Merkityksellisyystiedon arvo, hyödyntämismahdollisuudet ja käytännön sovellutuksia tehostetun palveluasumisen organisaatioissa

Kirjoittaja: Johanna Listola

Kirjoitussarjan ensimmäinen osa hahmotteli yleiskuvaa merkityksellisyystiedon hyödyntämisen mahdollisuuksista ikääntyvien hyvinvoinnin tukemisessa ja hyvinvointipalvelujen kehittämisessä. Sarjan toinen osio kiinnittyi syvemmälle kotona asuvan näkökulmaan ja etenkin merkityksellisyystiedon hyödyntämismahdollisuuksiin pitkän kotona asumisen, hyvän terveyden ja toimintakyvyn tukena. Sarjan kolmas osio pureutuu merkityksellisyystiedon hyödyntämismahdollisuuksiin ja merkityksellisen elämän edistämisen keinoihin tehostetun palveluasumisen piirissä.

Kun toimintakyky heikkenee ja palveluasumiseen siirtyminen on väistämätöntä

Kotona asuvien ikääntyvien haastatteluista päätellen kodin ympäristö on ikääntyneelle merkityksellinen osa elämää ja kotona selviämisen toive on vahva. Kotona asuminen vahvistaa toimijuutta ja osallisuutta, oman elämän hallintaa ja toimintakykyä. Lopulta toimintakyky kuitenkin sanelee mahdollisuudet omaehtoiseen asumiseen.

Siitä huolimatta, että jokainen haastateltava ja ikääntynyt toivoo ensisijaisesti tervettä ja toimintakykyistä elämää kotona, kohtaa osa elämän loppuvaiheilla sen tosiasian, että heikentynyt toimintakyky tekee itsenäisestä kotona selviämisestä vaikeaa, pelottavaa ja jopa mahdotonta. Kotona selviämistä haastaa usein fyysinen ja kognitiivinen terveys ja toimintakyky, mutta myös yksinäisyys, puuttuva sosiaalinen verkosto, pelko arjessa selviämisestä ja voimattomuus selvitä ihmisarvoisen elämän edellyttämästä arjesta.

Tehostetun palveluasumisen piiriin päätyvän yksilön toimintakyky on usein merkittävästi heikentynyt. Kotona asuminen tilanteessa, jossa ikääntynyt on toimintakykynsä puolesta menettänyt edellytykset selviytyä perustavanlaatuisista päivittäisistä toimistaan (ravitsemus, turvallisuus, hygienia) itsenäisesti tai kevyemmin tuetuiden palvelujen voimin, ei enää tue yksilön hyvinvointia. Tehostettuun palveluasumiseen päätyessään ikääntyneen fyysinen ja kognitiivinen toimintakyky on pääsääntöisesti heikentynyt siinä määrin, että ympärivuorokautisen hoivan ja turvallisuuden takaamisen tarve on väistämätön.

Viimeistään tehostetun palveluasumisen parissa huomaa, että asuinympäristöllä on selvä vaikutus ikääntyneen toimijuuteen ja osallisuuteen sekä tekemisen mahdollisuuksiin ja merkityksellisen elämän toteuttamiseen. Kohtaamme olosuhteet, jossa yksilöllisen, omannäköisen merkityksellisen elämän mahdollistamiseksi on tehtävä töitä asiakaslähtöisesti ja moniammatillisesti, jokaisen tuottamaa tietoa ja osaamista hyödyntäen.

Tehostetun palveluasumisen puitteet poikkeavat merkittävästi oman kodin ympäristöstä niin hyvässä kuin pahassakin. Turva, hoiva ja palvelut ovat ympärivuorokautisia, mutta yksilön oma tila muuttuu ja päätösvalta omista asioista kaventuu.  Tuettuun asumiseen muuttamisen myötä ikääntyneen fyysinen ja kognitiivinen kapasiteetti taipuvat laskemaan entisestään.

Tehostetun palveluasumisen systeemistä ja sen toimintamalleista johtuvaa negatiivista ja jokseenkin itsestään selvänä pidettävää passivoitumiseen ja yksilöimättömyyteen johtavaa kulkua on kuitenkin mahdollista kääntää tietyin rakentein ja toimintamallein, jotka tukevat sekä asukkaiden hyvinvointia, että työntekijöiden kokemuksia geriatrisen työn merkityksellisyydestä.

Merkityksellisen elämän ja osallisuuden edistäminen tehostetun palveluasumisen piirissä

Kuten oman kodin ympäristössä, myös tehostetun palveluasumisen piirissä toimijuus, tekeminen ja osallisuus tukevat asukkaan toimintakykyä ja päinvastoin – hyvä toimintakyky vahvistaa omannäköistä osallisuutta ja mahdollistaa merkityksellistä arkea.

