Innovaatioekosysteemi, siis mikä?

”Globaalin toimintaympäristön muutokset korostavat systeemisen lähestymistavan, yhteistyön ja avoimuuden merkitystä innovaatioiden syntyprosessissa. Tämä toteutuu parhaiten yritysten, tutkimuslaitosten, julkisen sektorin, kuluttajien ja muiden toimijoiden tiiviissä vuorovaikutuksessa eli innovaatioekosysteemeissä” (Policy Brief 15/2016).  Tulikohan selväksi?

UEFin päivitettyyn strategiaan sisältyy vahva pyrkimys yliopiston vaikuttavuuden parantamisesta. Tavoite perustuu vahvasti ”avoin innovaatioekosysteemi”-konseptiin. Sen mukaan toimimme tiiviimmin yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Luomme toimintaympäristön, jossa vuorovaikutus on spontaania ja jaamme osaamisemme toisillemme. Näin siis tekevät myös yritykset, avoimen tieteen hengessä. Luomme uutta yhdessä tutkimuksen alkumetreistä alkaen. Ei niin kuin aikaisemmin, jolloin yritys tai muu yhteistyökumppani haettiin mukaan vasta kun tutkimussuunnitelma oli valmis.

Miksi olisimme mukana tällaisessa tekemisessä, eihän siitä meille mitään makseta, vai? Ei kannatane olla näin pessimisti. Uskon, että avoin yhteistyö ja tiedon jakaminen mahdollistavat aktivoituvan hanketoiminnan ja rahoituksen, ehkä yrityksistäkin. Saamme toisiltamme tutkimusideoita, joita yksin emme olisi keksineet. Niitä sitten yhdistyvien osaamisten avulla ratkomme. Yhdessä ponnistellen synnytämme uutta ja vahvistamme alueellista elinvoimaa.  Se vuorostaan parantaa UEFin toimintaedellytyksiä. Uskon myös tieteen tason paranemiseen, kun mukana ovat kansainväliset huippuosaajat.

Kaikki tuo vaatii avoimempaa ajattelua: muut voivat auttaa ideoinnissa ja tuoda sellaista osaamista mitä itsellä ei ole. Minunkin pitää vain jakaa omaa osaamistani, ja ehkä myös ainutlaatuista dataani. Kyse on osaamisen siirrosta, ei perinteisestä teknologian siirrosta. Aikaisemmin tällaista toimintaa kutsuttiin yliopiston kolmanneksi tehtäväksi, nyt se toivottavasti integroituu saumattomasti meidän tutkimus- ja koulutustoimintaan. Molempia päätehtäviä on tarkoitus edistää kuvatulla innovaatioekosysteemitoiminnalla. Avoimia innovaatioekosysteemejä kehitetään Kuopiossa terveyden, ja Joensuussa biotalouden ja koulutuksen/opetuksen aloille.

Jukka Jurvelin, dekaani
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Mitä brexitin jälkeen?

Brittiläisten yliopistojen rehtoreita vieraili tällä viikolla Helsingissä osana kiertuetta, jonka aikana he tapaavat yliopistojen johtoa keskustellakseen brexitin jälkeisestä elämästä tutkimuksen ja korkeakoulutuksen saralla.

Brittien yliopistoväelle brexit tuli täytenä yllätyksenä. Kukaan yliopistoissa ei uskonut brexit-äänien voittoon ja kun lopulta niin kävi, oli se valtava shokki, josta he eivät ole toipuneet vieläkään. Eräskin rehtoreista totesi masentuvansa joka aamu uudelleen, kun herätessään muistaa brexitin.

