Vanhoja totuuksia jatkuvasta kasvatuksesta

Monet metsävaikuttajat luulevat tietävänsä, että jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen pienentää puuston kasvua 20 %. Näin väitetään siitä huolimatta, että avohakkuussa kasvu pysähtyy kuin seinään. Mitättömän kasvun vaihe kestää kasvupaikasta riippuen 10–30 vuotta. Avohakkuu merkitsee aina kasvutappiota siihen verrattuna, että metsää harvennetaan tai sitä ei hakata lainkaan.

Pidemmän aikavälin analyysit osoittavat, että tasaikäismetsätalous, jossa harvennukset ovat alaharvennuksia, on kaikkia muita vaihtoehtoja (yläharvennukset, jatkuva kasvatus, vapaan tyylin metsätalous) huonompi puuntuotoksessa, hiilensidonnassa ja taloudellisessa kannattavuudessa.

Käsitys jatkuvan kasvatuksen huonosta kasvusta perustunee lähinnä ns. ERIKA-kokeisiin, joita on perustettu osin kituliaisiin varttuneisiin kuusikoihin. Tulkitsemalla mittauksia ”tietyllä tavalla” on luotu käsitys, että eri-ikäisrakenteisten kuusikoiden kasvu olisi tasaikäiskuusikoiden kasvua huonompi. Eri-ikäiskuusikoista tehdyt kyseenalaiset tulkinnat on sitten sujuvasti yleistetty kaikkiin metsiin.

Jos Suomen kaikissa metsissä siirryttäisiin avohakkuuttomaan metsätalouteen, metsät olisivat pitkään melko samanlaisia kuin nyt, ja eri-ikäisiä kuusikoita olisi erittäin vähän. Esimerkiksi minun kaikki metsäni ovat jatkuvassa kasvatuksessa, mutta minulla ei ole tällä hetkellä eikä lähivuosikymmeninä ainoatakaan eri-ikäisrakenteista kuusikkoa. Jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen tarkoittaa, että hakkuiden ja luonnondynamiikan tuloksena syntyy monenlaisia metsikkörakenteita, esimerkiksi kaksijaksoisia metsiä ja kaikenlaista sekamelskaa tasaikäisen ja eri-ikäisrakenteisen metsän väliltä.

Yksi keino vertailujen tekemiseksi ovat kasvumallit, jotka toimivat monenlaisissa metsikkörakenteissa. Bianchi ym. ovat testanneet kolmea tällaista mallia melko tuoreessa tutkimuksessaan. Testatuista malleista käytettiin nimityksiä P2013, P2021 ja B2023.

Kaikki mallit antoivat suhteellisen harhattomia ennusteita tasaikäisissä, kaksijaksoisissa, eri-ikäisissä ja luonnontilaisissa metsissä. Malli P2021 yliarvioi hieman kuusen kasvua testikoealojen mitattuun kasvuun verrattuna. Yliarviota oli sekä tasa- että erirakenteisissa metsiköissä. Toisaalta, kun laskin näillä kolmella mallilla Suomen metsien kasvun, malli P2021 oli lähimpänä Luken ilmoittamaa vuotuista tilavuuskasvua (103 milj. m3). 

Mikä hyvänsä näistä kolmesta mallista sopii eri metsänkasvatusmenetelmien vertailuun. Tämän kirjoituksen laskelmissa käytin Bianchin ja kumppaneiden mallia B2023. Laskelmat perustuvat noin 4500 talousmetsissä sijaitsevaan VMI-koealaan. B2023 pitää sisällään vain läpimitan kasvumallin. Koska metsän kehityksen simulointi tarvitsee lisäksi puiden kuolemisen ja uusien puiden syntymisen ennustamista, otin puuttuvat mallit tutkimuksesta P2021.

Tein laskelmia 50 vuodeksi. Hakkuumäärän asetin erikseen Etelä-, Keski- ja Pohjois-Suomelle siten, että se oli mahdollista hakata sekä jatkuvapeitteisessä että tasaikäismetsätaloudessa jokaisena vuonna, eikä hakkuu johtanut siihen, että puuston määrä lähtisi pienenemään. Hakkuumääräksi tuli 71,5 milj. m3 markkinapuuta (tukkipuu, kuitupuu ja energiaranka) vuodessa. Tällä hakkuumäärärajoitteella maksimoin taloudellista kannattavuutta (3 % korolla laskettua nettonykyarvoa).