Molempien ennaltaehkäisyn ja hidastamisen mahdollisuuksista huolimatta, fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen lisäksi muistisairaudet ovat tehostettuun palvelutarpeeseen ja ympärivuorokautiseen hoivaan johtava yleinen ikääntyneen sairaus.

Merkityksellisen elämän ja näitä tukevien palvelujen ja hoivan kehittämisen ja perusteiden kannalta voidaan aloittaa kiinnittämällä huomio muistisairaan oikeuksiin. Oikeudet kuvaavat erinomaisesti tehostetun palveluasumisen piirissä olevan asukkaan hyvää hoivaa ja merkityksellisen elämän lähtökohtia, vaikkei muistisairautta olisikaan. Tehostetun palveluasumisen asukkaan tulisi voida elää merkityksellistä arkea, kokea olevansa merkityksellinen osa yhteisöään ja yhteiskuntaa sekä saada viettää aikaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka tuntevat hänen elämänhistoriaansa sekä kulttuurisia ja hengellisiä tarpeita ja toiveitaan.

Yksi ikääntynyt voi kokea tehostetun palveluasumisen piirin pääsyn helpotuksena toimintakykyyn nähden liian vaativaan kotiarkeen. Toisaalta vähintäänkin yhtä lailla toinen ikääntynyt kokee joutuneensa valvonnan ja hoivan kohteeksi ja menettäneensä tutun oman ympäristönsä, mahdollisuudet elämänhallintaan sekä itsemääräämisoikeutensa.

Tiettyjen vapauksien menetykseen havahdutaan vasta palveluasumisen piirissä. Oman tilan vähyys, oman aikataulun hallinta sekä vapaan liikkumiseen rajoittamien tulee toisinaan yllätyksenä uudelle asukkaalle. Mikäli asukas muutokset kognitiivisesti tiedostaa, muutto elämän viimeiseen asumukseen ja ympärivuorokautisen tuen piiriin johtaa vähintään jossain määrin merkityksen kriisiin ja merkityksen kokemuksen uudelleenrakentamisen tarpeeseen. Tässä kohtaa elämänkaarta hyvin heikossa asemassa ja toimintakyvyssä olevaa ikääntynyttä voidaan edelleen tukea.

Keskeistä on muistaa, että myös tehostetun palveluasumisen piirissä olevalla yksilöllä on oma identiteetti, joka muodostuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja muotoutuu elämän loppuun saakka. Identiteetti, joka rakentuu itselle menneisyydessä ja nykyisyydessä ja tulevaisuudessa merkitykselliseksi koetuista asioista sekä suhteesta muihin ympäröiviin ihmisiin. Identiteetti, joka edelleen ikääntyvällä kuvaa sen, minkä muissakin ikävaiheessa – kuka minä olen ja miten minä eroan muista. Tieto piirtyy olennaiseksi tehostetun palveluasumisen yksiköissä sekä kuntoutukseen ja hoivaan liittyvässä työssä, jossa palveluasumisen piirissä olevan ikääntyneen ihmissuhteita alkaa värittää helposti asetelma yksinomaan hoivasuhteina niin suhteessa henkilöstöön, kun omaisiinkin.

Ikääntyneen minuus muodostuu eletyn elämän, historian sekä itselle merkityksellisten teemojen ja näiden arkitoiminnassa hyödyntämisen kautta

Yksilön elämänhistorian ja siihen liittyvien valintojen ja mieltymysten kautta tehostetunkin palveluasumisen piirissä asuvasta ikääntyneestä kuoriutuu ainutlaatuinen yksilö menneisyyksineen, unelmineen ja muuttuvine merkityslähteineen. Näiden pohjalta muodostuu myös yksilön motivaatio toimia ja osallistua. Palveluasumisen piirissä elävän ikääntyneen tulevaisuuden näkymien, tavoitteiden ja unelmien ollessa elämänkaaren loppua kohden hillittyjä, keskeiseksi arvoa tuottavaksi asiaksi piirtyy ikääntyneen minuuden muodostuminen ja vahvistaminen eletyn elämän, historian ja omien merkityksellisten teemojen ja näiden arkitoiminnassa hyödyntämisen kautta.

Hyvinkin muistisairaalla, ja etenkin heillä aktiivinen keskustelu merkityksellisyyden teemoista ja tätä kautta syntyvä ymmärrys yksilön taustoista tukee omannäköisen arjen ylläpitämistä palveluasumisen piirissä ja lisää merkityksellisyyttä myös hoivan tuottajan työhön. Hoivan tuottajan ymmärrys yksilön merkityksellisyyden kokemuksista ja uusien merkityksellisyyden kokemusten muodostuminen on olennaista niin palveluasumisen piiriin siirryttäessä, kuin myös terveydentilan kehittyessä ja muuttuessa.

