Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutus- LHA Old School

Muistan vielä todella hyvin sen hetken, kun kollegani Ville Valkonen kertoi minulle LHA Old Schoolista. Innostuin heti, sillä onhan lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutuksella ollut suuri merkitys omalle urapolulleni ja oma farmaseutin ammatti-identiteettini on pitkälti rakentunut sen pohjalle. Haastattelin Villeä aiheesta ja hänellä oli selkeä visio, miksi me ehdottomasti tarvitsemme uudistetun LHA Old School koulutuksen. Ensinnäkin korona-aikana kaiken tyyppiset koulutukset siirtyivät verkkoon ja nyt olisi hyvä hetki palata niin sanotusti juurille eli osittain lähiopetukseen. Vanhassa LHA koulutuksessa oli paljon hyvää ja ajattelimme poimia tähän LHA Old School koulutukseen hyvät ja toimivat opiskelutavat. Ryhmähenki ja yhdessä oppiminen on erittäin tärkeää sekä auttaa parempiin oppimistuloksiin, tätä meillä on tarkoituksena viedä tässä koulutuksessa erityisesti eteenpäin. 

Mikä se LHA Old School sitten on? Minusta Ville on tässä koulutuksen nimeämisessä oivaltanut yhden keskeisen seikan ja se on erityisesti, että tässä toteutuksessa palataan juurille ja tehdään arviointeja, kuten ”vanha koulukunta” teki. Lisäksi tässä palataan myös sillä tavalla juurille, että lääkehoidon arvioinnin asiantuntija koulutus lähti liikkeelle aikoinaan meiltä. Nykytilanteessa on mahdollista kouluttautua monen eri toimijan ja koulutuksen kautta lääkehoidon arvioinnin asiantuntijaksi. Tämä on mielestäni pelkästään positiivista, sillä kentällä kaikille varmasti on tarvetta, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Meidän LHA Old Schoolissa on lähdetty panostamaan koulutuksen laatuun ja laadukkaaseen yhdessä tekemiseen. Koulutuksessa jaetaan yhdessä kokemuksia ja näitä onnistumisen tunteita, siinä samalla kehitytään osaaviksi lääkehoidon arvioinnin asiantuntijoiksi.   

Mietin heti, miten minä toisena opettajana voisin tuoda lisäarvoa tälle LHA Old School koulutukselle. Näkisin tässä oman roolini tuoda apteekki kentältä omia kokemuksiani lääkehoidon arvioinneista. Valmistuin ensimmäiseltä LHA kurssilta ja olen tehnyt lääkehoidon arviointeja apteekkikentällä vuodesta 2013 lähtien. Lääkehoidon arviointien tekeminen on lähellä sydäntäni ja olen päässyt aikaisemmassa apteekkityössäni kehittymään lääkehoidon arvioinnin asiantuntijana. Lisäksi minulla on hyviä kokemuksia kentältä moniammatillisen yhteistyön kehittämisestä ja apteekin palvelujen viemisestä hoivapuolelle. Sairaanhoitaja opintojeni myötä aloin paremmin ymmärtämään, kuinka arvokasta osaamista apteekkikentällä on, mutta ongelmana on se, ettei sitä osata oikein hyödyntää.

Itselleni oli pysäyttävä hetki, kun kerroin lääkehoidon arviointi palvelusta terveysaseman lääkäreille. Siellä innostuttiin tästä niin paljon, että minulta kysyttiin heti voinko suositella tätä palvelua omille potilailleni. Vastaukseni oli, että ehdottomasti voitte suositella lääkehoidon arviointipalvelua. Lääkehoidon arviointi palvelu nähtiin heti lisäarvona ja työkaluna helpottamaan heidän omaa työtänsä. Apteekkialalla tarvitaan ehdottomasti enemmän verkostoitumista ja kumppanuuksien rakentamista, jotta apteekit saadaan paremmin osaksi terveydenhuollon palveluja. 

Mennään itse apteekkityöhön, jossa tarvitaan lisää pitovoimaa ja vetovoimaa. Oma näkemykseni on, että tarvitaan ehdottomasti syvällisempää LHA osaamista, jotta alalle kouluttautuneet farmasistit pysyisivät apteekkityössä pidempään. Omasta kokemuksesta voin todeta, että olisin hyvinkin voinut vaihtaa alaa viiden farmaseuttina työskentely vuoden jälkeen, mutta LHA koulutuksen avulla sain lisää sisältöä ja vaihtelevuutta apteekkityöhön. Muistan vielä hyvin sen, kuinka innostuin tekemään arviointeja ja järjestin infoesityksiä lääkehoidon arviointi palvelusta eri kyläyhdistysten ja eläkeläisten tapahtumissa.  

Lääkehoidon arviointi osaamisen kehittyminen oli itselleni tärkeä osa oman ammatti-identiteetin rakentumisessa. Lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus kehittyy vain tekemällä arviointeja ja heittäytymällä asiakkaan haastattelutilanteisiin. Lääkehoidon arviointi haastattelussa tarvitaan jatkuvaa havainnointia ja oivaltamista. Tiedän, ettei ensimmäisen arvioinnin tekeminen ole helppoa ja siinä voidaan mennä kauaksi omalta mukavuusalueelta. Meidän perinteisellä LHA Old School koulutuksen avulla pystymme madaltamaan tätä ensimmäisen arvioinnin tekemisen tuskaa. Lopuksi vielä toivotan kaikki uudet opiskelijat rohkeasti mukaan, tule aloittamaan matkasi lääkehoidon arvioinnin asiantuntijaksi kanssamme. Aloitamme koulutuksen lähiopetuksella Kuopiossa 14-15.9.2023. Meillä on koulutuksessa kolme kahden lähipäivän opintojaksoa ja kaksi kahden päivän opintojaksoa, joihin on mahdollista osallistua myös etänä. Halutessaan kaikkiin opetuksiin voi osallistua lähiopetuksena, aivan kuten vanhoina hyvinä aikoina. Lisätietoja: LHA Old School – lääkehoidon arviointi 20 op | Itä-Suomen yliopisto (uef.fi)  

Juha Marjala on Jatkuvan oppimisen keskuksella lääkealan suunnittelijana, joka innokkaasti heittelee ideoita ja suunnittelee uutta. Juha on koulutukseltaan Farmaseutti, Sairaanhoitaja (AMK) ja lääkehoidon arvioinnin asiantuntija. Rationaalinen lääkehoito ja moniammatillisen yhteystyön kehittäminen on lähellä Juhan sydäntä.