Tasaikäismetsätalouden simuloinnissa harvennuksista 70 % simuloitiin alaharvennuksina, 10 % tasaharvennuksina (kaikkia läpimittaluokkia harvennettiin yhtä voimakkaasti) ja 20 % yläharvennuksina. Istutuspuiden oletettiin kasvavan 15 % mallin ennustetta nopeammin. Yläharvennuksen (jatkuvan kasvatuksen hakkuut ja muut yläharvennukset) jälkeen kasvuennustetta pienennettiin ensimmäisenä 5-vuotiskautena 10 % ja toisena kautena 5 %. Korjuukustannusten vaihtelu erilaisissa hakkuissa otettiin huomioon, ja yläharvennusten aiheuttamia tuhoja pienpuustolle simuloitiin.

Kun markkinapuuta hakattiin 71,5 milj. m3 vuodessa, puuston määrä suureni reippaasti jatkuvassa kasvatuksessa mutta tasaikäismetsätaloudessa vain vähän. Kasvu parani puuston määrän suurentuessa – mitä enemmän kasvavaa biomassaa, sitä enemmän kasvua. Keskimääräinen 50 vuoden tilavuuskasvu oli jatkuvassa kasvatuksessa 7 % parempi.

Metsänomistajan saama nettotulo oli jatkuvassa kasvatuksessa selvästi suurempi kuin tasaikäismetsätaloudessa, vaikka hakkuumäärä oli sama. Ero selittyy sillä, että jatkuvassa kasvatuksessa hakataan arvokkaampia puutavaralajeja ja metsänhoitokustannukset ovat pienemmät. Keskimääräinen nettotulojen ero oli runsaat 300 milj. euroa vuodessa. Alaharvennusvoittoisessa tasaikäismetsätaloudessa pitäytyminen merkitsee siis 300 miljoonan euron vuotuista tappiota metsänomistajille siihen verrattuna, että metsiä käsiteltäisiin fiksusti.

Markkinapuun hakkuumäärällä 71,5 milj. m3/v tasaikäismetsätalouden hiilinielu oli vaatimaton 8,4 miljoonaa tonnia CO2-ekvivalentteja vuodessa. Suomen vuotuisen hiilinielun tavoitetaso on noin 30 milj. tonnia CO2-ekv. Jatkuvalla kasvatuksella hiilinielu voimistuisi noin 20 milj. tonnilla vuodessa, eikä nielutavoitteen saavuttaminen olisi ongelma.

Tämän kirjoituksen laskelma perustuu kasvumalliin, jonka Luken tutkijat (Simone Bianchi, Jouni Siipilehto, Jaakko Repola, Pentti Niemistö, Kari Korhonen, Mikko Peltoniemi, Hannu Salminen ja Jari Hynynen) toteavat soveltuvan erilaisten metsikkörakenteiden kasvun ennustukseen. Laskelman mukaan jatkuva kasvatus peittoaa lähes joka suhteessa tasaikäismetsätalouden. Tulos on sama, joka on saatu aiemmin tieteellisesti vertaisarvioiduissa tutkimuksissa. Tulos ei siis ole uusi.

Herääkin kysymys, miksi tasaikäismetsätaloutta puolustetaan ja edistetään vieläkin varsin voimaperäisesti. Yksi esimerkki edistämisestä on Metsään.fi-palvelu, joka tuputtaa metsänomistajille tasaikäismetsätaloutta, vaikka se yleensä johtaa taloudellisiin menetyksiin jatkuvaan kasvatukseen verrattuna. 

Tasaikäismetsätalous tuottaa enemmän tuloja taimitarhoille, metsänhoitoyhdistyksille ja metsäpalveluyrityksille, ja enemmän kuitupuuta selluteollisuudelle, mutta metsänomistajan tai luontoystävän etuja se ei palvele. Tasaikäismetsätalous ja nykyiset hakkuumäärät johtavat mm. siihen, että Suomi ei pysty täyttämään omia ilmastotavoitteitaan eikä noudattamaan omaa ilmastolakiaan tai EU:n biodiversiteettistrategiaa.

Tasaikäismetsätalous lisää työllisyyttä ja kasvattaa sitä kautta bruttokansantuotetta, jota jotkut pitävät hyvinvoinnin mittarina. Bruttokansantuote kuitenkin suurenee yhtä lailla turhasta ja hyödyllisestä työstä. Sekä vahinkojen aiheuttaminen että niiden korjaaminen kasvattavat bruttokansantuotetta. Ojien kaivu suometsiin ja niiden tukkiminen kasvattavat molemmat bruttokansantuotetta samoin kuin hiekan lapiointi kasasta toiseen (jos siitä saa palkkaa). Bruttokansantuotteen suhteen Suomen metsätaloudessa on siis hyviäkin puolia, vaikka metsänomistajat, virkistyskäyttäjät, luonto ja ilmasto kärsivätkin.

Timo Pukkala