Jatkuva kasvatus yleistyy – pitääkö olla huolissaan?
Jatkuvapeitteinen metsätalous eli jatkuva kasvatus on metsätaloutta, jossa ei tehdä avohakkuita. Se tuli luvalliseksi vuoden 2014 metsälain muutoksessa. Varsin lyhyessä ajassa jatkuva kasvatus on saavuttanut vankan jalansijan.
Hännisen ym. tutkimusten mukaan runsas neljännes yksityismetsänomistajista on siirtynyt jatkuvaan kasvatukseen vähintään osassa metsiään, ja vain 10–15 % omistajista on ehdottomasti menetelmää vastaan. Tämä siitä huolimatta, että metsäammattilaiset jättävät varsin usein kertomatta metsänomistajalle jatkuvan kasvatuksen mahdollisuudesta.
Metsähallitus on päättänyt suurentaa jatkuvan kasvatuksen osuuden 15 prosentista 25 prosenttiin monikäyttömetsien pinta-alasta vuonna 2021. Metsähallitus on myös perustanut kolme 5000 hehtaarin mallialuetta jatkuvan kasvatuksen kokeiluja varten. Erityisen nopeasti jatkuvan kasvatuksen voi olettaa yleistyvän suometsissä, joihin harva metsäntutkija kehtaa enää suosittaa avohakkuumetsätaloutta.
Jatkuvan kasvatuksen suosio on kannustanut villiinkin uutisointiin (Villi uutinen 1, Villi uutinen 2). Näiden uutisten mukaan kuusikoiden kasvu pienenisi kolmanneksen, jos niissä siirryttäisiin jatkuvaan kasvatukseen. Mietitäänpä asiaa hieman tarkemmin.
Kun metsänomistaja päättää siirtyä jatkuvapeitteiseen metsätalouteen, metsien kasvussa ei tapahdu mitään muutosta, varsinkaan jos ei kerro puille, että niiden pitää ruveta kasvamaan vähän hitaammin. Eroja voi kuitenkin ruveta syntymään vähitellen hakkuiden seurauksena.
Nuori ”ensiharvennusmetsä” harvennetaan yleensä suunnilleen samalla tavalla laatuharvennuksena sekä jatkuvassa kasvatuksessa että tasaikäismetsätaloudessa. Merkittävin ero on, että jatkuvassa kasvatuksessa ei raivata alikasvosta. Varttuneemman harvennusmetsän taloudellisesti optimaalinen käsittely sekä tasaikäismetsätaloudessa että jatkuvassa kasvatuksessa on yläharvennus eli suurimpien puiden poisto. Optimaalinen jäävän puuston tiheys on molemmissa tapauksissa suunnilleen sama. Erona on nytkin, että tasaikäismetsätaloudessa poistetaan usein aluspuusto ennen hakkuuta, mikä ei tietenkään paranna metsän kasvua.
Eniten eroa syntyy siinä vaiheessa, kun tasaikäismetsä uudistetaan avohakkuun ja viljelyn kautta. Jatkuvassa kasvatuksessa tehdään avohakkuun sijasta edelleen yläharvennuksia. Yläharvennettu metsä tuottaa satavarmasti enemmän puuta kuin avoalalle istutettu nuori taimikko, ainakin jonkin aikaa. Myöhemmin, kenties 20–40 vuoden päästä, istutusmetsän tilavuuskasvu saattaa ylittää yläharvennetun metsän kasvun.
Voidaan siis päätellä, että jos metsiä käsitellään yllä kuvatusti, jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen lisää puuntuotosta 20–40 vuoden ajan. Mistä huoli puuntuotannon vähenemisestä sitten johtuu? Ainakin yhtenä syynä ovat virheellisesti tulkitut tutkimustulokset, mm. Hynysen ym. tutkimus vuodelta 2019. Tämän tutkimuksen mukaan yläharvennetun kuusikon puut kasvavat heikommin kuin jos samat puut kasvaisivat alaharvennetussa metsikössä. Tulos on looginen, sillä yläharvennuksen jälkeen puut saattavat tarvita toipumisaikaa, jona puiden latvukset voimistuvat ja varjoneulasia korvaamaan kasvatetaan voimakkaampaan valoon sopeutuneita neulasia. Tutkimuksesta ei kuitenkaan voi päätellä, että tasaikäismetsätalous tuottaisi pitkän ajan kuluessa enemmän puuta kuin jatkuva kasvatus.
Kuvassa 1 on Hynysen ym. mallilla laskettu tilavuuskasvu lehtomaisen kankaan tasaikäiskuusikossa metsikön kiertoajan eri vaiheissa, ja saman kasvupaikan tilavuuskasvu jatkuvassa kasvatuksessa (tilavuuskasvu on saatu Hynysen mallilla lasketusta pohjapinta-alan kasvusta ja puuston pituudesta). Simuloinnin mukaan Hynysen ym. malli näyttäisi osoittavan, että jatkuva kasvatus tuottaa enemmän puuta.
Entäpä, jos metsänomistajalla on varttunut melko erirakenteinen kuusikko (kuva 2), ja hän pohtii, pitäisikö sitä käsitellä tasaikäismetsätalouden alaharvennuksella vai jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksella? Metsikön pohjapinta-ala on 30 m2/ha ja keskipituus 18,7 m. Sekä ala- että yläharvennuksessa pohjapinta-alasta poistetaan kolmannes. Keskipituus suurenee alaharvennuksessa 19,9 metriin ja pienenee yläharvennuksessa 16,7 metriin. Tässä tapauksessa Hynysen ym. malli ennustaa, että hakkuun jälkeinen tilavuuskasvu on molemmissa tapauksissa sama, mutta pohjapinta-alan kasvu on yläharvennuksen jälkeen 15 % parempi. Mainittakoon, että hakkuutulo on yläharvennuksessa yli kaksi kertaa suurempi ja kuutiometriä kohti laskettu korjuukustannus 34 % pienempi. Jäävän puuston vuotuinen arvokasvu on alaharvennuksen jälkeen 4,7 % ja yläharvennuksen jälkeen 8 %.
Edellä lasketuista tuloksista huolimatta saattaa olla tarpeen korjata voimakkaasti yläharvennetun metsikön kasvua alaspäin parina ensimmäisenä 5-vuotiskautena. Avohakkuualalle taas voidaan istuttaa jalostettuja taimia, jotka saattavat kasvaa paremmin kuin luonnontaimet (katso kuitenkin aiheeseen liittyvä pohdinta). Miten jatkuva kasvatus pärjää puuntuotoksessa tasaikäismetsätaloudelle, kun yläharvennuksen harvennusstressi ja tasaikäismetsätalouden jalostushyöty otetaan huomioon?
Tämän selvittämiseksi poimin 0,1 prosentin satunnaisotoksen Metsään.fi-tietokannan keskisuomalaisista kivennäismaiden OMT-metsiköistä (543 metsikköä) ja simuloin niille tasaikäismetsätaloutta ja jatkuvaa kasvatusta 100 vuoden verran. Jokaisen jatkuva kasvatuksen hakkuun jälkeen pienensin puiden kasvua ensimmäisenä 5-vuotiskautena 20 % ja toisena kautena 10 % kasvumallin ennusteesta. Avohakkuualoille istutettujen puiden kasvua puolestaan suurensin 10 % mallin ennusteesta kaikkina 5-vuotiskausina.
Simuloinnista käy ilmi edellä päätelty tulos, että jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen parantaa metsien kasvua muutaman vuosikymmenen ajan, kun avohakkuun sijasta metsiköissä säilytetään kasvava puusto (kuva 3). Myöhemmin, kun avoaloille istutetut jalostetut puut pääsevät hyvään kasvuun, kasvu on jonkin aikaa suurempi tasaikäismetsätaloudessa kuin jatkuvassa kasvatuksesessa.
Tässä simulointiesimerkissä metsiköiden keskimääräinen tilavuuskasvu 100 vuoden aikana sattuu olemaan molemmissa kasvatusmenetelmissä sama. Puuston määrä kuitenkin suurenee jatkuvassa kasvatuksessa ja pienenee tasaikäismetsätaloudessa. Kun tämä otetaan huomioon, saadaan tulokseksi, että jatkuvan kasvatuksen puuntuotos on 3,5 % suurempi. Hiilen sidonta on jatkuvassa kasvatuksessa 7 % suurempi. Mustikkasato suurenee 60 % ja herkkutattisato 70 %. Maisema-arvo paranee 43 %.
Mikään viimeaikainen tutkimus tai kunnollinen laskelma ei siis osoita, että puuntuotos pienenisi, jos Suomen metsissä siirrytään jatkuvaan kasvatukseen, paremminkin päin vastoin. Pitääkö jatkuvan kasvatuksen yleistymisestä silti olla huolissaan? No pitää, vattu nimittäin vähenee.
Timo Pukkala