Onko viljelymetsätalouden nollaraja Iisalmessa?
Olen joskus kysyttäessä vastannut, että kannattavan viljelymetsätalouden nollaraja kulkee Iisalmessa. Tämä tarkoittaisi, että Iisalmen pohjoispuolella istutusmetsän puunmyyntitulot eivät riittäisi kattamaan viljely- ja taimikonhoitokuluja korkoineen.
Metsän perustaminen puita istuttamalla on tappiolista, jos avohakkuuvuoteen diskontatut taimikon perustamiskustannukset ovat suuremmat kuin avohakkuuvuoteen diskontatut puunmyyntitulot. Mitä suurempaa korkoa diskonttauksessa käytetään, eli mitä parempi tuotto viljelyinvestoinnille halutaan, sitä pienempi on puunmyyntitulojen diskontattu arvo (eli nykyarvo) ja sitä helpommin investoinnista tulee tappiollinen. Heikkenevä kasvupaikka rokottaa myös kannattavuutta, koska puunmyyntitulot ovat pienemmät ja ne saadaan myöhemmin.
Ei siis voi sanoa, että kannattavan viljelymetsätalouden nollaraja kulkisi jossain tietyssä paikassa, koska rajan sijaintiin vaikuttavat mm. korkokanta ja kasvupaikan viljavuus. Alla olevassa kuvassa olen hahmotellut keskihyvän kasvupaikan (tuore kangas, mustikkatyyppi) nollarajan Ilmatieteen laitoksen lämpösummakartalle, kun korko on 1, 2, 3 tai 4 %. Nollarajojen laskennassa on käytetty uusimpia kasvumalleja ja tämänhetkistä maanmuokkauksen, viljelyn ja taimikonhoidon kustannustasoa.
Jos tuottovaatimus on 4 %, viljelymetsätalous on kannattavaa vain eteläisimmässä Suomessa. Lapissa viljelyinvestointi tuottaa ainostaan 1–2 % korkotuoton. Jos kasvupaikka on keskiviljava ja korko 3 %, mikä on yleisin korko metsätalouden laskelmissa, kannattavan veljelymetästalouden nollaraja näyttäisi kulkevan edelleen Iisalmen paikkeilla.
Alla olevassa taulukossa on nollarajan sijainti lämpösumman avulla ilmaistuna eri kasvupaikoille ja korkokannoille, kun kuivahkoilla puolukkakankailla (VT) ja sitä karummilla kasvupaikoilla viljelymenetelmä on männyn kylvö ja parhailla kasvupaikoilla kuusen istutus. Istutuskuusikoissa on kaksi taimikonhoitokertaa ja kylvömännikössä yksi. Vihreä väri tarkoittaa, että viljelymetsätalous on kannattavaa kaikilla metsämaaksi luokitelluilla alueilla. Punainen väri tarkoittaa, että metsänviljely on tappiollista kaikkialla.
Kun kasvupaikka on kuiva kangas (CT) tai sitä karumpi, viljelymetsätalous on aina tappiollista, jos tuottovaatimus on 3 % tai enemmän. Jos taas tuottovaatimus on ainoastaan 1 %, kuusen istutus lehtomaiselle kankaalle (OMT) ja männyn kylvö kuivahkolle kankaalle (VT) on kannattavaa kaikilla metsämailla.
Seuraavaan taulukkoon olen laskenut, kuinka suuren korkotuoton metsänviljelyinvestointi tuottaa eri kasvupaikoilla ja lämpösumma-alueilla, kun hakkuut tehdään optimaalisesti. Viiteen prosenttiin päästään vain parhailla kasvupaikoilla eteläisimmässä Suomessa. Jos alueen lämpösumma on 1000 vuorokausiastetta, metsänviljelyinvestointi tuottaa maksimissaan 2 % korkotuoton.
Yleisesti käytetyllä 3 % korolla avohakkuisiin ja viljelyyn perustuva metsätalous ei siis ole taloudellisesti mielekästä puuhaa Pohjois-Suomessa tai eteläisemmän Suomen karuilla kasvupaikoilla. Miten näissä tapauksissa pitäisi menetellä?
