Merkitysten äärellä

Mitä on merkitys? Miten luomme merkityksiä? Miten ja missä se syntyy aivoissa? Ja haluan vielä korostaa sanaa ”aivoissa”, sillä seuraavassa tekstissä katselen asiaa nimenomaan neurotieteen näkökulmasta.

Kaikilla asioilla jotka näemme, kuulemme ja tunnemme on usein jonkinlaisia merkityksiä.  Voimme esimerkiksi ajatella, että puu kasvaa maassa, sen lehdet ovat vihreät, ja lehtivihreällä se tuottaa hiilidioksidista happea, ja kutsumme sitä nimellä lehmus. Lehmukseen voi liittyä henkilökohtaisia merkityksiä, kuten, että lapsuudessa lehmuksen oksalta roikkui lempikeinuni.

Asian merkitys koostuu siis erilaisista piirteistä, ja jokaisella näiden piirteiden summa on uniikki. On kuitenkin paljon esimerkiksi kulttuurin mukana kulkevia merkityksiä, jotka siirtyvät sukupolvilta toiselle kielen välityksellä. Useimmiten, kun asian merkitys on tarpeeksi samanlainen kahden henkilön välillä, he ymmärtävät toisiaan.

Jäsennämme maailmaa usein järjestämällä sitä jotenkin, esimerkiksi erilaisiin kategorioihin. Meillä on olemassa eliöitä, joista osa on kasveja, joista osa on puuvartisia kasveja ja edelleen puita. Ajatellaan, että tämänkaltainen jäsentely on tyypillistä myös aivoissa.

Merkitys neurotieteessä

Neurotieteissä ajatellaan usein, että merkitys syntyy aivoissa, kun hermoverkko aktivoituu. Hermoverkon aktiivisuus riippuu siitä, millaisia piirteitä tai ominaisuuksia asialla tai käsillä olevalla tilanteella on, millaisia muistoja tai tunteita se herättää jne. Assosiaatiot ovat aivoissa fyysisesti hermosolujen välisinä yhteyksinä – kun yksi hermosolu aktivoituu, se aktivoi toisen hermosolun jne.

Aivokuori on jakautunut toiminnallisesti erilaisiin alueisiin. Näistä aistialueet ovat melko selkeästi määriteltyjä. Esimerkiksi näköaivokuori sijaitsee takaraivolohkossa pään takapuolella, tuntoaivokuori päälaenlohkossa ja kuuloaivokuori ohimolohkossa. Asioiden merkitys saattaa sisältää vaikkapa näkö-, tunto- tai kuuloaistimuksia, jolloin merkityksen aktivoimassa hermoverkossa on yhteyksiä näille aivoalueille. Ajatellaan vaikkapa mielikuvitusta: jos kuvittelet mielessäsi puun, voit ehkäpä nähdä jonkinlaisen puun stereotyypin mielessäsi. Voit mahdollisesti myös kuvitella puun lehtien havinan. Voit jopa tuntea hiustesi tai vaatteittesi heiluvan samassa tuulessa, joka huojuttaa puuta. Kaikki nämä aistimukset, jotka kuvittelet mielessäsi, ja yhdistät käsillä olevaan asiaan, aktivoivat samoja aivoalueita, jotka aktivoituvat, kun näet, kuulet ja tunnet asioita oikeasti. Ja samalla tavalla kuin eri aistimukset voivat luoda ja olla osana merkityksiä, aiemmat muistomme, oppimamme tieto, sekä asioihin elämän aikana yhdistetyt tunteet ovat osana asioista kokemaamme merkitystä. Puhutaan dynaamisesta aivojen aktiivisuudesta.

Teorioita hermoverkkojen muodostumisesta

Yhden piirteistä, joka muodostaa merkityksiä, voisi ajatella olevan kieli. Asiaa voidaan kuvata sanalla, ja tämä sana sisältää asian merkityksen. Sana ”lehmus” aiheuttaa minulle mielikuvan puusta, jolla on sydämenmuotoiset lehdet. Olen pähkäillyt viime aikoina, voisiko sanasto mahdollisesti sijaita määrittelemillämme kielellisillä alueilla, yleensä vasemmalla aivopuoliskolla, ja asiaan liittyvät muut merkitykset sitten sijaita eri puolilla aivokuorta riippuen siitä, mitä nämä assosiaatiot käytännössä ovat. Tällöin sana olisi vain yksi osa hermoverkkoa, ja samalla myös osa sen merkitystä.

