Tutkimusyhteisöt yliopiston ytimessä

Yliopistot profiloivat tutkimustaan. Kaikkea ei yritetä saavuttaa vaan tutkimus pyritään fokusoimaan yliopiston omille vahvuusaloille. Yhä useammin vahvuusaloista kootaan moniteellisesti isompia tutkimuksen näyteikkunoita. Samalla tutkimuksella tavoitellaan entistä suurempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tähän on Itä-Suomen yliopistossakin pyritty.

Tutkimuksen vahvuuksien täytyy löytyä objektiivisella tavalla. Useimmiten tunnistus perustuu tutkimuksen tason kansainväliseen arviointiin. Itä-Suomen yliopiston RAE2019- arvioinnin kohteena ovat tutkimusyhteisöt. Ne ovat tietyn teeman ympärille rakentuneita monitieteisiä ja kansainvälisesti verkostoituneita yhteisöjä, joilla on selkeä tutkimusfokus. UEF RAE2019 -arvioinnissa arvioitavia tutkimusyhteisöjä on kaikkiaan 16. Muutamat niistä perustuvat jo usean vuoden yhteistyöhön, mutta uusiakin on muodostettu arviointia ja tulevaisuuden tutkimusta varten. Lähtökohdat ovat kieltämättä hieman erilaiset; toisilla on aikaisemmat yhteiset näytöt, toisilta ne ehkä vielä puuttuvat.

Tutkimusyhteisöt voivat olla paitsi tapa arvioida tutkimusta myös organisoida UEFin tutkimusta tulevaisuudessa. Tutkimusyhteisöllä tulee olla yliopistossamme tieteellisesti korkeatasoinen ydin ja yhteiset isot tavoitteet, joiden tavoitteluun koko yhteisö on sitoutunut. Ei vaan suunnittelu- ja arviointivaiheessa paperilla vaan käytännössä konkreettisessa toiminnassa. Yhteisön kova tutkimuksellinen ydin on kuin veturi, joka vetää vaunuja eli muuta laadukasta tutkimusta mukaansa. Junaan voidaan liittää uusia vaunuja sitä mukaa, kun uusia konkretisoituneita ideoita ja rahoituksen saaneita suunnitelmia löytyy kyytiin. Voineepa jossakin tilanteessa veturikin vaihtua, ja koko juna ohjautua uudelle raiteelle muuttaen suuntaansa. Se olisi luonnollista, sillä tutkimuksen tulee asteittain myös uusiutua.

Sisäinen yhteistyö yhdistää osaamisemme, mutta ei riitä viemään tutkimusta maailman huipulle. Hyväkään tutkimusyhteisö ei saavuta pelkällä yliopiston sisäisellä yhteistyöllä tieteellisen ”ekselenssin” indikaattoreita. Tutkimusyhteisöksi järjestäytymällä meidän tulee luoda edellytykset entistä vahvemmalle kansainväliselle tutkimusyhteistyölle. Näyttäydytään maailmalla ja haetaan parhaat tutkimuskumppanit globaalisti. Vain se luo edellytykset myös riittävälle kilpaillulle tutkimusrahoitukselle, joka on välttämätöntä tutkimusmenestyksen saavuttamiseksi. UEFin sisäinen rahoitus, tai edes muu kansallinen rahoitus, ei siihen riitä. Ei harhauduta ajattelemaan toisin. Tämä olkoon kannustus myös niille, jotka eivät mahdollisesti ole tulevan tutkimusstrategian ytimessä.

Jukka Jurvelin, dekaani

 

Strategiatyö näyttää suuntaa tutkimuksen ja koulutuksen uusiutumiseen

Eduskuntavaalikampanjoissaan puolueet vannoivat yksituumaisesti koulutukseen ja tutkimukseen panostamisen tärkeyttä kansallisen kilpailukyvyn ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi sekä globaaleihin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja ilmastonmuutokseen, vastaamiseksi. Muodostettavalla hallituksella on edessä lupauksen lunastamisen paikka. Toimeen tarttumiseen tarjoaa hyvän tiekartan vuoden alussa julkistettu OKM:n korkeakouluvisio kehittämisohjelmineen.

OKM:n korkeakouluvisio heijastuu myös UEF:issa käynnissä oleva strategiatyöhön. Nykyinen tutkimusstrategiamme on jo painottanut monitieteistä tutkimusyhteistyötä, joka on nostettu myös OKM:n visiossa keskeiseksi ohjenuoraksi avoimuuden rinnalla. Käynnissä olevan tutkimuksen arvioinnin lähtökohtana on mahdollistaa tutkimuksen uusiutuminen rohkaisemalla tutkimusryhmiä muodostamaan monitieteisiä tutkimusyhteisöjä yhteisesti määrittelemänsä teeman ympärille. Arviointiin valitut 16 tutkimusyhteisöä edustavat hyvin vahvinta tunnistettua osaamistamme, mutta viestivät samalla tutkimuskentän muutoksesta ja tutkimuksen uusiutumisen tärkeydestä.

Toimintaympäristön nopeasti muuttuessa koulutuksen painoarvo strategiassa korostuu. Yliopistojen on määriteltävä suhteensa kolmeen suureen muutoksen ajuriin. Koulutusrakenteisiin ja koulutusten sisältöihin on kiinnitettävä erityistä huomiota niiden vetovoimaisuuden säilyttämiseksi, työelämän tarpeiden huomioimiseksi sekä korkeakoulujen välisen yhteistyön lisäämiseksi. Toinen strategista linjausta edellyttävä haaste liittyy koulutusohjelmiemme kansainvälistämiseen ja koulutustuotteiden kansainväliseen markkinointiin. Tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta, minkä johdosta linjaukset vaihtelevat tiedekunnittain ja laitoksittain, mutta yliopistotasolla tahtotilan on oltava selkeä. Kolmas suuri muutoksen ajuri koulutuksessa liittyy jatkuvaan oppimisen toimintamallin rakentamiseen ja sisällyttämiseen osaksi laitosten arkipäivää yhdessä Aducaten kanssa. UEFin näkökulmasta OKM:n korkeakouluvision painottama jatkuva oppiminen on meille ”uusvanhaa” toimintaa, sillä olemme valtakunnallisesti avoimen yliopiston toimijana kolmen kärjessä, joka erottuu selkeästi muista toimijoista. Mutta kaikkien rynniessä tälle alueelle on juostava kovaa, jotta pysyisi paikallaan.

Käynnissä oleva strategiatyö on tutkimuksen ja koulutuksen toimintaympäristön muuttuessa aiempaa vaativampaa. Reaktiivisen toiminnan vastapainoksi yliopistojen on otettava rohkeampi rooli yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tulevaisuuden tiennäyttäjinä.

Harri Siiskonen

 

Uusiutuva strategia

Yliopistomme nykystrategia yltää vuoteen 2020, joten sitä on aika nyt uudistaa. Ja uudistaa niin, että yliopistomme pystyy mahdollisimman hyvin vaikuttamaan siihen, millainen maailma on tulevaisuudessa elää ja olla.

Pitkään vallinnut maailmanjärjestys, samoin kuin yhteiskunnalliset ja poliittiset rakenteet ovat kaikkialla vahvassa murroksessa. Yliopistoilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän murrokseen pitämällä totuutta päämääränä ja puolustamalla tutkitun tiedon merkitystä yhteiskunnassa tekemällä monialaisesti korkeatasoista tiedettä ja kehittämällä koulutusta turvaamaan kansalaisten osaamisvalmiudet laaja-alaisesti. Yhteiskunnan välittömien tarpeiden edistämisen ohella meidän tulee edistää tämän päivän maailmaan istuvaa sivistyskäsitystä ja kaikkien kansalaisten yhteiskunnallista osallisuutta.

Nykyinen strategiamme perustuu siihen, että UEFin vahva osaaminen muodostaa monitieteisiä tutkimuksen kokonaisuuksia, joilla voimme hakea ratkaisuja maailmanlaajuisin ongelmiin. Tämä lienee varsin hyvä perusta myös seuraavalle kaudelle, mutta niin strategian tavoitteita kuin sen rakennetta ja toteuttamista on syytä kirkastaa.

Jatkossa toimintamme tulee olla avoimempaa ja mahdollistaa aiempaa laajemmin erilaisen osaamisemme yhdistämisen vahvistamaan tutkimuksen ohella myös koulutusta, jatkuvaa oppimista ja kansainvälistymistä.

Strategia ei voi kuitenkaan olla ”noutopöytä”, josta voidaan noukkia vain itselle mieluiset antimet, vaan meidän on pystyttävä kertomaan niin itsellemme kuin muillekin, mitkä ovat UEFin profiilit ja miten me niitä kehitämme.

Tämän päivän nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä strategian on uusiuduttava koko ajan ja samalla on turvattava edellytykset tutkimuksen ja koulutuksen pitkän tähtäimen kehittämiselle. Mielenkiintoisia kysymyksiä siis riittää ja uusille näkökulmille on tilausta. Siksi toivonkin kaikilta yhteisömme jäseniltä intoa ja halua osallistua UEFin strategiatyöhön tämän vuoden aikana.

Jukka Mönkkönen
rehtori

Tieteen tila 2018

Viime maanantaina julkaistun Tieteen tila 2018 raportin mukaan Suomen tiede on kansainvälisessä vertailussa varsin kelvollista. Tieteellisten julkaisujen määrä asukasta kohti on Suomessa suuri ja top 10-indeksillä mitattuna Suomen tieteen laatu on parantunut 2010-luvulla. Suomen tiede on myös hyvin kansainvälisesti verkottunutta ja kansainväliset yhteisjulkaisut ovat kaikilla tieteenaloilla selvästi laadukkaampia kuin pelkästään kotimaisin voimin tehdyt.

Kansainvälistyminen on edennyt myös tutkimushenkilöstössä. Nuorista (uraporras I-II) 30 % tutkijoista on jo ulkomaalaisia. Uraportailla III-IV vastaava luku on 11%, eikä se ole juuri noussut viiden vuoden tarkasteluajanjaksona. Ulkomaalaisten urapolkuja on siis vahvistettava, jotta Suomessa hyvän koulutuksen saaneet jäävät rikastuttamaan tiedeyhteisöjämme. Tohtorin tutkinnon suorittaneet tekevät aikaisempaa suuremman osan tutkimustyöstä, mutta etenkin yrityksissä tohtoreiden osuus koko T&K henkilöstöstä on vielä kovin matala (6%).

Tutkimusrahoitus on yliopistoissa pysynyt suhteellisen vakaana, vaikka tutkimus- ja kehittämismenojen osuus BKT:stä on kokonaisuudessaan pienentynyt. Lasku on tapahtunut erityisesti yritysten T&K panostuksissa ja niihin pitäisi saada selvä käänne.

Tieteemme tila on siis suhteellisen hyvä ja vakaa. Vakaa taso ei kuitenkaan jatkossa riitä, koska kilpailu kiristyy ja monet maat erityisesti Aasiassa satsaavat tieteeseen huomattavia lisäpanostuksia. Jos haluamme olla maailman osaavin kansakunta, on tutkimusta resursoitava riittävästi.

Raportti korostaa, että menestyksekkäät tutkimuksen ja osaamisen keskittymät rakentuvat jatkossa aiempaa vahvemmin ilmiöpohjaisesti ja yliopistojen strategiat pohjautuvat tällaisten monitieteisten keskittymien varaan. Keskittymien kehittäminen vaatii yliopistoilta vahvaa, monitieteistä profiloitumista, työnjakoa ja yhteistyötä sekä rahoittajilta selkeitä, perusteltuja, avoimia ja pitkäjänteisiä rahoitusratkaisuja. Raportin suositukset ovat siis linjassa UEFin strategisten linjausten kanssa ja antavat hyvän pohjan strategiamme uudistustyölle. Suosittelen raporttiin tutustumista vaikkapa joululukemisena.

Jukka Mönkkönen
rehtori

 

Jatkuvan oppimisen paisuva taikina

Suomi tarvitsee osaamisen uudistamista, tekoälyä, digitalisaatiota, big dataa ja alustataloutta uudenlaisista ekosysteemeistä puhumattakaan. Tätä puhetta olemme kaikki kuulleet viime vuosina. Onneksi näihin painepuheisiin on myös esitetty osittaisia ratkaisuja. Yksi niistä on elinikäisen oppimisen jatkoversio 2.0 eli jatkuva oppiminen.

