Vapauden puolesta

Millä perusteella toisilla olisi oikeus määrittää toisten puolesta, mitä saa sanoa ja mitä ei? Tätä joutuu pohtimaan seuratessa Pariisiin Charlie Hebdo-lehden järkyttäviä tapahtumia. Koko länsimainen oikeuskäsityksemme perustuu yksilön kaikkinaiseen vapauteen unohtamatta tässä samassa yhteydessä demokraattista päätöksenteko- ja yhteiskuntajärjestelmää. Hieman kummalliselta on viime päivinä tuntunut lukea myös kommentteja, jossa Pariisin terroritekoja arvioidaan siitä näkökulmasta, että teko oli ”itse aiheutettu” julkaisemalla provosoivia kuvia. Mielestäni mikään ei missään olosuhteissa voi oikeuttaa puolustuskyvyttömien ihmisten tappamista, olkoonkin, että kirjoituksissa tai piirroksissa voisi sinänsä olla tyylin arvostelemisen tarvetta.

Sananvapauden rajoittamisesta ei ole pitkä matka tieteen vapauden rajoittamiseen. Ei tarvitse kuin vähän muistella mm. aurinkokeskisen järjestelmän tutkijoiden alkutaipaleita keskiajalla ja heidän kohtaloitaan.  Tieteen vapaus on kuitenkin viime kädessä tuottanut sen yhteiskunnan, jossa nyt elämme. Ainoastaan rajoittamaton ajattelu, tutkimus ja tulosten julkituominen luo uutta, joka parhaimmillaan hyödyttää koko ihmiskuntaa. Emme saa antaa minkään emmekä kenenkään estää meitä toimimasta parhaaksi katsomallamme tavalla tieteen ja viestinnän alueilla, kunhan muistamme samalla eettiset velvoitteemme.

Tuomo Meriläinen meriläinen tuomo-100x130

Matkalla avoimeen tieteeseen  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on panostanut viime aikoina näkyvästi avoimen tieteen edistämiseen. Tavoitteena on vuoteen 2017 mennessä nostaa Suomi johtavaksi maaksi tieteen ja tutkimuksen avoimuudessa sekä hyödyntää laajasti avoimen tieteen mahdollisuudet yhteiskunnassa. Konkretiaksi puettuna tämä tarkoittaa, että suomalaisen tutkimusjärjestelmän tuottamat julkaisut ovat avoimesti kaikkien saatavilla, minkä lisäksi luodaan käytänteet tutkimusaineistojen pitkäaikaissäilytykseen ja uudelleen käytettäviksi tutkimushankkeiden päätyttyä. Avoimen tieteen johtavana tavoitteena on tutkimuksen laadun kohottaminen.

Keskeiset tutkimusrahoittajat Euroopan komissiosta Suomen Akatemiaan ovat sitoutuneet avoimeen tieteeseen. Tutkijat ovat jo joutuneet vastaamaan kysymyksiin tutkimusaineistojen hallinnasta ja tallettamisesta sekä tutkimustulosten open access- tai rinnakkaisjulkaisemisesta hankehakemuksia valmistellessaan. Mihin tutkija oikeasti sitoutuu vastatessaan asetettuihin kysymyksiin rahoittajia miellyttävällä tavalla? Esimerkiksi Horisontti2020-ohjelma edellyttää, että tutkimustulokset ovat avoimesti saatavilla open access –julkaisuina tai rinnakkaistallenteina.

Julkaisemista suurempi avoimeen tieteeseen liittyvä kysymys on tutkimusaineistojen omistajuus ja jakaminen. Ihmistieteissä tutkimusaineistot on perinteisesti mielletty yksityisomaisuuden luonteisiksi, mikä on johtanut siihen, että työhuoneiden ja varastojen hyllyt pursuavat mappeja ja laatikoita; ulkoiset kovalevyt ja muistitikut ovat täynnä sähköistä dataa, jonka avaamiseen nykyisin käytettävät ohjelmat eivät tahdo enää taipua. Toki merkittäviä tutkimusaineistoja on päätynyt erilaisiin arkistoihin julkiseen käyttöön, mutta pääsääntöisesti datan uusiokäyttöä ei ole juurikaan pohdittu tai siihen on suhtauduttu epäröiden.

Tutkijat ovat esittäneet aiheellisia tutkimusaineistojen jakamiseen liittyviä varaumia.  Miten esimerkiksi haastateltavat reagoivat kuullessaan haastattelutilanteessa, että heidän sensitiivisiä kokemuksia mahdollisesti analysoidaan ja tulkitaan kymmenien tutkijoiden toimesta, joista aineiston keruuvaiheessa ei ole mitään tietoa. Lisäksi aineistoihin liittyy tietosuojaa ja omistajuutta koskettavia kysymyksiä, mutta niihin on varmasti löydettävissä ratkaisut. Kun näistä varaumista päästään, lisää tietoaineistojen tallettaminen ja niitä koskevan metatiedon jakaminen yliopiston tunnettuutta ja meritoi aineiston synnyttäjiä.

