Keskittymiä

Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mielestä Kuopion ja Joensuun kannattaisi rakentaa yhteistyöhönsä kolmatta jalkaa, nimittäin Jyväskylää ja Keski-Suomea (Savon Sanomat 22.4.). Näin saataisiin riittävän kilpailukykyinen aluekokonaisuus pääkaupunkiseutua ja muita metropolikeskittymiä vastaan.

Kääriäinen on huolissaan Helsingin metropolialueelle kasautuvan elinkeinoelämän, asutuksen ja osaamisen nousevan liian hallitsevaan rooliin. Sama koskee yliopistoja. Pääkaupunkiseudun yliopistot, Helsingin yliopisto ja Aalto etunenässä, keräävät merkittävät tutkimus- ja koulutusresurssit. Osaksi omaa erinomaisuuttaan, mutta osaksi myös poliittisen päätöksenteon tuella.

Tämän keskittymisen hillitsemiseksi ja oman elinvoimaisuutemme takaamiseksi on meidän fokusoitava omaa toimintaamme ja haettava vahvaa yhteistyötä muiden yliopistojen kanssa.

Jyväskylä on tässä luonteva kumppani. Profiilimme täydentävät monelta osin toisiaan mm. ympäristö- ja luonnontieteissä. Yhteisen sote-alueen tukemana voisimme myös terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja koulutuksessa muodostaa yhden valtakunnan vahvimmista keskittymistä.

Olemme Itä-Suomen yliopistossa rakentamassa vahvasti yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa, joten Kääriäisen ajatukset sopivat meille tässä suhteessa oikein hyvin. Suomessa tarvitaan yliopistojen välistä keskustelua työnjaosta ja profiloitumisesta. Parhaillaan käydään konkreettisia neuvotteluja luonnontieteiden sekä vieraiden kielten opetuksen ja tutkimuksen suhteen. Osana tätä prosessia UEF ja Jyväskylän yliopisto käyvät myös kahdenvälisiä keskusteluja profiloitumisesta ja yhteistyöstä.

Jukka_Monkkonen_105x155Jukka Mönkkönen

Henkilökemiaa

Olen mieltänyt yliopiston aina individualismin tyyssijana. Omapäinen usko ja tekeminen ovat johtaneet hienoihin tuloksiin. Niitä on varmasti, vaikkei juuri nyt tulekaan mieleen… Jääkööt esimerkit kunkin omaan harkintaan. Mutta näin ei todellakaan ole aina ollut, esimerkkejä huonosta lopputuloksesta taitaa olla ainakin saman verran. Mutta jääkööt nekin esimerkit omaan harkintaan.

Mielten kemia, ”henkilökemia”, on mielenkiintoinen ilmiö. Kahdella ihmisellä henkilökemiat voivat sopia hyvin yhteen, joillakin taas ei. Voi olla pienestä kiinni – mitä tuli kerran sanottua… Pitkään yliopistossa jo toimineena muistan miltei tragikoomisia henkilökemia-ongelmia, aikanaan ne sitä eivät toki olleet. Seuraukset saattoivat olla dramaattisia. Uusi laitos perustettiin kun kaksi professoria ei mahtunut samaan. Siis molemmille oma laitos temmeltää.

Ei varmaankaan enää tänä päivänä. Vaikka itsepäisessä uskossa omaan voimaan on jotain hyvää, ihmisten väliset suhteet ovat ratkaisevaa onnistumiselle, myös yliopistossa. Henkilökemian klikkejä on kaikissa työyhteisöissä. Kysymys on siitä kuinka paljon työyhteisöä niitä kestää, sietää ja ratkaisee.  Ristiriidat kun traumatisoivat paljolti kehitystä. Luottamuksellisessa ilmapiirissa ristiriidat ovat paremmin hallinnassa.

Olemme isojen haasteiden äärellä, niitä tulee ulkopuolelta monenlaisena epävarmuutena. Taloudellinen paine ei ole niistä pienin.  Senkin takia meidän on omattava kyky toimia keskenämme ja myös muiden kanssa. Avoimuus ei tarkoita, että olisimme se luovuttava osapuoli. Emme toisaalta voi takertua kaikkeen vanhaan ja olemassa olevaan, jos maailma muuttuu ympärillä.

Positiivinen tekeminen on tuntemukseni mukaan hallitseva tahtotila nyky-UEF:ssa, hienoa! Omat rivit pitääkin olla kunnossa, ja rintamamme yhtenäinen. Eteenpäin tiellä taistojen…

JurvelinJukkaJukka Jurvelin

 

 

Innostava yliopisto

Nokia-Suomen taloudellisen dynamiikan hiipuessa maamme henkinen ilmapiiri on saanut synkkiä sävyjä. Edes yksittäisten kasvuyritysten menestystarinat eivät ole kääntäneet talouttamme uudelle uralle.