Joskus kuulee esitettävän, että pohjoisessa pitäisi käyttää pienempää korkoa, eli metsätalouden ei Pohjois-Suomessa tarvitsisi olla yhtä kannattavaa kuin etelässä. Tämä ei kuitenkaan edusta järkiperäistä tai taloudellisesti hyväksyttävää ajattelutapaa. Metsätalouden koron tulisi määrytyä sen mukaan, kuinka hyvin se rahamäärä, joka on sijoitettu metsätalouteen, tuottaisi vaihtoehtoisissa sijoituskohteissa. Jos vaihtoehtoinen sijoitus tuottaisi 3 % reaalikoron, metsätalouden investoinneilta pitää vaatia myös 3 % korkotuotto kasvupaikasta ja leveysasteesta riippumatta. Ei ole perusteltua tyytyä 1 % tuottoon metsätaloudessa, kun muissa sijoituskohteissa sama investointi antaisi 3 % tuoton. Korkoa ei voi valita sen mukaan, kuinka hyvin metsä kasvaa.
Ainoa keino saada tasaikäismetsätalous kannattavaksi Pohjois-Suomessa ja karuilla kasvupaikoilla on alentaa kustannuksia eli pienentää kiertoajan alun investointeja. Jos avohakkuualalle ei tee mitään, investointi on nolla euroa, mutta yleensä alue kuitenkin metsittyy luontaisesti. Jos metsästä voi aikanaan myydä puuta positiivisella kantohinnalla, metsätalous on kannattavaa kaikilla koroilla, koska viljelyinvestoinnin nykyarvo on nolla euroa ja hakkuutulojen nykyarvo on positiivinen luku.
Metsänhoidosta luopuminen voi siis parantaa metsätalouden kannattavuutta, mutta toisaalta se yleensä vähentää puuntuotosta ja puun myynnistä saatavia tuloja. Ei ole myöskään varmaa, että metsänhoidosta luopuminen maksimoi kannattavuuden vaikka se olisikin kannattavampaa kuin voimaperäinen metsätalous.
Kannattavuutta parannettaessa metsänhoidon kustannuksia tulisi pienentää mahdollimman paljon mutta kuitenkin niin, että puuntuotanto pienenee mahdollisimman vähän. Keinoja on tarjolla runsain mitoin, esimerkiksi siemenpuuhakkuu, suojuspuuhakkuu, kastalehakkuu, jatkuvapeitteinen metsätalous sekä kaikki niiden yhdistelmät ja välimuodot. Muita keinoja ovat istutustiheyden, maanmuokkauksen ja taimikonhoidon vähentäminen. Olennaista on hyödyntää nykyistä enemmän metsän luontaista uudistumista ja valmista taimiainesta. Metsien hoidossa tulisi noudatella metsän luontaista kehitysdynamiikkaa, jolloin metsänhoito ei olisi samassa mitassa taistelua luontoa vastaan kuin se nykyisin tuppaa olemaan.
Alla olevassa kuvassa on esimerkki männikön uudistamisesta pienin kustannuksin karulla kasvupaikalla Pohjois-Pohjanmaalla. Alueelta on hakattu tukkipuusto siemenpuita lukuunottamatta. Kaikki pienpuusto on säästetty. Niissä kohdossa, joissa ei ole tamiainesta, on tehty kevyt maanpinnan käsittely. Hakkuutulo on jonkin verran pienempi kuin avohakkuussa, mutta toisaalta uuden metsän perustamiskustannukset ovat pienet. Seuraava hakkuutulo saadaan paljon aikaisemmin kuin perinteisessä tasaikäismetsätaloudessa, jossa kaikki vanha puusto raivataan pois ennen uuden puusukupolven perustamista.
Tämän kirjoituksen sanoma on, että nykyisen kaltainen voimaperäinen tasaikäismetsätalous on taloudellisesti huonoa metsätaloutta Suomen pohjoispuoliskossa ja maan eteläpuoliskon karuilla kasvupaikoilla, eli siis suurimmassa osassa Suomea. Metsänomistajan, metsäsijoittajan ja virkistyskäyttäjän kannalta nykyistä käytäntöä parempi vaihtoehto olisi ns. laajaperäinen metsätalous, jossa noudatellaan metsän luontaisia kehityskulkuja ja metsää hoidetaan vain vähän.
Timo Pukkala