UK on suurimpia nettosaajia kaikissa EU:n tutkimuksen rahoitusinstrumenteissa.  Niinpä brittien huoli tulevaisuudestaan eurooppalaisissa tutkimus- ja koulutusverkostoissa on suuri. Mutta huoli on suuri myös muissa EU-maissa, ja syystäkin. UK on kiistatta tieteen suurvalta ja keskeinen kumppani suuressa osassa eurooppalaisia tutkimusverkostoja. Suomalaisille tutkijoille UK on toiseksi tärkein kumppanimaa Saksan jälkeen. Ns. kova brexit iskisi siis kovaa niin brittien kuin EU:n jäsenmaidenkin tutkimuksen ja korkeakoulutuksen laatuun ja globaaliin asemaan.

Suomalaisten yliopistojen kannalta keskeinen epävarmuustekijä liittyy myös tulevan tutkimuksen puiteohjelman (FP9) budjettiin. Brexitin vuoksi koko EU:n budjetti uhkaa pienentyä supistaen myös puiteohjelmarahoitusta. Kotimaisten rahoituslähteiden supistumisen ohella tämä nakertaisi vakavasti yliopistojen rahoituspohjaa.

Mitä vaihtoehtoja meillä sitten on? Kaikki brittirehtorit toivoivat, että vielä löytyisi keino perua brexit, mutta poliittisesti se näyttää ainakin tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Niinpä vaihtoehtoina on erilliset sopimusmenettelyt UK:n ja EU:n välillä tai maittain solmittavat kahdenväliset sopimukset. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi huono, koska eurooppalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vahvuutena on nimenomaan eurooppalaiset verkostot.

EU ei toisaalta voi hyväksyä sitäkään, että brexitin toteutuessa mikään ei muutu, eli britit voisivat poimia ”rusinat pullasta” noudattamatta EU:n keskeisiä periaatteita, mm. tutkijoiden ja opiskelijoiden vapaata liikkuvuutta.

Uusi ideoita ja toimintamalleja siis kaivataan. Niiden löytäminen ole aivan helppoa, mutta mahdollista, kun muistetaan yhteiset arvot ja asetetaan kaikessa tutkimuksen ja koulutuksen korkea laatu etusijalle. Tahtoa tälle tuntui molemmilta osapuolilta Helsingin tapaamisessa löytyvän.

Jukka Mönkkönen
rehtori

Työyhteisötaidot UEF profilaationa? – odotuksia työntekijöille ja johtajille

Dekaanina harvoin ehtii enää tutkimusta tekemään. Kuitenkin tutkijan mieli näkee herkullisia tutkimuskohteita ympärillään ja nyt tällainen tilaisuus muodostui Itä-Suomen yliopiston perinteisillä johdon päivillä helmikuussa 2018. Paikalla oli noin 50 ”uutta” tai ”vanhaa” johtajaa puhumassa UEFista ja sen johtamisesta.

Osallistuin työryhmään, jossa syvennyttiin työyhteisötaitoihin 2020. Tutkimuskysymyksiämme olivat, millaisia uusia työyhteisötaitoja tarvitsemme menestyäksemme yliopistona sekä miten näitä taitoja voidaan edistää. Tutkimusaineisto muodostui monitieteisesti jo osallistujien taustoista lähtien.

Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä diskursiivisin painotuksin.  Vaikeuskerrointa analyysiin toi se, että jo keskustelun alussa selvisi, että tämäkin teema tulee johtajan iholle. Aihetta ei voinut ulkoistaa, sillä jokaisella johtajalla on oma lähijohtaja, joten olemme kaikki myös työntekijöitä.

Työyhteisötaitojen tuloksia olivat:

  • Tiedollinen ymmärrys läpi organisaation: strategioiden ja toiminnan ymmärrys sekä tuloksellisuusymmärrys (mukaan luettuna hallinnon ihmiset)
  • Jatkuvan muutoksen sisäistetty ymmärrys: rajojen häipyminen, uudenlainen työntekemisen tapa ja monikulttuurisuuden läsnäolo
  • Oman toiminnan taidot: avoimuuden, luottamuksen, aktiivisuuden ja palveluasenteen odotus, terve priorisointi- ja päätöksentekokyky ja kyky tunnistaa omaa ja toisten osaamista ja jaksamista

Kokonaisuudessaan meiltä odotettiin vastuuta kehittyä yhdessä ja talon asialla olemista.

Työryhmään osallistuneiden arviointitiedon perusteella Itä-Suomen yliopisto on edistynyt työyhteisötaidoissa, mutta vielä työtä on edessä seuraavilla keinoilla:

  • Vuoropuhelua ja läsnäoloa johtamistyön äärellä matalilla kynnyksillä
  • Terveen itsekritiikin harjoittaminen
  • Oikeanlainen kollegiaalisuus johtamisessa
  • Henkilökohtaistaminen johtamisessa yhteisöllisillä työskentelytavoilla

Mietintämyssyyn nousi myös kysymys siitä, miten työyhteisötaitoja tunnistetaan UEFissa. Tutkimus- ja opetusosaamista tuetaan, mitataan ja arvostetaan, mutta miten tilanne on muiden taitojen osalta? Avoimuuden hengessä on hyvä, että myös johtamisesta ja työyhteisötaidoista puhutaan yliopistoissa. Parhaimmillaan myös ne ovat yliopistomme menestystekijöitä.

Jokaisella tutkimuksella on johtopäätöksensä. Aineistostamme nousi esille odotus olla sitkeästi ihmisiä riippumatta asemastamme. Ehkäpä tiettyjen esitystemme lopussa onkin jatkossa seuraava iskulause ”Viisasta työyhteisötaitoa ja johtamista UEFissa olemalla sitkeästi ihmisiä toisillemme.” Luulisin, että sellaiseen työpaikkaan olisi mukava tulla töihin.

Sari Rissanen
Dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Ei ainoastaan tenure vaan myös infra –yhteispelillä  tuloksiin

Viime vuosina yliopistoissa merkittävä määrä strategista rahoitusta on ohjattu vakinaistamispolulle –kiihdytyskaistalle professorin tehtäviin.  Hyvä niin, siten on saatu nuoria lupaavia tutkijoita tuomaan uutta virtaa tutkijayhteisöihin ja korvaamaan kasvavaa eläkkeelle lähtevien joukkoa. Osaavien ihmisten lisäksi toinen tärkeä menestystekijä  ja vetovoimatekijä  tutkimuksessa  on ajanmukainen ja toimiva infrastruktuuri  –tutkimuksen mahdollistavat rakenteet, laitteet ja palvelut.

Biolääketieteessä, biologisessa ja luonnontieteellisessä tutkimuksessa tarvittava infra on kallista hankkia ja sen käyttö on vaativaa ja edellyttää erityisosaamista ja kokemusta.  Erityisosaajilta tuloksen tekeminen  onnistuu tehokkaammin ja nopeammin.

Terveystieteiden tiedekunnassa on paljon kallista infraa kuten virusvektorilaboratorio, biokuvantamiskeskus, genomiikka, proteomiikka, metabolomiikka, bioinformatiikka, biopankki  ja osaksi AIV-instituuttia siirtynyt koe-eläintoiminta. Näiden infrastruktuurien pyörittäminen edellyttää monenlaista ammattitaitoa: biologiaa, genetiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, insinööritiedettä, datatiedettä, matematiikkaa…

Bioinformatiikan tarve on suuri nyt ja tulevaisuudessa erityisesti terveys- ja luonnontieteiden alalla, mutta data-analytiikkaa tarvitaan myös muilla tieteen aloilla, esimerkiksi sosiaalitieteissä.  Alan osaajista on puutetta.  Myös UEFissa  palvelujen tarve ylittää tarjonnan.  Jotta  infroista  saadaan mahdollisimman paljon irti, tarvitaan myös infrastruktuurien  ammattilaisia eli ”staff scientisteja” .  He voivat olla voivat olla tutkijataustaisia, väitelleitä, joilla  ei ole halua tai mahdollisuutta  perustaa omaa tutkimusryhmää.  Tässäkin on kyse oikeasta roolituksesta.

Bioinformatiikka on nostettu kärkeen UEFin  profilaatiossa. Vakinaistamispolun rekrytointien lisäksi  resursseja tulee ohjata myös turvaamaan infrastruktuurien optimaalinen toiminta ja palvelut. Tässä tarvitaan tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä. Toimiva infra on tutkimuksen yksi kivijalka.

Hilkka Soininen
Dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Opiskelijakeskeisyys – mitä se on?

Itä-Suomen yliopisto läpäisi kansainvälisen KARVI-auditoinnin liehuvin lipuin tänä keväänä. Kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna olimme edenneet käytännössä kaikilla osa-alueilla. Kuten normaaliin kehittyvään organisaatioon kuuluu, nousi esille myös muutamia kehittämisen kohteita. Näistä KARVI-ryhmä nosti yhtenä osiona esille sen, että yliopiston strategisia avainkäsitteitä, mm. opiskelijakeskeisyyttä ja kansainvälisyyttä, olisi syytä kirkastaa. Tässä juuri on laatutyön arvo, se nostaa meille tärkeitä kehittämiskohteita esille.

Opiskelijakeskeisyys on kaksisuuntainen tie. Siihen tarvitaan yliopiston näkemys, mutta opiskelijoiden oma näkemys ja tuntemus opiskelijakeskeisyydestä on oleellisin osa, koska sitä tulee myös mitata opiskelijoiden kautta. Käsitteen tarkka määrittäminen on se vaikeampi pala. Opiskelijakeskeisyys koostuu monesta osa-alueesta. Se alkaa jo siitä, kun nuoret ylipäänsä harkitsevat hakeutuvansa meille opiskelemaan. Mille brändimme hakijan silmissä näyttää, ratkaisee jo lähtökuopissa suosituimmuutemme.

Konkreettisten tekojen tulisi seurata opintojen alusta niiden päättymiseen ja alumnivaiheeseen saakka. Tarkasteltavia kohteita tulee heti mieleen lukuisia: kuinka selkeät opintopolut ovat, millaista ohjausta saa matkan varrella, onko mahdollista muodostaa opinnoistaan loogisia kokonaisuuksia toisiaan tukevista osa-alueista, millainen on opintojen palautejärjestelmä, mikä on opettajien osaaminen, onko tieto ajantasaista ja tutkimusnäyttöön perustuvaa, saako urapolkuun tukea, ovatko opinnot työelämärelevantteja jne.

Unohtaa ei sovi myöskään ylioppilaskuntaa ja ainejärjestöjä, niiden rooli on keskeinen. Opiskelijakeskeisyys syntyy opiskelun ja vapaa-ajan toimintojen kombinaationa. Myöskään kampuskaupunkien osuutta kokonaisuudessa ei voi vähätellä.

Edellä olevasta voi päätellä, että opiskelijakeskeisyys on kaikkien asia. Kääritään vain hihat ja ryhdytään toimeen!

Tuomo Meriläinen
Hallintojohtaja

Kansainvälistyminen alkaa opiskelijavaihdosta

Saastamoisen Säätiö jakaa vuosittain apurahoja UEFin tohtorikoulutettaville ja post doc –tutkijoille ulkomailla tapahtuvaan työskentelyyn, mitään tieteenalaa pois sulkematta. Tämä rahoitusinstrumentti tarjoaa erinomaisen näköalan arvioida tutkijoidemme tarvetta ja halua ulkomailla työskentelyyn. Neljän viime vuoden kokemukseni valossa olen ollut hieman ymmälläni siitä, miten vähän erityisesti ihmistieteissä on ollut hakupainetta post doc –apurahoja kohtaan.

Avoimen tieteen tarjoamat mahdollisuudet, sähköiset yhteydenpidon välineet tai rahoituksen puute eivät yksin selitä opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkumishalukkuuden hiipumista. Kiistaton tosiasia on, että perustutkintovaiheen opiskelijoiden kiinnostus lähteä opiskelijavaihtoon on ollut laskussa. UEF on jäänyt opiskelijavaihtoon lähtijöiden osalta valtakunnallisesti peränpitäjien joukkoon, kun vielä vuosikymmen sitten tilanne oli liki päinvastainen. Olemmeko itse luoneet esteitä opiskelijavaihtoon lähdölle vai onko kysymys jostain muusta? Saamme varmasti vastauksia esittämiini kysymyksiin ja välineitä tilanteen korjaamiseksi käynnissä olevan perustutkintokoulutuksen kehittämistyön kautta. Lähitavoitteeksi voi asettaa lähtevien määrän kasvattaminen meille saapuvien vaihto-opiskelijoiden tasolle.

Vähäinen liikkuvuus koskettaa ikävällä tavalla nuoria tutkijoita viimeistään post doc –vaiheeseen tultaessa. Työskentely ulkomailla tai toisessa kotimaisessa tutkimusorganisaatiossa on muuttumassa välttämättömyydeksi urallaan eteenpäin pyrkivälle tutkijalle. Tämä oli johtopäätös tutkimuskoordinaattorimme analyysista Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan toimikunnan tämän kevään akatemiatutkijoiden valinnasta, josta FILO ja YHKA vetivät vesiperän. Hakijoidemme tutkimussuunnitelmien laadussa ei ollut moitittavaa, mutta liikkuvuudessa kyllä.

Jotta liikkuvuudesta muodostuisi luonteva käytänne, on ensinnäkin syytä harkita kannustimien luomista opiskelijavaihtoon lähtöön perusopintojen vaiheessa. Tohtorikoulutettaville vierailu tai työskentely muussa tutkimusorganisaatiossa tulisi sisällyttää osaksi opintoja. Opiskelijoiden ja tutkijoiden liikkuvuus ei kartuta ainoastaan heidän omaa sosiaalista pääomaa ja osaamista, mutta on ensiarvoisen tärkeää myös yliopistolle. UEFin tunnettuus maailmalla ei rakennu yksinomaan huippututkijoidemme julkaisutoiminnan varaan. Tutkijoidemme fyysinen läsnäolo ja aktiivinen toiminta kansainvälisissä tutkijayhteisöissä antavat merkitystä lyhenteelle UEF ja rakentavat mainettamme, jolla on suuri painoarvo yliopistorankingeissa.

Harri Siiskonen
dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Tutkimusstrategian päivitystä

Osana käynnissä olevaa UEFin strategian päivitysprosessia järjestimme toukokuun aikana neljä tutkimusseminaaria, joista jokainen käsitteli yhtä strategiamme globaalia haastetta. Seminaareissa oli esityksiä kaikista tiedekunnista ja kaikilta tieteenaloilta. Osallistujiakin oli runsaasti, mukana tutkimusalueiden ja tutkimusryhmien johtoa, professoreita ja muita tutkijoita.

Seminaarit onnistuivat erinomaisesti, kiitos siitä kaikille alustajille ja mukana olleille. Tällaisia tilaisuuksia tarvitaan jo ihan tiedon levittämisen takia. Edelleenkään emme tiedä läheskään riittävästi, mitä talossamme eri puolilla osataan ja tehdään. Yhteistyökumppanit haetaan maailmalta, mutta lähellä oleva osaaminen jää usein käyttämättä.

Sinänsä laaja verkottuminen UEFin ulkopuolelle on hyödyllistä, mutta siinä rinnalla meidän pitää hyödyntää toistemme osaamista paljon nykyistä paremmin. Seminaareissa syntyi uusia kontakteja tutkijoidemme välillä ja jo sen takia ne kannatti järjestää.

Ilahduttavaa oli myös havaita, että monitieteisyys ja tieteidenvälisyys on varsin laajasti sisäistetty UEFissa. Kaikkiallahan siitä puhutaan, mutta meillä se on jo osa arjen ajattelutapaa ja toimintakulttuuria. Olemme pitkälti siirtyneet tieteenalapohjaisesta ajattelusta kohti temaattista toimintakulttuuria, eli nykyisen strategiamme ydinajatus on toteutumassa.