Suomalaisten odotukset paremmasta tulevaisuudesta liittyvät jälleen kerran uuteen teknologiaan. Tieto- ja viestintätekniikan paremman hyödyntämisen odotetaan siivittävän suomalaisen koulun takaisin Pisa-vertailujen kärkeen. E-hallinto varmistaa julkisen sektorin tuottavuushypyn. Cleantechissä taas yhdistyvät vahva suomalainen tekninen osaaminen ja maineemme puhtaan ympäristön maana.

Selitykset menneistä hyvistä vuosista eivät palaudu yksinomaan tekniikan voittokulkuun. Näin ei ole varmaan jatkossakaan. Vaikka teknologinen osaaminen on maamme kilpailukyvyn keskeinen pilari myös jatkossa, niin uskon oikeudenmukaisuuden ja luottamuksen olevan niitä arvoja, joista suomalaisten on hyvä edelleen pitää kiinni. Niihin lisäisin innostuksen ilmapiirin.

Muutoksen tarve on aistittavissa myös yliopistomaailmassa. Amerikan eliittiyliopistojen näkökulmasta Suomea tarkkaileva professori Bengt Holmström ruoti yliopistojemme tilaa sunnuntain Helsingin Sanomissa (13.4.2014) kovin sanoin. Hänen mukaansa meiltä valmistuu ylikoulutettuja alisuoriutujia. Holmströmiä edelleen tulkiten: emme innosta opiskelijoita hyviin suorituksiin ja itsenäisiin valintoihin, vaan suomalaisissa yliopistoissa määrä korvaa usein laadun.

Holmströmin kritiikissä on vahva perä, vaikka hänen lääkkeistään en olekaan välttämättä vakuuttunut. MIT, saati amerikkalainen yliopistojärjestelmä kaikkinensa, ei ole meille välttämättä sopiva verrokki.

Oppimisen halu ja läpimurtotutkimus ovat sitä parasta, mitä yliopistojen tulisi suomalaiselle yhteiskunnalle tarjota. Yliopistoissa tarvitaan nykyistä enemmän sekä syvemmissä vesissä liikkujia että innostavien kokeilujen taitajia.

Heti pääsiäisen jälkeen pidettävässä SciFest- tapahtumassa Joensuussa nuorten tekemisen innostus on meidän kaikkien taas kerran koettavissa. Potentiaalia meillä on.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen

 

 

Kun kulttuurit kohtaavat

Olen tutkijataustanikin takia vuosikymmeniä seurannut Euroopan länsilaidan elämää ja tapahtumia erityisellä mielenkiinnolla. Vastikään Belfast Telegraph (6.4.2014) uutisoi, että Pohjois-Irlannin varapääministeri (Deputy First Minister) Martin McGuinness on mukana Irlannin tasavallan presidentin Michael D. Higginsin virallisella valtiovierailulla Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. Moni Irlannissakin ihmettelee, miten on mahdollista, että Sinn Féinin johtohenkilö ja entinen IRA:n aktivisti on menossa kuningatar Elisabethin vastaanotolle Windsorin linnaan, kun hän ei aiemmin ole suostunut ottamaan vastaan parlamenttipaikkaansakaan Westminsterissä? Tässä jos missä kohtaavat nyt historiallisella tavalla kaksi kulttuuria, joiden poliittis-yhteiskunnallinen, kulttuurinen ja kielellinen historia ovat jo myöhemmältä keskiajalta lähtien olleet täynnä vastakkainasettelua ja ajoittain katkeraa väkivaltaa.

Ei Irlannin kehityskulkuja ja suhdetta Yhdistyneeseen kuningaskuntaan voi ymmärtää, saati selittää millään yhdellä syyllä, joksi usein mainitaan keskenään kilpailevat uskonnolliset perinteet. Kyseessä on paljon muutakin. Sama koskee hieman eri perustein Skotlantia, jossa huomattava osa väestöstä haluaa irtaantua Britanniasta. Tai itäisen Euroopan viimeaikaisia tapahtumia, joissa niissäkin syitä on haettava monimutkaisista poliittis-historiallisista, taloudellisista ja kulttuurisista taustatekijöistä, ei vain jonkun yhden tai kahden valtiojohtajan mielijohteista.

Nämäkin esimerkit riittävät kertomaan, että tällaisten kehityskulkujen ja tapahtumien selittäminen ei onnistu pelkän arkiajattelun voimalla. Tarvitaan tutkimusta, joka mahdollisimman monesta näkökulmasta avaisi erilaisten kulttuurien kohtaamisten ja kipupisteiden solmuja ja tarjoaisi tieteelliseen tietoon perustuvia aineksia niihin liittyvien ongelmien ratkaisemiseen. Vastikään hyväksytyssä UEF:n uudessa strategiassa vuosille 2015-2020 yhtenä ihmiskunnan maailmanlaajuisena haasteena onkin esitetty ”kulttuurien kohtaaminen, liikkuvuus ja rajat”. UEF:n tutkijat ottavat tämän ajankohtaisista ajankohtaisimman haasteen innolla vastaan.

filppulaMarkku Filppula