tiedekuntien tehtävänä on nyt löytää ne muodot ja laajuudet, jotka parhaiten palvelisivat yliopiston strategisia tavoitteita. Siinä onkin miettimistä, koska ei ole hyväksi myllätä järjestelmää ympäri kovin pian tämän kierroksen jälkeen.

Nopeakin silmäys muiden kotimaisten yliopistojen tohtorikoulutuksen malleihin kertoo, että niitä on likimain yhtä monta kuin on yliopistoja. Helsingillä on 4 tieteenalapohjaista tutkijakoulua ja niiden alla yhteensä 32 tohtoriohjelmaa. Jyväskylän järjestelmä taas perustuu hallinnollisten yksiköiden (7 tiedekunnan ja niiden alaisten laitosten) varaan, vaikka joukossa näyttäisi olevan joitakin tieteenaloihin perustuviakin. Oululla on yksi yliopiston tason tutkijakoulu kuten UEF:ssa, mutta meistä poiketen sen alla tieteenalakohtaisesti (terveystieteet, ihmistieteet, tekniikka ja luonnontieteet) ryhmitellyt 9 tohtoriohjelmaa. Ja muilla yliopistoilla sitten lisää erilaisia versioita samasta teemasta sekä kaikkien näiden ohella vielä tämän vuoden loppuun asti joukko valtakunnallisia tohtoriohjelmia peruna OKM:n ja SA:n rahoittamista tutkijakouluista.

Mille pohjalle UEF:n tohtoriohjelmien pitäisi jatkossa rakentua, ja miten laajoja niiden tulisi olla? Koska UEF:n yleinen strategia perustuu nyt tutkimuksen haasteiksi tunnistettuihin teemoihin ja niiden pohjalta muodostuneisiin eri tason tutkimusaloihin, yksi ilmeinen vaihtoehto on sitoa tohtoriohjelmat tavalla tai toisella niihin. Tähän tähtää strategian toteutusohjelmakin. Se edistäisi strategiassamme peräänkuulutettua tieteidenvälisyyttä ja olisi viimeisen päälle profiloivaakin. Kannattaa kuitenkin varoa sitä, etteivät uudet tohtoriohjelmamme rajaa liian voimakkaasti meille tohtorikoulutukseen haluavien joukkoa, mikä voisi johtaa hakijoiden määrän pienenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Tohtorin tutkinnonhan on tarkoitus olla lähinnä tutkijan ammattitaidon näyte, minkä jälkeen alkaa se totinen tieteellinen työskentely tai – kuten nytkin ja tulevaisuudessa yhä useamman tohtorin kohdalla – suuntautuminen erilaisiin asiantuntijatehtäviin akateemisten instituutioiden ulkopuolella. Tohtoriohjelmat voisivat hyvin olla temaattisia, kuten useimmat nytkin ovat, mutta ne perustuisivat nykyistä väljempiin teema-alueisiin, joilla olisi sisällöllinen kytkös UEF:n tutkimusalueisiin.

Toimivat ratkaisut varmasti löydetään, mutta niiden etsinnässä on hyvä pitää mielessä taustalla alati kiihtyvä yliopistojen keskinäinen kisaaminen parhaimmista maisteri- ja tohtoriopiskelijoista. Ns. RAKE-keskusteluissa on kuulunut sieltä täältä ääniä, jotka ovat esittäneet vähintäänkin tohtorikoulutuksen keskittämistä harvoihin suurimpiin yksiköihin, joiden sijainnin kaikki tiedämme. Monilla aloilla se kapeuttaisi suomalaisen tohtorikoulutuksen ja sitä kautta myös tutkimuksen kenttää ja johtaisi pitkän päälle niiden tason laskuun. On sanomattakin selvää (mutta sanon silti), että UEF:n ja sen strategian toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää pitää kiinni oikeudesta kouluttaa tohtoreita keskeisillä koulutuksen ja tutkimuksen alueillamme. Professorien tehtävä on ”professoida”, siis harjoittaa tieteellisen tiedon tuottamista ja levittämistä, julistamista, eikä tätä tehtävää voi rajoittaa millekään tietylle tutkintotasolle.

filppulaMarkku Filppula

Rakenteet  muutoksessa

Yliopistomaailman tämän hetken muotisana numero 1 on poisvalinta. Poisvalinta on ikävän kuuloinen sana. Tulee mieleen kouluaikojen pesäpallojoukkueen valinta.  Miten käy poisvalituille koulutus- ja tutkimusohjelmille? Kuihtuvat, kuolevat tai siirtyvät muualle.

Elämme poisvalintojen, valintojen, profiloinnin, priorisoinnin ja fokusoinnin aikaa. UEFin strategiaa alettiin valmistella yli vuosi sitten ja vastikään UEFin hallitus hyväksyi myös strategian toimeenpano-ohjelman. UEF oli liikkeellä hyvissä ajoin.

Kuitenkin toimintaympäristö on muuttunut ja muuttumassa nopeaan tahtiin. Viimeisen vuoden aikana on polkaistu käyntiin uusia rahoitusmuotoja: profilointirahoitus  ja  strategisen tutkimusneuvoston rahoitus. Ja lisää muutoksia on tulossa rakenteellista kehitystä pohtivien ns. RAKE-ryhmien myötä. RAKE-ryhmät pohtivat luonnontieteen, kielten, yhteiskuntatieteiden ja lääketieteen koulutusrakenteita. Yliopistojen pitää tunnistaa vahvuutensa. Haetaan yliopistojen välistä yhteistyötä ja työnjakoa. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö ja urapolut ja tutkintorakenteet ovat tarkastelussa.  Duaalimallin tulevaisuus puhuttaa.

Tampere on ehtinyt pidemmälle. Tampere3 -mallissa Tampereen ammattikorkeakoulu, Tampereen teknillinen yliopisto ja Tampereen yliopisto haluavat rakentaa korkeakoulurajat ylittäviä tutkinto-ohjelmia keskeisille koulutusaloille ja vahvistaa monitieteisen tutkimuksen edellytyksiä.

On viisainta tehdä valinnat ja poisvalinnat ajoissa.

Hilkka Soininen (2)Hilkka Soininen