Silti avoimeen tieteeseen on vielä pitkä matka kuljettavana erityisesti asenteiden ja toisaalla tutkimusinfran tasolla. Tutkijoiden asenteiden muokkaamisessa avoimeen tutkimusaineistojen jakamiseen riittää työtä erityisesti tieteenaloilla, joissa ei ole totuttu tutkimusryhmätyöskentelyyn. Tutkimusaineistojen jakamisessa on toki noudatettava tervettä järkeä ja harkittua itsekkyyttä, ettemme luovu aineistoaarteistamme vastikkeetta, mutta tiedon levittäminen aarteiden olemassaolosta lisää yliopistomme tunnettuutta ja houkuttelevuutta. Asenteiden hidasta muutosta avoimen tieteen toista peruspilaria – avointa julkaisemista – kohtaan kuvastaa puolestaan pro gradujen julkaiseminen verkossa, joka on yleistynyt meillä valtakunnallisesti tarkasteltuna hitaasti, vaikka tarjolla on ollut toimiva järjestelmä. Huomio kohdentuukin meihin opettajiin. Opiskelijat on kasvatettava siihen, että tieteelliset tuotokset on saatettava kaikkien nähtäville ja kriittisesti arvioitaviksi.

Yliopisto on instituutiona käynnistänyt toimet avoimen tieteen harjoittamisen edellytysten takaamiseksi.  Avoin tiede avaa uuden aikakauden tutkimuksessa, mutta sen edellytyksenä on uudenlaisen ajattelun sisäistäminen läpi koko tiedeyhteisön.

harri_siiskonenHarri Siiskonen

Mainiot maisterit, toimeliaat tohtorit

Viime aikoina on julkisessa keskustelussa nostettu vahvasti  esille kysymys yliopistotutkintojen  työelämävastaavuudesta. Tuoreimmat jutut aiheesta ovat Hesarissa sunnuntaina 11.1.2015 julkaistu  artikkeli otsikolla ”Opinnoista ei ole aina hyötyä työelämässä” ja uusimman Suomen Kuvalehden tohtorien kasvavaa työttömyyttä käsittelevä  juttu ”Toimeton tohtori”.

Nämä heitot kumpuavat muuttuvan maailman tarpeista, joihin odotetaan yliopistoilta nopeaa reagointia. Meidän tuleekin pohtia vakavasti tutkintojen sisältöjä, rakenteita ja opettamisen tapoja.

Perinteisesti olemme ajatelleet, että yliopistokoulutuksen tulee antaa vahva teoreettinen pohja syvälliselle asiaosaamiselle, jota työelämässä voidaan eri tehtävissä sitten soveltaa. Tämä toki  on yliopistokoulutuksen kivijalka jatkossakin, koska sitä kautta syntyy valmiuksia itsenäiseen tiedonhankintaan ja –käyttöön, ja myös tiedon kriittiseen arviointiin. Mutta rinnalle tarvitaan myös toisenlaista osaamista. Kykyä verkottua muiden alojen asiantuntijoiden kanssa, koota tietoa monista hyvinkin erityyppisitä lähteistä, mukaanlukien ns. epämuodollinen tieto, ja luoda niistä uusia näkökulmia.

Miten opetuksessa voidaan sitten sovittaa yhteen riittävän syvä tietoaines  nykyisen työelämän osaamisvaatimusten kanssa lisäämättä tutkintojen laajuuksia tai opettajien ja opiskelijoiden työmäärää kohtuuttomasti?

Ratkaisuja voidaan hakea tavoista opettaa ja oppia. Meidän tulee yhdistellä erilaisia opettamisen tapoja ja luoda uudenlaisia oppimisympäristöjä, jotka muistuttavat enemmän nykyisen työelämän toimintatapoja. Näin tarvittavia taitoja voidaan kehittää opetettavasta tietoaineksesta tinkimättä.

Onneksi yliopistossamme on paljon taitavia pedagogeja ja rohkeita uusia virityksiä uudenlaiseen oppimiseen. Tätä osaamista on tärkeä hyödyntää.

UEF on strategiassaan ilmaissut tahtonsa olla  moderni opiskelijan yliopisto. Opiskelijakeskeisyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että opettajien täytyy olla opiskelijoiden yksilöllisten tarpeiden mukaan käytettävissä 24/7. Mutta se tarkoittaa sitä, että sisällöllisen kehittämisen lisäksi kehitämme opetustamme, oppimistamme ja oppimisympäristöjä vastaamaan paremmin nykyisiä osaamistarpeita ja osallistamme opiskelijoita innostavaan oppimiseen. Näin meiltä valmistuu entistäkin mainiompia maistereita ja toimeliaampia tohtoreita.

Jukka_Monkkonen_100X130Jukka Mönkkönen