Mutta mitä on jatkuva oppiminen? UEFin jatkuvan oppimisen koordinaatiohattu päässäni olen osallistunut mielenkiintoisiin keskusteluihin jatkuvan oppimisen sisällöstä. Joillekin jatkuva oppiminen on pääosin jo vakiintunutta avoimen yliopiston toimintaa täydennettynä Aducaten tilaus- ja täydennyskoulutuksella. Toisille se merkitsee mahdollisuutta tuoda näkyväksi ”täydennyskoulutusta”, jota on tehty ainelaitoksilla tai erilaisten hankkeiden sisällä. Joillekin se on taas erikoistumiskoulutusta, avoimia mooc-kursseja tai Summer Schoolin ja lukiolaisten  kurkistuskurssien sisältöä.

Ainakin se on tullut selväksi, että monenlaista jatkuvaa oppimista meillä UEFissa on jo meneillään.  Nyt on tärkeä koota tämä yhteen työelämälähtöisesti.

Aihe aiheuttaa myös pelkoja ja vastustusta: yksi työ kaiken entisen päälle, nykyiset tekemisen tavat särkyvät, eri yksikköjen väliset suhteet muuttuvat.  Tosiasia kuitenkin on, että jatkuva oppiminen on mukana opetus- ja kulttuuriministeriön tulevassa korkeakoulujen rahoitusmallissa 5 prosentin osuudella, ja tällöin jo nykyiset jatkuvan oppimisen pullat vaikuttavat UEFin rahoitukseen, kun indikaattoreita katsotaan aina kolme vuotta taaksepäin.

Aihepiiriin liittyvää hankerahaakin on nyt onneksi jaossa. Lisäksi jatkuva oppiminen on toimintaa, jossa työelämän epäsuoralla (esimerkiksi ministeriöiden) tai suoralla (yritysten ja julkisten organisaatioiden) rahoituksella pitää olla kasvava rooli jatkossa. Jatkuva oppiminen ei ole työelämän tai yliopiston oma projekti, vaan yhteinen taikina.

Tätä varten myös UEFissa rakennamme kestävää jatkuvan oppimisen mallia eri toimijoiden yhteistyönä sisältöjen, rahoituksen ja hallinnollisten prosessien osalta.  Arjessa tämä näkyy esimerkiksi uusina ”jatkuvan oppimisen” työntekijöinä,  olemassa olevan opintopisteyttämisenä ja yhä kiinteämpänä työelämäyhteistyönä.

Vain yhdessä vaivaamalla jatkuvan oppimisen pitkoista, korvapuusteista ja piirakoista tulee suussa sulavia rakennusaineita suomalaisen ja myös kansainvälisen osaamisen kehittymiselle.

Sari Rissanen
Dekaani, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Ympäristönmuutos ja UEF 

Lokakuussa 2018 julkistettiin uusin YK:n alaisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti, joka kertoo karua kieltään ilmaston ja ympäristön muutoksesta, sen nopeudesta ja vaikutuksista. Kenties tärkein viesti raportissa oli se, että konkreettisten tekojen aika on oikeasti nyt. Lämpötilan nousu on saatava pysähtymään 1,5 asteeseen. Kahden asteen lämpötilan nousu johtaisi esim. Pohjoisella Jäämerellä keskimäärin yhteen jäättömään kesään kerran kymmenessä vuodessa. Vaikutukset olisivat katastrofaaliset. 

Yleinen argumentti on, ettei yksittäisen pienen toimijan tai maan – kuten Suomen – toimilla ole mitään merkitystä maapallon lämpenemisen kokonaisuuden kanssa. Periaatteessa näin onkin, mutta käytännössä esimerkin antaminen ja tietoisuuden levittäminen globaalista ongelmasta ei saa mitenkään muuten vauhtia, kuin yksittäisten konkreettisten tekojen kautta. Nämä teot yleisen tietoisuuden tason nousun kautta leviävät yhä laajemmalle ja vaikuttavat siten yleiseen käyttäytymiseen. 