Itselle merkityksellisten asioiden muistelu vahvistaa ikääntyneen merkityksellisyyden tunnetta ja koherenttia kokemusta omasta itsestään, tukien myös hyvinkin dementoituneen yksilön identiteettiä. Myös ikääntyvällä ja muistisairaalla merkityslähteitä voidaan kaivaa syvältäkin historiasta tai pyrkiä luomaan uusia, uudenlaisesta arjesta nousevia merkityksellisyyden kokemuksen mahdollisuuksia. Tieto yksilön merkityslähteistä voidaan tallentaa tänä päivänä ongelmitta käytettäviin tietojärjestelmiin, josta se on hoitoverkoston hyödynnettävissä jokaisessa kohtaamisessa tukien ikääntyneen yksilöllistä hoivaa ja kuntoutusta. 

Tehostetun palveluasumisen asukkaan itselle merkityksellisten asioiden ja toimintakyvyn tuntemuksen avulla voidaan moniammatillisesti tukea myös ikääntyvän asukkaan osallisuutta omassa toimintaympäristössään. Laadukkaan hoidon ja hoivan turvaamisessa voidaan nojata monipuolisesti erilaisiin menetelmiin, joilla voidaan parantaa sekä asukkaiden, että henkilöstön hyvinvointia.

Lupaavaa suuntaa toimintaan voidaan etsiä esimerkiksi Montessori-filosofian kaltaisista lähestymistavoista. Tässä pedagogisessa lähestymistavassa keskiössä on ihmisen toimintakyvyn sekä historian ja mieltymysten tuntemus. Näiden kautta asukas voidaan osallistaa hänelle merkitykselliseen tekemiseen, toimintaan osana itselleen tärkeää yhteisöä sekä yhteisen hyvän tuottamiseen. Palataan siis siihen, kuinka myös palveluasumisen kontekstissa kokemus osallisuudesta lisää hyvinvointia, turvallisuutta sekä uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin.

Geriatrisessa työssä on mahdollisuudet ja velvollisuus tukea koherenttia ja merkityksellistä kokemusta eletystä elämästä

Merkityksellisen elämän tukeminen aivan elämänkaaren loppuvaiheilla muodostaa tavoitteellisen, palkitsevan sekä laaja-alaista ja moniammatillista ymmärrystä edellyttävän kokonaisuuden. Ihmiselämä voidaan saattaa tuntemattoman rajalle yksilön elettyä elämää kunnioittaen ja hänen mielenterveyttänsä ja mielenrauhaa loppuun saakka tukien.

Palveluasumisen piirissä olevan ikääntyneen hoiva edellyttää moniammatillista yhteistyötä, jossa terapia, kuntoutus ja hoiva lomittuvat toisiinsa pyrkien yhteiseen tavoitteeseen. Yksinkertaisillakin muutoksilla palveluasumisen arkeen, erilaisilla pedagogisilla lähestymistavoilla, terapeuttisilla menetelmillä ja moniammatillisella yhteistyöllä voidaan luoda palveluasumisen arkeen toimintamalleja, jotka tukevat ikääntyneen osallisuutta, toimijuutta ja merkityksellisyyden kokemuksia.

Kaikessa geriatrisessa työssä on mahdollisuudet ja velvollisuus tukea koherenttia ja merkityksellistä kokemusta eletystä elämästä. On erityinen tehtävä kuulua ikääntyneen viimeisiin läheisiin ja päivittäiseen arkeen kuuluviin ihmiskontakteihin. Tehtävä edellyttää laaja-alaista erityisosaamista ja kiinnostusta ikääntymiseen ja elämän loppuvaiheeseen liittyviin teemoihin. Tehtävään soveltuvuutta tulisi rekrytoinnissa punnita huolellisesti.

Geriatrisen työn tarkoituksen ja sisällön laajuutta ymmärtämällä voidaan ulottaa positiivisia vaikutuksia aina geriatrisessa työssä koettavaan merkityksellisyyteen sekä lisätä ymmärrystä geriatrisen työn tavoitteellisuudesta ja vaativuudesta. Geriatrisessa työssä tapahtuva yhteistyö ja tavoitteellisuus, toiminnan onnistumisen seuraaminen ja mittaaminen sekä työtä kehittävä luonne, mahdollisuudet työssä oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen voivat vaikuttaa positiivisesti geriatriseen työntekijyyteen vahvistaen myös alan veto- ja pitovoimaa.

Kirjoittaja Johanna Listola on fysioterapeutti ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Fysioterapeuttina Johanna tausta ulottuu työikäisistä urheilijoihin ja hän työskentelee tällä hetkellä Fysios Mehiläisessä erityisesti geriatrisen fysioterapian parissa. Sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriopinnoissaan Johanna tarkasteli sote-palvelujärjestelmän ja sote-organisaatioiden kehittämistä ja johtamista. Elä merkityksellisesti hankkeen tutkimusavustajana Johanna keräsi pääkaupunkiseudulta merkittävän osan hankkeen haastatteluaineistoista.