Älä puhu ekosysteemipalveluista

Metsätaloudessa puhutaan mm. ekosysteemipalveluista ja metsien tehtävistä. Termit heijastavat ihmiskeskeistä ajattelutapaa, jossa ajatellaan, että metsien tehtävänä on palvella ihmistä. Metsäluonnon kanssa ei kuitenkaan ole sovittu palvelujen tuottamisesta, eikä ihminen voi määrätä metsille tehtäviä.

Ihmiskeskeisen ajattelun alullepanijoita olivat mm. René Descartes ja Francis Bacon. He edistivät dualistista näkemystä, jossa ihminen ei varsinaisesti kuulu luontoon vaan on luonnon yläpuolella. Ihmisen valtuuksiin ja jopa velvollisuksiin sisältyy luonnon kontrollointi ja tarvittaessa myös riistäminen ja hävittäminen. Tosimiehet keskittyvät luonnon valjastamiseen, alistamiseen ja kesyttämiseen. Descartes ja muut vaikuttajamiehet myös yleensä ajattelivat, että mies on lähempänä jumalaa ja nainen lähempänä luontoa. Ajatus on kieltämättä mukava miehen kannalta, koska alistamisen voi luonnon lisäksi ulottaa naiseen.

Kun eurooppalaiset levittäytyivät muille mantereille, he kohtasivat kulttuureita, jotka kunnioittivat luontoa ja pyrkivät elämään sopusoinnussa sen kanssa. Näiden kulttuurien ajattelutavan mukaan kaikki luontokappaleet, jopa elottomat, ovat yhtä tärkeitä ja sielukkaita kuin ihmiset. Luonnosta piti ottaa vain se, mikä luonnolta liikeni annettavaksi, ja siitäkin käytöstä oli hyvä lepytellä luontoa.

Eurooppalaiset eivät hyväksyneet tällaista ajattelutapaa laisinkaan. Luonnonkansat olivat vääräuskoisia pakanoita, jotka piti käännyttää, tai villejä, jotka piti sivistää ymmärtämään, että ihminen on luomakunnan herra. Kun pakanat halusivat pitää kiinni elintavoistaan eivätkä olleet halukkaita työskentelemään eurooppalaisten plantaaseilla, he olivat eurooppalaisten mielestä laiskimuksia, jotka tuli pakottaa ”hyödylliseen” työntekoon.

Vaikka Darwin osoitti jo kauan sitten, että ihminen on samalaisen kehityksen tulos kuin muutkin eliöt, ihmisen etuoikeuksista pidetään yhä tiukasti kiinni. Ajattelutapa houkuttaa, koska se tarjoaa oikeutuksen kyseenalaisiin tekoihin. Suomen metsätaloudessa tämä on näkynyt mm. mittavana soiden ojittamisena, syväaurauksina ja hillittömänä lehtipuun raivaamisena. Maailmanlaajuisesti ajattelutavan seuraukset näkyvät mm. luontokatona, pölyttäjäkatona ja vesistöjen rehevöitymisenä.

Suomessa ihmisen toimenpiteistä on käytetty mm. nimityksiä metsänparannus ja hyvä metsänhoito. Vieläkin puhutaan sujuvasti esimerkiksi metsien hoitotarpeesta. Tasaikäinen istutuskuusikko, jonka monimuotoisuus on painettu minimiin, kuuluu Metsätilat.fi-sivustolla luokkaan ”hyvin hoidettu”. Hyvä metsäluonto ei kuitenkaan tarvitse ihmisen hoitamista eikä ihminen voi sitä parantaa.

Jos vaikkapa metsän avohakkuuta ajattelee hömötiaisen näkövinkkelistä, niin siinähän käy niin, että hömötiaiselta viedään sekä koti että ruoka. Metsänparannus ja metsänhoito ovat hömötintin kannalta metsän pilaamista, ja hakkuu on varastamista.

Kirjoituksen alussa kyseenalaistin termit ekosysteemipalvelu ja metsän tehtävät. Samaan ihmiskeskeiseen käsitteistöön kuuluvat mm. luonnonvarat, ympäristö ja ympäristöministeri: ihminen on keskiössä ja luonto on ihmisen ympärillä ja ihmistä varten.

Mistä siis pitäisi puhua? Ympäristön sijasta voitaisiin puhua luonnosta. Ekosysteemipalveluiden sijasta voitaisiin listata ne kaikki positiiviset vaikutukset, joita monimuotoisilla metsillä on ihmisille ja muille luontokappaleille. Toisaalta termistö ei ole muulla tavalla olennainen kuin että se heijastaa kieroutunutta ajattelua. Ajattelun vääristymät ovat juurtuneet niin syvälle, että ihmisten – minä mukaan lukien – on vaikea puhua metsistä käyttämättä ihmiskeskeistä termistöä.

Puheenpartta tärkeämpää on se, miten metsiä käsitellään. Hellävaraisempi ja luontoa kunnioittavampi käsittely tarkoittaa, että taistelu luontoa vastaan lopetetaan ja metsiä käytetään tavalla, joka on sopusoinnussa luonnon omien kehityskulkujen kanssa. Metsien käytön olisi pysyttävä kohtuudessa. Puita tulisi hakata niin, että metsäluonto häiriintyy hakkuusta mahdollisimman vähän.

Timo Pukkala