Ympäristön muutos ja luonnonvarojen riittävyys on UEFin strategian yksi neljästä globaalista haasteesta. Meidän täytyy konkretisoida välittömästi lisätoimia, joilla yliopistona reagoimme ilmastonmuutokseen. Nämä toimet täytyy tehdä näkyväksi. Tämä on mielestäni tärkeä osa brändiämme ja sitä, kuinka haluamme profiloitua ulospäin kansallisesti ja kansainvälisesti. Tähän tarvitsemme myös yhteistyökumppaneidemme toimia. Valmistelu toimista on nyt aloitettu vauhdilla ja niistä tullaan keskustelemaan mm. yliopiston johdossa. Jokainen henkilökuntaan kuuluva ja opiskelija voi osallistua näihin talkoisiin ideoimalla ja antamalla vinkkejä, kuinka omalta osaltamme olemme pelastamassa maapallomme tulevaisuutta ei pelkästään lapsillemme, vaan jo nyt meille kaikille. 

Tuomo Meriläinen
hallintojohtaja

 

PLAN S haastaa tiedejulkaisemisen käytänteitä

Euroopan komissio, Science Europe ja 11 eurooppalaista kansallista tutkimusrahoittajaa julkistivat viime viikolla PLAN S -aloitteen. Sen tavoitteena on, että kaikkien julkisella rahoituksella tuotettujen tieteellisten julkaisujen tulee olla avoimesti saatavilla 1.1.2020 alkaen. Avoin julkaiseminen on ollut kasvussa jo vuosia, ja vaikutusvaltaiset tutkimusrahoittajat, kuten Suomen Akatemia, vahvasti suosittavat näin menettelemään.  Mahdollisuudet avoimeen julkaisemiseen ovat kuitenkin vaihdelleet eri tieteenalojen välillä, samoin julkaisemisesta tutkijalle/instituutiolle aiheutuneet kustannukset.

PLAN S:n sisältämä merkittävä muutos on vallitsevien open access -julkaisemisen käytänteiden standardoiminen. PLAN S edellyttää lyhyen siirtymäaikansa vuoksi nopeita toimia niin tieteenalojen piirissä kuin lehtikustantamoiden taholla. Aloitteen mukaan ns. kultaista mallia noudattavissa open access -julkaisuissa voidaan edelleen periä kirjoittajamaksuja, mutta niille luodaan standardi, jonka avulla tunnistetaan julkaisujen laadukkuus ja kohtuullistetaan kirjoittajamaksu.  Aloitteessa korostetaan myös, että maksuja ei saa periä yksittäisiltä tutkijoilta, vaan instituutioiden on vastattava niistä, millä halutaan korostaa kaikkien oikeutta julkaisemiseen. Perinteisiltä tilausmaksullisilta ns. vihreän mallin lehdiltä poistuu uudistuksen toteutuessa oikeus embargo-aikaan julkaisun avoimeksi saattamiseksi, mikä on vaihdellut puolesta vuodesta vuoteen. Niin ikään nykyinen hybridijulkaisemisen mahdollisuus poistuu uudistuksen astuessa voimaan.

PLAN S koskettaa erityisesti tilausmaksullisia lehtiä, ja on mielenkiintoista seurata niiden reaktioita toimintaympäristön muuttuessa. Toisaalla PLAN S asettaa haasteita myös tiedeyhteisölle. Sen kymmenkohtainen ohjelma painottaa, että ellei tieteenalalla ole tarjolla korkealaatuista tieteellistä avointa julkaisufoorumia, on tällainen perustettava tutkimusrahoittajien avustuksella ja rakennettava sille tarvittava infrastruktuuri. Tämä kohta viittaa ilmeisimmin tilanteeseen, jos kaupalliset kustantajat eivät suostu avaamaan julkaisujaan. Uusien julkaisukanavien perustaminen haastaa niin ikään tutkijat ja rahoitusmallimme. Uusien kanavien impaktikertoimet ovat luonnollisesti alhaisempia ensivaiheessa eikä kotimainen jufo-luokituksemme tunnista uusia julkaisukanavia suoraan 2- tai 3-tasolle.

PLAN S on kannatettava aloite, mutta sen toteutumisen edellytys on, että tiedeyhteisö ja tutkimusrahoittajat sitoutuvat sovittuihin periaatteisiin yhteisenä rintamana. Tähänastisessa keskustelussa ja toimenpiteissä on edetty ensisijaisesti länsimaisen tiedeyhteisön etua ajaen. Globaalin vastuun nimissä tulisi samanaikaisesti ponnistella avoimen julkaisemisen edistämiseksi kehitysmaissa, sillä vain pieni osa tutkimuksesta pääsee levitykseen länsimaisten suurten kustantajien toimesta. Avoin toimintakulttuuri ja avoin tiede on nähtävä globaalina haasteena.

