Paljonko meillä on hiilivelkaa?

Metsätalous ja muu metsien käyttö on johtanut siihen, että metsien hiilivarasto on pienentynyt roimasti luonnontilaisiin metsiin verrattuna. Kyseessä on metsätalouden hiilivelka. Hiilivelan suuruinen hiilimäärä leijuu ilmassa hiilidioksidina, lämmittäen ilmastoa Suomessa ja muualla.

Laskin arvion hiilivelan suuruudesta Suomen eri osissa simuloimalla noin 4500 koealan kehitystä 200 vuotta eteenpäin käyttäen Monsu-ohjelmistoa. Simuloinnissa koealoja ei hakattu lainkaan. Oletuksena oli, että simulointijakson lopussa metsät ovat jotakuinkin luonnontilaisten metsien kaltaisia eli niiden hiilivarasto on sama kuin luonnontilaisissa metsissä. Monsu simuloi puiden kasvun, kuolemisen ja syntymisen lisäksi kuolleen orgaanisen aineksen dynamiikkaa. Kuolleen aineksen lahoamista simuloidaan Yasso-mallilla.

Alla olevassa kuvassa on koealojen keskimääräinen hehtaarikohtainen hiilivarasto simuloinnin alussa ja lopussa. Alkutila kuvaa nykyisten talousmetsien hiilivarastoa. Luonnontilan ja nykyvaraston erotus on hiilimäärä, joka metsien talouskäytön seurauksena on siirtynyt metsistä ilmakehään.

Hiilivelkaa vastaava hiilidioksidimäärä lämmittää ilmastoa riippumatta siitä, kuinka nopeasti metsät kasvavat tai kuinka paljon metsiä lannoitetaan.  Olennaista ilmaston lämpiämisessä on se, paljonko ilmakehässä on hiilidioksidia. Se vähenee vain, jos hiiltä siirretään ilmakehästä pysyvästi muualle. Sitä voidaan tehdä esimerkiksi suurentamalla metsien hiilivarastoja.

Tämä kirjoituksen virikkeensä oli yleisesti toistettu hokema siitä, että metsien ilmastovaikutus on parhaimmillaan, kun metsät kasvavat hyvin. Tästä taas vedetään johtopäätös, että metsää pitää hakata, jotta ne säilyvät nuorekkaina ja hyväkasvuisina. Hokemaa toistelevat europarlamentaarikot, metsäprofessorit ja monet muutkin maurit. Päättelyketjusta unohtuu se tosiasia, että hakkuu ja metsien käyttö aiheuttavat hiilivelkaa, joka lämmittää ilmastoa joka ikinen päivä ja vuosi.

Päättelyketju tuo mieleen (aivan väkisin, vaikka ilkeämielinen ei saisi olla) hölmöläisten matonkudonnan. Hiiltä päästellään ensin ilmakehään, jotta sitä voidaan sitoa takaisin. Metsien lannoituksessa tapahtuu sama, mutta eri järjestyksessä. Lannoituksella aikaansaatu kasvu hakataan yleensä noin 10 vuoden päästä. Hakkuun seurauksena lähes kaikki lannoituksen avulla sidottu hiili vapautuu takaisin ilmakehään.

Ojitetuilla soilla puuston hiilivarasto on suurentunut luonnontilaisiin soihin verrattuna. Ojitettujen soiden puusto onkin ollut hiilinielu usean vuosikymmenen ajan. Toisaalta ojitettujen soiden hapellinen turvekerros hajoaa ja on hiilen lähde. Suometsien puuston hiilivarasto tuskin enää suurenee tästä eteenpäin. Turve kuitenkin jatkaa hajoamistaan niin kauan kuin turvetta on jäljellä.

Voidaan myös argumentoida, että hakkuussahan siirretään hiiltä metsistä puutuotteisiin. Vuoden 2022 runkopuun hakkuupoistumasta tukin osuus oli 38.7 %. Noin puolet tukista eli 19.3 % rungon tilavuudesta (13 % hakattujen puiden koko biomassasta) valmistetaan sahatavaraksi. Muut puusta valmistetut tuotteet ovat huonoja hiilivarastoja. Suurin osa puun biomassasta poltetaan, jolloin sen sisältämä hiili vapautuu saman tien ilmakehään. Tuotteiden lyhytikäisyydestä seuraa, että hakattu puu on huonompi hiilivarasto kuin metsään kuollut puu (blogi).

Yllä olevasta kuvasta näkyy, että puutuotteiden hiilivarasto on hyvin pieni puustoon ja metsämaahan verrattuna, ja varaston muutokset ovat vielä pienempiä. Tuotteiden hiilivarasto ei juuri suurene, vaikka tuotteita tehdään ahkerasti, sillä vanhoja tuotteita hylätään suunnilleen samaa tahtia kuin uusia valmistetaan. Puutuotteet ovat siis vaatimaton hiilinielu.

Joillakin puutuotteilla on korvausvaikutuksia, mikä tarkoittaa, että fossiilipäästöt vähenevät, kun käytetään puuta. Painopaperilla ei ole korvausvaikutuksia, ei ainakaan positiivisia. Paperin ja selluloosan valmistus kuluttaa runsaasti energiaa. Vaikka energia on monesti peräisin puusta, se kuitenkin lisää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Ellei paperia valmistettaisi, säästyvä energia voitaisiin käyttää lämmitykseen, jolloin kivihiilen käyttöä voitaisiin vähentää. Puun käyttö energiaksi vähentää fossiilipäästöjä mutta ei hiilidioksidipäästöjä.

Rakentamisessa puu korvaa teräsbetonia. Puutalojen hiilijalanjälki ei ole paljonkaan parempi kuin betonitalojen, jos otetaan huomioon puun käytön vaikutus metsän hiilinieluun ja betonitalojen pidempi käyttöikä. Teräksen tuotannossa siirrytään vähitellen päästöttömään energiaan ja sementin valmistustakin muokataan vähähiilisempään suuntaan. Lisäksi kehitellään betonielementtien kierrätystä vanhoista rakennuksista uusiin rakennuksiin. Kaiken tämän seurauksena voi käydä niin, että rakennuspuun korvausvaikutukset kääntyvät positiivisista negatiivisiksi.

Puupohjaiset pakkausmateriaalit korvaavat fossiilisia raaka-aineita, mikä saattaa vähentää fossiilipäästöjä. Mutta kun muistetaan hakkuiden negatiivinen vaikutus metsänieluihin ja sellunkeiton suuri energiankulutus, vielä pahvilaatikoitakin parempi ilmastoratkaisu olisi se, että pakkauksia käytettäisiin vähemmän. EU yrittääkin kehittää keinoja, jotka hillitsevät pakkailua (Yle)

Sitten on vielä hiilivuoto, mikä tarkoittaa, että jos puutuotteita ei tehdä Suomessa, metsien hakkuut ja puutuotteiden valmistus siirtyvät muihin maihin. Tässä yhteydessä ei kuitenkaan täsmennetä, mihin maihin metsäteollisuus siirtyisi. Voidaan myös kysyä, että jos jossakin on runsaasti halua ja potentiaalia lisätä metsien hakkuita, niin miksi metsäteollisuus ei ole jo siirtynyt sinne.

Puutuotteiden valikoimaa voidaan kehittää niin, että tuotteet varastoivat nykyisiä tuotteita suuremman osuuden hakattujen puiden hiilestä. Esimerkkejä ovat mm. tuppeen sahattu lauta, hirsitalot ja erilaiset insinööripuutuotteet. On myös mahdollista valmistaa tuotteita, joiden korvausvaikutukset ovat parempia kuin nykyisillä massatuotteilla.

Hirsimökkejä ei kuitenkaan ole mahdollista rakentaa niin paljon, että niillä olisi kovin merkittävä rooli metsätalouden hiilivelan vähentämisessä, varsikin jos mökkeihin halutaan asukkaat. Helpoin ja nopein tapa hiilivelan vähentämiseksi onkin se, että annetaan metsien kasvaa. Hiilenpoistokoneisto on jo olemassa, ja se toimii ja laajenee aivan itsestään, jopa silloinkin, kun metsänhoitaja nukkuu.

Ja sitten vastaus otsikon esittämään kysymykseen. Nykyisten talousmetsien hiilivelka on 4448 miljoonaa tonnia. Hiilidioksidiksi muutettuna se on 16312 miljoonaa tonnia, mikä on 2913 tonnia yhtä suomalaista kohti. Tällä hetkellä yksi suomalainen päästelee vuodessa noin 10 tonnia hiilidioksidia ilmakehään. Jos suomalaisten kulutustottumuksissa ja Suomen hiilinielupolitiikassa tapahtuisi niin radikaali muutos, että päästelyn sijasta suomalainen postaisikin ilmakehästä 10 tonnia hiilidioksidia vuodessa (mikä tosin ei ole näköpiirissä), hiilivelan takaisinmaksuun kuluisi aikaa 291 vuotta.

Näissä luvuissa on mukana vain tämänhetkisten talousmetsien hiilivelka. Pellot, tiet ja muut rakennetut maat ovat suurimalta osaltaan entisiä metsiä, joiden hiili on ilmakehässä maapalloa lämmittämässä. Metsien käytöstä ja maankäytön muutoksista johtuva hiilivelka on sen vuoksi paljon suurempi kuin edellä esittämäni luvut.

Tämä on sen verran murheellinen kirjoitus, että loppuun on pakko keksiä jotain positiivista. Positiivista on, että jokainen voi vaikuttaa omilla toimillaan hiilivelkaan (lopeta paperilehden tilaus, syö pitsa ravintolassa, rakenna hirrestä). Metsänomistaja voi käsitellä metsäänsä niin, että sen hiilivarasto suurenee koko ajan. Yleensä myös puuston kasvu paranee. Olennaista tässä pyrkimyksessä on olla uskomatta sitä suurta joukkoa ”asiantuntijoita”, jotka sanovat, että metsää pitää hakata, jotta se hillitsee ilmastonmuutosta.

Timo Pukkala

PS. Jos haluat kommentoida kirjoitusta somessa, voit tehdä sen näin: ”Hirsimökkejä ja museometsää, vain menninkäiset puuttuvat!”