Jatkuvan oppimisen paisuva taikina

Suomi tarvitsee osaamisen uudistamista, tekoälyä, digitalisaatiota, big dataa ja alustataloutta uudenlaisista ekosysteemeistä puhumattakaan. Tätä puhetta olemme kaikki kuulleet viime vuosina. Onneksi näihin painepuheisiin on myös esitetty osittaisia ratkaisuja. Yksi niistä on elinikäisen oppimisen jatkoversio 2.0 eli jatkuva oppiminen.

Mutta mitä on jatkuva oppiminen? UEFin jatkuvan oppimisen koordinaatiohattu päässäni olen osallistunut mielenkiintoisiin keskusteluihin jatkuvan oppimisen sisällöstä. Joillekin jatkuva oppiminen on pääosin jo vakiintunutta avoimen yliopiston toimintaa täydennettynä Aducaten tilaus- ja täydennyskoulutuksella. Toisille se merkitsee mahdollisuutta tuoda näkyväksi ”täydennyskoulutusta”, jota on tehty ainelaitoksilla tai erilaisten hankkeiden sisällä. Joillekin se on taas erikoistumiskoulutusta, avoimia mooc-kursseja tai Summer Schoolin ja lukiolaisten  kurkistuskurssien sisältöä.

Ainakin se on tullut selväksi, että monenlaista jatkuvaa oppimista meillä UEFissa on jo meneillään.  Nyt on tärkeä koota tämä yhteen työelämälähtöisesti.

Aihe aiheuttaa myös pelkoja ja vastustusta: yksi työ kaiken entisen päälle, nykyiset tekemisen tavat särkyvät, eri yksikköjen väliset suhteet muuttuvat.  Tosiasia kuitenkin on, että jatkuva oppiminen on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön tulevassa korkeakoulujen rahoitusmallissa 5 prosentin osuudella, ja tällöin jo nykyiset jatkuvan oppimisen pullat vaikuttavat UEFin rahoitukseen, kun indikaattoreita katsotaan aina kolme vuotta taaksepäin.

Aihepiiriin liittyvää hankerahaakin on nyt onneksi jaossa. Lisäksi jatkuva oppiminen on toimintaa, jossa työelämän epäsuoralla (esimerkiksi ministeriöiden) tai suoralla (yritysten ja julkisten organisaatioiden) rahoituksella pitää olla kasvava rooli jatkossa. Jatkuva oppiminen ei ole työelämän tai yliopiston oma projekti, vaan yhteinen taikina.

Tätä varten myös UEFissa rakennamme kestävää jatkuvan oppimisen mallia eri toimijoiden yhteistyönä sisältöjen, rahoituksen ja hallinnollisten prosessien osalta.  Arjessa tämä näkyy esimerkiksi uusina ”jatkuvan oppimisen” työntekijöinä,  olemassa olevan opintopisteyttämisenä ja yhä kiinteämpänä työelämäyhteistyönä.

Vain yhdessä vaivaamalla jatkuvan oppimisen pitkoista, korvapuusteista ja piirakoista tulee suussa sulavia rakennusaineita suomalaisen ja myös kansainvälisen osaamisen kehittymiselle.

Sari Rissanen
Dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Ympäristönmuutos ja UEF 

Lokakuussa 2018 julkistettiin uusin YK:n alaisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti, joka kertoo karua kieltään ilmaston ja ympäristön muutoksesta, sen nopeudesta ja vaikutuksista. Kenties tärkein viesti raportissa oli se, että konkreettisten tekojen aika on oikeasti nyt. Lämpötilan nousu on saatava pysähtymään 1,5 asteeseen. Kahden asteen lämpötilan nousu johtaisi esim. Pohjoisella Jäämerellä keskimäärin yhteen jäättömään kesään kerran kymmenessä vuodessa. Vaikutukset olisivat katastrofaaliset. 

Yleinen argumentti on, ettei yksittäisen pienen toimijan tai maan – kuten Suomen – toimilla ole mitään merkitystä maapallon lämpenemisen kokonaisuuden kanssa. Periaatteessa näin onkin, mutta käytännössä esimerkin antaminen ja tietoisuuden levittäminen globaalista ongelmasta ei saa mitenkään muuten vauhtia, kuin yksittäisten konkreettisten tekojen kautta. Nämä teot yleisen tietoisuuden tason nousun kautta leviävät yhä laajemmalle ja vaikuttavat siten yleiseen käyttäytymiseen. 

Ympäristön muutos ja luonnonvarojen riittävyys on UEFin strategian yksi neljästä globaalista haasteesta. Meidän täytyy konkretisoida välittömästi lisätoimia, joilla yliopistona reagoimme ilmastonmuutokseen. Nämä toimet täytyy tehdä näkyväksi. Tämä on mielestäni tärkeä osa brändiämme ja sitä, kuinka haluamme profiloitua ulospäin kansallisesti ja kansainvälisesti. Tähän tarvitsemme myös yhteistyökumppaneidemme toimia. Valmistelu toimista on nyt aloitettu vauhdilla ja niistä tullaan keskustelemaan mm. yliopiston johdossa. Jokainen henkilökuntaan kuuluva ja opiskelija voi osallistua näihin talkoisiin ideoimalla ja antamalla vinkkejä, kuinka omalta osaltamme olemme pelastamassa maapallomme tulevaisuutta ei pelkästään lapsillemme, vaan jo nyt meille kaikille. 

Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

 

PLAN S haastaa tiedejulkaisemisen käytänteitä

Euroopan komissio, Science Europe ja 11 eurooppalaista kansallista tutkimusrahoittajaa julkistivat viime viikolla PLAN S -aloitteen. Sen tavoitteena on, että kaikkien julkisella rahoituksella tuotettujen tieteellisten julkaisujen tulee olla avoimesti saatavilla 1.1.2020 alkaen. Avoin julkaiseminen on ollut kasvussa jo vuosia, ja vaikutusvaltaiset tutkimusrahoittajat, kuten Suomen Akatemia, vahvasti suosittavat näin menettelemään.  Mahdollisuudet avoimeen julkaisemiseen ovat kuitenkin vaihdelleet eri tieteenalojen välillä, samoin julkaisemisesta tutkijalle/instituutiolle aiheutuneet kustannukset.

PLAN S:n sisältämä merkittävä muutos on vallitsevien open access -julkaisemisen käytänteiden standardoiminen. PLAN S edellyttää lyhyen siirtymäaikansa vuoksi nopeita toimia niin tieteenalojen piirissä kuin lehtikustantamoiden taholla. Aloitteen mukaan ns. kultaista mallia noudattavissa open access -julkaisuissa voidaan edelleen periä kirjoittajamaksuja, mutta niille luodaan standardi, jonka avulla tunnistetaan julkaisujen laadukkuus ja kohtuullistetaan kirjoittajamaksu.  Aloitteessa korostetaan myös, että maksuja ei saa periä yksittäisiltä tutkijoilta, vaan instituutioiden on vastattava niistä, millä halutaan korostaa kaikkien oikeutta julkaisemiseen. Perinteisiltä tilausmaksullisilta ns. vihreän mallin lehdiltä poistuu uudistuksen toteutuessa oikeus embargo-aikaan julkaisun avoimeksi saattamiseksi, mikä on vaihdellut puolesta vuodesta vuoteen. Niin ikään nykyinen hybridijulkaisemisen mahdollisuus poistuu uudistuksen astuessa voimaan.

PLAN S koskettaa erityisesti tilausmaksullisia lehtiä, ja on mielenkiintoista seurata niiden reaktioita toimintaympäristön muuttuessa. Toisaalla PLAN S asettaa haasteita myös tiedeyhteisölle. Sen kymmenkohtainen ohjelma painottaa, että ellei tieteenalalla ole tarjolla korkealaatuista tieteellistä avointa julkaisufoorumia, on tällainen perustettava tutkimusrahoittajien avustuksella ja rakennettava sille tarvittava infrastruktuuri. Tämä kohta viittaa ilmeisimmin tilanteeseen, jos kaupalliset kustantajat eivät suostu avaamaan julkaisujaan. Uusien julkaisukanavien perustaminen haastaa niin ikään tutkijat ja rahoitusmallimme. Uusien kanavien impaktikertoimet ovat luonnollisesti alhaisempia ensivaiheessa eikä kotimainen jufo-luokituksemme tunnista uusia julkaisukanavia suoraan 2- tai 3-tasolle.

PLAN S on kannatettava aloite, mutta sen toteutumisen edellytys on, että tiedeyhteisö ja tutkimusrahoittajat sitoutuvat sovittuihin periaatteisiin yhteisenä rintamana. Tähänastisessa keskustelussa ja toimenpiteissä on edetty ensisijaisesti länsimaisen tiedeyhteisön etua ajaen. Globaalin vastuun nimissä tulisi samanaikaisesti ponnistella avoimen julkaisemisen edistämiseksi kehitysmaissa, sillä vain pieni osa tutkimuksesta pääsee levitykseen länsimaisten suurten kustantajien toimesta. Avoin toimintakulttuuri ja avoin tiede on nähtävä globaalina haasteena.

Harri Siiskonen
Akateeminen rehtori

Yliopistot osana maakuntauudistusta

Syksyllä selviää miten käy maakunta- ja SOTE-uudistuksen. Miksi meidän yliopistolta pitäisi olla mukana muutoksessa, vaikka emme ole hallinnollisesti osa muutosta?

Yliopistoilla on iso rooli osaavan työvoiman turvaamiseksi maakunnissa. Tarvitaan yhteistyötä työnantajien, maakunnan ja kaupunkien kanssa sen varmistamiseksi, että koulutus vastaa alueiden tarpeisiin.

Toisaalta monen yliopiston oppialan koulutus on osana maakunnan rakenteita. Pohjois-Savossa tämä koskee esim. lääketieteen aloja, sosiaalitieteitä, ravitsemustieteitä, farmasiaa ja hoitotieteitä. Koska monen vastuutoimijan, kuten yliopistosairaala ja opetusterveyskeskukset, rooli on muuttumassa, korkeatasoisen koulutuksen turvaaminen Pohjois-Savossa vaatii tiivistä maakunnallista yhteistyötä.

Yliopistoilta halutaan kolmannen tehtävän mukaista vaikuttavuutta. Maakunnissa tämä liittyy suoraan yliopistojen rooliin maakuntien toiminnassa ja kehittämisessä. Tämä voi parhaimmillaan olla Pohjois-Savossakin merkittävä maakunnan kilpailuetu.

Innovaatioiden ja tekoälyn toivotaan tuovan kasvua, erityisesti myös terveysalalla. Kansainvälisen kilpailukyvyn tueksi tähän täytyy kytkeä yliopistojen osaamisen ja SOTEn rakenteet yhdistävät suomalaiset ainutlaatuisuudet. Näitä ovat esim. sosiaali- ja terveysdatan yhdistävä tutkimus, menestyksekäs näyttö terveyden edistämisestä väestötasolla, ainutlaatuinen geenitutkimus (mm. Finngen-projekti) ja kehittyvä kansallinen biopankkiverkosto ja osaamiskeskusverkosto (mm. kansallinen neurokeskus ja syöpäkeskus).

Kunhan lomat ovat ohi palataan luomaan tulevaisuuden maakuntia. Lähdetäänpä yliopistolta siihen työhön mukaan!

Jussi Pihlajamäki
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Tutkijat toisiltaan oppimassa

UEFin strategiassa korostuvat monitieteisyys ja avoimen tieteen edistäminen. Tämä strateginen suunnanotto edellyttää perustieteistä ponnistavaa tieteiden välistä yhteistyötä. Näiden ajatusten virittäminä järjestimme huhtikuussa kahden tiedekunnan (FILO ja YHKA) yhteisen tutkijatapaamisen. Tilaisuuden tavoitteena oli saattaa eri tieteenalojen tutkijoita saman pöydän ääreen ideoimaan tiedekuntien rajat ylittäviä tutkimusmahdollisuuksia.

Tiedekuntien tutkimuskoordinaattorien suunnittelemana ja osallistujien arvioimana tilaisuus oli leppoisa ja samalla hyvinkin luovasti uusia tutkimuksellisia avauksia visioiva. Tieteidenvälisten ratkaisujen löytyminen ei näytä olevan kiinni ainakaan tutkijoiden valmiudesta heittäytyä yhteisölliseen oppimisprosessiin. Työskentelyn edetessä ryhmien tuottamat pohdinnat jalostuivat hyvin luontevasti monitieteisiksi ja eri kampusten tutkijoiden osaamista luokseen kutsuviksi potentiaalisiksi tutkimuskohteiksi. No, mitä voisimme oppia tämänkaltaisista harjoitteista UEFin tutkimuksen kehittämiseksi?

Työskentelyssä mukana olleena keskeisimmäksi opiksi nousi, että UEFin strategian tavoitteiden ja meidän tekemisen tapojen täytyy olla linjakkaasti sopusoinnussa keskenään. Tieteiden väliset uudet ratkaisut syntyvät tutkijoiden välisessä kriittisessä, mutta samalla hyväntahtoisessa vuorovaikutuksessa. Tämä havainto ei ole uusi ”oppimisen innovaatio”, mutta aika ajoin itsestään sinnikkäästi muistuttava yhteisöllisen oppimisen välttämätön ehto.

Avoimen tieteen käytänteitä ja monitieteisyyttä tavoiteltaessa meidän onkin säännönmukaisesti organisoitava tieteiden välistä dialogia aktivoivia foorumeita. Tällöin yhteisten merkitysneuvottelujen ytimessä tulisi olla eri tieteenalojen tuottamat näkymät merkittävistä tutkimuksen kohteista. Riittävän kompleksiset ja jaetut kysymykset puolestaan houkuttavat ja koukuttavat tutkijoita yhteistyöhön ja oppimaan toisiltaan.

Strategiamme neljä globaalia haastetta muodostavat kunnianhimoisen tavoitteen uusien tieteiden välisten tutkimuskysymysten asettamiselle ja aikanaan niiden ratkaisemiselle. Uutta luovat ratkaisut syntyvät ja ovat vaikuttavuudeltaan merkittäviä, kunhan muistamme pitää mahdollistavaa ja osallistavaa vuorovaikutusprosessia tiedeyhteisössämme yllä.

Janne Pietarinen
dekaani, Filosofinen tiedekunta

Innovaatioekosysteemi, siis mikä?

”Globaalin toimintaympäristön muutokset korostavat systeemisen lähestymistavan, yhteistyön ja avoimuuden merkitystä innovaatioiden syntyprosessissa. Tämä toteutuu parhaiten yritysten, tutkimuslaitosten, julkisen sektorin, kuluttajien ja muiden toimijoiden tiiviissä vuorovaikutuksessa eli innovaatioekosysteemeissä” (Policy Brief 15/2016).  Tulikohan selväksi?

UEFin päivitettyyn strategiaan sisältyy vahva pyrkimys yliopiston vaikuttavuuden parantamisesta. Tavoite perustuu vahvasti ”avoin innovaatioekosysteemi”-konseptiin. Sen mukaan toimimme tiiviimmin yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Luomme toimintaympäristön, jossa vuorovaikutus on spontaania ja jaamme osaamisemme toisillemme. Näin siis tekevät myös yritykset, avoimen tieteen hengessä. Luomme uutta yhdessä tutkimuksen alkumetreistä alkaen. Ei niin kuin aikaisemmin, jolloin yritys tai muu yhteistyökumppani haettiin mukaan vasta kun tutkimussuunnitelma oli valmis.

Miksi olisimme mukana tällaisessa tekemisessä, eihän siitä meille mitään makseta, vai? Ei kannatane olla näin pessimisti. Uskon, että avoin yhteistyö ja tiedon jakaminen mahdollistavat aktivoituvan hanketoiminnan ja rahoituksen, ehkä yrityksistäkin. Saamme toisiltamme tutkimusideoita, joita yksin emme olisi keksineet. Niitä sitten yhdistyvien osaamisten avulla ratkomme. Yhdessä ponnistellen synnytämme uutta ja vahvistamme alueellista elinvoimaa.  Se vuorostaan parantaa UEFin toimintaedellytyksiä. Uskon myös tieteen tason paranemiseen, kun mukana ovat kansainväliset huippuosaajat.

Kaikki tuo vaatii avoimempaa ajattelua: muut voivat auttaa ideoinnissa ja tuoda sellaista osaamista mitä itsellä ei ole. Minunkin pitää vain jakaa omaa osaamistani, ja ehkä myös ainutlaatuista dataani. Kyse on osaamisen siirrosta, ei perinteisestä teknologian siirrosta. Aikaisemmin tällaista toimintaa kutsuttiin yliopiston kolmanneksi tehtäväksi, nyt se toivottavasti integroituu saumattomasti meidän tutkimus- ja koulutustoimintaan. Molempia päätehtäviä on tarkoitus edistää kuvatulla innovaatioekosysteemitoiminnalla. Avoimia innovaatioekosysteemejä kehitetään Kuopiossa terveyden, ja Joensuussa biotalouden ja koulutuksen/opetuksen aloille.

Jukka Jurvelin, dekaani
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta

Mitä brexitin jälkeen?

Brittiläisten yliopistojen rehtoreita vieraili tällä viikolla Helsingissä osana kiertuetta, jonka aikana he tapaavat yliopistojen johtoa keskustellakseen brexitin jälkeisestä elämästä tutkimuksen ja korkeakoulutuksen saralla.

Brittien yliopistoväelle brexit tuli täytenä yllätyksenä. Kukaan yliopistoissa ei uskonut brexit-äänien voittoon ja kun lopulta niin kävi, oli se valtava shokki, josta he eivät ole toipuneet vieläkään. Eräskin rehtoreista totesi masentuvansa joka aamu uudelleen, kun herätessään muistaa brexitin.

UK on suurimpia nettosaajia kaikissa EU:n tutkimuksen rahoitusinstrumenteissa.  Niinpä brittien huoli tulevaisuudestaan eurooppalaisissa tutkimus- ja koulutusverkostoissa on suuri. Mutta huoli on suuri myös muissa EU-maissa, ja syystäkin. UK on kiistatta tieteen suurvalta ja keskeinen kumppani suuressa osassa eurooppalaisia tutkimusverkostoja. Suomalaisille tutkijoille UK on toiseksi tärkein kumppanimaa Saksan jälkeen. Ns. kova brexit iskisi siis kovaa niin brittien kuin EU:n jäsenmaidenkin tutkimuksen ja korkeakoulutuksen laatuun ja globaaliin asemaan.

Suomalaisten yliopistojen kannalta keskeinen epävarmuustekijä liittyy myös tulevan tutkimuksen puiteohjelman (FP9) budjettiin. Brexitin vuoksi koko EU:n budjetti uhkaa pienentyä supistaen myös puiteohjelmarahoitusta. Kotimaisten rahoituslähteiden supistumisen ohella tämä nakertaisi vakavasti yliopistojen rahoituspohjaa.

Mitä vaihtoehtoja meillä sitten on? Kaikki brittirehtorit toivoivat, että vielä löytyisi keino perua brexit, mutta poliittisesti se näyttää ainakin tällä hetkellä epätodennäköiseltä. Niinpä vaihtoehtoina on erilliset sopimusmenettelyt UK:n ja EU:n välillä tai maittain solmittavat kahdenväliset sopimukset. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi huono, koska eurooppalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vahvuutena on nimenomaan eurooppalaiset verkostot.

EU ei toisaalta voi hyväksyä sitäkään, että brexitin toteutuessa mikään ei muutu, eli britit voisivat poimia ”rusinat pullasta” noudattamatta EU:n keskeisiä periaatteita, mm. tutkijoiden ja opiskelijoiden vapaata liikkuvuutta.

Uusi ideoita ja toimintamalleja siis kaivataan. Niiden löytäminen ole aivan helppoa, mutta mahdollista, kun muistetaan yhteiset arvot ja asetetaan kaikessa tutkimuksen ja koulutuksen korkea laatu etusijalle. Tahtoa tälle tuntui molemmilta osapuolilta Helsingin tapaamisessa löytyvän.

Jukka Mönkkönen
rehtori

Työyhteisötaidot UEF profilaationa? – odotuksia työntekijöille ja johtajille

Dekaanina harvoin ehtii enää tutkimusta tekemään. Kuitenkin tutkijan mieli näkee herkullisia tutkimuskohteita ympärillään ja nyt tällainen tilaisuus muodostui Itä-Suomen yliopiston perinteisillä johdon päivillä helmikuussa 2018. Paikalla oli noin 50 ”uutta” tai ”vanhaa” johtajaa puhumassa UEFista ja sen johtamisesta.

Osallistuin työryhmään, jossa syvennyttiin työyhteisötaitoihin 2020. Tutkimuskysymyksiämme olivat, millaisia uusia työyhteisötaitoja tarvitsemme menestyäksemme yliopistona sekä miten näitä taitoja voidaan edistää. Tutkimusaineisto muodostui monitieteisesti jo osallistujien taustoista lähtien.

Analyysi tehtiin aineistolähtöisesti sisällönanalyysillä diskursiivisin painotuksin.  Vaikeuskerrointa analyysiin toi se, että jo keskustelun alussa selvisi, että tämäkin teema tulee johtajan iholle. Aihetta ei voinut ulkoistaa, sillä jokaisella johtajalla on oma lähijohtaja, joten olemme kaikki myös työntekijöitä.

Työyhteisötaitojen tuloksia olivat:

  • Tiedollinen ymmärrys läpi organisaation: strategioiden ja toiminnan ymmärrys sekä tuloksellisuusymmärrys (mukaan luettuna hallinnon ihmiset)
  • Jatkuvan muutoksen sisäistetty ymmärrys: rajojen häipyminen, uudenlainen työntekemisen tapa ja monikulttuurisuuden läsnäolo
  • Oman toiminnan taidot: avoimuuden, luottamuksen, aktiivisuuden ja palveluasenteen odotus, terve priorisointi- ja päätöksentekokyky ja kyky tunnistaa omaa ja toisten osaamista ja jaksamista

Kokonaisuudessaan meiltä odotettiin vastuuta kehittyä yhdessä ja talon asialla olemista.

Työryhmään osallistuneiden arviointitiedon perusteella Itä-Suomen yliopisto on edistynyt työyhteisötaidoissa, mutta vielä työtä on edessä seuraavilla keinoilla:

  • Vuoropuhelua ja läsnäoloa johtamistyön äärellä matalilla kynnyksillä
  • Terveen itsekritiikin harjoittaminen
  • Oikeanlainen kollegiaalisuus johtamisessa
  • Henkilökohtaistaminen johtamisessa yhteisöllisillä työskentelytavoilla

Mietintämyssyyn nousi myös kysymys siitä, miten työyhteisötaitoja tunnistetaan UEFissa. Tutkimus- ja opetusosaamista tuetaan, mitataan ja arvostetaan, mutta miten tilanne on muiden taitojen osalta? Avoimuuden hengessä on hyvä, että myös johtamisesta ja työyhteisötaidoista puhutaan yliopistoissa. Parhaimmillaan myös ne ovat yliopistomme menestystekijöitä.

Jokaisella tutkimuksella on johtopäätöksensä. Aineistostamme nousi esille odotus olla sitkeästi ihmisiä riippumatta asemastamme. Ehkäpä tiettyjen esitystemme lopussa onkin jatkossa seuraava iskulause ”Viisasta työyhteisötaitoa ja johtamista UEFissa olemalla sitkeästi ihmisiä toisillemme.” Luulisin, että sellaiseen työpaikkaan olisi mukava tulla töihin.

Sari Rissanen
Dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Ei ainoastaan tenure vaan myös infra –yhteispelillä  tuloksiin

Viime vuosina yliopistoissa merkittävä määrä strategista rahoitusta on ohjattu vakinaistamispolulle –kiihdytyskaistalle professorin tehtäviin.  Hyvä niin, siten on saatu nuoria lupaavia tutkijoita tuomaan uutta virtaa tutkijayhteisöihin ja korvaamaan kasvavaa eläkkeelle lähtevien joukkoa. Osaavien ihmisten lisäksi toinen tärkeä menestystekijä  ja vetovoimatekijä  tutkimuksessa  on ajanmukainen ja toimiva infrastruktuuri  –tutkimuksen mahdollistavat rakenteet, laitteet ja palvelut.

Biolääketieteessä, biologisessa ja luonnontieteellisessä tutkimuksessa tarvittava infra on kallista hankkia ja sen käyttö on vaativaa ja edellyttää erityisosaamista ja kokemusta.  Erityisosaajilta tuloksen tekeminen  onnistuu tehokkaammin ja nopeammin.

Terveystieteiden tiedekunnassa on paljon kallista infraa kuten virusvektorilaboratorio, biokuvantamiskeskus, genomiikka, proteomiikka, metabolomiikka, bioinformatiikka, biopankki  ja osaksi AIV-instituuttia siirtynyt koe-eläintoiminta. Näiden infrastruktuurien pyörittäminen edellyttää monenlaista ammattitaitoa: biologiaa, genetiikkaa, fysiikkaa, kemiaa, insinööritiedettä, datatiedettä, matematiikkaa…

Bioinformatiikan tarve on suuri nyt ja tulevaisuudessa erityisesti terveys- ja luonnontieteiden alalla, mutta data-analytiikkaa tarvitaan myös muilla tieteen aloilla, esimerkiksi sosiaalitieteissä.  Alan osaajista on puutetta.  Myös UEFissa  palvelujen tarve ylittää tarjonnan.  Jotta  infroista  saadaan mahdollisimman paljon irti, tarvitaan myös infrastruktuurien  ammattilaisia eli ”staff scientisteja” .  He voivat olla voivat olla tutkijataustaisia, väitelleitä, joilla  ei ole halua tai mahdollisuutta  perustaa omaa tutkimusryhmää.  Tässäkin on kyse oikeasta roolituksesta.

Bioinformatiikka on nostettu kärkeen UEFin  profilaatiossa. Vakinaistamispolun rekrytointien lisäksi  resursseja tulee ohjata myös turvaamaan infrastruktuurien optimaalinen toiminta ja palvelut. Tässä tarvitaan tiedekuntarajat ylittävää yhteistyötä. Toimiva infra on tutkimuksen yksi kivijalka.

Hilkka Soininen
Dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Opiskelijakeskeisyys – mitä se on?

Itä-Suomen yliopisto läpäisi kansainvälisen KARVI-auditoinnin liehuvin lipuin tänä keväänä. Kuuden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna olimme edenneet käytännössä kaikilla osa-alueilla. Kuten normaaliin kehittyvään organisaatioon kuuluu, nousi esille myös muutamia kehittämisen kohteita. Näistä KARVI-ryhmä nosti yhtenä osiona esille sen, että yliopiston strategisia avainkäsitteitä, mm. opiskelijakeskeisyyttä ja kansainvälisyyttä, olisi syytä kirkastaa. Tässä juuri on laatutyön arvo, se nostaa meille tärkeitä kehittämiskohteita esille.

Opiskelijakeskeisyys on kaksisuuntainen tie. Siihen tarvitaan yliopiston näkemys, mutta opiskelijoiden oma näkemys ja tuntemus opiskelijakeskeisyydestä on oleellisin osa, koska sitä tulee myös mitata opiskelijoiden kautta. Käsitteen tarkka määrittäminen on se vaikeampi pala. Opiskelijakeskeisyys koostuu monesta osa-alueesta. Se alkaa jo siitä, kun nuoret ylipäänsä harkitsevat hakeutuvansa meille opiskelemaan. Mille brändimme hakijan silmissä näyttää, ratkaisee jo lähtökuopissa suosituimmuutemme.

Konkreettisten tekojen tulisi seurata opintojen alusta niiden päättymiseen ja alumnivaiheeseen saakka. Tarkasteltavia kohteita tulee heti mieleen lukuisia: kuinka selkeät opintopolut ovat, millaista ohjausta saa matkan varrella, onko mahdollista muodostaa opinnoistaan loogisia kokonaisuuksia toisiaan tukevista osa-alueista, millainen on opintojen palautejärjestelmä, mikä on opettajien osaaminen, onko tieto ajantasaista ja tutkimusnäyttöön perustuvaa, saako urapolkuun tukea, ovatko opinnot työelämärelevantteja jne.

Unohtaa ei sovi myöskään ylioppilaskuntaa ja ainejärjestöjä, niiden rooli on keskeinen. Opiskelijakeskeisyys syntyy opiskelun ja vapaa-ajan toimintojen kombinaationa. Myöskään kampuskaupunkien osuutta kokonaisuudessa ei voi vähätellä.

Edellä olevasta voi päätellä, että opiskelijakeskeisyys on kaikkien asia. Kääritään vain hihat ja ryhdytään toimeen!

Tuomo Meriläinen
Hallintojohtaja