Kuva 1, kohdassa A on ajattelumalli, jossa on jokin asia, johon liittyvät erilaiset piirteet. Kohdassa B on ajattelumalli, jossa asian muodostavat siihen liittyvät piirteet.

Ajatteluni oli jossain vaiheessa tämän asian suhteen ehkä hieman virheellinen. Demonstroin sitä tarkemmin kuvassa 1. Ajattelin aiemmin, kuten kohdassa A: meillä on olemassa asia, johon liittyy erilaisia piirteitä. Nykyään ajattelen enemmänkin kohdan B tapaan: asia on piirteidensä summa. Piirteitä voivat olla vaikkapa asiaan liitetty sana tai sanat, tai muut ominaisuudet, jotka voivat kuvata esimerkiksi ulkonäköä tai ääntä. Nämä voisivat edelleen liittyä toisiin piirteisiin, asioihin tai muistoihin. Aivoissa tämä tarkoittaisi sitä, että hermosolut liittyvät toisiin viejähaarakkeidensa avulla. Tosin huomioitavaa on, että kuvan 1 yksinkertaistus ei pätisi suoraan hermosolujen tasolla, sillä yhdestä hermosolusta lähtee aina vain yksi viejähaarake, vaikkakin tuojahaarakkeita voi olla useita. Toisin sanottuna, hermosolu voi vastaanottaa impulsseja useammasta hermosolusta, mutta lähettää aktiopotentiaalin vain yhteen hermosoluun.

Kuva 2, ominaisuuksien liittyminen konsepteihin.

Jalostin hieman ajatusta hermosolun toiminnasta ja luonnostelin sen pohjalta kuvan 2. Siinä yritän kuvata sitä, miten mahdollisesti ominaisuudet aktivoisivat tiettyihin konsepteihin liittyviä hermoverkkoja. Kuva muistuttaa minua myös laskennallisista neuroverkoista. Se on kuitenkin äärimmäinen yksinkertaistus, koska jokainen piirrekin muodostuu taas useista assosiaatioista ja yhteyksistä mm. aistialueilta – neulanen on teräväkärkinen, vihreä kasvinosa jne. Lisäksi tarkennan, että en usko, että aivoissa on yhtä hermosolua kuuselle – enemmänkin hermoverkko koostuen kaikista siihen liittyvistä ominaisuuksista. Kuva syntyi pohdittuani hermosolun taipumusta lähettää tietoa vain yhteen soluun ja vastaanottaa tietoa monesta solusta.

Kuvassa näkyy myös taipumuksemme kategorisoida erilaisia asioita, ja nämä kategoriat jatkuisivat kuvassa 2 edelleen puuvartisiin kasveihin jne. Kategoriat ovat toisaalta myös opittuja asioita, ja kuten mainitsin aiemmin, neurotieteessä ajatellaan aivojen hyödyntävän samankaltaista kategorisointia tiedon tallentamisessa. Olisi mielenkiintoista nähdä, miten ihminen, joka ei ole saanut samanlaista koulutusta, luokittelisi asioita. Onkin kiehtovaa, miten jokaisen elämänkokemus ja aiemmin koetut merkitykset vaikuttavat merkityksen luontiin – puuseppä saattaisi ajatella puista hyvin eri tavalla kuin neurotieteilijä, joka ei ole koskaan käsitellyt puuta. Merkityksen yhteydessä myös konteksti on tärkeä asia, sillä asiayhteys saattaa muuttaa asian tai sanan merkitystä paljonkin. Merkitys on uniikki siinä hetkessä, kun se on luotu. Merkitykset voivat muuttua ajan myötä, kun opimme uutta ja kasvamme.

Tähän asti olen päässyt merkityksen pohtimisessa. Tein aihetta liippaavan Pro gradu –tutkielman, jossa tutkittiin toiminnallisen aivokuvantamisen avulla, mitkä aivoalueet ovat aktiivisia luonnollisen tekstin kuuntelun aikana, ja kohdennettiin laskennallisesti semanttisen mallintamisen avulla nimenomaan semantiikkaan eli kielen merkitykseen. Ajattelen, että se, miten aivoverkko aktivoituu dynaamisesti, ei sovellu pelkästään merkityksen syntyyn aivoissa, vaan myös esimerkiksi siihen, mitä koemme tai tiedostamme joka hetki. Tähän toki sisältyvät myös luomamme merkitykset, ja oikeastaan kaikki mitä seuraa siitä, kun olemme vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa.