Kantaaottava yliopisto

Itä-Suomen yliopiston perustamisvaiheessa yliopiston johdolla oli pyrkimys rakentaa intranetistä paitsi tiedonvälityksen ja -hankinnan, myös yliopistoyhteisön sisäisen keskustelun areena. Erityisen hyvin emme tässä onnistuneet. Keskustelua käydään, mutta ensisijaisesti julkisilla sivuilla, muissa blogeissa, sosiaalisessa mediassa ja printtimediassa.

Siksi myös yliopiston johtoryhmä siirtää bloginsa yliopiston julkisille sivuille. Toivottavasti lukijoissa on jatkossa myös niitä, jotka vierailevat sivuillamme ehkä vasta ensimmäistä kertaa.

Kohderyhmien eriytyessä myös suomenkieliset ja englanninkieliset blogit elävät omaa elämäänsä. Suomenkielisten tekstien on tarkoitus uusiutua viikoittain ja englanninkielisten kuukausittain.

Tarkoituksemme ei ole puhua jollain ennalta sovitulla johdon äänellä. Yliopiston perusluonteeseen kuuluu kriittinen asenne ja kantaaottavuus. Johdon edustajina tämä tarkoittaa kuitenkin kannan ottamista asioihin, joissa kullakin kirjoittajalla on omaa asiantuntemusta.

Toki kiinnostavassa tekstissä pitäisi aina välittyä myös omat kokemukset, ja kantaa voi ottaa kärjekkäämmin kuin mitä tapana on suomalaisessa keskustelukulttuurissa.

Erilaisten kantojen esittämistähän pidetään Suomessa usein riidan haastamisena. Syynä voi olla myös tiedekäsityksemme rajoittuminen paljolti analyyttiseen perinteeseen. Sortumatta oman nuoruuteni kantaaottavan yliopiston glorifiointiin, henkilökohtaisesti pidän ilmapiiristä, joka kannustaa tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita avautumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

PerttuVartiainen3_100x130pxPerttu Vartiainen

3 thoughts on “Kantaaottava yliopisto”

  1. Hienolta näyttää! Tätä onkin odotettu – omalle blogipalvelulle on käyttöä yliopistossamme joka saralla ja monissa toiminnoissa: opetuksessa ja opiskelussa, tutkimuksessa, hallinnossa, verkostoissa ja hankkeissa. Keskustelemisiin! Taina

  2. Pidän tätä foorumia hyvänä avauksena, ja ainakin minä tulen seuraamaan kiinnostuneena täällä esitettäviä näkemyksiä. Se on yksi tapa päästä kiinni taustoihin, jotka nykyisellään näin ruohonjuuritasolta jäävät valitettavan usein tuntemattomiksi.

    Koska blogit on selvästikin tarkoitettu myös yliopistolta ulospäin, ‘kieli-ihmisenä’ tekee mieleni niuhottaa kieliasusta ja toivoa, että molemmissa tähän mennessä julkaistuissa kirjoituksissa toistuva tavutusongelma tulisi korjattua. Viestin muoto on osa sisältöä, varsinkin tällaisella foorumilla. Koska ongelma siis toistuu molemmissa kirjoituksissa, taustalla saattaa olla joku tekninen bugi. Mutta se ei vähennä korjaamisen tarvetta.
    Pekka K.

  3. Hei Pekka ja kiitos kommentistasi. Tavutukseen liittyvä ongelma on meillä tiedossa ja ilmenee ilmeisesti vain tietyillä selaimilla ja niiden versioilla. Syytä selvitellään.

    Katja Mielonen
    verkkoviestinnän tuottaja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *