Mainiot maisterit, toimeliaat tohtorit

Viime aikoina on julkisessa keskustelussa nostettu vahvasti  esille kysymys yliopistotutkintojen  työelämävastaavuudesta. Tuoreimmat jutut aiheesta ovat Hesarissa sunnuntaina 11.1.2015 julkaistu  artikkeli otsikolla ”Opinnoista ei ole aina hyötyä työelämässä” ja uusimman Suomen Kuvalehden tohtorien kasvavaa työttömyyttä käsittelevä  juttu ”Toimeton tohtori”.

Nämä heitot kumpuavat muuttuvan maailman tarpeista, joihin odotetaan yliopistoilta nopeaa reagointia. Meidän tuleekin pohtia vakavasti tutkintojen sisältöjä, rakenteita ja opettamisen tapoja.

Perinteisesti olemme ajatelleet, että yliopistokoulutuksen tulee antaa vahva teoreettinen pohja syvälliselle asiaosaamiselle, jota työelämässä voidaan eri tehtävissä sitten soveltaa. Tämä toki  on yliopistokoulutuksen kivijalka jatkossakin, koska sitä kautta syntyy valmiuksia itsenäiseen tiedonhankintaan ja –käyttöön, ja myös tiedon kriittiseen arviointiin. Mutta rinnalle tarvitaan myös toisenlaista osaamista. Kykyä verkottua muiden alojen asiantuntijoiden kanssa, koota tietoa monista hyvinkin erityyppisitä lähteistä, mukaanlukien ns. epämuodollinen tieto, ja luoda niistä uusia näkökulmia.

Miten opetuksessa voidaan sitten sovittaa yhteen riittävän syvä tietoaines  nykyisen työelämän osaamisvaatimusten kanssa lisäämättä tutkintojen laajuuksia tai opettajien ja opiskelijoiden työmäärää kohtuuttomasti?

Ratkaisuja voidaan hakea tavoista opettaa ja oppia. Meidän tulee yhdistellä erilaisia opettamisen tapoja ja luoda uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka muistuttavat enemmän nykyisen työelämän toimintatapoja. Näin tarvittavia taitoja voidaan kehittää opetettavasta tietoaineksesta tinkimättä.

Onneksi yliopistossamme on paljon taitavia pedagogeja ja rohkeita uusia virityksiä uudenlaiseen oppimiseen. Tätä osaamista on tärkeä hyödyntää.

UEF on strategiassaan ilmaissut tahtonsa olla  moderni opiskelijan yliopisto. Opiskelijakeskeisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettajien täytyy olla opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden mukaan käytettävissä 24/7. Mutta se tarkoittaa sitä, että sisällöllisen kehittämisen lisäksi kehitämme opetustamme, oppimistamme ja oppimisympäristöjä vastaamaan paremmin nykyisiä osaamistarpeita ja osallistamme opiskelijoita innostavaan oppimiseen. Näin meiltä valmistuu entistäkin mainiompia maistereita ja toimeliaampia tohtoreita.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen