Ennallistaminen kannattaa

Viime päivinä on valiteteltu sitä, että EU:n kaavailema metsien ja muun luonnon ennallistaminen tulisi Suomelle kalliiksi. Suomessa ennallistamisella tarkoitetaan etupäässä soiden ja jokien palauttamista luonnontilaan, joidenkin metsien suojelua ja luonnonmukaisempaa talousmetsien käsittelyä. Viheralueille ei saisi enää rakentaa entiseen tapaan, koska hiilinielu heikkenee ja luontoarvoja katoaa.

Eniten on ollut puhetta soiden ennallistamisesta eli ojien umpeenkaivusta. Ensimmäisenä ovat vuorossa epäonnistuneet ojitusalueet, joita Suomessa riittää. Näiden soiden ennallistaminen ei vähennä puuntuotantoa eikä heikennä metsäteollisuuden puunsaantia. Ennallistamisen seurauksena suot kuitenkin palautuvat hiljalleen suunnilleen samanlaisiksi kuin ne olivat ennen ojitusta. Suoluonto ja suolla liikkuva ulkoilija kiittää, samoin luontomatkailua kehittävä yrittäjä, kunta tai maakunta.

Ojitetut suot aiheuttavat vesistöhaittaa, esmerkiksi typen, fosforin ja kiintoaineksen kulkeutumista vesiin. Päin vastoin kuin aiemmin luultiin ja toivottiin, haitta ei ole ohimenevä vaan käytännöllisesti katsoen pysyvä, kuten Luonnonvarakeskus on Mika Niemisen johdolla osoittanut. Ojitettujen soiden typpi-, fosfori- ja kiintoainekuorma saattaa johtaa vesistöjen hapenpuutteeseen ja metaanipäästöihin. Metsätalouden vesistökuormitusta aiheuttavat ojituksen ohella mm. voimakkaat hakkuut ja metsien lannoitus.

Typpi- ja fosforipäästöt vesistöihin ovat yksi ympäristön kuormittumisen yhdeksästä osa-alueesta, joita ihmiskunnan täytyy tarkata. Typpi- ja fosforikuormituksen osalta turvallisen toiminnan rajat on jo ylitetty. Tätä taustaa vasten metsien hiilinielun kasvattaminen soita ja kangasmetsiä lannoittamalla ei liene niitä kaikkein vastuullisimpia politiikkakeinoja.

Ennallistamisen seurauksena suo muuttuu hiilen lähteestä hiilinieluksi, kun turve rupeaa hajoamisen sijasta kasvamaan paksuutta. Hajoamisesta johtuva päästö voi olla esimerkiksi 0,25 tonnia per hehtaari vuodessa, mutta ennallistamisen jälkeen hehtaari suota voikin poistaa ilmakehästä hiiltä 0,25 tonnia vuodessa (tutkimus). Muutos on 0,5 tonnia hehtaaria kohti, mikä vastaa 1,8 hiilidioksiditonnia. Sen  arvo nykyisillä päästöoikeuksien hinnoilla on samaa luokkaa kuin puuntuotannon keskimääräinen hehtaarikohtainen vuotuinen nettotulo Keski-Suomessa.

Ojien umpeenkaivu on useimmiten melko halpaa puuhaa, joten investointi tulee takaisinmaksetuksi muutamassa vuodessa. Huomattavaa on, että tällä melko pienellä investoinnilla hyvin pitkäaikainen hiilipäästöjen aiheuttaja (ojitettu huonokasvuinen suo) saadaan muutettua pysyväksi hiilinieluksi. Sen päälle tulevat ulkoilu-, maisema- ja luontohyödyt.

Ruotsissa on kohistu Magnus Nilssonin ja kumppaneiden laskelmasta, joka osoittaa, että suojeltujen metsien hiilensidontahyöty on suurempi kuin suojelusta johtuva hakkuutulojen menetys. Jos hiilensidonnasta saa korvausta vähintään 20 euroa hiilidioksiditonnilta, yhteiskunta hyötyy siitä, että metsien suojelua lisätään, jos hiilensidonnan voi myydä tai päästöoikeuksia pitää ostaa. Suomessa on saatu vastaavia tuloksia. Nykyisin hiilidioksiditonnin arvo päästökaupassa on jo yli nelinkertainen tuohon 20 euron raja-arvoon verrattuna. Magnus Nilsson toteaakin, että metsänomistaja, joka ei hakkaa metsäänsä, tekee valtavan palveluksen yhteiskunnalle.

Metsätalous tuottaa monenlaisia sivuvaikutuksia, joista useimmat ovat haitallisia. Hiilinielun pieneneminen ja hiilidioksidin vapautuminen ilmakehään ovat vain yksi haitta. Muita haittoja ovat vesistöjen ravinnekuormitus, monimuotoisuuskato ja metsien virkistysarvojen heikkeneminen. Suurin osa hakatun puun hiilestä katoaa hiilidioksidina ilmakehään, kun energiapuuta, sahausjätettä tai selluteollisuuden mustalipeää poltetaan. Hiilidioksidi on sekä jäte että saaste. Tästä saastuttamisesta ei ole tarvinnut maksaa, kuten ei muistakaan haitoista, joita metsätalous aiheuttaa.

Metsänomistaja on saanut tuloa lähinnä vain puun myynnistä, vaikka metsät tuottavat monia muitakin hyötyvaikutuksia nykyisille ja tuleville suomalaisille. Kun muiden hyötyjen tuottamisesta ei saa korvausta, metsien käsittely tapahtuu lähes yksinomaan puuntuotannon ehdoilla. Suomen kansantalous ja suomalaiset kuitenkin hyötyisivät metsistään enemmän, jos metsien käittelypäätökset perustuisivat metsien tuottamaan kokonaishyötyyn, ja jos metsätalouden haitallisista ulkoisvaikutuksista pitäisi maksaa haittaveroa.

Ennallistamista on myös talousmetsien käsittely niin, että metsät muuttuvat luonnonmukaisempaan suuntaan. Mitenkähän kalliiksi tai halvaksi tällainen toiminta mahtaa tulla? Nykyinen metsänhoito on pitkälti taistelua luontoa vastaan ja sen vuoksi kallista. Suurin metsätalouden kustannus on luontaisesti syntyneiden taimien raivaaminen, mitä tehdään muutama kerta kiertoajan kuluessa, ensin taimikon hoidon nimellä ja myöhemmin hakkuualojen ennakkoraivauksena.

Tutkimusten mukaan istutumänniköissä ja -koivikoissa kannattaa hyödyntää luontaista kuusialikasvosta. Taloudellisesti kannattavinta on harventaa mäntyjä ja koivuja ja tehdä tilaa kuusivaltaiselle alikasvokselle. Metsä muuttuu ensin kaksijaksoiseksi ja sen jälkeen erirakenteiseksi sekametsäksi, jonka kannattavin hakkuutapa ovat toistuvat yläharvennukset. Tämä on esimerkki tilanteesta, jossa metsikkörakenteen muuttaminen monimuotoisemmaksi ja luonnondynamiikan seuraaminen metsän käsittelyssä maksimoi taloudellisen kannattavuuden.

Itse pyrin ennallistamaan talousmetsiäni käyttämällä jatkuvapeitteistä metsätaloutta, suosimalla sekametsiä ja lehtipuita, pykimällä heterogeeniseen metsikkörakenteeseen ja jättämällä osan suurista puista hakkaamatta. Mikään näistä ei aiheuta suoria kustannuksia, mutta suurten puiden hakkaamatta jättäminen johtaa tietenkin tulonmenetyksiin. Suuret hyvälaatuiset säästöpuut voidaan toisaalta ajatella investoinniksi hyvään perimään, koska järeät puut tuottavat suuria määriä geneettisesti hyvälaatuista siitepölyä ja siementä. Toisaalta säästöjäkin syntyy, kun metsän hoitamiseen ei tarvitse investoida ja taimet saadaan ilmaiseksi.

Minulle talousmetsien ennallistaminen on tullut maksamaan viimeisen 10 vuoden aikana 0 euroa. Vaatimattomana miehenä en ole taipuvainen rehvastelemaan, joten sanon vain, että tulopuolikaan ei ole ollut hunningolla. Ennallistamisen lomassa tuotan teollisuudelle enemmän puuta kuin Suomen metsät keskimäärin samalla pinta-alalla.

Kun seuraa EU:n ennallistamispyrkimyksistä noussutta suomalaista metsäkeskustelua, tulee väkisinkin mieleen kunnallispoliitikon toteamus vaimolleen, kun hän palasi teknisen lautakunnan kokouksesta: ”En paljon ymmärtänyt, mutta kovasti väitin vastaan”.

Timo Pukkala