Toki on myös niin, että nykyinen organisaatiorakenne ja rahanjakomalli ei kaikin osin tue tavoitteitamme siirtyä laitos- ja tiedekuntarajat ylittävään yhteisen tekemisen malliin. Organisaatiorajat ylittävä yhteistyö johtaa kuitenkin laadukkaampaan tutkimukseen ja opetukseen ja sitä kautta pitemmällä tähtäimellä palkitsee myös ansaintalogiikan kautta. Ja eihän organisaatiorakenteet tai rahoitusmallitkaan ikuisia ole. Niitä voidaan kyllä muokata, jos nykyistä paremmat mallit ja rakenteet löytyvät.

Tavoitteenamme on saada strategiamme päivitettyä tämän vuoden loppuun mennessä.  Ajatus on, että nykyisen strategian globaalit haasteet muodostavat tutkimuksemme profiilit, joiden alle tutkimusalueista kootaan toimintamme kova, monitieteinen ydin. Ytimien ympärille rakennetaan tekemisen alustat, joissa vahvistamme tutkimuksen tarvitsemaa osaamista ja infroja.

Näin muodostamme UEFiin vahvoja tutkimusympäristöjä, joissa on riittävän suuri kriittinen massa ja olosuhteet kunnossa. Näiden ympärille on sitten hyvä rakentaa innovaatioekosysteemeitä ja muita vaikuttavuuden toimintamalleja avoimen tieteen hengessä ja yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kun huolehdimme vielä siitä, että tutkimuksen hallinnollinen tuki on kunnossa, UEF on jatkossa entistäkin kilpailukykyisempi ja vetovoimaisempi tutkimusyliopisto.

Jukka Mönkkönen
rehtori

 

 

 

Houkutteleva koulutus

Koulutuksemme houkuttelevuutta mitataan vuosittain opiskelupaikkaa tavoittelevien hakijoiden lukumäärällä. Hakupainetta kuvataan muuttujalla, jossa hakijoiden lukumäärä normeerataan paikan vastaanottaneiden lukumäärällä. Itä-Suomen yliopiston hakijamäärä on kehittynyt hyvin, ja suositut ohjelmamme, esimerkiksi opettajankoulutus, kauppatieteet ja lääketiede erottuvat muista hakupaineessa. Toki hakupaineessa olemme miltei systemaattisesti kaikilla koulutusaloilla suomalaisten yliopistojen keskiarvon alapuolella. Houkuttelevuus on monitahoinen asia, ja siihen liittyy myös tekijöitä, joihin meidän on vaikea vaikuttaa.

Perinteisesti alueellinen sijaintimme Itä-Suomessa on ollut helppo argumenttimme. Sillä meidän ei kuitenkaan kannata selittää haasteemme mahdottomuutta, vaan pohtia, innovoida ja tehdä kaikki mahdollinen asian hyväksi.  Kun meillä on houkuttelevia koulutusaloja, niin muiden kannattaa pohtia olisiko niiltä jotain opittavaa. Luulen, että silloin pitää ajatella isosti ja pohtia tulevaisuuden haasteita. Siihen strategiammekin meitä velvoittaa.

Laaja-alainen koulutus on termi, joka liitetään tämän hetkiseen kandidaattivaiheen koulutukseen. Laaja-alaisia ohjelmia on aloitettu toteuttamaan ja menestys ei ole kaikkien kohdalla osoittautunut suureksi. Tulkitaanpa tuloksia ihan toisinkin päin, ja vannotaan aikaisemman koulutuksen nimeen. Moni muukin asia samaan aikaan muuttui, ja siksi johtopäätösten teko syistä ja seurauksista ei ole ihan helppoa. Sitä paitsi se aika ennen laaja-alaisuutta ei ollut myöskään suoranainen menestys, ainakaan tietyissä oppinaineissa. Mutta totta, ehkä laaja-alaisuus on mielletty hieman väärällä tavalla. Tuskin se tarkoittaa sitä, että ohjelmassa kaikki opiskelijat pakotetaan mahdollisimman suureen määrään yhteisiä, pakollisia opintoja.

Hakupaineen perusteella on helpompaa tehdä se johtopäätös, ettei entinen tai nykyinen koulutus sellaisenaan kanna tulevaisuuteen. Tarvitaan rohkeutta toteuttaa uusia avauksia, eikä pelkästään toistaa vanhaa mallia. Uskon, että pelkästään hienosäätö, tai kinastelu siitä mikä on hakukohteen laajuus tai nimi, ei riitä. Omaleimainen koulutus, sellainen joka perustuu vahvuuksiimme ja jota muut suomalaiset yliopistot eivät kykene tarjoamaan, voi tarjota houkuttelevia vaihtoehtoja. UEF-strategian mukaista olisi yhdistää rohkeasti jopa eri oppiaineiden sisältöjä. Tällainen koulutus meidän pitää osata tarjota sitten pakettina, jossa selkeä ammattikuva yhdistyy nykypäivän ja tulevaisuuden haasteiden ratkaisuun. Ja koulutuspaketti meidän pitää osata markkinoida nuorille modernein keinoin. Ehdotan, että mietitään koulutuksen kehittämistä avarasti ”out of the box”.

Jukka Jurvelin
dekaani, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Tiedon välityksestä oppimaan kannustamiseen

Välituntikello ilmoitti More Hallissa 50 minuutin luennon päättyneen. Ensi kertaa kuullessa palohälytintä muistuttava ääni seisautti veret. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikä tahansa koulu tai palo-opisto vaan Washingtonin yliopisto (UW), joka sijoittuu esimerkiksi Shanghain listalla viidentoista parhaimmistoon. Kello tuli tutuksi opettaessani ja ohjatessani yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella UWn ympäristötekniikan ja –tieteen opiskelijoita.

Kellon räminä ei suinkaan päättänyt oppimistilannetta. Luento päättyi, mutta sen päälle oli tarpeen varata ainakin toiset 50 minuuttia vapaamuotoiseen keskusteluun opiskelijoiden kanssa. Opiskelijat odottivat ohjausta yksinkertaisella perustelulla: tarvitsen tämän osaamisen työelämässä vastineeksi lukukausimaksulle. Vaikeimpia asioita kerrattiin ja käytiin läpi esimerkkien valossa. Osallistuimme alan professoreina toistemme luentojen jälkeisiin keskusteluihin. Maisteri- ja tohtoriopiskelijat päätyivät monesti testaamaan kursseilla esiin nousseita kysymyksiä tutkimustensa koejärjestelyissä eli oppiminen oli tutkimukseen perustuvaa. Keskustelut olivat avoimia ja toivat poikkeuksetta uusia ajatuksia yhtälailla opettajille kuin opiskelijoillekin.

Näin toteutettiin käytännössä yliopiston tavoitetta uusimpaan tutkimukseen perustuvasta oppimisesta. Opittiin yhdessä ja samalla opiskelijat huomioitiin yksilöinä. Opiskelijat valmistuivat suunnitellussa aikataulussa työelämään. Kyse oli yksinkertaisesti opiskelijakeskeisyydestä.

UEFissa opiskeijakeskeisyys on nostettu keskiöön. Se on strateginen valinta. Oppimaan oppimista tuetaan monin tavoin ainelaitosten ja yliopistopalvelujen toimesta. Hyviä esimerkkejä ovat Akateemiset opiskelun taidot –kurssi, opintojen ajaksi tehtävä henkilökohtainen opintosuunnitelma. Tukena ovat muun muassa oppiaineiden opinto-ohjaajat, tuutorit ja amanuenssit. Opettajien ohjauskäytännöt sen sijaan vaihtelevat opintosuunnasta, opintojen vaiheesta sekä erityisesti itse opettajasta riippuen. Voidaan sanoa, että opettajien ohjauskäytännöt ovat kirjavia.

Käynnissä oleva opetussuunnitelmaprosessi on oiva tilaisuus kehittää ohjausta systemaattisesti. Uudet ajasta ja paikasta riippumattomat oppimisen menetelmät vapauttavat opettajien aikaa luennoilta. Vapautuva aika on tarpeen käyttää opiskelijoiden akateemiseen ohjaukseen. Ohjaus on jatkossa luonteva osa opettajien työsuunnitelmia. Opettajan panostus ohjaukseen on ylivoimainen keino edistää ja kannustaa oppimiseen, antaa työelämässä tarvittavaa osaamista ja edistää siten työllistyvyyttä, mutta samalla myös sujuvoittaa opintoja sekä nopeuttaa valmistumista. Hyvä ohjaustilanne on mentorointia molempiin suuntiin ja edellyttää opettajalta avoimuutta ja oikeanlaista nöyryyttä. Ohjaukseen panostaminen on opiskelijakeskeisyyttä parhaimmillaan. Opettajan ei parane delegoida tätä vastuutaan.

Jaakko Puhakka
akateeminen rehtori

Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen uudistuva osaamiskeskittymä

Olemme filosofisessa tiedekunnassa rakentamassa Itä-Suomen yliopistoon Suomen monipuolisinta opettajankoulutuksen toimijaa kovalla pöhinällä. Olemme tiedekunnassa sekä kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksiköissä asettaneet tavoitteeksemme lisätä opettajankoulutuksen vetovoimaisuutta ja vankistaa kasvatustieteellisen tutkimuksen asemaa. Tähän on nyt hyvät edellytykset.

Savonlinnan kampuksen toimintojen keskittäminen Joensuun kampukselle etenee myönteisesti, vaikka kyse on isosta muutosprosessista ja osin erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamisesta. Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen käynnissä oleva laaja-alaisten kandidaatin tutkintojen ja opetussuunnitelmien uudistamistyö etenee suunnitellusti ja on jo nyt avannut meille mahdollisuuksia kehittää uusia ja innovatiivisia koulutuspolkuja. Näillä toimenpiteillä uskomme luovamme entistä kilpailukykyisempiä ja työelämärelevanssin kannalta tarkoituksenmukaisempia tutkintokokonaisuuksia. Olemme innolla rakentamassa Opettajankoulutusfoorumin linjausten mukaisesti uusia opetussuunnitelmia tavoitteena kouluttaa opettajia, jotka ovat tulevaisuuteen tähtääviä, laaja-alaisia ja uutta luovia asiantuntijoita ja jotka hyödyntävät monipuolisesti uusia oppimisympäristöjä. Vahvuutena meillä on tässä työssä kahden eri osaston ja kampuksen monipuolinen osaaminen ja vahva halu puhaltaa yhteen hiileen.

Ollakseen vahvaa ja vaikuttavaa opettajankoulutuksen tulee perustua ajantasaiseen tutkimukseen ja tutkivan työotteen sisäistämiseen myös opiskelijoiden keskuudessa. Käynnissä oleva tutkimusstrategiatyömme avaa sekin mahdollisuuksia uusille ja innovatiivisille avauksille. Haasteena kasvatustieteessä on ollut löytää riittävän laajoja ja yhteisiä tutkimusintressejä kattavia tutkimuskeskittymiä. LINE-tutkimusryhmä tosin on jo kyennyt luomaan uutta tutkimusta, mutta siinä on vielä toteutumatonta potentiaalia. Eri tutkimusaiheiden ja -ryhmien rajapinnoilta voi löytyä mielenkiintoisia ja kasvatuksen kenttään vaikuttavia uusia aiheita yksiköidemme sisällä mutta erityisesti, jos me kasvatustieteilijät onnistuisimme löytämään lisää yhteisiä tutkimusintressejä vaikkapa terveys- tai tietojenkäsittelytieteiden kanssa.

Pertti Väisänen
dekaani, filosofinen tiedekunta