Harri Siiskonen
Akateeminen rehtori

Yliopistot osana maakuntauudistusta

Syksyllä selviää miten käy maakunta- ja SOTE-uudistuksen. Miksi meidän yliopistolta pitäisi olla mukana muutoksessa, vaikka emme ole hallinnollisesti osa muutosta?

Yliopistoilla on iso rooli osaavan työvoiman turvaamiseksi maakunnissa. Tarvitaan yhteistyötä työnantajien, maakunnan ja kaupunkien kanssa sen varmistamiseksi, että koulutus vastaa alueiden tarpeisiin.

Toisaalta monen yliopiston oppialan koulutus on osana maakunnan rakenteita. Pohjois-Savossa tämä koskee esim. lääketieteen aloja, sosiaalitieteitä, ravitsemustieteitä, farmasiaa ja hoitotieteitä. Koska monen vastuutoimijan, kuten yliopistosairaala ja opetusterveyskeskukset, rooli on muuttumassa, korkeatasoisen koulutuksen turvaaminen Pohjois-Savossa vaatii tiivistä maakunnallista yhteistyötä.

Yliopistoilta halutaan kolmannen tehtävän mukaista vaikuttavuutta. Maakunnissa tämä liittyy suoraan yliopistojen rooliin maakuntien toiminnassa ja kehittämisessä. Tämä voi parhaimmillaan olla Pohjois-Savossakin merkittävä maakunnan kilpailuetu.

Innovaatioiden ja tekoälyn toivotaan tuovan kasvua, erityisesti myös terveysalalla. Kansainvälisen kilpailukyvyn tueksi tähän täytyy kytkeä yliopistojen osaamisen ja SOTEn rakenteet yhdistävät suomalaiset ainutlaatuisuudet. Näitä ovat esim. sosiaali- ja terveysdatan yhdistävä tutkimus, menestyksekäs näyttö terveyden edistämisestä väestötasolla, ainutlaatuinen geenitutkimus (mm. Finngen-projekti) ja kehittyvä kansallinen biopankkiverkosto ja osaamiskeskusverkosto (mm. kansallinen neurokeskus ja syöpäkeskus).

Kunhan lomat ovat ohi palataan luomaan tulevaisuuden maakuntia. Lähdetäänpä yliopistolta siihen työhön mukaan!

Jussi Pihlajamäki
dekaani, terveystieteiden tiedekunta

Tutkijat toisiltaan oppimassa

UEFin strategiassa korostuvat monitieteisyys ja avoimen tieteen edistäminen. Tämä strateginen suunnanotto edellyttää perustieteistä ponnistavaa tieteiden välistä yhteistyötä. Näiden ajatusten virittäminä järjestimme huhtikuussa kahden tiedekunnan (FILO ja YHKA) yhteisen tutkijatapaamisen. Tilaisuuden tavoitteena oli saattaa eri tieteenalojen tutkijoita saman pöydän ääreen ideoimaan tiedekuntien rajat ylittäviä tutkimusmahdollisuuksia.

Tiedekuntien tutkimuskoordinaattorien suunnittelemana ja osallistujien arvioimana tilaisuus oli leppoisa ja samalla hyvinkin luovasti uusia tutkimuksellisia avauksia visioiva. Tieteidenvälisten ratkaisujen löytyminen ei näytä olevan kiinni ainakaan tutkijoiden valmiudesta heittäytyä yhteisölliseen oppimisprosessiin. Työskentelyn edetessä ryhmien tuottamat pohdinnat jalostuivat hyvin luontevasti monitieteisiksi ja eri kampusten tutkijoiden osaamista luokseen kutsuviksi potentiaalisiksi tutkimuskohteiksi. No, mitä voisimme oppia tämänkaltaisista harjoitteista UEFin tutkimuksen kehittämiseksi?

Työskentelyssä mukana olleena keskeisimmäksi opiksi nousi, että UEFin strategian tavoitteiden ja meidän tekemisen tapojen täytyy olla linjakkaasti sopusoinnussa keskenään. Tieteiden väliset uudet ratkaisut syntyvät tutkijoiden välisessä kriittisessä, mutta samalla hyväntahtoisessa vuorovaikutuksessa. Tämä havainto ei ole uusi ”oppimisen innovaatio”, mutta aika ajoin itsestään sinnikkäästi muistuttava yhteisöllisen oppimisen välttämätön ehto.

Avoimen tieteen käytänteitä ja monitieteisyyttä tavoiteltaessa meidän onkin säännönmukaisesti organisoitava tieteiden välistä dialogia aktivoivia foorumeita. Tällöin yhteisten merkitysneuvottelujen ytimessä tulisi olla eri tieteenalojen tuottamat näkymät merkittävistä tutkimuksen kohteista. Riittävän kompleksiset ja jaetut kysymykset puolestaan houkuttavat ja koukuttavat tutkijoita yhteistyöhön ja oppimaan toisiltaan.

Strategiamme neljä globaalia haastetta muodostavat kunnianhimoisen tavoitteen uusien tieteiden välisten tutkimuskysymysten asettamiselle ja aikanaan niiden ratkaisemiselle. Uutta luovat ratkaisut syntyvät ja ovat vaikuttavuudeltaan merkittäviä, kunhan muistamme pitää mahdollistavaa ja osallistavaa vuorovaikutusprosessia tiedeyhteisössämme yllä.

Janne Pietarinen
dekaani, Filosofinen tiedekunta

Innovaatioekosysteemi, siis mikä?

”Globaalin toimintaympäristön muutokset korostavat systeemisen lähestymistavan, yhteistyön ja avoimuuden merkitystä innovaatioiden syntyprosessissa. Tämä toteutuu parhaiten yritysten, tutkimuslaitosten, julkisen sektorin, kuluttajien ja muiden toimijoiden tiiviissä vuorovaikutuksessa eli innovaatioekosysteemeissä” (Policy Brief 15/2016).  Tulikohan selväksi?

UEFin päivitettyyn strategiaan sisältyy vahva pyrkimys yliopiston vaikuttavuuden parantamisesta. Tavoite perustuu vahvasti ”avoin innovaatioekosysteemi”-konseptiin. Sen mukaan toimimme tiiviimmin yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Luomme toimintaympäristön, jossa vuorovaikutus on spontaania ja jaamme osaamisemme toisillemme. Näin siis tekevät myös yritykset, avoimen tieteen hengessä. Luomme uutta yhdessä tutkimuksen alkumetreistä alkaen. Ei niin kuin aikaisemmin, jolloin yritys tai muu yhteistyökumppani haettiin mukaan vasta kun tutkimussuunnitelma oli valmis.

Miksi olisimme mukana tällaisessa tekemisessä, eihän siitä meille mitään makseta, vai? Ei kannatane olla näin pessimisti. Uskon, että avoin yhteistyö ja tiedon jakaminen mahdollistavat aktivoituvan hanketoiminnan ja rahoituksen, ehkä yrityksistäkin. Saamme toisiltamme tutkimusideoita, joita yksin emme olisi keksineet. Niitä sitten yhdistyvien osaamisten avulla ratkomme. Yhdessä ponnistellen synnytämme uutta ja vahvistamme alueellista elinvoimaa.  Se vuorostaan parantaa UEFin toimintaedellytyksiä. Uskon myös tieteen tason paranemiseen, kun mukana ovat kansainväliset huippuosaajat.

Kaikki tuo vaatii avoimempaa ajattelua: muut voivat auttaa ideoinnissa ja tuoda sellaista osaamista mitä itsellä ei ole. Minunkin pitää vain jakaa omaa osaamistani, ja ehkä myös ainutlaatuista dataani. Kyse on osaamisen siirrosta, ei perinteisestä teknologian siirrosta. Aikaisemmin tällaista toimintaa kutsuttiin yliopiston kolmanneksi tehtäväksi, nyt se toivottavasti integroituu saumattomasti meidän tutkimus- ja koulutustoimintaan. Molempia päätehtäviä on tarkoitus edistää kuvatulla innovaatioekosysteemitoiminnalla. Avoimia innovaatioekosysteemejä kehitetään Kuopiossa terveyden, ja Joensuussa biotalouden ja koulutuksen/opetuksen aloille.

Jukka Jurvelin, dekaani
Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta